Miten ei niin kaunis nainen hurmaa miehen

Kertokaapas arvoisat miehet, että mitä naisen kannattaa tehdä , kun hänelle ei valitettavasti ole suotu sitä jumalallisen kaunista ulkonäköä.
14248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pysymällä neitsyenä.

Äänestä

Tekemällä itse aloitteen miehelle ja panostamalla luonteesi parhaiden puolien esittelyyn.

Myös meikkaamalla, vaatteilla ja kampauksella ja ennen kaikkea asenteella saa nostettua omaa haluttavuutta.

Äänestä

Asenne ja sielullinen sisältö on ne keinot. Omallla kohdalla kyllä niin, että tuskin siitä palava rakkaus syttyy, mutta yhdessä voi hengailla muutenkin jos synkkaa. Olen ollut suhteessa, jossa toinen valitettavasti kärsi seksin puutteesta kun en vain alkuvaiheen jälkeen enää pystynyt haluamaan häntä. Mutta oltiin silti paljon tekemisissä koska tykättiin toistemme seurasta muuten.

Uskoisin, että jotkut miehetkin syttyy seksiin läheisyydestä ja yhdessäolosta (minälkin joskus harvoin ja tietenkin helpommin jos alkoholia on mukana, mutta ei sille voi oikein suhdetta rakentaa). Minä taas en oikein voi mitään tälle silmän ja mulkun välisen suoran hermoratani olemassa ololle ja kärsin siitä.

Ja se sielullinen sisältö on oikeastaan juuri ne sun omat jutut, mitä ikinä ne onkaan. Jos näyttää siltä että yrität vain miellyttää niin se tuntuu jotenkin muoviselta. Kerrot vaan suoraan mitä teet, mistä tykkäät ja mitä haluaisit toiselta. Suoruus vetoaa minuun, jos se ei suuntaudu itseäni vastaan.

Äänestä

Fiksuudella ja empaattisuudella pääsee pitkälle.

Äänestä

Laihduttamalla.

Äänestä

iloinen ja posotiivinen persoona.

Plus kuntoilemalla voi parantaa ulkonäköään

Äänestä

On harhaluuloa olettaa että miehet hakevat naisesta vain ulkonäköä. Mallin näköinen ei tarvi olla.

Elämänasenne, arvot, keskustelutaito, positiivisuus, söpöys ovat kaikki seikkoja johon mies ihastuu. Kannattaa myös muistaa, että 'tavallinen' nainenkin muuttuu kertaheitolla kauniimmaksi miehen hänestä kiinnostuessa.

Äänestä

No jos on susiruma niin on susiruma, mutta jos nyt ei ole ja on vaan semmonen tavis, niin persoona tapaa auttaa.

Äänestä

Haluatko hurmata hänet suhteeseen vai pelkästään seksiin?

Äänestä

Mun kriteerit on helppo täyttää:

-alko maistuu ainakin pari kertaa kuussa (pakollinen)
-pajauttelee (ei pakollinen)
-kuuntelee heviä (ei pakollinen)
-ei käy töissä (pakollinen)
-haluaa munaa (pakollinen)
-leikkaa sen verran nopeasti, että pysyy läpässä mukana ja osaa vittuilla takaisin (pakollinen)
-ei saa olla uskovainen (pakollinen)

Äänestä

Ihastumista on hyvin vaikea tuottaa keinotekoisesti.
Mutta vaatimattoman näköinen nainen, joka käyttäytyy itsevarmasti, uskaltaa tulla miehen lähelle ja vaikuttaa iloiselta ja kyvykkäältä, voittaa viehättävyydessä helposti nirppanokkamaisen missitähden.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän osaan arvostaa naisen kasvoissa kiltteyttä, kun nuorempana ja tyhmänä vetosi enemmän sellainen kovan kylmä kauneus.

Äänestä

En oikein tiedä, mutta paljon on niitä ei niin kauniita naisia, joilla on toistakymmentä miestä yhtä aikaa kierroksessa ja luku pysyy suhteellisen samana, vaikka ukot vaihtuu.
Eli ei ole ulkonäöllä mitään merkitystä.

Äänestä

Samaa ihmettelen kuin edellinen kirjoittaja, tiedän siis oikeasti susirumia ja lihavia naisia joilla ottajia on jononksi asti ja vastaavasti kauniita ja sexyjä naisia jotka kärvistelee sinkkuina. Mikä maaginen vetovoima joissakin ihmisissä on että riippumatta heidän ulkonäöllisestä tasostaan tai henkisistä ominaisuuksistaan he löytävät seuraa aina kuin haluavat ja niin paljon kuin haluavat?

Äänestä

Käy suihkussa ja kampaa tukka ja muista olla oma itsesi. Kyllä sulle joku joskus jostain löytyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivotontako ? kirjoitti:

Kertokaapas arvoisat miehet, että mitä naisen kannattaa tehdä , kun hänelle ei valitettavasti ole suotu sitä jumalallisen kaunista ulkonäköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu