Kuinka vanhaa voi sanoa orvoksi tai puoliorvoksi?

Vanhemmistaan täysin riippuvaista iästä piittaamatta. Käytännössä tätä on ulkopuolisten vaikeaa ja arkaluontoistakin arvioida, joten olisiko jokin virallinen ja muodollinen täysi-ikäisyysikäraja, vaikkapa 18 vuotta, sopiva? Kenties kuitenkin 15 vuotta riittäisi, koska "orpo"-nimitys tuntuu vähättelevältä.

Orpo-sanaa käytetään – sanakirjojen mukaankin – varsinaisessa merkityksessään lapsista puhuttaessa. Lapsen käsite on vaihteleva, mutta perinnäisesti lapsuuden katsotaan päättyvän ja nuoruusiän alkavan murrosikään tultaessa, eli jossain 11–13 vuoden iässä.

Nykymaailmassa, jossa lapsuus on monessa mielessä lyhentynyt, se on toisaalta joissakin suhteissa pidentynyt pitkälle nuoruusikään, jopa 20. ikävuoden yli, koska niin monet pysyvät taloudellisesti ja muutenkin riippuvaisina vanhemmistaan. Siksi orpoudella on käytännöllistä merkitystä esimerkiksi 18-vuotiaalle enemmän kuin entisaikaan, jolloin useimmat 18-vuotiaat olivat joka tapauksessa jo töissä, usein kodin ulkopuolella. Mutta tässä saattaa olla kielellinen ongelma, koska orpoudesta puhumista vältellään eri syistä.

Runoudessa yms. voidaan orpo-sanaa käyttää aikuisestakin, kuten vaikkapa Orpopojan valssissa.

P.S. Erikoisuutena tekee mieli mainita, että Suomen laissa ei nykyisin käytetä lainkaan sanaa ”orpo” – paitsi täysin kuvaannollisessa merkityksessä termissä ”orpoteos”.

Voihan tuossa nähdä jotakin erikoista, jos hakemalla hakee.