Elikkä minulla on eräs ystävä jonka kans tulen toimeen oikeen hyvin. Mutta minua huolestuttaa vain se kun hän ei ota koskaan minuun yhteyttä vaan minun täytyy ottaa aina häneen jos haluan tavata hänet.
Elikkä haluaisin kysyä asiaa aidan molemmilta puolilta. Elikkä ensinnäkin teiltä joilla on samoja kokemuksia kuin itselläni, että miten koette tällaisen yksipuolisen yhteyden pidon, ja onko sellainen ystävyys pitemmän päälle kestävää? Ja sitten taas teiltä joilla on sellaisia ystäviä joihin ette itse ota koskaan yhteyttä vaan jotka ottavat aina teihin. Että miksi ette itse ota heihin koskaan yhteyttä? Eikö teidän mielestänne ystävyys perustu siihen että pidetään yhteyttä puolin ja toisin?
Elikkä haluaisin kysyä asiaa aidan molemmilta puolilta. Elikkä ensinnäkin teiltä joilla on samoja kokemuksia kuin itselläni, että miten koette tällaisen yksipuolisen yhteyden pidon, ja onko sellainen ystävyys pitemmän päälle kestävää? Ja sitten taas teiltä joilla on sellaisia ystäviä joihin ette itse ota koskaan yhteyttä vaan jotka ottavat aina teihin. Että miksi ette itse ota heihin koskaan yhteyttä? Eikö teidän mielestänne ystävyys perustu siihen että pidetään yhteyttä puolin ja toisin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä sellaisiin ystäviin pidän yhteyttä, joita oikeasti haluan tavata. Ei-niin-läheiset kaverit saattaa jäädä vähemmälle huomiolle, mutta se ei välttämättä tarkoita, etten heistä pitäisi, en ehkä vain tunne heitä niin hyvin, että pitäisin heitä hyvinä ystävinäni ja muistaisin olla yhteydessä.
Minulla on monta ystävää, joiden kanssa on käynyt niin, että olen lopulta ollut aina se, joka ottaa yhteyttä. Sellaiset ystävyydet ovat pidemmän päälle turhauttavia. Kannattaa ehkä sanoa suoraan sille ystävälle, että sinua ihmetyttää tilanne. Toisaalta, jos toinen ei koskaan ota itse yhteyttä, voit varmaan olettaa, ettet ole hänelle yhtä tärkeä kuin hän sinulle ja silloin kannattaa miettiä, saatko ystävyydestä itse mitään vai kannattaisiko hankkia uusia ystäviä, jotka ottavat myös sinuun yhteyttä.
Minä olen sellainen joka on aina valmis lähtemään jonnekin tai ottamaan vastaan vieraan kun vaan joku pyytää. Odotan siis yhteydenottoa ja ihmettelinkin vuosien ajan miksei puhelin soi. Nyt tiedän: Toiset hankkivat minua parempia kavereita...
En halunnut häiritä muita tai tunkeilla, en siis uskalla ehdottaa mitään. Joskus sitten tehdyt ehdotukset ovat toimineet vinkkinä, eli emme menneetkään yhdessä.
Kuulostele siis oletko suhteenne voimakkaampi puolikas (vertaa Batman ja Robin tms.) vai onko yhteydenottosi sellaisia että vain harvoin saat myöntäviä vastauksia, ja joudutko sinä maksamaan juttunne.
Sitähän ne monikin sanoo että kannattais hankkia uusia ystäviä, mutta kun minulla ei ole paljon vaihtoehtoja. Yritetty on vuosikausia ja jopa vuosikymmeniä. Ja tämä kyseinenkin ystävä on ollut todella lujassa, ja hän kuitenkin suostuu ainakin joskus tapaamaan minua mutta toiset eivät suostu sitä ensimmäistäkään kertaa.
Joskus ystävää voi olla vaikea tunnistaa.
Minulla on tuttu yli viidentoista vuoden takaa, mutta vasta viidentenätoista vuotena teimme matkan yhdessä, aiemmin ei oltu edes ehdotettu mitään normaalin "reviirin" ulkopuolista tekemistä. Pitäähän se toisen varuillaan ettei sano mitään väärin kun ei olla tuon läheisempiä, mutta syytä tälle etäisyydelle on kovin vaikea tietää.
Ehkä se johtuu minun tapauksessani siitä että olen päältäpäin kaupunkilainen sisätöissä, ja he ovat maalta ulkotöissä.
Joskus siis kannattaa hakea kauempaa, ne nykyiset ihmiset ovat usein sattuman paikalle ohjaamia eikä itse valittuja.
Aloitteen tekeminen on se olennaisin asia. Jos ei kukaan ehdota mitään (henkilökohtaista, ei isoja juhlia tms.) ei synny yhteisiä muistojakaan.
Minulla on myös ystävä joka ei pidä yhteyttä kuin kaksi kertaa vuodessa, tällöinkin vain tekstarilla. Tällöin aina kysyy mitä kummilapsi haluaa lahjaksi. Pidin itse aiemmin aktiivisemmin yhteyttä ja olin aina se osapuoli joka soitti. Ystäväni aina vetoaa kiireisiinsä ja pahoittelee ettei ole ehtinyt pitää yhteyttä. Tiedän toki että hän on oikeasti kiireinen, silti hänellä on aikaa roikkua facebookissa ja tavata muita nähtävästi minua parempia ystäviä. Lisäksi hän ehtii näkemään myös työkavereitaan vapaa-ajallaan. Olen itse jo ollut pitkään kyllästynyt tälläiseen ja saanut vain pahan mielen kun olen huomannut facebookista että aikaa on muille ystäville muttei minulle. Nyt kun olen vähentänyt yhteydenottoja niin olemme nähneet toisiamme korkeintaan kerran vuodessa syntymäpäivien yhteydessä. Minusta tällainen ei ole oikeaa ystävyyttä mutta ajattelen toisaalta että aika ehkä korjaa tilanteen suuntaan tai toiseen. Pidän kuitenkin ystävääni arvossa enkä haluaisi lopettaa yhteydenpitoa kokonaan.
=> aika ehkä korjaa tilanteen suuntaan tai toiseen.
Minun kokemusteni mukaan aika etäännyttää. Sen jälkeen kun on muisteltu vanhoja voi puheenaiheet loppua kesken.
Facebook on eräänlaista pelaamista, itse luovuin siitä kun totesin että joko olen niin tylsä (ei kiinnostava) tai sellainen jota ei haluta kilpailijaksi (mielikuva: hyvin menee). Oli kumpi vaan, niin aloitteet eivät (johdonmukaisesti) kohdistuneet minuun.
Toisaalta kun katson muita ihmisiä niin vaikeata on tietää kuka kaipaa kaveria elleivät he edes tervehdi kun näkevät tutut kasvot.
Kilpailijaksi, mihin, mitä tarkoitat? En ymmärtänty ajatustasi facebookista. Kuka haluaisi kilpailla kanssasi ja mistä?
En pitäisi häntä ystävänä. Ystävyys on tasapuolista tai ota selvää onko hän kenties masentunut eikä jaksa ottaa yhteyttä.
Kaikki eivät oikein osaa ottaa yhteyttä ensin. Jos se vähemmän aktiiviselta vaikuttava kuitenkin on valmis lähtemään usein, niin siitä voi olla kyse.
Minulla on kanssa sellainen ystävä, joka ei itse soita koskaan, mutta minä soitan hänelle. Kai hän säästää puhelinlaskussa. Minä soitan hänelle ja hän puhuu sitten yli tunnin minun kanssa. Minä se vaan maksan puheluni ja hän saa ilmaiseksi puhua. Ei tällainen ole mitään ystävyyttä. Se on eri asia, jos on vaikka vanhus tai sairas ihminen, jolla ei ole mahdollisuutta pitää yhteyttä.
Monesti on käynyt niin että huomasin olevani se joka ottaa yhteyttä ja kun sitten lopetin katsoakseni kuuluuko siitä toisesta mitään, niin yllätys, eipä edes joulutoivotuksia kuulunut. Ei hän sitten tainnut ystävä ollakkaan.
Minä ainakin koen yksipuoleisen yhteydenpidon turhauttavana, enkä jaksa sellaista kovin pitkään, mikä minä olen aikuista ihmistä perässä vetämään.