Lähes mahdotonta löytää seuraa verkosta.

Uskon tämän olevan hyvinkin yleinen ongelma etenkin nuorien miesten keskuudessa. Kysyntää tuntuu olevan lähes kymmen kertaisesti tarjontaan nähden. Ja vastaisi sitten miten asiallisesti tai kohteliaasti tahansa, jää lähes puolet viesteistä vastaamattomiksi ja lopuista puolesta yhkä yksi vastaa takaisin siten että osoittaa edes pientä kiinnostusta. Onko vika suomalaisten epäluuloisessa ja jopa vähän ylimielisessä asenteessa? Vai eikö meistä normaaleissa nuorissa miehissä vain yksinkertaisesti ole potentiaalia elämämkumppaniksi? Itse olen 20-vuotias 168cm pitkä ja 65kg painava henkilö Kuopiosta. Olen melko "nörtihkö" henkilö, mutta en koe olevani kuitenkaan mitenkään erityisen ruma tai vastenmielinen, vaikken ehkä mikään unelmien poikamiehen näköinen olekaan.

Ja nyt on pakko kysyä. Onko todella näin, että henkilöt jotka eivät käytä alkoholia ovat lähes automaattinen turn off naisille? Olen huomannut muutamia aiheita täällä, jossa ihmiset ihmettelevät etteivätkö raittiit ihmiset kelpaa kenellekkään. Itse olen lähes täysin raitis, joskus saatan jotain maistaa suullisen verran.
42574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Nettideittailu on kaikista eniten ulkonäköön ja statukseen pohjautuvaa deittailua. Baarissa riittää naama ja vartalo mutta täällä katsotaan myös tuloja, koulutusta, kirjoitustaitoa, ammattia jne.

Tämä johtuu siitä, että olet ventovieras niille ihmisille joille kirjoitat ja jotta heitä kiinnostaa edes tutustua sinuun paremmin, pitää jonkinlainen kipinä syntyä, jos nyt ei heti kuvastasi niin mieluiten heti ensitreffien alkuun.

Kiusallinen totuus mutta näin se on.

Äänestä
  • "Nettideittailu on kaikista eniten ulkonäköön ja statukseen pohjautuvaa deittailua. Baarissa riittää naama ja vartalo mutta täällä katsotaan myös tuloja, koulutusta, kirjoitustaitoa, ammattia jne."

    Niin, ja se tekeekin juuri tästä hommassta aivan p*rsläpistä touhua. Ihmisillä ei ole oikeasti syvällisiä arvoja tai ihan oikeita ajatuksia elämästä. Ja se on jotain muutakin kuin että, " menempä salille " tai että, " haluan rakkautta sekä läheisyyttä ". Itse heittäisin noille ihmisille kysmyksen, mitä on rakkaus tai mitä ominaisuuksia hyvässä parisuhteessa pitää olla.
    Ei, ihmiset on tahvoja netissä ja sitä kuljetaan kaikenlaisen hölypölyarvojen perässä todeten sitten joskus 40 vuotta myöhemmin että, ei sillä rahalla, koulutuksella yms. statuksella ollutkaan mitään arvoa. Ainoa mitä ihmiselle jää elämästä on kokemukset asioista, oivallukset ja läheiset ihmiset. Riipuen tietenkin mitenkä, kukin näitäkin on osannut aikanaan arvostaa ja kasvattaa "pääomana".

    Äänestä

  • miees kaks-kasi kirjoitti:

    "Nettideittailu on kaikista eniten ulkonäköön ja statukseen pohjautuvaa deittailua. Baarissa riittää naama ja vartalo mutta täällä katsotaan myös tuloja, koulutusta, kirjoitustaitoa, ammattia jne."

    Niin, ja se tekeekin juuri tästä hommassta aivan p*rsläpistä touhua. Ihmisillä ei ole oikeasti syvällisiä arvoja tai ihan oikeita ajatuksia elämästä. Ja se on jotain muutakin kuin että, " menempä salille " tai että, " haluan rakkautta sekä läheisyyttä ". Itse heittäisin noille ihmisille kysmyksen, mitä on rakkaus tai mitä ominaisuuksia hyvässä parisuhteessa pitää olla.
    Ei, ihmiset on tahvoja netissä ja sitä kuljetaan kaikenlaisen hölypölyarvojen perässä todeten sitten joskus 40 vuotta myöhemmin että, ei sillä rahalla, koulutuksella yms. statuksella ollutkaan mitään arvoa. Ainoa mitä ihmiselle jää elämästä on kokemukset asioista, oivallukset ja läheiset ihmiset. Riipuen tietenkin mitenkä, kukin näitäkin on osannut aikanaan arvostaa ja kasvattaa "pääomana".

    Juurikin näin. Tuntuu että ihmiset eivät netissä tajua oikeastaan mitä hakevat siltä kumppaniltaan, vaan etsivät vain ja ainoastaan sitä täydellistä miestä/naista. Itse olen jo sen ymmärtänyt, että on aivan turha haaveilla tästä unelmien naisesta. Ja olen jo hyväksynyt sen. Kumpa vain muutkin tajuaisivat asian eivätkä vain olisi asenteella: "Kelpuutan vain täydellisen".

    Todella paljon ihan kunnollisia ja reippaita nuoria jää yksin, vain koska netissä ollaan aivan liian pinnallisia. Pitäisi oppia katsomaan pintaa syvemmälle ja oikeasti miettimään mitä hakevat ja ovatko edes loppujen lopuksi valmiita siihen.

    Mutta onhan se ymmärrettävää, että ei kaikkia vain kaikenlaiset henkilöt kiinnosta. Ei kaikkia todellakaan ole samasta puusta veistetty. Jotkut vain hakevat jotain tietyn tyyppistä seuraa. Ja pakkohan hakuun onkin jotain kriteerejä asettaa. Mutta lähes kaikkien kriteerit ovatkin sitten luokkaa: "Etsin täydellistä herrasmiestä/naista, joka olisi täydellinen kaikilla mahdollisilla tavoilla, sekä myös komea/kaunis ja mielellään liikunnallinen ja kuitenkin viihtyy kotona sekä illanvietossa ja bileissä". Ensinnäkin tällaiset "täydelliset" henkilöt tuskin etsivät seuraa täältä netin puolelta koska heille onjo todennäköisesti vientiä ihan tuolla muuallakin. Tottakai poikkeuksia löytyy, mutta sitten itsestään kerrotaan sen verran että on 18 vuotias ja käy töissä. Netissä ei vaan siis olla valmiita kertomaan itsestään juuri mitään, mutta odotetaan että tällaiset "täydelliset" henkilöt vain työntyvät luokse ja ottavat yhteyttä.

