Keittiömestari Eero Mäkelää tituleerataan "suomalaisen gastronomian Grand old man:iksi". Paljon hyväähän Eero onkin saanut aikaan. Hän on kilpaillut kansainvälisestikin, ollut ensimmäisiä käyttämässä tyrnimarjaa jne.
Tunnen kuitenkin pientä vastenmieisyyttä häntä kohtaan. Hänen kirjoittamansa kirjat eivät ole ajanhermoilla. Esimerkiksi "viinin ja ruoan liitto"- kirjassa on useita annoksia, joissa on hieman uutta henkeä, mutta toteutus uupuu. Vaikka kirjan painopiste on toki viinien soveltuvuudessa ruoille niin ottaen huomioon nykypäivän finedine-ruoan tason (johon Eero ilmeisesti myös itse lukee itsensä) en voi kuin ihmetellä tomaatti-fetaterriiniä, joka tehdään purkkitomaatista.
Lisäksi Eeron kommentit esim poronkielicevichestä hämmästyttävät. Hänhän on aivan oikeassa, että perinteisessä mielessä sitä ei voi olla olemassa. Ainakaan kovinkaan laadukkaana. Ceviche on hapolla kypsennettyä kalaa ja kielet taas vaativat hauduttamista. Mutta silti katson tuon olevan ruoanlaiton rajoittamista, sillä kuitenkin pystytään saamaan limellä tms. hapolla poronkielicevicheen oikeaa cevicheä vastaava happamuus. Terminologia on nykyään ruoka-annoksissa kuitenkin melkoisen vapaata. Esim. Chez Dominiquen jälkiruokaraviolit eivät ole nähneetkään keitinvettä.
Melkoisen paljon Eero on kyllä poistunut julkisuudesta. Mielestäni hän on yliarvostettu ottaen huomioon nykypäivän ruokatason Helsingissä.
Eero Mäkelä
5
897
Vastaukset 5
- mie
Olen aivan samaa mieltä, että ko."herra" on yliarvostettu. Alalla on paljon monia osaavampia ja nuorempiakin, jotka tekevät pyyteetöntä työtä alan eteen. Hyvä, että on jo melkein poistunut julkisuudesta.
- .......
Tåhän sortuvat yleensä henkilöt jotka eivät yllä lähellekkään samaa tasoa jota haukkuvat. Erinomaisen hyvä esimerkki sellaisesta on nimimerkki Teppo,moi!
- haussa
....... kirjoitti:
Tåhän sortuvat yleensä henkilöt jotka eivät yllä lähellekkään samaa tasoa jota haukkuvat. Erinomaisen hyvä esimerkki sellaisesta on nimimerkki Teppo,moi!
Tepon ongelma on se, että ei ole edes mitään tasoa, jota tavoitella. Koko bluffi ukko, tyhjälahje.
- edes vähä
haussa kirjoitti:
Tepon ongelma on se, että ei ole edes mitään tasoa, jota tavoitella. Koko bluffi ukko, tyhjälahje.
Kyseessä on sairaus, give me some mercy, hei!
- Anonyymi
Viini pilalle käyneenä mehuna nyt ei sovi minkään ruoan kanssa. Joutaa vessanpesuun.
Eero Mäkelän poismenosta on jo pitkä aika. Kunnia hänelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571470Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 65791
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus62710- 46675
- 52670
- 76576
- 52572
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568