Miksi kiinnostun miehistä, joilla riittää vientiä?

Minua lähestyy baarissa harvoin kukaan. Mutta jos joku lähestyy, niin he ovat poikkeuksetta kovemman luokan pelimiehiä tai varattuja naisten naurattajia. Kaikki suhteeni ovat yhden yön juttuja, muutaman kuukauden tapailuja tai pidempiaikaista tapailua, jonka aikana käykin ilmi, että mies ei kykene/halua sitoutua vaan haluaakin jatkaa saalistusta, kun vientiä kerran riittää.

Miksei minua lähesty koskaan normaalit ja mukavat miehet? Joka kerta tiedän, että tässä on jotain pielessä ennemmin tai myöhemmin, kun jonkun tapaan. Kaverini ihmettelevät, että miksi deittailen aina kaikenmaailman k*sipäitä.
Miten ihmeessä minun tulisi toimia, jotta saisin normaalin ja mukavan miehen? Sanotte seuraavaksi, että lähesty semmoista, niin sitäkin olen joskus kokeillut, mutta miehet ovat aivan ns. jäässä ja eivät oikein lähde mukaan juttuun. Siinä tuntee itsensä vain hölmöksi, kun vaikuttaa ettei seura tosiaan kelpaa.
151087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Harrasta nettideittailua.

Äänestä
  • Veikkaisin, että vaikutat sellaiselta, joka ei pysty itse sitoutumaan. Sellaiselta, joka kuitenkin menee ja antaa naapurin sedälle. Et ehkä ole sellainen, mutta se kuva miehille kai syntyy. Ne, jotka iskevät sinut eivät pidä sitä haittana, koska eivät olekaan vakavissaan, mutta ne miehet, joita sinä lähestyt, ajattelevat jostain sinussa, että olet huono sitoutumaan. Näin uskoisin. Itse olen nainen 41v. ja seksi on minulle kauhistus, joten olen hyvin siveän oloinen ja miehet ovat aina hyvin mmielellään vakavissaan kanssani (osa kaikkoaa kun tajuaa, ettei kanssani saa mielin määrin seksiä)

    Äänestä

  • Gsrökjgadö kirjoitti:

    Veikkaisin, että vaikutat sellaiselta, joka ei pysty itse sitoutumaan. Sellaiselta, joka kuitenkin menee ja antaa naapurin sedälle. Et ehkä ole sellainen, mutta se kuva miehille kai syntyy. Ne, jotka iskevät sinut eivät pidä sitä haittana, koska eivät olekaan vakavissaan, mutta ne miehet, joita sinä lähestyt, ajattelevat jostain sinussa, että olet huono sitoutumaan. Näin uskoisin. Itse olen nainen 41v. ja seksi on minulle kauhistus, joten olen hyvin siveän oloinen ja miehet ovat aina hyvin mmielellään vakavissaan kanssani (osa kaikkoaa kun tajuaa, ettei kanssani saa mielin määrin seksiä)

    Vastaus on yksinkertainen. Suomi naiset on tylyjä normaaleille miehille jotka ei ole mitään komistuksia
    joten ei sinuakaan kukaan normaali jaksa lähestyä kun tietää että pakit tulee kuitenkin.

    Äänestä

  • normi mies. kirjoitti:

    Vastaus on yksinkertainen. Suomi naiset on tylyjä normaaleille miehille jotka ei ole mitään komistuksia
    joten ei sinuakaan kukaan normaali jaksa lähestyä kun tietää että pakit tulee kuitenkin.

    Niin ja kerroit että kaikki suhteesi on yhden illan juttuja joten vika on ihan itsessäsi kun annat niille miehille.

    Äänestä

  • normi mies. kirjoitti:

    Niin ja kerroit että kaikki suhteesi on yhden illan juttuja joten vika on ihan itsessäsi kun annat niille miehille.

    juurihn kertoi, että itse yrittää lähestyä tavallisia miehiä?

    Äänestä

  • Ratkaisu: mene itse juttelemaan kiinnostavan näköiselle miehelle. Todennäköisyys onnistua on parempi kuin jos odotat, että mies tulee puhumaan sinulle. Koska... normaalit kunnon miehet on useasti vähän arkoja tekemään aloitteita, vaikka paljastuisivat enemmän tutustuttaessa vaikka kuinka määrätietoisiksi otuksiksi. Ne jotka sulavasti menevät iskemään naisia itse, ovat niin sujuvia ja itsevarmoja siksi, että ovat saaneet paljon harjoitusta. Pelimieher ovat rutinoituneita ja siksi lähestyvät miehet usein ovat sellaisia. Eli, valitse itse miehesi ja tee aloite. Kun tajusin tämän, löysin mahtavan miehen tällä keinolla!

    Äänestä

Niin kertoi mutta tavis miesten usko on jo mennyt naisiin. Pitäisin sitä vitsinä jos joku nainen tulis juttelee ja alkaisin ettii piilo kameroita. Kusipäät saa paljon naisia koska ovat kusipäitä jotka pettävät.

Äänestä

Luultavasti laitat miestenvalinnassasi liikaa painoa ulkonäölle. Rivien välistä lukee, että olet itsekin kaunis nainen joka kiehtoo 'pelimiehiä'. Oma epävarmuutesi saa sinut kokemaan mielihyvää kun pelimiehet lähestyvät sinua, etkä uskalla/osaa itse olla viisaasti valikoiva.

Ensikerralla kun näet selkeän pelimiehen lähestyvän sinua, niin kieltäydy kohteliaasti hänen seurastaan. Pelko yksinjäämisestä on saanut sinut 'myymään' itsesi sijauspatjaksi näille miehille liian helposti. Sen sijaan katsele ympärillesi niistä miehistä, jotka eivät ehkä uskalla lähestyä sinua, mutta jotka voisivat vaikuttaa olevan aidommin kiinnostuneita sinusta. Älä kiirehdi. Pidä aluksi silmäpeliä heidän kanssaan. Anna katseidenne kohdata ja kun näet hänen katsovan sinua, hymyile hänelle. Ja anna sitten hänen tehdä aloite. Kun hän rohkaistuu lähestymään sinua, niin ole luonnollinen ja välitön. Juttele hänen kanssaan ja tutustukaa rauhassa toisiinne. Äläkä enää kiirehdi aina heti vällyjen väliin.

Erotessanne ekana iltana anna miehen tietää, että olet nauttinut hänen seurastaan ja että sinulla on ollut hauska ilta hänen kanssaan (olettaen siis että teillä on ollut mukavaa yhdessä). Uskalla vaihtaa yhteystietoja ja kun hän soittaa, osoita ilahtumisesi hänen yhteydenotostaan. Tai jos hän aristelee ottaa yhteyttä, niin uskalla sinä ottaa yhteyttä ja kertoa kuinka kivaa sinulla mielestäsi oli hänen kanssaan viimeksi. Tällä tapaa sovitte uuden tapaamisen ja etene hänen kanssaan rauhassa ja anna hänen tuntea, että olet hänestä kiinnostunut ihmisenä. Ja vasta vähän myöhemmin anna asioiden edetä sänkykammariin.

Eli muuta hieman omaa käyttäytymistäsi ja älä ole niin epävarma itsestäsi, että pönkittääksesi omaa itsetuntoasi lähdet helppoheikkien petiajanvietteeksi. Sitä mitä itse haet, sitä myös saat.

Äänestä

Sama juttu paitsi olen mies..

Luulisin, että tämä johtuu itseni kohdalla ainakin siitä, että tapaan naiset yleensä baarissa, ja itse en uskalla lähestyä naisia joista voisin kiinnostua kovinkaan usein. Enkä yleensä edes tapaa naisina jotka kiinnostavat minua oikeasti.. Yleensä nämä naiset ovat tuttujeni tuttuja, joiden kanssa jää on helppo rikkoa juttelemalla. Mutta tosiaan, jos tapaan kivan naisen, luultavasti heitä ei kiinnosta ollenkaan.. Minulle on sanottu, että se johtuu ehkä siitä, että minulla on paljon naispuolisia ystäviä, ja yleensä tulen hyvin naisten kanssa hyvin toimeen, niin se ehkä karsii vakavaa suhdetta haluavia naisia pois, kun he luulevat että olen tosiaan yhdenillanjuttu mies. ja tosiaan, monella on varmasti minusta vähän väärä kuva, koska tosiaan pidän jatkoja sun muita luonani joskus useiden naisten kanssa, mutta muilta jää tosiaan paitsi se, että yleensä vain hengailemme ja kuuntelemme musiikkia tai muuta sellaista. Olen kyllästynyt yhdenillan juttuihin.. Nykyään minulle käy niin, että joku nainen lähtee mukaan kun käyn ulkona, mutta vain välttelen seksiä tai lähden yllättäen kotiin. Kuulostaa ehkä epämiehekkäältä, mutta haluaisin jotain mukavaa ja hyvää, jonkun kanssa josta pidän paljon.

Angsti tässä alkaa tulemaan pikku hiljaa, kun ei sinänsä ole mitään valittamista, moni ei saa mitään kontaktia naisten kanssa, ja sitten kieltäydyn naisista..

Äänestä

Kunnon miehet ei etsi seuraa baarista. Lisäksi ulkonäöltään ja habitukseltaan kannattaa olla luonnollisen kaunis ja säädyllisen näköinen baarilutkan sijaan. Etkö mieti lainkaan miten muut ihmiset näkevät sinut?

Äänestä

Koska olet nainen.

Äänestä

Aika paljon on vissiin suhteita takana? Ehkä nää "kunnon miehet" vaistoaa että et ole kunnollinen nainen vaan enemmänkin sellainen yhden illan hoito?

Äänestä

Minua voisi lähestyä ihan hyvin, mutta ei baarissa, kun en pahemmin käy moisissa paikoissa.

Äänestä

Koska olet tymä nainen joka haluaa että sinua petetään. Tuollaiset lut.kat ei ansaitse mitään parisuhdetta.

Äänestä

Et vielä osaa "lukea" miehiä. Tai sitten maineesi "antavana" on kiirinyt eikä kukaan halua enempää. Tai ota sinua vakavissaan.Lopeta yhden yön jutut ja sano miehelel että voi soittaa mutta älä lähde heti petipuuhiin..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pohdin kirjoitti:

Minua lähestyy baarissa harvoin kukaan. Mutta jos joku lähestyy, niin he ovat poikkeuksetta kovemman luokan pelimiehiä tai varattuja naisten naurattajia. Kaikki suhteeni ovat yhden yön juttuja, muutaman kuukauden tapailuja tai pidempiaikaista tapailua, jonka aikana käykin ilmi, että mies ei kykene/halua sitoutua vaan haluaakin jatkaa saalistusta, kun vientiä kerran riittää.

Miksei minua lähesty koskaan normaalit ja mukavat miehet? Joka kerta tiedän, että tässä on jotain pielessä ennemmin tai myöhemmin, kun jonkun tapaan. Kaverini ihmettelevät, että miksi deittailen aina kaikenmaailman k*sipäitä.
Miten ihmeessä minun tulisi toimia, jotta saisin normaalin ja mukavan miehen? Sanotte seuraavaksi, että lähesty semmoista, niin sitäkin olen joskus kokeillut, mutta miehet ovat aivan ns. jäässä ja eivät oikein lähde mukaan juttuun. Siinä tuntee itsensä vain hölmöksi, kun vaikuttaa ettei seura tosiaan kelpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu