Lipetti

Kun mennään Lipettiin, niin minne ollaan menossa?
61815
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onhan noita Lipettejä, mm. kissahotelli, mutta ne lienevät kaikki saaneet nimensä vanhasta ilmaisusta "lähteä lipettiin". Ehkä se oli alkuun "lähteä lippasemaan" tms. eli häipyä kiireesti jostakin.

Äänestä

Lipetti ei ole paikannimi, joten se kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella.

Lipetti esiintyy myös sanonnassa "laskea lipettiä" = puhua perättömiä.

Äänestä
  • Kumpi oli ensin, lipetti vai livohka? Lähteä litomaan.

    Äänestä

  • fqr297tc edtju0 kirjoitti:

    Kumpi oli ensin, lipetti vai livohka? Lähteä litomaan.

    No missä se Litoma sitten sijaitsee?

    Äänestä

Savossa tästä lipettiin tai livohkaan lähdöstä on näihin päiviin saakka ollut käytössä sanonta "lähteä löttötuoheen".
Maisemista häipymistä tai vastuualueeltaan liukenemista siis selitettiin hieman huumorimielellä, käyttäen tällaista metsän siimekseen suuntautuvaa työmatkakuvausta.

Löttötuoheen lähteminen kun tarkoittaa menemistä kiskomaan koivun tuohta virsujen tekotarpeeksi. Löttö kun on savon murteessa hieman karkeatekoisempi tuohivirsu. Niitä käytettiin kaskia poltetaessa, koska nahkajalkineet olisivat kuumuudessa menneet pilalle.

Savossahan humoristiset ilmaisut voivat olla pitempiä ja monisanaisiakin, toisin kuin länsimurteissa, joissa pyritään lyhyisiin ja iskeviin ilmaisuihin. Siinä missä tyhmän sutjakkaa ihmistä saatetaan pääkaupunkiseudulla kutsua iskevästi sanalla "dorka", savon murteella vastaava tapaus voi olla vaikka "tuulmyllyn lämmittäjä".

Äänestä
  • Näin vanhana osaa arvostaa sitä, että eteen tulee ennennäkemätön ilmaus. Tyhmän sutjakka! Hieno tunne, että on onnistunut siltä välttymään.

    Onko se aivan yleinen ilmaus jossain päin Suomea? Mitä sutjakka yksin siellä sitten tarkoittaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PettiLi kirjoitti:

Kun mennään Lipettiin, niin minne ollaan menossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu