Olen melko sekaisin omien fiilisteni kanssa ja vielä enemmän miehen fiilisten kanssa.
Ollaan nähty tässä reilun vuoden verran erään miehen kanssa. Tavattiin alunperin baarissa ja vietettiin yö yhdessä, mutta ei menty loppuun asti. Sittemmin nähtiin pari kertaa uudelleenkin ilman, että mentiin loppuun asti. Sitten 4. tapaamisella harrastettiin seksiä ja se oli mieletöntä heti ensimmäisestä kerrasta. Se meitä varmaan lähinnä pitääkin ns. kiinni toisissamme. Nähdään säännöllisesti kerran viikossa suunnilleen. Yleensä aina selvinpäin, mutta toisinaan myös baari-iltojen päätteeksi. Tiedän, että miehellä on ollut tässä muita samalla, mutta ei mitään vakavampaa ja minulla samoin. Ollaan juteltukin näistäkin asioista jonkin verran.
Nyt kuitenkin viime aikoina on alkanut mietityttämään, että mitä oikeastaan tunnen miestä kohtaan. Tämä on todella klisee, tiedän. Mutta olen ihmeissäni itseni kanssa, kun toisaalta huomaan olevani kiintynyt mieheen, mutta samalla tiedostan, että ei meistä koskaan eikä ikinä tässä elämässä voisi tulla mitään paria. En vain kykenisi luottamaan häneen. Siksi nämä tunteeni häntä kohtaan tuntuvat ns. vääriltä ja niistä pitäisi päästä eroon.
Mies on koko ajan kehunut seksiämme ja tiedän myös, että seksimme on oikeasti hyvää. Parasta seksiä, jota olen ikinä saanut (edes eksäni kanssa ei ollut yhtä hyvää). Nyt tässä vähän aikaa sitten, kun nähtiin ja molemmat jonkin verran humalassa, niiin mies sanoi, että kukaan muu ei vain pääse samalle tasolle tässä(seksi) mielessä. Lisäksi sanoi, että tykkää minusta ja olen ihana yms. On sanonut sen ennenkin, mutta harvemmin ja aina humalassa.
Jotenkin minulla on nyt olo, että molemmilla olisi jotain muutakin tunteita kuin pelkkää himoa, jota todellakin on. Meillä on mieletön kemia ja en voi olla haluamatta häntä. Pelkkä kosketus sekoittaa pään.
En vain tiedä, uskallanko ottaa asiaa puheeksi, koska tuntuu, että pilaisin jotain. Ja olen edelleenkin epävarma siitä, että onko miehellä tosiaan tunteita vai onko hän rakastunut seksiin kanssani ja minä häneen? Vai ollaanko me molemmat vain riippuvaisia toisistamme hyvän seksin takia? Mistä edes erotan sen, että olenko oikeasti rakastunut häneen vai vain jollain tavalla riippuvainen hänestä?
Koska voisin oikeasti kuvata, että hän on kuin huumetta minulle. En saa hänestä tarpeekseni ja kun ollaan yhdessä, niin ei malteta pysyä poissa toistemme kimpusta.
Miten ihmeessä saisin selkoa tunteisiini? Haluaisin olla varma, että hän on sen arvoinen, että asiaa voisi yrittää viedä eteenpäinkin, kävi miten kävi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunteisiin tulee kummasti selkoa, kun ottaa asiat puheeksi.
Uskalla ottaa puheeksi. Siinähän voi tulla eteen myös vaihtoehto, että seksisuhteenne päättyy. Tai sitten suhteenne syvenee oikeaksi seurustelusuhteeksi.
Vähän huono mennä neuvomaan kenenkään mitään muuta kuin, että keskustelkaa asiasta. Kävi miten kävi, mutta ei ainakaan tarvitse sinun enään miettiä itseksesi missä meette...
Teillä pelkkä seksisuhde -pidä se mielessäsi.Mies lopettaa muiden painamisen heti jos oikeasti rakastuu.Teillä ei siitä merkkiä näy.Et saa siitä aviopuolisoa vaan mies hakee turvallisen naisen (harmaa hiirulainen ) josta on luotettvaksi äidiksi) Seksiseura erikseen.
Keksi joku syy miksi et pysty sekstailemaan vähään aikaan. Vaikka hiiva tms. Kerro, että olisi silti kiva nähdä ja viettää aikaa yhdessä ja katso mitä siitä seuraa? Onko kiinnostunut seurastasi vain fyysisessä mielessä vai tykkääkö seurastasi muutenkin.
En usko tuohon, että jos rakastuu etteikö silti painaisi muita, jos hän epäilee että sinä olet vain seksiseuraa vailla. Jos tarjontaa kerran on, eikä rakastetun tunteista tai niiden puutteesta voi tietää, niin kyllä aika moni mies siltii painaa muitakin. Miehille tunteiden ja seksin erottaminen on helpompaa.
Kinkkinen pulma kyllä, kerrothan sitten miten kävi?
Tuohan on klassikko. Juttu alkaa molempien osapuolten sopimuksesta pelkkänä seksisuhteena. Jonkin ajan kuluttua toiselle (yleensä naiselle) tulee tunteet mukaan.
Yksi vaihtoehto on, että puhutte asiasta jossain vaiheessa. Sopikaa keskenänne miten jatkatte. Saattaa olla, että mies ei tunne samaa kuin sinä häntä kohden. Monet myöskin haluavat olla vapaita hyppimään useammassa sängyssä. Ihmisten toiveet eivät aina kohtaa .Näin se vain on.
Itse ottaisin asian fatalistisesti: kaikki päättyy aikanaan, myös avio/avoliitot. Elämä menee eteenpäin ja tilanteisiin pitää vain sopeutua. Väliaikana kunkin pitää löytää tapa elää tyydyttävää elämää.
Jos itselläsi ei ole perheenperustamispaineita, eikä kuviossa ole kolmansia osapuolia, niin mikä estää sinua nauttimasta hyvästä seksistä? Nauttisit minunkin puolestani, kateeksi käy ;-)