Naiset ihannoivat kiusaajia ja sadisteja

Kaikki tuntevat ilmiön. Seksiä ja suosiota saa luokan väkivaltaisin ja eniten psykopaattisia piirteitä omaava poika. Kaikki tämä tapahtuu kilttien ja kunnolisten, yleensä vieläpä älykkäimpien poikien kustannuksella. Naiset palkitsevat sairaan käytöksen ---> kasvaa sairas aikuinen. Ja saako paha vihdoin palkkansa? Ei saa. Rikolliset, narsistit, päihderiippuvaiset, psykopaatit jatkavat hurjaa suosiotaan naisten saralla myös aikuisiässä. Samalla kunnolliset ja reippaat miehet jäävät taas paitsioon.

Kysymys kuuluukin, kuka on tarinan konna? Alakoulun "paha-poika" vai naisten kehittämä palkitsemisjärjestelmä, joka suosii sairaanloisia käyttäytymismalleja?

Ja mikä onkaan parempaa kohtalon ironiaa, kuin se, että naiset lopulta päätyvät kärvistelemään "perhehelveteissään" näiden narsistiensa kanssa. Nämä narsistit kun ovat lopulta juuri naistensa itse jalostamia luomuksia.
30368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Rajatilanarsismi ja impulssikontrollin puute yleensäkin on ihmisellä, niin naisilla, kuin miehilläkin ominaisuus, joka tähtää mahdollisimman tehokkaaseen lisääntymiseen. Kyseessä on ominaisuus, jonka tarkoitus on kantaa laji sellaisten aikojen yli, jolloin on korkea lapsikuolleisuus.

Mitä enemmän lapsia pariskunta tekee, sen suurempi todennäköisyys on lasten saada narsistinen luonne. Esim. kymmenes lapsi on todennäköisemmin narsisti, kuin viides lapsi ja viides lapsi todennäköisemmin narsisti, kuin toinen lapsi.
Ja narsistit myös tekevät paljon lapsia. Kun lapsikuolleisuus on suuri, syntyy todennäköisemmin narsistisia lapsia ja narsistisista lapsista kasvaa tehokkaammin lisääntyviä aikuisia.
Narsismi ei ole kuitenkaan sellainen ominaisuus, että se periytyisi suoraan, tai säilyisi polvelta toiselle, sillä yleensä narsistienkin ensimmäinen lapsi on psyykkisesti suhteellisen terve, jos hän ei koe mitään erityisiä lapsuuden traumoja. Narsistit kuitenkin tavallista enemmän lapsia tuottaessaan, tuottavat myös todennäköisemmin narsistilapsia ja narsistivanhemman omaavalla lapsella on suurempi todennäköisyys olla narsisti, kuin ei-narsistivanhemman lapsella. Narsistivanhemman toisella lapsella voi olla yhtä suuri todennäköisyys olla narsisti, kuin terveiden vanhempien viidennellätoista lapsella.

Yleisesti ottaen narsismi ja heikko ilmpulssikontrolli ominaisuuksina siis liittyvät lajin selviytymiseen ja olosuhteelliseen tarpeeseen jatkaa sukua mahdollisimman tehokkaasti.
Ongelma tällaisessa selviytymiskeskeisyydessä on se, että mikäli olosuhteet, johon narsisti syntyy, eivät ole selviytymiskeskeisyyttä vaativia, narsisti pyrkii muokkaamaan yhteiskunnan selviytymiskeskeisyyttä ihannoivaksi. Tässä kohtaa astuu esim. mm. kapitalismi, jota perusteellaan huuhaa aatteella, nimeltä sosialidarwinismi. Sosiaalidarwinismiin pohjaava kapitalismi luo yhteiskunnallisen pohjan, joka perustelee narsismin yhteiskunnallisen tarpeen ja muokkaa kulttuurin sellaiseksi, että se ihannoi narsistien kanssa pariutumista. Naisten miesmieltymykset ovat siis yhteiskunnallisen aivopesun tuotosta ja sitä aivopesua johtava narsistit itse.

On huomattavaa, että 60% poliitikoista on rajatilanarsisteja. Tällaisilla asioilla on valtava yhteiskunnallinen ja kulttuurillinen merkitys joka muovaa myös asenteita narsisteille edulliseen suuntaan.

Äänestä
  • "Sosiaalidarwinismiin pohjaava kapitalismi luo yhteiskunnallisen pohjan, joka perustelee narsismin yhteiskunnallisen tarpeen ja muokkaa kulttuurin sellaiseksi, että se ihannoi narsistien kanssa pariutumista."

    Tämä logiikka ontuu tosin siinä kohtaa, että monet koulukiusaajanarsistit ovat aikuisena päihderiippuvaisia luusereita, jotka kuuluvat heikkojen yksilöiden joukkoon. Naiset haastavat teoriasi tässä kohtaa antamalla kaiken järjen vastaisesti seksiä narkkis ja muille hörhöille ja syrjimällä menestyviä, mutta kilttejä miehiä. :(

    Jos naiset sen sijaan älyäisivät antaa seksiä vain menestyville narsisteille, niin meille kilteille ja reippaille miehillekin jäisi naisia. Mutta, kun ei niin ei. :(

    Äänestä

  • kiltti, reipas mies kirjoitti:

    "Sosiaalidarwinismiin pohjaava kapitalismi luo yhteiskunnallisen pohjan, joka perustelee narsismin yhteiskunnallisen tarpeen ja muokkaa kulttuurin sellaiseksi, että se ihannoi narsistien kanssa pariutumista."

    Kilttien miesten menestys on usein vain näennäistä. Esim. hyvätuloinen matemaatikko omistusasunnossaan ei ole menestynyt niillä sosiaalisilla mittareilla, joilla on merkitystä naisille. Todennäköisemmin se päihderiippuvainen "luuseri" on omassa yhteisössään arvostettu alfa, vaikka ei olekaan kouluja käynyt ja hyvätuloinen. Tärkeitä ominaisuuksia on sosiaalinen pyrkyryys ja itsensä esille tuonti, jotka yleensä puuttuu näiltä koulunsa kiltisti suorittaneilta "menestyjiltä".

    Äänestä

  • kiltti, reipas mies kirjoitti:

    "Sosiaalidarwinismiin pohjaava kapitalismi luo yhteiskunnallisen pohjan, joka perustelee narsismin yhteiskunnallisen tarpeen ja muokkaa kulttuurin sellaiseksi, että se ihannoi narsistien kanssa pariutumista."

    Tämä logiikka ontuu tosin siinä kohtaa, että monet koulukiusaajanarsistit ovat aikuisena päihderiippuvaisia luusereita, jotka kuuluvat heikkojen yksilöiden joukkoon. Naiset haastavat teoriasi tässä kohtaa antamalla kaiken järjen vastaisesti seksiä narkkis ja muille hörhöille ja syrjimällä menestyviä, mutta kilttejä miehiä. :(

    Jos naiset sen sijaan älyäisivät antaa seksiä vain menestyville narsisteille, niin meille kilteille ja reippaille miehillekin jäisi naisia. Mutta, kun ei niin ei. :(

    Meinasin tässä sitä, että yhteiskunta ja kulttuuri ihannoivat rajatilanarsisteja ja juuri sellaiset henkilöt ovat yhteiskunnan johdossa, pitäen heitä ihannoivaa kulttuuria yllä.
    Kulttuuri edesauttaa rajatilanrsistien toimintaa ja menestystä. Rajatilanarsismi on paljolti normalisoitu, asetettu normaaliudeksi ja tavoiteltavaksi.
    Monet ihmiset, monet naiset yrittävät olla kulttuurin mukaisia, he haluavat kuulua joukkoon ja haluavat oman rajatilanarskun käyttämään huumeita olkkarin lattialle.

    Naisten kohdalla tilanne on vähän sama, kuin rahan kohdalla. Raha tulee rahan luokse ja naiset naisten luokse.
    Rajatilanarsku voi pyörittää kymmeniä naisia, kun toisille jää luu käteen.

    Narsistisen persoonallisuushäiriön omaava henkilö on yleensä menestynyt kaikilla elämän osa-alueilla. Psykopaatti on supermenestynyt naisten kanssa siitä huolimatta, että käyttää ammatikseen päihteitä.

    Äänestä

  • Bobby Sands kirjoitti:

    Jännää on se miksi ns. "normaali" ihminen ei tee enemmän oman onnensa ja nautintonsa eteen vaan kärsii ja rypee turhautumisessa tehden jotain ihan muuta "epäoleennaista" sen sijaan että kunnolla perehtyisi olennaisimpaan asiaan..

    Kiinnostaviaja haastavia kirjoituksia sulla Bobby.. ovatko omia ajatuksiasi, vaiko oisko sulla heittää jotain linkkiä esikuviin..?

    Tuntuisi kuitenkin siltä että kapitalismi että utilitarismi olisivat ihmislaumojen luonnollisen kehityksen tila vapaassa maailmassa.
    Kapitalismi on luonnollista seurausta taistelusta resursseista, ja utilitarismi on lauman pakollista solidaarisuutta, jota ilman ei pitkälle selvittäisi.

    Selvitäkseen eläimen on osattava olla sosiaalinen laumassa, tultava toimeen muiden kanssa ja samalla omattava hampaat mikäli haluaa asemaan, jossa saa arvostusta jotta pääsee lisääntymään.
    Palikkamallissa siis.

    Äänestä

  • Otis kirjoitti:

    Mikä se olennaisin asia sinun mielestäsi sitten on? Kyllä minä väittäisin, että moni normaali ihminen on tehnyt paljon itselleen olennaisten asioden eteen. Joskus vain tulee seinä vastaan.
    Jos sä huomaat, että kahdessa eri kaveripiirissä, missä pyörit, narsku vie kaikki naiset ja, kun koitat etsiä netistä naisia, niin kukaan ei edes vastaa viesteihisi, kukaan ei baarissa halua jutella kanssasi. Siinä tulee yksinkertaisesti seinä vastaan.
    Kyllähän se tavallinen mies tuossa tekee asioita haluamansa eteen, mutta se vain haluaa jotain sellaista, mitä ei ole yksinkertaisesti mahdollista saada.

    Mulla on paljon omia ajatuksia ja filosofisia rakennelmia. Kirjoitin niitä aikoinaan useita Miehen logiikkaan, mutta eräs palstan kaikkia naisia samanaikaisesti pyörittänyt seksuaalirikollinen poisti ne viestit naisten hurratessa vieressä.
    Nyt, kun mies on esittänyt minun kirjoituksia ominaan, hän on saanut niillä p*llua. Aina ei mene tasan karkit.

    Ei kapitalismi ole ihmisen luonnollinen tila maailmassa. Ihmiselle luonnollista on pyrkiä tuomaan ihmiskunnalle ja yhteiskunnalle jotain itsestään. Ihmiselle on luonnollista kantaa oma kortensa kekoon. Kapitalismissa pyritään hyödyttämään vain itseä. Se on narsistisen ajattelun tuotos ja ajaa siksi narsistien etuja.
    Kapitalismi on aika pitkälti huijaamista... siinä jopa tuotettavien hyödykkeiden merkitys ihmisiä hyödyttävinä asioina, on menettänyt merkityksensä. Kun ostat tänä päivänä jotain, ostamasi tuote ei ole enää sinun hyödyksesi, vaan sinun alaspäin painamiseen tarkoitettu.
    Aikoinaan, kun Chydenius höpisi markkinataloudesta, hän ei osannut arvata, että jonain päivänä ihminen tuottaisi tarpeettomia hyödykkeitä vastoin kysynnän ja tarjonnan lakia ja, että tarjonta ohjaisi lähtökohtaisesti kysyntää, eikä päinvastoin.

    Kapitalismi on rahavaltaa. Se on sellaista, että kun yritys saavuttaa tietyn aseman, sen johtajat voivat alkaa myymään kansalle kakkakikareitaan miljoonalla ja kaikkien on ihailtava niitä kakkakikareita, etteivät syrjäydy.
    Ei se ole ihmisen luonnollinen tila, vaan se on sukupuuton heijastuma. Heikoimpien vallankäyttöä.

    Narsismi on ominaisuutena selviytymiseen tähtäävä ominaisuus mistä ihminen hyötyy ruttoepidemian aikana. Kapitalismi on tehnyt narsistisuudesta normaalitilan. Kapitalismi on ikään, kuin tehnyt sen kaltaisesta käyttäytymisestä oikeanlaista, mikä voi ruttoepidemian aikana olla hyödyllistä.
    Mutta eihän ihminen vie kehitystään eteenpäin silloin, kun on ruttoepidemia niskassa ja pitää vain selviytyä, ei suinkaan, vaan silloin ihminen vain selviytyy. Persoonallisuusspektrin toisessa päässä ovat oikeasti älykkäät ja syvälliset ihmiset, jotka kehittävät ihmiskuntaa ja vievät ihmiskuntaa eteenpäin.
    Ihminen lajina pyrkii luonnostaan kehittämään maailmaan mahdollisimman suuren määrän lajia ja ihmiskuntaa kehittäviä yksilöitä, jotka auttavat ihmistä ymmärtämään maailmaa enemmän ja sopeutumaan siihen paremmin. Ihmisen yksilöllinen kehitys menee tuohon suuntaan samaan tapaan, kuin kukka kääntyy kohti aurinkoa. Kapitalismissa tämä luonnollinen kehitys on estetty ja selviytymiskeskeiset piirteet on yhdistetty talouteen siten, että ihmisen luonnollisesta kehityksestä on tehty taloudellinen uhka ihmiskunnalle ja selviytymiskeskeisestä käyttäytymisestä taloudellisesti edullista.

    Ihmiselle luonnollista on kehittää tiedettä ja kulttuuria ja sitä kautta kehittää ihmiskuntaa ja ihmistä lajina. Kapitalismissa tämä on estetty sillä, että tiede ja kulttuuri on saatettu taloudellisen edun tavoittelun piiriin ja niistä on tehty voitontavoittelun välineitä.
    Tuloksen lieveilmiönä näkyy paljon p*skoja elokuvia, paljon p*skaa musiikkia ynnä muuta, joiden tarkoituksena on tuottaa taloudellista etua, mutta ei tarjota mitään ihmiskunnalle, eikä viedä ihmistä eteenpäin, kehittämällä kulttuuria.

    Selviytymiskeskeisyys, mitä kapitalismi ihannoi, on sitä, jos minä teen väitöskirjaa jostain aiheesta ja sen varastaa joku hippi, joka ei ymmärrä sen sisältöä, mutta kirjaa omanaan lukemalla saa p*llua.
    Ketä sitten hyödyttää, että tieteen huipulle nousee varkaita, jotka eivät ymmärrä lukemaansa... mutta saavat sillä taloudellista ja sosiaalista etua. Kapitalismissa suuryritykset ja niitä tukevat yhteiskunnan rakenteet ovat tällaisia varkaita.

    Jos kovasti haluaa ja kuitenkaan ei saa naista ja seksiä itselleen niin paljon kuin haluaisi, niin ei ole tehnyt asian eteen niin paljoa kuin ehkä pitäisi?
    Ryhdy narskun kaltaiseksi? Paskiainen ei tarvinne olla kuitenkaan.. ottaa hyödyksi vain ne hyvät ominaisuudet ja on paskiainen vain paskiaisille.

    Mikäkuka seksuaalirikollinen? Mikä juttu tämä on? Linkkejä laittaa?

    Olet minusta idealistinen jos ei sinusta kapitalismi ole luonnollinen tila taistelussa resursseista.. vaikka sitten naismarkkinoilla.
    En sano että se on mikään oikeutettu ideaalitilanne, en ota kantaa moraaliin vaan käytäntöön.

    Siitä moraalipuolesta pitää huolen lauman solidarismi, ihmisen järjen kautta utilitarismi. Ja lopulta idealismi, jonka ihmiskunta arvioi ja toteuttaa sen mitan mukaan mitä nyt näemme arvioivan.

    Joku sanoi joskus että koko länsimainen sivistys, taiteet jne ovat seurausta siitä pohjimmiltaan että mies yrittää tehdä vaikutuksen naiseen. :)
    Tiettyyn rajaan uskon tähän itsekin.
    Ei se sen syvällisempää ole vaikka kuinka asian sublimoisi kauniisiin ajatuksiin ja ideaaleihin.

    Lopulta on vain selviäminen, valta, menestys ja pillu sekä psykologiset haavat ja kompensaatiot.
    Ja kovin moni myös matkalla eksyy sen kuuluisan sublimaation syövereihin, epäolennaisuuksiin.

    Äänestä

Naisilla ei ole selkärankaa. Jännä-ähkijöiden vastustaminen saattaisi alentaa heidän "suosiotaan" ja näinpä he turvautuvat "maailman vanhimpaan ammattiin" säilyttääkseen statuksensa.

Äänestä
  • Linkin intro suomennettuna:
    "Pahat pojat näyttävät todella saavan kaikki tytöt. Naiset saattavat väittää haluavansa hellän ja huomaavaisen miehen, mutta tiedemiehet ovat selvittäneet mitä he todella haluavat - itseriittoisen, valehtelevan psykopaatin."

    Hyvää, tieteellistä tekstiä. Teksti läpivalaisee hyvin naisten todellisen, raakalaismaisen luonteen. Henkiseltä kehitykseltään nainen on edelleen orangin tasolla. Tällaisen olennon käyttäytymistä on lähes mahdotonta selittää järkiperusteisesti, aivan kuten nokkaeläimen hiekkaan raahustamia kuvioita.

    Äänestä

  • älykäs mies kirjoitti:

    Linkin intro suomennettuna:

    "Teksti läpivalaisee hyvin naisten todellisen, raakalaismaisen luonteen. "

    Ehkä naisilla on vain synnynnäinen taipumus hakeutua menestyneimpien pariin, jotka ovat sosiaalisia, rohkeita ja vahvoja sekä omaavat vahvan sosiaalisen statuksen ja ovat muiden ihailemia.
    Olkoonkin että narsisteilla nämä ominaisuudet ovat mädältä pohjalta, jota ei vain ole helppoa tai mahdollista havaita nopeasti.

    Äänestä

Jep, itse olin juuri se kiusattu kiltti poika ja jo silloin ihmettelin millä lihaksilla niille "koville jätkille" riitti naista. Eipä se tilanne ole radikaalisti muuttunut näin parikymppisenäkään vaan edelleen tuntuu kelpaavan korkeintaan laukkuvahdiksi siksi aikaa, kun neidit käyvät tanssimassa tai röökillä...

No, haistakaa vittu sitten sanon minä. EI ole pitkäkään aika, kun naispuoleinen kaverini jätettiin yllätys yllätys, täyden deekumiehen toimesta vaikka heillä oli "niin paljon yhteistä" sun muuta.

Äänestä

Koulussa luokan pellen kimpussa oli aina naisia ja minä jolla oli käytös numero 10 niin ei tytöt edes puhuneet paljon mitään minulle. Sama aikuisena on ollut että kriminaalit saa naisia ja minä en pääse edes juttusille. Tunnen monia päihderiippuvaisia joillaon tyttöystävät ja lapsiakin niillä on.

Äänestä

Luokan kiusaajakusipää saa myös puhumalla sosiaalisen tuen itselleen.

Muistan omalta luokalta nämä koulukotitapaukset, jotka eivät matematiikassa loistaneet mutta sitten se välituntipeli oli kyllä omaa luokkaansa. Ja syrjittiinkö näitä- ei.

P/s-kulttuuri on henkisesti monelta osis sairas muttei suositut sitä näe, juuri siksi ujommat miehet demonisoituvat parisuhdemarkkinoilla hyvin helposti jos eivät omaa erittäin hyviä ominaisuuksia stabilisoimaan laatuaan muihin nähden.

Monesti "kunnon mies" ei ole Kunnon Mies naiselle poikaystävä matskuna vain siksi koska ei juo, röökaa, pyri pettämään naisia sekä lyömään nakkijonossa sitä lyhyempää ruuan ostajaa naamaan koska voi tehdä niin.

Hyvin kauniinkin naisen on vaikea vastustaa geenejään että miehen on herätettävä kipinä sekä kemia vaikka järki sanoisi toisin. Kun miehen valinta ulkoistetaan tunnesykkyrämykkyrään, tulee elämän erikoisia valintoja eteen.

Siksi kusen ja kaljanhajuiset jännämiehet ovat parisuhteissa kauniiden naisten kanssa kun puhuvat auervaaramaisesti hyvin ja ovat kipinöivää seuraa. Naisen on kiva rakastaa retkusta välittävä reilu perheiskä mutta missään nimessä valmis tuollainen mies ei kipinöi kun pullan tuoksuisille yhäreille. tietenkin se on parempi kuin olla täysin demoni naisille.

Se mikä minua kiehtoo psykologisesti on se että kun mies on jännäkiusaaja niin hänelle väkivalta on sallittua ja sosiaalinen ryhmä jopa tukee tässä.

Mutta jos mies on hissukkalooseriksi määritelty niin mahdollinen väkivallan ryöppy onkin potentiaalista kouluampujan- sekä itsevahingoituskäytöstä.

Äänestä

Tekisin pienen tarkennuksen. Kovispojat kyllä saavat huomiota tytöiltä, mutta vain niiltä suosituilta kovistytöiltä. Itsellä on kouluajat aika hyvin vielä muistissa ja kyllä iso osa tytöistä inhosi kovispoikia eikä ollut näiden kanssa missään tekemisissä.

Äänestä
  • Inhosivat, koska kovispojat eivät heitä huomanneet.

    Äänestä

  • Kyllä pahispojat saavat huomiota aivan kaikilta.

    Äänestä

On minuunkin muutaman kerran osoitettu kiinnostusta, vaikken koskaan mikään kiusaajatyyppi ole ollutkaan. Ja vaikka joskus olisi yrittänytkin olla, niin ei se ole osaltaan lisännyt suosiotani naisten silmissä. Omalta yläasteajaltani muistan, että yleensä ne suosituimmat pojat olivat niitä ns. jännittäviä ja itsevarmasti käyttäytyviä, läppää heittäviä ekstrovertteja, mutta eivät he välttämättä ilkeitä olleet.

Äänestä

Myös tyttäreni on tiettävästi jakanut pillua koulukiusaajille.

Äänestä

Haha. Suomen ulkopuolella asiat on pääsääntöisesti toisin. Missään muuaalla kuin täällä ei älykkyydellä ja hyvällä koulutuksella saa niin vähän arvostusta naisilta. Siksi nainen kannattaakin naida muualta. Nyt kun kasvavia sukupolvia katsoo, niin suomella ei mene hyvin kun parinvalinta on epäsuosinut älykästä geenistöä. Kaikki maat menevät oikealta ohi ja kovaa. Periaatteessa ihan oikein tälle kansalle. Tehkää älykkäät, itsenäiset, toimeentulevat miehet oikea siirto ja pariutukaa muun kansallisuuden kanssa. Kaikki toivo ei vielä ole mennyt...

Äänestä
  • "Missään muuaalla kuin täällä ei älykkyydellä ja hyvällä koulutuksella saa niin vähän arvostusta naisilta. Siksi nainen kannattaakin naida muualta."

    Huomatkaa mikä kysymys tästä välittömästi herää, kysymys johon olisi syytä ulkomailta naista yrittävän miehen suhtautua varauksella ?

    Jos noin lähtökohtaisesti oletamme universaali-ilmiöksi sen, että naiset aina katsovat kieroon naisettomana eläneitä miehiä, ja toisaalta ovat niiden miesten perään joilla jo naisia ennestäänkin käytössään on tai vähintäänkin on ollut. Tällainen asiahan on jopa jossain kanapopulaatiossakin hvaittavissa missä seassa on muutama kukko, ja tähän asiaan siis mitä ilmeisemmin liittyy jotain primitiivisä ja vahvoja juttuja jotka ihmispopulaatioissa vielä kulttuurisestikkin vahvistuvat. Eli tavalla tai toisella kieroon ne naiset aina naisettomia miehiä katsovat, mutta kulttuurista rippuu se mitä kielteisiä asioita naisten päihin hahmottuu niiksi syiksi miksi ne katsovat miehen naisettomana eläneeksi päätyneen, eikä siis ole mitään syytä olettaa että nämä naisten päihin hahmottuvat syyt olisivat ainakaan yhtään sen kielteisempiä mitä meillä, joskin ne voivat olla ihan erilaisia ja jopa ihan käänteisiäkin siihen nähden mitä ne meidän kulttuurissamme ovat.

    Äänestä

  • Niin totta!

    Äänestä

Niinpä. Ja sitten ihmetellään, kun nuoret miehet ampuvat tyttöystäviään kuoliaaksi. Tervettäkö?

Äänestä

Myöskin monet ns. kiltit miehet antavat kunnioitusta väkivaltaisille kiusaajille tms. koska haluaisivat olla kuten he.
Ikinä pelkästään älykkyys ei ole ollut seksikästä, vaan siihen on myöskin vaadittu luonnetta.

Äänestä

Tarinan konna on yhteiskunta joka ei osaa pitää huolta heikommista ja erottaa pahimpia psykopaattilapsia normaalien joukosta, ja toinen konna ovat laiskat ja vässykät vanhemmat, jotka eivät osaa kasvattaa lapsistaan sotureita joka pystyisivät taistelemaan vastaan ja pitämään omista eduistaan huolta.

Äänestä

Totta on että narsisti, epävakaa ja psykopaatti tekevät eniten tulosta naisten keskuudessa.

Tulkaamme siis heidän kaltaisikseen.

Äänestä
  • Ei mielisaairaksi voi tulla vapaaehtoisesti.

    "Hulluudessa piilee suuri voima."

    Äänestä

Joo muistan hyvin yläasteelta kun ne tytöt halaili aina niitä hiton kovia kundeja jotka törkki minunlaisiani hämynörttejä. Sen täytyi vaatia todella paljon munaa ja miehekkyyttä joka kostutti niiden lutkien pöksyt. Ja tokkopa se paljon muuttuu vaikka ikää tulisikin.

Äänestä

Salakuuntelin tässä eräänä päivänä neljän n. kaksvitosen naisen keskustelua liittyen koulukiusaamiseen. En kerro missä tilanteessa heitä kuuntelin, mutta sanotaan nyt sen verran, että näen näitä naisia melkein joka viikko, vaikka en heitä tunnekaan enkä ole ikinä jutellut kenenkään heidän kanssaan.

Yksi naisista kertoi ensiksi jostain tapauksesta, jossa jotain peruskouluikäistä poikaa oli kiusattu facebookissa perustamalla jotain kiusausryhmiä. Muut kuuntelivat ilmeettöminä. Poikaa oli ilmeisesti kiusattu todella isolla porukalla facebookissa, useampien kymmenien ihmisten voimalla perustettu joku kiusausryhmä. Kertojanaisen juttu sai kuitenkin hetken kuluttua yllättävän käänteen: hän ihmetteli sitä, että kyseisestä nettikiusaamisesta oli tehty poliisijuttu, ja ryhmä oli siten ollut pakko poistaa facebookista. Ryhmän perustanut poika oli kuulemma joutunut puhutteluun aiheesta. Mitään syytteitä ei ollut nostettu eikä lastensuojelukeissiä, mutta ryhmän aloittanut poika oli kertojan mukaan kärsinyt kovasti puhutteluun jouduttuaan ja oltuaan viikon ajan tuskaisena siitä, mitä asiasta seuraa.

Kaksi naisista nyökytteli kertomukselle tässä vaiheessa, ja alkoivat päivittelemään kuinka on mahdollista, että facebookin käytöstä aletaan poikaa tuolla tavalla ahdistelemaan. Että varmaan on ollut peloissaan. Kertojanainen oli samaa mieltä.

Neljäs nainen sitten sanoi, että kyllä facebook on aika ongelmallinen, ja että kyllä tuo kiusaaminenkin voi olla aika rankkaa. Kolme muuta naista katsoi vähän hölmistyneenä tätä neljättä naista, ja keskustelu loppui.

Äänestä

Naiset ajattelevat AINA omaa etuaan, siksi he eivät tunne minkäänlaista sääliä kiusattuja kohtaan. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tervettäkö? kirjoitti:

Kaikki tuntevat ilmiön. Seksiä ja suosiota saa luokan väkivaltaisin ja eniten psykopaattisia piirteitä omaava poika. Kaikki tämä tapahtuu kilttien ja kunnolisten, yleensä vieläpä älykkäimpien poikien kustannuksella. Naiset palkitsevat sairaan käytöksen ---> kasvaa sairas aikuinen. Ja saako paha vihdoin palkkansa? Ei saa. Rikolliset, narsistit, päihderiippuvaiset, psykopaatit jatkavat hurjaa suosiotaan naisten saralla myös aikuisiässä. Samalla kunnolliset ja reippaat miehet jäävät taas paitsioon.

Kysymys kuuluukin, kuka on tarinan konna? Alakoulun "paha-poika" vai naisten kehittämä palkitsemisjärjestelmä, joka suosii sairaanloisia käyttäytymismalleja?

Ja mikä onkaan parempaa kohtalon ironiaa, kuin se, että naiset lopulta päätyvät kärvistelemään "perhehelveteissään" näiden narsistiensa kanssa. Nämä narsistit kun ovat lopulta juuri naistensa itse jalostamia luomuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu