Siis, että avaruus voi laajeta valoa nopeammin, voisiko joku selittää arkikielellä? Olen kyllä opiskellut yliopistotasolla fysiikkaa hieman, mutta siellä opetetaan lähinnä erityistä, ei yleistä suhteellisuusteoriaa. Peruskursseilla.
Kosminen inflaatio
little wonder
8206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Suhtis ei ota negatiivista kantaa avaruuden laajenemiseen yli c:.n. Suhtis kertoo, ettei mikään informaatio voi kulkea aruudessa yli valonnopeuden.
Itseltäni meni jokunen aika asian hahmottamiseen.
Joo, mutta kun avaruus on laajentunut valoa nopeammin. Kertoohan sen jo sekin, että maailmankaikkeuden koko on suurempi kuin, mitä se olisi max valonnopeudella ehtinyt laajeta alkuräjähdyksestä.
Kyllä kyllä.
Tosin näkyvänkin maailmankaikkeuden koko on paljon enenmmin kuin havaittu 13,8 Miljardin valovuoden kosmisen taustan etäisyys antaisi suoraan olettaa, koska avaruus on laajentunut sen jälkeenkin, kun valo lähti liikkeelle.
Se on kuin pullataikina ei laajene valon nopeudella vaan muuttaa muotoaan.Big bangissä puhdas energia laajeni monen kertaisella valon nopeudella.Muodostaen galaxit ja kaiken
>
Ei vaan nimenomaan laajenee.
>
Galakseista ei ollut tietoakaan vielä silloin kun inflaatio esiintyi.
Okei Hubblen laki sanoo että avaruus laajenee.
Kuitenkaan emme voi havaita koko avaruudenkaikkeuden kokoa.Maailmankaikkeus syntyi kerralla kaikkialla.
Galaxit syntyivät melko varhaisessa vaiheessa 500 milj v.Johtuen painovoimasta.
Niiden määrä vähenee jatkuvasti.Koska keskustan massiiviset mustat aukot vetävät toisiaan puoleensa.Ja tietenkin sulautuvat toisiinsa.
Jep näillä faktoilla joutuu Heh häpeälomalle-
JA Heh voi mennä kyykkyyn niinkuin virolainen nainen minun talvilomallani!
Galaksit syntivät melko varhain, mutta eivät todellakaan inflatoorisen laajenemisen aikana.
Maailmankaikkeus todellakin laajenee.
Nämä olivat nimimerkki Heh ! :n väitteet ja ne pitävät paikkaansa.
Galaksien määrän väheneminen ei juurikaan johdu keskustojen mustien aukkojen vetovoimasta, koska koko galaksin aiheuttama gravitaatio on kuitenkin paljon isompi. Eikä galaksien yhtymisiä niin paljoa tapahdu, että sillä olisi oleellista vaikutusta niiden lukumäärään.
Faktasi ovat melkoisen höttöiset.
>
Jep, eli minä olin oikeassa kun sanoin "Ei vaan nimenomaan laajenee." kun ensin väitit: "ei laajene valon nopeudella vaan muuttaa muotoaan" - ja Sinä siis väärässä. Hyvä, että tunnustit.
>
Mutta siis erittäin paljon sen jälkeen kun inflaatio oli jo ohi. Eli tässäkin minä olin oikeassa ja Sinä väärässä.
>
Kerropas, miten minä joutuisin kyykkyyn tai häpeälomalle, jos kerran Sinä tunnustat olleesi väärässä ja että minä olin oikeassa.
Ei saatana.