Mars One -satelliittihanke 2018

Mars One kertoi eilen tiedotustilaisuudessaan vuodelle 2018 suunnittelemastaan hankkeesta, jonka tarkoituksena on lähettää Marsin kiertoradalle viestintäsatelliitti sekä pinnalle laskeutuja tekemään kokeita esim. veden keräämisestä Marsin pintamaasta. Satelliittia suunnittelemaan on palkattu Surrey Satellites ja laskeutujan puolestaan tekisi Lockheed Martin. Lisäksi Mars One aikoo ensi vuonna järjestää eri koulutusasteille suunnattuja tiedekilpailuja, joiden voittajien suunnittelemat koevälineet saavat mahdollisuuden lähteä laskeutujan mukaan.

Samassa yhteydessä Mars One avasi crowdfunding-kampanjan Indiegogossa. Kampanjan tarkoituksena on rahoittaa satelliitti- ja laskeutujahanketta. Vastikkeena on tarjolla esim. t-paitoja, oman passikuvan lähetys laskeutujan mukaan tai oma viesti painettuna laskeutujan laskuvarjoon. Kampanja löytyy osoitteesta http://www.indiegogo.com/projects/mars-one-first-private-mars-mission-in-2018
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Marsonautti kirjoitti:

Mars One kertoi eilen tiedotustilaisuudessaan vuodelle 2018 suunnittelemastaan hankkeesta, jonka tarkoituksena on lähettää Marsin kiertoradalle viestintäsatelliitti sekä pinnalle laskeutuja tekemään kokeita esim. veden keräämisestä Marsin pintamaasta. Satelliittia suunnittelemaan on palkattu Surrey Satellites ja laskeutujan puolestaan tekisi Lockheed Martin. Lisäksi Mars One aikoo ensi vuonna järjestää eri koulutusasteille suunnattuja tiedekilpailuja, joiden voittajien suunnittelemat koevälineet saavat mahdollisuuden lähteä laskeutujan mukaan.

Samassa yhteydessä Mars One avasi crowdfunding-kampanjan Indiegogossa. Kampanjan tarkoituksena on rahoittaa satelliitti- ja laskeutujahanketta. Vastikkeena on tarjolla esim. t-paitoja, oman passikuvan lähetys laskeutujan mukaan tai oma viesti painettuna laskeutujan laskuvarjoon. Kampanja löytyy osoitteesta http://www.indiegogo.com/projects/mars-one-first-private-mars-mission-in-2018

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu