jänispaisti

Onko kukaan tehdyt jänispaistia ? Hyvät neuvot olisivat tarpeen. Kiitos !
137941
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

enää pitkään aikaan jäniksiä, rusakoita kylläkin.

Äänestä
  • Sama olio miksi saivarrella asioista?

    Äänestä

Jänispaisti nyt ei juuri eroa muiden paistien teosta. Kypsäksi on pupu saatava ja parhaiten se käy valurautapadassa. Irroita kintut ja leikkaa irti myös kyljet kylkiluineen. Katkaise selkäranka siitä 6-7 kylkiluiden välistä ja näin sinulla pataan sopivasti paloiteltu jänö. Sipulia, porkkanaa pataan ja lihalientä jänispalat tietysti myöskin ruskistuksen jälkeen. Pata uuniin ja kypsennetään kunnolla. Liemestä tehdään sitten kunnon kermakastike, itse maustan sen aina herukkahillolla . Lihat voi irrottaa luista, ennen tarjolle panoa.

Äänestä
  • Jänis on aika kuivaa, itse laitan pekonia mukaan makua ja mehevyyttä antamaan.
    Voi olla savustettua tai kastikelihaa (kylkeä) , pippuria myös mukaan.
    Leivinuunissa tulee saviastiassa paras tulos, mutta on käytetty myös metallipataa eikä kukaan ole moittinut lopputulosta. Mieto lämpö a pitkä haudutusaika takaavat hyvän tuloksen.

    Äänestä

Ei missään tapauksessa valurautapataa, koska jänis maistuu jo luonnostaan raudalta (vereltä) ja padasta tarttuva rauta vain korostaa pahaa makua.

Savipata on ainoa oikea väline jäniksen valmistukseen. Ei turhia vihanneksia vaan hyvät maut pataan jo valmistusvaiheessa: paloiteltu jänis, pari dl metsäsieniä, pari sipulia, 1 dl puna- tai mustaherukkahilloa, 2 rkl dijon-sinappia, 2-3 tl merisuolaa, rouhittua mustapippuria, muutama katajanmarja, pari oksaa rosmariinia ja 200-300 g voita. Nesteeksi aitoa ranskalaista siideriä, esim. Ecusson (ei mitään golden cap esanssisotkua)

Kansi päälle ja uuniin pariksi tunniksi kunnes luut irtoavat. Paistoliemen voi siivilöidä ja suurustaa kastikkeeksi jos haluaa. Isoon pataan mahtuvat perunatkin mukaan, hyvin pestyt kiinteät perunat halki ja tunti padassa. Tai sitten omaan vuokaan lohkoina, vähän öljyä, suolaa ja timjamia pintaan ja vaaleanruskeiksi eli n. 40-50 min. uunissa

Äänestä

Mitenkä se jänis muka vereltä maistuu sen enempää, kuin muukaan liha ?.
Saman lailla siitä veret poistetaan ja sitä riiputetaan kuin muutakin lihaa.
Vai teetkö jänikset ihan suolistamatta ?

Äänestä
  • Jäniksen liha todellakin maistuu vereltä. Lisäksi se on hyvin kuivaa ja vähärasvaista, joten sen valmistaminen vaatii taitoa. Jos et maista tuota verenmakua, niin kannattaa harjoittaa makuaistia. JA jos et maista eri eläinten lihoissa eroja, niin onnea vaan valitsemallasi uralla..

    Äänestä

  • maku kirjoitti:

    Jäniksen liha todellakin maistuu vereltä. Lisäksi se on hyvin kuivaa ja vähärasvaista, joten sen valmistaminen vaatii taitoa. Jos et maista tuota verenmakua, niin kannattaa harjoittaa makuaistia. JA jos et maista eri eläinten lihoissa eroja, niin onnea vaan valitsemallasi uralla..

    Ei se ole verenmakua vaan riistan ominaismaku, sitä voi lieventää liottamalla jänistä maidossa tai kaljassa. Kaikki eivät siitä pidä, sitä voi peittää myös mausteilla, katajanmarjoilla, rosmariinilla ja pippurilla.
    Savupalviliha sopii myös aika kuivan jäniksen paistokaveriksi tai ihan peruskylkipalat.

    Äänestä

Ei maistu jänis vereltä, jäniksessä on itsessään voimakas maku, mutta veren kanssa sillä ei ole mitään yhtäläisyyttä. Että harjoita vain ihan itse sitä makuaaistiasi.

Äänestä

riistalle eikä millekkään sekahedelmä keitolle.Miksi aina pitää liharuokiin mättää kaiken maailman mausteita eittei lihan oma makua tunne.

Äänestä

Minä kyllä ammun aina jänikset ihan itse.

Äänestä

No sanokaa nyt, miten valmistan lahjaksi saamani hyvin esivalmistetun jäniksen jouluateriaksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pupuparka kirjoitti:

Onko kukaan tehdyt jänispaistia ? Hyvät neuvot olisivat tarpeen. Kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu