Onnellisuus

Vaatimattomuus ja rehellisyys sen tekee.

Vähään tyytyminen on onnellisuutta.

Näin on asia. Maailma jossa elämme on todennäköisesti helvetti. Joku vain uhohti Raamatun tänne ja nyt luulemme että siinä mainittu "maa" viittaa omaan asuinpaikkaamme.

Olen tavannut älykkään ihmisen, joka on onnellinen.

Kyllähän sitä ikävä kyllä tuntuu olevan jonkinnäköinen käänteinen yhteys kognitiivisten kykyjen ja onnellisuuden välillä. Ääriesimerkkinä eriasteisesti vajaaälyiset, jotka ovat usein hyvin onnellisia ja vähään tyytyväisiä. Toisaalta joidenkin kehitysvammoja aiheuttavien geenimuutosten mukana kulkee erilaista mielenterveyden ongelmaa, joka saattaa kyllä muuttaa tilannetta.

On myös luonteeltaan positiivisia älykköjä. Yhtenä esimerkkinä Valtaoja - joka kyllä antaa heti ainakin minulle jotenkin naiivin ja omissa maailmoissaan elävän vaikutelman.

Yksi onnellisuuden kulmakivi lienee toisiin ihmisiin luottaminen. Mitä sinisilmäisemmin ohittaa toisten epäilyttävät vaikutteet, sitä onnellisempi varmasti on.

Yhteiskuntamme on objektiivisesti ihmisluonnon vastainen. Että jos vaikka siitä lähdetään. Ihmisen luonnollinen laumakoko on noin 100 ja nyky-yhteiskunta pakottaa meidät elämään tuhansien ja tuhansien tuntemattomien ja kasvottomien ihmisten seassa jossa mikään ei ole pysyvää, kukaan ei kuulu mihinkään yhteisöön. Ihmisen aivoja ei myöskään ole viritetty jatkuvaan informaatiotulvaan ja suodattamaan sieltä aidosti ajattelemisen arvoista asiaa. Lisää siihen ahneus ja köyhyys, välinpitämättömyys toisten tunteista, monenlaisen häiriökäyttäytymisen yleinen hyväksyminen.... Kaikki täällä voivat pahoin, jotkut vain kieltävät sen itseltään.

Kannattaako sitä niin panostaa "todelllisuuteen"? Kannattaa alkaa panostamaan omiin juttuihin korvien välissä mitkä tuntuvat mukavilta.

Mielenkiintoisimpia kommentteja tällä sivulla. Jos vastataan lyhyen kaavan mukaan ja oletetaan sanat "onnellisuus" ja "kognitiiviset kyvyt" jollakin lailla tunnetuiksi, kysymys voidaan pelkistää väitteiksi: "älykäs ihminen ei pysty olemaan onnellinen, koska maailmassa on niin paljon pahaa" ja vielä, "ihminen joka on onnellinen, ei ole älykäs". Jos palstalle ilmestyy filosofi, määrittelen käsitteet tarkemmin.

Nähdäkseni molemmat väitteet ovat vääriä. Ihminen voi ajatella paljon ja silti olla onnellinen, koska hän oivaltaa, ettei maailman pahuus ole millään lailla yksiselitteistä. On pahaa, jota ihmiset saavat aikaan, on pahaa, joka tapahtuu sattumalta ja on pahaa, joka tapahtuu luonnossa. Tällöin nousee esiin kysymys vastuusta: olenko minä vastuussa maailman pahasta vai ei?

Jos en ole, vaan pyrin kaikilla toimillani hyvään ja lähimmäisteni parhaaksi, voin tällöin olla täydellisen onnellinen. Tiedän, etten itse aiheuta maailman pahaa. Maailmantuskaa potevat tietysti mielellään ajattelevat, että pahan tiedostaminen ja siinä piehtaroiminen olisi joten syvällisempää kuin elämästä iloitseminen. Ei ole.

Jos ihminen tiedostaa asian, joka on pahaa ja jonka voi itse muuttaa, pitää toimia. Et ole parempi ihminen, jos vaikeroit maailman pahuutta, mutta et tee itse mitään poistaaksesi pahuutta. Omaan itseensä käpertyminen on älykkäällekin yhtä lailla mahdollista, mutta en usko, että maailmasta täysin välinpitämätön ihminen voi olla onnellinen. Tämä on kuitenkin eri asia kuin väittää, että älykäs ihminen ei voi olla onnellinen etc.

Empiirinen näkökulma tuohon voisi olla se, että yksinkertaisesti kysymme älykkäiltä, ovatko he onnellisia vai eivät. Jos tietyt onnellisuuden kriteerit täyttyvät eli meillä on syytä uskoa vastaajia, silloin voimme todeta, että älykkäätkin voivat olla onnellisia tässä maailmassa. Toki sitten eri asia on moraalinen kysymys: pitäisikö älykkäiden olla onnellisia jne., tähän kysymykseen vastauksen antaminen vaatii saman ajan kuin Syvän Mietteen vastaus.

En ilmeisesti ole tarpeeksi älykäs (?) koska kykenen kyllä joinakin ajanjaksoina olemaan onnellinen, kun keskityn vain tiettyihin asioihin. Jätän negatiivisuudet pois. Mutta on myös aikoja, (vähän liikaa) jolloin olen todella onneton koska näen vain kuinka pahoja ja typeriä ihmiset ovat. Turhaudun ihmisten itsekkyyteen ja siihen kun ihmiset ei vain mieti asioita ja yritä ymmärtää asioiden syy-yhteyksiä. Tuntuu että harva ihminen miettii että miksi joku asia on niin kuin on, he haluavat vain tuomita ja päteä ja se on hirveän turhauttavaa.