    Itsellänikin tietysti on omat kriteerini: Suurinpiirtein saman ikäinen, paikkakunnalla ei väliä, ei juokse baareissa ilta toisensa jälkeen, rehellinen, löytyy huumorintajua, samanlaiset harrastukset ovat aina vain plussaa mutteivät pakollisia, ja ennen kaikkea osaa olla oma itsensä eikä tarvitse esittää, toisinsanoen on rehellinen. Nämä eivät mielestäni ole mitkään kauhean korkeat kriteerit mutta seuraa en ole vielä löytänyt. Muutaman viestin saanut takaisin missä kohteliaasti sanottiin ettei heitä kiinnosta, mikä on täysin ymmärrettävää. Mutta silti ihmetyttävät ne profiilit joidenka kuvailemaan piiriin itseni luen, mutta viestini jälkeen olen saanut käynnin profiilissa viestiini ei kuitenkaan ole vastattu.

    Onko ihmisillä siis puhtaasti vain liian korkeat kriteerit?

    Äänestä

  • seuraa kirjoitti:

    Johan veti herroilla katkeran puolelle juttu. Ei tuosta kannata kenenkään kriteereitä syyttää tai sanoa että ihmiset etsisivät vääriä asioita. Pohjimmainen totuus vain on, että jos ei tunne vetoa toiseen niin ei ventovieraaseen netin yli kannata ryhtyä tutustumaan.

    Jos ette ole varakkaita ja mielenkiintoisia niin pärjäätte pitkälle kyllä komealla naamalla ja lihaksikkaalla vartalollakin. Jos ette omaa niitäkään niin en oikein ymmärrä mitä nettideitistä haette. Luulitteko, että tämä on joku taikasauva joka ratkaisee pariutumisongelmanne välittömästi?

    Pohjimmiltaan ihmiset ovat ihan tavallisia täälläkin mutta koska ainoa ennakkoon toisesta selvitettävä on naama ja numeeriset tiedot, ne edellä pitää mennä. Se, että nämä katsotaan ensin ei todellakaan tarkoita, että takana on tyhjää. Se tarkoittaa vain, että ne, joilta nämä puuttuu eivät pääse helpolla.

    Muut paritumiskanavat sopisivat varmasti paljon paremmin teille.

    Äänestä

  • Unelmien Pokamies kirjoitti:

    "Jos ette ole varakkaita ja mielenkiintoisia niin pärjäätte pitkälle kyllä komealla naamalla ja lihaksikkaalla vartalollakin. Jos ette omaa niitäkään niin en oikein ymmärrä mitä nettideitistä haette. Luulitteko, että tämä on joku taikasauva joka ratkaisee pariutumisongelmanne välittömästi?"

    Niin, onko sinusta todella ihmisarvo varakuudessa, naamassa ja lihaksissa. Ihan oikeastin, näitä asioitako odotat toiseltakin.. koulutusta, varakkuutta ja kaunista ulkonäköä... todellako...

    Ja mietihän asiaa siltä kannalta että mitä jos joutuisit onnettomuuteen ja joutuisit pyörätuoliin. Mitä sinulle jäisi.. ei mitään varmaankaan koska tietynlainen "täydellinen ja varakas" - imago haihtuisi täydellisesti. Olisit omassa kategoriasasi vammainen etkä enää mikään "naistenunelma". Silloin, ehkä voisi alkaa merkkamaan aitous, sydämellisyys yms. ihan aito ja syvällinen jotakin.
    Ja tiedän, tämä liipaa jo alkuperäisestä aiheesta mutta, haluan vain koittaa esittää näkökulmaa siihen että nuo mitä sinä ajattelet ovat loppujen lopuksi, vain pinnallista eikä se tee sinua ihmisyksilönä aidosti onnelliseksi.
    Se kun on julma tosiasia, että mikään raha, autot, asunnot, matkustelu, ulkonäkö yms. ei tee ihmistä loppujen lopuksi aidosti onnelliseksi vaan kysymys on ihmisen sisäisestä maailmasta mitenkä syvälle se näkee asioihin.Ainoastaan menemällä itseensä, voi kasvaa ihmiseksi, joka saattaisi olla löytää joskus oikean onnellinen.

    Mutta, ohihan tämä menee, tiedän ;))

    "Niin, onko sinusta todella ihmisarvo varakuudessa, naamassa ja lihaksissa. Ihan oikeastin, näitä asioitako odotat toiseltakin.. koulutusta, varakkuutta ja kaunista ulkonäköä... todellako..."

    Ei ole mutta ne katsotaan ensin koska ne ovat ainoat, joilla voi hetkessä kiinnostusta herättää ottamaan selvää siitä, mitä syvemmällä on. En minä voi alkaa tosissani hakemalla hakemaan parisuhdetta vaikka jonkun rumana pitämäni tai umpitylsän elämän mielestäni omaavan kanssa. Ei siitä vaan tule mitään, turha kiusata kumpaakin.

    Jos joutuisin tuhohon kuvaamaasi onnettomuuteen niin myönnän ihan suoraan, että nettideittailumahdollisuuteni varmaan romahtaisin. Mutta minä ymmärtäisin ja hyväksyisin sen. Enhän minäkään lähtisi edes ensideitille pyörätuolipotilaan kanssa. Miksi lähtisin? Joo, voisihan se olla ihan mahtava ihminen mutta niin voi tuo toinenkin joka sen lisäksi kävelee.

    Sä kieltäydyt ymmärtämästä että ennenkuin on mitään muuta, pinnalliset asiat ratkaisee. Sitten kun on jotain niin syvälliset määrää tuleeko hommasta mitään. Sä vaan toistelet tuota itsepetostasi siitä miten komeat, varakkaat, menevät jne. ovat oikeasti tyhjiä sisältä vaikkei mikään puolla sellaista väitettä.

    Viestistäni voi ehkä hieman huomata katkeroitumista, ja tottahan se onkin. Mutta tarkoitukseni ei ole näillä viesteillä väittää että olisin oikeassa tai että muut väärässä. Nämä ovat puhtaasti omia näkemyksiäni ja turhautumisen tunteitani nettideittailun maailmasta. Olen vain henk koht sitä mieltä että valtaosan kriteerit ovat päätä huimaavia. Mutta joistain profiileista vaan näkyy se mitenkä pinnallisia he ovat. Se on vain omasta mielestäni tyhmää. Ymmärrän kyllä jos jotain ei kiinnosta tietyn ulkonäön omaavat henkilöt, kaikilla on omat mieltymyksensä.

    Ja näistä kriteereistä sen verran että tottakai kaikilla on omat kriteerinsä ja ei niissä ole mitään ongelmaa. Ongelma onkin siinä kuinka korkeita ne kyseiset kriteerit ovat siihen nähden mitä on itse tarjoamassa kuten jaa_ tuossa alempana kirjoittaa. Netissä voi tottakai vaatia kukainen mitä itse haluaa. Saako sitä on taas toinen kysymys. En luule tämän olevan taikasauva sen kummemmin kun nappulakaan parisuhteen löytymiselle, vaikka toiveita voi aina elätellä halutessaan. Ja tottahan se on, että tyhjillä tai sisällöttömillä profiileilla ei pitkälle päästä. Mutta jos ottavat yhteyttä niin olisihan se suotavaa että edes jotain ensimmäisessä viestissään itsestään kertoisivat. Itselleni tulee tyhjistä profiileista tulleista viesteistä heti olo että ovatkohan nämä feikkejä vai eivät vain halua kertoa itsestään juuri mitään ennakkoon, mutta vastaan kyllä aina kaikille. Siksi siis ehkä ärsyttääkin tämä etteivät ihmiset aina viitsi itselleni vastata, johtui se sitten mistä asiasta tahansa.

    Uskallan kylläkin väittää että jokaisessa ihmisessä on jotain mielenkiintoista. Täytyisi vain löytää se joku, jota se kyseinen mielenkiintoisuus kiinnostaa. Enkä nyt tarkoita että jokaisella on joku harrastus tai ulkonäöllinen seikka mikä kiinnostaa, joskin ne yleensä tyypillisemmät ovatkin. Mutta se että mistä tämän henkilön joka kiinnostuu juuri sinunsta ja sinusta on todellakin kaikille täysi mysteeri. Itse ajattelin kokeilla nettideitin maailmasta, sillä verkossa liikkuu paljon ihmisiä, ja jollakin luulisi olevan samat kiinnostuksen kohteet kuin minulla.

    Äänestä

  • miees kaks-kasi kirjoitti:

    "Jos ette ole varakkaita ja mielenkiintoisia niin pärjäätte pitkälle kyllä komealla naamalla ja lihaksikkaalla vartalollakin. Jos ette omaa niitäkään niin en oikein ymmärrä mitä nettideitistä haette. Luulitteko, että tämä on joku taikasauva joka ratkaisee pariutumisongelmanne välittömästi?"

    Niin, onko sinusta todella ihmisarvo varakuudessa, naamassa ja lihaksissa. Ihan oikeastin, näitä asioitako odotat toiseltakin.. koulutusta, varakkuutta ja kaunista ulkonäköä... todellako...

    Ja mietihän asiaa siltä kannalta että mitä jos joutuisit onnettomuuteen ja joutuisit pyörätuoliin. Mitä sinulle jäisi.. ei mitään varmaankaan koska tietynlainen "täydellinen ja varakas" - imago haihtuisi täydellisesti. Olisit omassa kategoriasasi vammainen etkä enää mikään "naistenunelma". Silloin, ehkä voisi alkaa merkkamaan aitous, sydämellisyys yms. ihan aito ja syvällinen jotakin.
    Ja tiedän, tämä liipaa jo alkuperäisestä aiheesta mutta, haluan vain koittaa esittää näkökulmaa siihen että nuo mitä sinä ajattelet ovat loppujen lopuksi, vain pinnallista eikä se tee sinua ihmisyksilönä aidosti onnelliseksi.
    Se kun on julma tosiasia, että mikään raha, autot, asunnot, matkustelu, ulkonäkö yms. ei tee ihmistä loppujen lopuksi aidosti onnelliseksi vaan kysymys on ihmisen sisäisestä maailmasta mitenkä syvälle se näkee asioihin.Ainoastaan menemällä itseensä, voi kasvaa ihmiseksi, joka saattaisi olla löytää joskus oikean onnellinen.

    Mutta, ohihan tämä menee, tiedän ;))

    Ei tämä varsinaisesti ohi edes mene. Mielestäni nostat juuri oikeaa asiaa esille esimerkilläsi. Itse etsin juuri tuolla kannalla puolisoa joka ei olisi vain ja ainoastaan pinnallinen vaan osaisi myös katsoa sinne pintaa syvemmälle. Se ei todellakaan ole onnillinen elämä jos on rahaa, ja puoliso on kanssasi vain koska olet rikas. Suhteen pitäisi pystyä menemään pintaa syvemmälle.

    Äänestä

  • Unelmien Pokamies kirjoitti:

    "Niin, onko sinusta todella ihmisarvo varakuudessa, naamassa ja lihaksissa. Ihan oikeastin, näitä asioitako odotat toiseltakin.. koulutusta, varakkuutta ja kaunista ulkonäköä... todellako..."

    Ei ole mutta ne katsotaan ensin koska ne ovat ainoat, joilla voi hetkessä kiinnostusta herättää ottamaan selvää siitä, mitä syvemmällä on. En minä voi alkaa tosissani hakemalla hakemaan parisuhdetta vaikka jonkun rumana pitämäni tai umpitylsän elämän mielestäni omaavan kanssa. Ei siitä vaan tule mitään, turha kiusata kumpaakin.

    Jos joutuisin tuhohon kuvaamaasi onnettomuuteen niin myönnän ihan suoraan, että nettideittailumahdollisuuteni varmaan romahtaisin. Mutta minä ymmärtäisin ja hyväksyisin sen. Enhän minäkään lähtisi edes ensideitille pyörätuolipotilaan kanssa. Miksi lähtisin? Joo, voisihan se olla ihan mahtava ihminen mutta niin voi tuo toinenkin joka sen lisäksi kävelee.

    Sä kieltäydyt ymmärtämästä että ennenkuin on mitään muuta, pinnalliset asiat ratkaisee. Sitten kun on jotain niin syvälliset määrää tuleeko hommasta mitään. Sä vaan toistelet tuota itsepetostasi siitä miten komeat, varakkaat, menevät jne. ovat oikeasti tyhjiä sisältä vaikkei mikään puolla sellaista väitettä.

    Itse en väitä että kukaan olisi sisältä tyhjä, kaikilla on juttunsa ja tunteensa. Mutta tuntuu silti hiukan absurdilta, että lähes poikkeuksetta niin naiset kuin miehetkin etsivät vain pinnallisesti itselleen kumppania. Tottakai ensivaikutelma on lähes välttämättä pinnallinen. Myönnän kyllä itsekkin että en pystyisi seurustelemaan henkilön kanssa jota en pidä pätkääkään viehättävänä. Mutta kysymys onkin siinä mitä pitää itsekukin viehättävänä ja komeana. Voisin toki tehdä uuden profiilin jossa sanoisin että olen komea ja että olen varakas. Nämä asiat ovat tietyssä mittakaavassa suhteellisia. En koe itse olevani mikään rumilus, mutta olen 100% varma että joku pitää minua rumana. Jokaisella on oma mittapuunsa näissä asioissa ja se on pakko hyväksyä.

    Äänestä

  • Ei pidä ihan paikkaansa.
    Miehenä tiedän, että netissä on olemassa fiksujakin naisia jotka eivät ole kiinnostunut lähinnä lompakon sisällöstä ja kelpaa työtönkin mies. Tosin moni on rahan perään, mutta minun mielestäni niiden kanssa ei kannata alkaa millekään kun joutuu kumminkin elättää niitä..

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Ei pidä ihan paikkaansa.
    Miehenä tiedän, että netissä on olemassa fiksujakin naisia jotka eivät ole kiinnostunut lähinnä lompakon sisällöstä ja kelpaa työtönkin mies. Tosin moni on rahan perään, mutta minun mielestäni niiden kanssa ei kannata alkaa millekään kun joutuu kumminkin elättää niitä..

    Olet aivan oikeassa, kyllä täältä löytyy joitakin fiksuja naisia. Muutaman kanssa olen keskustellutkin, vaikkei juttua olekaan syntynyt. En tiedä oletko itse löytänyt täältä seuraa ihan treffeillekkin asti, mutta voinet silti itsekkin myöntää että melko vaikeaa täältä on sitä treffiseuraa löytää. Ja jos selkeästi näkee nämä pinnalliset rahan perässä juoksevat niin ei todellakaan kannata ottaa ainakaan itse yhteyttä ja jos sellaiselta saat viestin niin kieltäydyt vain kohteliaasti.

    Äänestä

  • Unelmien Pokamies kirjoitti:

    "Niin, onko sinusta todella ihmisarvo varakuudessa, naamassa ja lihaksissa. Ihan oikeastin, näitä asioitako odotat toiseltakin.. koulutusta, varakkuutta ja kaunista ulkonäköä... todellako..."

    Ei ole mutta ne katsotaan ensin koska ne ovat ainoat, joilla voi hetkessä kiinnostusta herättää ottamaan selvää siitä, mitä syvemmällä on. En minä voi alkaa tosissani hakemalla hakemaan parisuhdetta vaikka jonkun rumana pitämäni tai umpitylsän elämän mielestäni omaavan kanssa. Ei siitä vaan tule mitään, turha kiusata kumpaakin.

    Jos joutuisin tuhohon kuvaamaasi onnettomuuteen niin myönnän ihan suoraan, että nettideittailumahdollisuuteni varmaan romahtaisin. Mutta minä ymmärtäisin ja hyväksyisin sen. Enhän minäkään lähtisi edes ensideitille pyörätuolipotilaan kanssa. Miksi lähtisin? Joo, voisihan se olla ihan mahtava ihminen mutta niin voi tuo toinenkin joka sen lisäksi kävelee.

    Sä kieltäydyt ymmärtämästä että ennenkuin on mitään muuta, pinnalliset asiat ratkaisee. Sitten kun on jotain niin syvälliset määrää tuleeko hommasta mitään. Sä vaan toistelet tuota itsepetostasi siitä miten komeat, varakkaat, menevät jne. ovat oikeasti tyhjiä sisältä vaikkei mikään puolla sellaista väitettä.

    "Ei ole mutta ne katsotaan ensin koska ne ovat ainoat, joilla voi hetkessä kiinnostusta herättää ottamaan selvää siitä, mitä syvemmällä on. En minä voi alkaa tosissani hakemalla hakemaan parisuhdetta vaikka jonkun rumana pitämäni tai umpitylsän elämän mielestäni omaavan kanssa. Ei siitä vaan tule mitään, turha kiusata kumpaakin."

    Niin, jos lähdetään ulkonäöstä niin kohtuuden rajoissa ymmärrän tämän.On olemassa tietty raja jonka jälkeen se on vain pinnallista.Jos sinua esimerkiksi kiinnostaa vain ja ainoastaan -110kg pituus/painosuhteessa oleva niin kyllä, olet pinnallinen. Se että tietysti toisen tulee miellyttää omaa silmää, mutta rajansa tälläkin.
    Sitten koulutus, itselläni on vaatmuksena että toisella tulee olla jonkintasoinen koulutus.Ihan sama onko amis vai yliopisto, kunha omaa sellaisen ja halukas käymään töissä.Työttömyys ei siis haittaa, kunhan hakee töitä.
    Tässäkin, miksi pitäisi olla korkeastikoulutettu tai mitä lisäarvoa se tuo parisuhteeseen. Ei mielestäni mitään.
    Varallisuus ja raha... ei mielestäni mikään kriteeri aidolle parisuhteelle joka perustuu aidolle rakkauden.

    "Sä kieltäydyt ymmärtämästä että ennenkuin on mitään muuta, pinnalliset asiat ratkaisee"

    Jaaa, eli nainen kun on kaunis, koulutettu ja varakas niin sinäkö kiinnostut heti... aika lyhyt näköistä sanoisin. Omalla kohdallani aidosti naisen ei tarvitse olla noista mitään. Se että jos kohtaan iloisen, puheliaan ja rennon neidin tekee suuremman vaikutuksen kuin oikeasti kaunis nainen. En aidostikkaan ajattele että toisen pitäisi käydä salilla ja olla superseksikäs.

    "Sitten kun on jotain niin syvälliset määrää tuleeko hommasta mitään."

    Ja edelleen tekstiesi perusteella en pidä sinua syväälisenä.En usko että olet oikeasti ajattelut elämää. Jos olet niin kerro ihmeessä edes pintapuolisesti, mitä ajattelet esimerkiksi rakkaudesta ja/tai mitä se tarkoittaa parisuhteessa.Minkälainen on terve, hyvä parisuhde.

    "Sä vaan toistelet tuota itsepetostasi siitä miten komeat, varakkaat, menevät jne. ovat oikeasti tyhjiä sisältä vaikkei mikään puolla sellaista väitettä. "

    Todista toki väitteeni vääräksi ;))

    "Niin, jos lähdetään ulkonäöstä niin kohtuuden rajoissa ymmärrän tämän.On olemassa tietty raja jonka jälkeen se on vain pinnallista."

    Eikä ole. Sä yrität nyt sanella mikä toisen silmää saa miellyttää, mihin pitää ihastua ja minkä pitää riittää viehättämään.

    Joku nainen 28 sanoo sulle kans minkälaisen tantan pitää riittää ja sitten se kelpaa sulle? Älä oo tollanen aspergeri!

    "Joku nainen 28 sanoo sulle kans minkälaisen tantan pitää riittää ja sitten se kelpaa sulle? Älä oo tollanen aspergeri! "

    Niin, kysymys onkin siitä että siinä ihmisessä on paljon muutakin kuin vain kaunis ulkoinenkuori.Mutta,tästä on tämän enempää turha jauhaa... kun on lusikalla annettu niin ei kauhalla voi ottaa.

    Ainiin, jään kuitenkin vielä odottelemaan sinun syväluotausta rakkaudesta ja parisuhteesta... ;))

    Asiasi on ymmärretty. Olet ainutlaatuinen, aidosti tunteva henkilö ja kaikki muut ovat pinnallista massaa ja se on heidän vikansa ettet löydä mieleistäsi seuraa.

    Äänestä

  • Erittäin osuvasti tiivistetty koko totuus.
    Lisäksi kauniina naisena lisäisin, että myös meillä hyvännäköisillä on enemmän
    vaikeuksia saada mieleistä seuraa netin kautta.
    Netti on hankala kaikille, jotka ovat liikenteessä tositarkoituksella. Miten täällä edes voi tehdä sitä
    muutamaan sekuntiin perustuvaa ensivaikutusta?
    Ensivaikutustilannehan on vuorovaikutusta eli nainen
    saa vaikutelman miehestä ja mies naisesta.

    Äänestä

  • Shole kirjoitti:

    Asiasi on ymmärretty. Olet ainutlaatuinen, aidosti tunteva henkilö ja kaikki muut ovat pinnallista massaa ja se on heidän vikansa ettet löydä mieleistäsi seuraa.

    Hmm... :DD Näinköhän minä olen sanonut..en mielestäni. Olen mielestäni koittanut korostaa sisäisyyden tärkeyttä, ihan ylipäätään elämässä. Ulkoinen kauneus on katoavaista koska ei kukaan näytä enää 40 tai 50 vuotiaana samalta kuin alta 30v:nä. Sitä tulee ryppyjä, paikat alkaa repsahtamaan ja se on vain biologiaa. Mutta, se mikä jää jäljelle on ihmisen ajatukset ja luonne jotka voivat myös kehittyä parempaan suuntaan.

    Mihin me joutuisimmekaan, jos te amatöörifilosofit menisitte lakkoon.

    "Sitä tulee ryppyjä, paikat alkaa repsahtamaan ja se on vain biologiaa. Mutta, se mikä jää jäljelle on ihmisen ajatukset ja luonne jotka voivat myös kehittyä parempaan suuntaan."

    Ihmisen luonne ja ajatukset muokkautuvat eletyn elämän mukaan. Vaikuttava ainesosa on se elämänmittainen tapahtumien ketju jota me kutsumme kohtaloksi. Joiltain osin sitä voi ohjailla omilla valinnoillaan, ulkopuolisiin tekijöihin ei voi vaikuttaa, läheisten menetykset, sairaudet, työttömyys ja sen seuraukset pahimmillaan ja muiden ihmisten toiminta itseään kohtaan. Toiset murtuvat ja ehkä katkeroituvat pienemmästäkin, toiset tuntuvat kestävän mitä vaan tai sitten sitä viimeistä oljenkortta ei ole vielä lastattu. Nämä asiat kehittävät luonnetta ja ajatuksia joko parempaan tai huonompaan suuntaan.
    Biologiaa ei pysty tosiaankaan huijaamaan mutta kuten henkistäkin puolta, omaa itseään voi omilla valinnoillaan kehittää, terve ihminen on aina miellyttävämpi silmälle iästä riippumatta, kuin joku sydän- ja verisuonitautikandidaatti. Ja fyysisessäkin puolessa on myös tekijänsä, joihin ei itse voi vaikuttaa.

    Äänestä

Ei se alkottomuudesta johdu, mutta kun tarjokkaita miesten puolella on niin
juupelisti. Silloin voi valkata, että jos löytyisi sellainen, joka täyttää sen
kilometrin pituisen vaatimuslistan.

Tälläinen täydellisyyden etsiminen, on luonut sen, että yksinäisten määrä
kasvaa. Itse poistuin nettideittailusta, tämän toivottomuuden takia.

Äänestä
  • Itsekkin olen harkinnut jo nettideittailusta luopumista samaisesta syystä. Kriteerit ovat yli-inhimillisiä ja niitä on kaikilla. En ole vielä tätä luovuttanut sillä voihan se toinen olla aivan nurkan takana kun vielä hetken jaksaa yrittää. Aktiivisesti en kuitenkaan enää viestejä kaikilla kiinnostuksen herättäneille naisille ole laittanut useampaan kuukauteen. Tottakai joillekkin satunnaisesti jos oikeasti tunnen että hän voisi olla potentiaalinen kumppani, mutten enää viitsi edes yrittää laittaa sellaisille joilla on tarkat kriteerit kumppanin valintaan.

    Äänestä

  • seuraa kirjoitti:

    Itsekkin olen harkinnut jo nettideittailusta luopumista samaisesta syystä. Kriteerit ovat yli-inhimillisiä ja niitä on kaikilla. En ole vielä tätä luovuttanut sillä voihan se toinen olla aivan nurkan takana kun vielä hetken jaksaa yrittää. Aktiivisesti en kuitenkaan enää viestejä kaikilla kiinnostuksen herättäneille naisille ole laittanut useampaan kuukauteen. Tottakai joillekkin satunnaisesti jos oikeasti tunnen että hän voisi olla potentiaalinen kumppani, mutten enää viitsi edes yrittää laittaa sellaisille joilla on tarkat kriteerit kumppanin valintaan.

    Niinpä, mutta hulluintahan kaikessa on se, että vaikka naisella itsellä,ei ole
    tarjota vastineeksi vaatimuksilleen mitään tavallisuudesta poikkeavaa, edes
    ulkönäön suhteen, niin siitä huolimatta vaaditaan vastapuolelta, sitä
    täydellisyyttä.

    Minun ajatusmaailmaan tämä ei mahdu.

    Äänestä

  • jaa_ kirjoitti:

    Mutta et kai sä oikeasti vaadi, että sun omasta mielestäsi vaatimattoman näköisen naisen pitäisi kiinnostua sinusta? Ehkä hän viihtyy ihan hyvin itsekseenkin? Itse viihdyin sinkkuillessani niin hyvin yksikseni, että katsoin ihan huolella läpi deittikumppaneita ilman mitään tarvetta mihinkään kompromissiin tyytymiseen.

    Oletko varma, että osaat arvioida omaa ulkonäköäsi ja tasoasi objektiivisesti saati sitten muiden? Voisitko itse vaatia liikoja?

    En vaatinut liikoja, enkä luullut itsestänikään sellaista, mutta miten tavata
    sellainen terveellä järjellä varustettu, kun netissä jokainen voi (saa)
    vaatia vain täydellisyyttä ja sellaisiahan ei oikeasti edes ole.

    Jokaisessa on omat puutteensa, toiset eivät vain myönnä sitä.

    Olet jaa_ pitkälti samoilla linjoilla kanssani tässä asiassa. Tuota juuri olen koittanut sanoa että ihmiset etsivät täydellisyyttä, kun sitä ei ole kellään tarjottavana. Kaikilla on vahvuutensa ja puutteensa. Mutta vaikka joku puutteensa myöntäisikin hän silti tuntuu itse etsivän sitä täydellistä puolisoa. En toki väitä että se olisi kiellettyä. Mutta sen löytäminen vain on lähellä mahdottomuutta. Tämä saa useat juuri "luovuttamaan"/lopettamaan nettideitin, koska yksinkertaisesti ei vain pysty kysyntää täyttämään.

    Samaa mieltä kanssa. Fakta on se että kaikkea ei voi saada. Valitsetko sen ulkoisesti huippu-tyypin vai sen joka on sisältä täynnä rakkautta.

    Se on tullu huomattua että jos sä kirjoitat kunnon viestin toiselle jossa kerrot kuinka paljon oot kiinnostunut tutustumaan häneen ja vastaukseks et saa muuta kuin sen että käydään vaan katsomassa profiilia ja kun siellä ei näytä hyvältä niin ei saa edes sitä ''ei kiitos'' vastausta.

    Melkein tuntuu siltä että ihmiset pelkää tutustua toiseen jos niillä ei ole jotain ''materiaa'' tarjolla. Luuleeko porukka että ne joilla ei sitä ole on jotenkin surkeita rakastamaan aidosti toista?

    Äänestä

Onkohan niin, että nämä vaatimukset ja kriteerit on tullut tässä lähiaikoina
kuvioihin, kun minulla oli myös neljä vuotta sitten profiili vähän aikaa, niin
viesteihin jopa vastattiin ja treffejäkin oli.

Nykyään se on tosiaankin tuota, "että käydään vaan katsomassa profiilia" ja
sitten poistutaan takavasemmalle vähin äänin.

Jos vaatimustasoa nostaa, niin ei kai tarvitse tapoja unohtaa sentään.
Kuten "seuraa" totesit, että "ei vain pysty kysyntää täyttämään" joo, en minä
ainakaan pystynyt nykypäivän vaateisiin vastaamaan.

Äänestä
  • En tiedä kuinka kauan nämä kriteerit ja vaatimukset ovat täällä suomi24 puolella pyörineet itse olen täällä uusi, mutta jos asia todella on noin että parivuotta sitten vastauksia tuli ja treffejäkin jopa järjestettiin, niin joko itselläni on ollut vain huono tuuri tai sitten taso todella on noussut. Ja kuten "Just näin" tuossa ylempänä toteaakin niin tottahan se on että mitä enemmän profiilissa on materiaalia sitä todennäköisemmin saat vastauksia. Aikaisemminkin tästä oli jo jotain mainintaa. Mutta itselleni tulee jotenkin melko pois luotaan työntävä tunne profiileista joissa nainen on itseni kanssa samanhenkinen mutta kuitenkin etsii jotain aivan muuta. Esimerkiksi otan muutaman profiilin jossa alkoholin käytöksi henkilölle itselleen on merkattu "Vain juhlapäivinä" mutta ihanne kumppanin kohdalla se onkin "radalla viikoittain- vielä yhdet". Tallaiset profiilit herättävät ainakin itselläni ihmetystä. Ja näitä olen useampiakin havainnut.

    Äänestä

Ei netistä seuraa löydy, koska tosissaan olevien määrä on häviävän pieni ja loput pelaa jotain ihme peliä.

Äänestä
  • Nimenomaan. Netin seuranhakijoista todella harva etsii tosissaan. Useimmat tekevät ilmoituksen ihan huvikseen ja odottavat jos joku kultakimpale löytyisi. Tavis ei kelpaa.

    Sitten on vielä nämä kaikenmaailman tyhjäpäät ihmiset, joilla on elämä mennyt päin helvettiä.

    Kerran tein uteliaisuudesta Iskuriin ilmoituksen. Sain kolmelta naiselta vastauksen, joista yksi asui toisella puolella Suomea ja hänellä oli takanaan avioero, josta ei ollut päässyt vielä yli. Yksi naisista oli selvästi "baariruusu", jonka elämän päätarkoitus oli biletys ja matkustelu.
    Yhdellä vastaajalla viesti oli kahden A4:n mittainen, ilman kappalejakoja. Nainen antoi itsestään sellaisen kuvan, että hänellä on koko ajan sata rautaa tulessa ja aivan älytön kiire koko ajan jonnekin ja päläpäläpäläpäläpälä...

    Kaikille lähetin vastauksen, että jos ei nyt tällä kertaa. =)

    Äänestä

  • tuomas777777 kirjoitti:

    Nimenomaan. Netin seuranhakijoista todella harva etsii tosissaan. Useimmat tekevät ilmoituksen ihan huvikseen ja odottavat jos joku kultakimpale löytyisi. Tavis ei kelpaa.

    Saanko kysyä, millaista seuraa etsit Iskurista?

    Kokeilin itse joskus viime keväänä etsiä sitä kautta seksiseuraa, mieluummin pitemmäksikin aikaa, ja vastauksia kyllä tuli mutta kyllästymiseen asti ne alkoivat tyyliin "Olet varmaan kuitenkin maksullinen mutta..."

    Ja lähes kaikki vähänkin informatiivisemmat viestit (siis joissa oli muutakin kuin puhelinnumero) olivat varatuilta, vaikka olin kertonut hakevani vain vapaata. En ole kiinnostunut toimimaan varatun miehen ja hänen perheensä ehdoilla kun kerran itse olen vapaa.

    Yhden kanssa vaihdettiin muutama kuuma viesti mutta kun olisi tullut aika tavata niin hänkin jänisti.

    Äänestä

  • tuomas777777 kirjoitti:

    Nimenomaan. Netin seuranhakijoista todella harva etsii tosissaan. Useimmat tekevät ilmoituksen ihan huvikseen ja odottavat jos joku kultakimpale löytyisi. Tavis ei kelpaa.

    Sitten on vielä nämä kaikenmaailman tyhjäpäät ihmiset, joilla on elämä mennyt päin helvettiä.

    Kerran tein uteliaisuudesta Iskuriin ilmoituksen. Sain kolmelta naiselta vastauksen, joista yksi asui toisella puolella Suomea ja hänellä oli takanaan avioero, josta ei ollut päässyt vielä yli. Yksi naisista oli selvästi "baariruusu", jonka elämän päätarkoitus oli biletys ja matkustelu.
    Yhdellä vastaajalla viesti oli kahden A4:n mittainen, ilman kappalejakoja. Nainen antoi itsestään sellaisen kuvan, että hänellä on koko ajan sata rautaa tulessa ja aivan älytön kiire koko ajan jonnekin ja päläpäläpäläpäläpälä...

    Kaikille lähetin vastauksen, että jos ei nyt tällä kertaa. =)

    Lues nyt oma viestisi ajatuksella läpi. Ensin toteat ongelman ja sitten kerrot itse olevasi osa juuri sitä samaa ongelmaa. Ehkä tämä oli tarkoituksesikin?

    Äänestä

Ihmisillä on niin kiire nykyään, että ei ehditä edes seurustelemaan..Toisaalta,
kun kaikkenmaailman koneet ja vempaimet on keksitty avuksi, niin juuri nyt
luulisi olevan sitä jouto aikaa.

Miksiköhän laittaa kuitenkin profiili, no ehkä koklataan oma viehätysvoima, tai
sitten vain etsitään seksiä..

Äänestä

Jos et livenä löydä seuraa niin miten netin pitäisi olla jotenkin erilainen paikka?
Alkoholin käyttö ei liity mitenkään siihen pääseekö treffeille vai ei. Jos tuntuu että se liittyy niin kokeile hakea seuraa ilman että mainitset koko asiaa?

Kannattaa muistaa että aina kun painottaa jotain asiaa, oli se sitten raittius tai mikä tahansa niin antaa helposti itsestään negatiivisen kuvan. Siis vähän sellaisen turhan kriittisen.

Pinnallisuudesta voi narista vaikka koko loppuelämänsä tai sitten vain pelata niillä korteilla jotka on jaettu.

Äänestä

Ei löydy kumppania livenä eikä netistä, ei ainakaan tällaiselle aikuiselle, aktiiviselle, naiselle. Mun ikäiset miehet tykkää kalastaa, mökkeillä, elellä rauhassa. He hakevat naista kotiavuksi, tekemään heille sen puuttuvan "elämän". Mutta toisaalta nainen ei kuitenkaa saisi olla liian eläväinen, ei ainakaan kodin ulkopuolella.

Minä tahtoisin miehen kumppaniksi harrastuksiini, mutta haluan myös pitää suhteita yllä ystäviini ja sukuuni. Ja harrastaa jotain ihan omaakin.

Useimpien ikäisteni miesten kuvat ovat juuri sellaisia pökkeläityneiden ukkojen kuvia jostain mökin nurkasta, johon en mitenkään itseäni osaa istuttaa.

Toisaalta jos lähdet ulos, ne miehet jotka jaksavat kotoa lähteä, etsivät nuoria tyttöjä. Heille olenkin liian vanha.
Mutta näillä mennään, onneksi en ole yksinäinen vaikka yksin olenkin.

Äänestä

Pökkelö seisoo ja odottaa ratsastajaa verkkosukkiksissa,27cm nahkapökkelö,6cm paksu satula pallit kuin appelsiinit,

Äänestä
  • Jokaista ketjua kohden, pitää olla yksi kusi.pää..

    Äänestä

Miksi tästäkin asiasta (nettideittailusta) onjo tehty ongelma? Itse olen tutustunut useaan eri deittiin ja aina on löytynyt seuraa ihan helposti. Kovin pitkäaikaiseen ne eivät ole tosin aiemmin johtaneet, mutta toivottavasti nyt johtaa. Löysin näet aivan ihanan miehen suomi24:stä ja olen niiiiin rakastunut. Ja mikä parasta, tunne näyttää olevan molemminpuoleinen.

Äänestä
  • Eihän se ole ongelma, jos se toimii. Harvalle miehelle se kuitenkaan toimii. Syitä on monia, yhtenä esimerkkinä vääristynyt sukupuolijakauma.

    Äänestä

  • Hyvä se on irvistellä, jos itsellä pyyhkii hyvin, mutta tosiasiahan on, että
    harva (ainakaan mies) täältä löytää seuraa, koska se on tehty mahdottomaksi,
    nykyään vallalla olevilla kriteereillä.

    Näitä paremman kyttääjiä täynnä, koko sivusto ja sama tahti muillakin, mitä
    olen kuullut. Ihmiset ei vaan halua sitoutua, se on niin lopullista.

    Äänestä

  • No ensinnäkin sä oot nainen ja jos oot vielä katseen kestävä niin ei mikään ihme että oot saanu aina seuraa.

    Äänestä

Aika pitkä ketju kokonaan luettavaksi..

Mutta ymmärsinkö oikein.. Joku ei ole löytänyt seuraa netistä, tai edes kontakteja, ja sitten avautuu siitä, kun ei ole ketää joilla olisi ns. oikeita arvoja.

Okei.

Tarkoitako ettet ole löytänyt ketään sellaista joilla olisi SAMANKALTAISET arvot kuin ITSELLÄSI. Aika rohkea veto sanoa jotain oikeista arvoista, kun oikeastaan puhut minun mielestä vain omista arvoistasi. Jos joku halua ahellyyttä ja yhdessäoloa, sekä elämään kuuluu liikunta - Eikö nuo kuvasta ihan normaaleja arvoja? Ainakin omasta mielestäni.

Kerrot myös olevasi nörtti. Voisin jotenkin kuvitella ettet ole siis ihan taulapää loogisen ajattelunkaan suhteen. Mietippä nyt, jos jossain on suht normaalin oloinen tyttönörtti, tai edes tyttö joka viehtyy nörteistä, niin kuinka suuren todennäköisyyden antaisit sille että hän on vapaa? Tuollaisilla näet on varaa valita koko helvatan nörttikunnasta se paras vaihtoehto, ja kuulutko sinä siihen porukkaan?

No, sitten ne liikunnalliset, joilla arvot eivät ole ihan kohdillaan... No. Miksi haluaisit edes sellaisen? Kunhan nyt olisi joku?

Pff..

Muutos lähtee sinusta, ja vain sinusta. Jos et ole itse valmis soputumaan, muuttumaan, miksi odotat sitä muilta? Ei kait heitä kiinnosta sellainen (Sinä siis) joilla ei ole samat arvot kuin heillä. Vastavuoroisuutta näet.

Jos et nykyisistä ympyröistäsi löydä sitä mitä etsit, olisiko luonnollinen ratkaisu vaihtaa niitä ympyröitä? Tämä onkin se valinta sitten - Teetkö tietoisen valinnan ja olet sellainen kuin olet, vai lähdetkö etsimään jotain sen arvoista, minkä vuoksi olisit valmis muuttumaan joksikin muuksi?

Kumpikaan tie ei ole väärin, kukaan ei pakota sinua kumpaankaan, tuo kaikki lähtee ihan itsestäsi.

Pari vinkkiä. jotka ovat kyllä ihan täysin itsestään selviä, mutta sanonpa nyt ääneen ihan siltä varalta ettei joku taulapää tajua.

Tuolla on aika v*tun vähän sopivia nörttityttöjä ja aika h*lvetin paljon normaaleja nuoria naisia, jotka harrastavat liikuntaa, haaveilevat läheisyydestä ja yhdessäolosta, sekä niistä parista lapsesta, koirasta, asunnosta ja mökistä. Se tavallinen suomalainen tarina siis.

Jos päämääränä on saada joku kumppani, niin itse ainakin etsisin molemmista joukoista, ilman että sulkisin 99,9% naisista ulos - "Koska heillä on väärät arvot..."

Nörttitytöt on aika helppo pala nörttipojille, ole vain oikeana aikaan oikeassa paikassa, niin saatte toisenne. Teillä on samat harrastukset, ja niin edelleen. Elämä hymyilee, siihen tuskin kaivataan siis apua. Ongelma on vain siis löytää tuollainen "yksisarvinen".

Tavalliset tytöt sitten tykkäävät niistä liikunallisista ihmisistä. eli, alappa treenaamaan itseäsi treffikuntoon. Kun sinulla on hauikset ja vatsalihakset, takaan että pääset treffailemaan ainakin puolien kanssa. Ja toine puoli sitten tarvitsee niidne vatsalihasten lisäksi jotain muutakin sisältöä... Jätetään se vaikka jatkokertomukseen.

Mutta. Mitä siis itse haluat? Maailma ei pyöri juuri sinun ympärillä, joten varaudu siihen ettei kaikki aina toimi kuten SINÄ haluat.

Äänestä

Tuskin kenenkään mielenterveyden kannalta on hyvä tilittää ja valittaa katkerana. Itse keskityn elämän positiivisiin puoliin, ajattelen olevani onnellinen, toivon kaikille hyvää jne. Se lisääntyy mihin keskittyy. Siksi en keskity muiden syyllistämiseen, ankeuteen, yksinäisyyden tunteeseen tai ajattele etten koskaan löydä ketään. Minähän en luovuta. Ikinä.

Olen kamppaillut pitkän tien itseni kanssa. Pakottanut itseni eroon sairaalloisesta ujoudesta, masennuksesta ja koulukiusaamisen traumoista. Kokemattomuuden häpeä tipotiessään, itsevarmuus terveellä hyvällä tasolla.

Opettelin puhumaan syvällisesti, opettelin täysin rehelliseksi (tämä ei ole ihan niin yksinkertaista kuin luulisi), opettelin juttelemaan naisille ja ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa. Sen lisäksi kuntoilen ensimmäistä kertaa ikinä tosissani kahta viikkoa pidemmällä tähtäimellä.

Olen siis erittäin motivoitunut kehittämään itseäni ja korjaamaan huonoja puoliani. Nyt on alkanut vastakkainen sukupuoli kiinnostua, vaikka en ole naamaltani komea enkä rikas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seuraa kirjoitti:

Uskon tämän olevan hyvinkin yleinen ongelma etenkin nuorien miesten keskuudessa. Kysyntää tuntuu olevan lähes kymmen kertaisesti tarjontaan nähden. Ja vastaisi sitten miten asiallisesti tai kohteliaasti tahansa, jää lähes puolet viesteistä vastaamattomiksi ja lopuista puolesta yhkä yksi vastaa takaisin siten että osoittaa edes pientä kiinnostusta. Onko vika suomalaisten epäluuloisessa ja jopa vähän ylimielisessä asenteessa? Vai eikö meistä normaaleissa nuorissa miehissä vain yksinkertaisesti ole potentiaalia elämämkumppaniksi? Itse olen 20-vuotias 168cm pitkä ja 65kg painava henkilö Kuopiosta. Olen melko "nörtihkö" henkilö, mutta en koe olevani kuitenkaan mitenkään erityisen ruma tai vastenmielinen, vaikken ehkä mikään unelmien poikamiehen näköinen olekaan.

Ja nyt on pakko kysyä. Onko todella näin, että henkilöt jotka eivät käytä alkoholia ovat lähes automaattinen turn off naisille? Olen huomannut muutamia aiheita täällä, jossa ihmiset ihmettelevät etteivätkö raittiit ihmiset kelpaa kenellekkään. Itse olen lähes täysin raitis, joskus saatan jotain maistaa suullisen verran.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu