Kertokaa kokemuksianne korvikkeena olemisesta.
Kun pitkä parisuhde päättyy, on uuden aloittaminen aina vaikeaa. Etenkin jos vanha suhde on päättynyt vasta hiljattain.
Tällöin ihminen on heikoilla jäillä ja helposti hakee turvaa uudesta suhteesta, joka kuitenkin päättyy omaan mahdottomuuteensa; ei kukaan voi korvata toista ihmistä..
Oletteko olleet tällaisessa tilanteessa ja mistä huomasit sen?
Kun pitkä parisuhde päättyy, on uuden aloittaminen aina vaikeaa. Etenkin jos vanha suhde on päättynyt vasta hiljattain.
Tällöin ihminen on heikoilla jäillä ja helposti hakee turvaa uudesta suhteesta, joka kuitenkin päättyy omaan mahdottomuuteensa; ei kukaan voi korvata toista ihmistä..
Oletteko olleet tällaisessa tilanteessa ja mistä huomasit sen?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Joskus olen huomannut olleeni edellisen likapyykin selvittäjä. Parit kerrat mustasukkaisen exän kanssa joutunut matsaamaankin, lähinnä itseä ja mimmiä suojellakseen. En ehkä tunnusta itseäni silloinkaan korvikkeeksi, vaikka selvältä on näyttänyt se, että jotain ankkuria on haettu.
Itselle uuden aloittaminen on vaikeaa ja aikaa vievää. Joskus joutuu pelaamaan aikaa, sillä vanhat mietteet pitää saada pois mielestä ennen seuraavaa. Ihan jo siksi, että voi tarjota toiselle täysipainoisen suhteen. Nyt tällä kokemustaustalla sen jo ymmärtää ja kykenee olemaan tilanteen tasalla itsensä kanssa. Aikaisemmin ravasi suhteesta toiseen ja jos ei pitkiin niin lyhyisiin aamuöihin, ihan saadakseen itsetunnolle pönkitystä ja unohdusta edellisiin.
Olet oikeassa, heikoilla jäillä ollaan sellaisessa tilanteessa.
lopuksi: vaikka asiat tiedän ja osaan, silti aina kompastun samaan jalkaan. Aloittelen jo kahtaalla uusia tuulia, vaikka edellinen vielä tuntuu sisimmässä. =) ihminen on erehtyväinen. ;)
pakko kysellä, kun näitä eroavaisuuksia ihmettelen.
Onko toinen näistä tuulistasi se "ujo ja kiltti", vai hänkö on jo se edellinen?
Miten se toimii, noin helposti?
Mä kun yritän ja yritän ja tajuan että mun oma tuhma setäni on historiaa, niin en vaan pysty alottelemaan mitään uutta.
Vaikka parhaimillaan neljäkin tyyppiä voi saman illan aikana kysellä perään, mutta kun ei vois vähempää kiinnostaa koska tää yks pyörii mielessä..
Ja koska sullakin siis jotain vielä tuntuu sisimmässä, niin miten sä pistät sen syrjään?
Mäkin haluan päästä eteenpäin, niin asiantuntijana voisit hiukka neuvoa, kiitos.
:)
Tosiaan utele pois. Se ujo ja kiltti on edelleen listoilla. Annetaan hänelle aikaa. Sillä aikaa mun on melkein pakko tapailla toista ihan mielenvirikkeenä. Käyn siis ihan bissellä jne... pyytänyt himaansa, mutta en tietenkään mene. Annetaan kiltimmälle aikaa...
Miten mä pistän asian syrjään... hmmm se on vaikeaa, jos ihminen on ollut sellainen josta on pitänyt ja ero on ollut sopuisa. Suututettuna unohdan samantien. Onhan sitä aina jotain sisimmässä jos on jotain kokenut. Ei siitä koskaan pääse. Sen vain pitää antaa olla ja ajatella eteenpäin menoa. Tarkoitan, ettei hyvää kannata unohtaa, mutta eteenpäin on mentävä ja mennyt on tunnustettava menneeksi. Joskus se ottaa kuukauden, joskus viikon, joskus puolen vuoden pääästäkään ei vielä ole valmis. Sitä se vaan on. Älä koskaan unohda, mutta let go.
Onhan se vähän itsensä pettämistä, jos pistää peliä päälle, vaikka ei koe olevan valmis, mutta sellainen pitää mielen virkeänä ja antaa perspektiiviä asioille.
ps. en ole asiantuntija, vain kokija, joka ihastuu liian helposti.
vielä pari juttua.. jotka voisin siis kysyä kasvotusten.. mutta kysynpä nyt!!
Kuinkakohan kauan aikaa aiot antaa kiltillesi? Haluaako hän sitä aikaa? Vai luuleeko hän että hänessä on jotain vikaa kun ette etene? Odotatko että hän kutsuisi sut luokseen? Vai haluaako hän että kysyt, voinko tulla käymään kahvilla?
Näettekö te ollenkaan?
Jäin noita vaan pohtimaan, koska mä en ikinä tainnu pyytää sitä yhtä hämärää käymään. Ois varmaan pitäny, mutta kun todella se ajatus että hän oikeesti olis ollut musta kiinnostunut, oli niin utopinen, niin en sitten viittiny. Ettei se sitten olis tullu pakosta, kun kerran on kutsuttu. Enkä mä siis tarkota että oon niin onneton yksilö että ei musta kukaan voi olla kiinnostunut, kyllä mun itseluottamus yleensä on ihan terveellä pohjalla, vaan sitä että ollaan just niin erillaiset.
Mä en taida olla valmis pettämään itteeni, koska meiän jutussa kaikki jäi avoimeks.
Mutta mielen virike kyllä kelpais!!
PS. tosta muuten pääsee yli, tosta ihastuu liian helposti. Enkä ees yrittäny, vaan ihastuin vaan sellaseen jonka rinnalla kukaan ei voi olla mitään :)
Nyt tuli nälkä, meen Heseen, jotenka jos mun kirjotelmat on erikoisen outoa tällä kertaa, johtuu nälästä :)
Annan aikaa niin kauan kunnes asia on selvä. Päätyy se sitten onnellisesti tai hyvin. =) Aika on siis suhteellinen käsite. Nähdään, käyn kahvilla. Kutsun itseäni ja hän pyytelee joskus vastaavasti minua. Ripottelen matkan varrelle pikku vinkkejä kiinnostuksestani ja heittelen pikku asioita puheissa, puhelimessa, viesteissä, meileissä, joista hän saisi itsevarmuutta kysyä minua ja infoa ajatuksistani häntä kohtaan. Pyrin olemaan selkeä ja tulkittava, tarjoamaan mahdollisuuden heittää kainous nurkkaan. En kuitenkaan hoputa tai kiirehdi. Asiat menevät omalla painollaan nyt. Voi olla, että voisin olla aloitteellisempi, mutta onhan tässä itselläkin pelissä paljon. Päädyin siihen, että toimin tilanteen mukaan, mutta ehkä varovaisemmin kuin minulta odottaisi. Lopulta asia on, kuten aina, hänen käsissään. Mutta sen se ottaa, joskus kaveruuden kautta lähtee parhaimmat asiat.
Täytyy sanoa, että heittäydyn nyt liian avoimeksi, kertoessani asiasta, mutta menköön. Livenä ei ole yhtä helppo olla avoin. =)
Tosiaan sulle pakko sanoa, vielä se, minkä tiedätkin: there´s plenty of fish in the sea. Yhden perään ei kannata haikailla tai sen mitä olisi pitänyt tehdä tai mitä jätti tekemättä. Asiat lutviutuvat itsekseen parhaiten. Toki omaa aktiivisuuttakin tarvitaan.
En kiusaa sua enempää tällä.
Ihan kuulostaa siltä että osaat asiasi :)
Enkä mä taia olla paras neuvoja, mutta tuosta "ujodesta" tiedän aikas paljon..
Varsinkin livenä :D
Olis vaan kiva välillä kuulla yhestä onnellisestakin lopusta.
Vaikka oikeesti ne ärsyttää mua ihan s******sti!! Se kateus kato ;)
Ei tosiaan mitään hätää. Itsehän mä täältä nämä kirjaimet painelen.
Kateus se tässä itseäkin riivaa.. =) Onnettomia loppuja tässä ainakin on tullut läpikäytyä, joten joten... Vähän tässä yritän sultakin päin kuulostella vinkkejä tuosta ujoudesta ja kuten yhdessä avauksessa suoranaista apua jengiltä pyysin... =)
Hmm. Saatan kuulostaa siltä, että osaisin asiat.. käytäntö kuitenkin osoittaa jälkikäteen, että olisi ehkä pitänyt toimia toisin. Kuten itsekin sanoit haikailevasi jo tehtyjen tai tekemättömien ratkaisuiden perään. Tottakai sitä itsekin tulee funtsittua, mutta pääasia, että jättää sen sille tasolle ja funtsii myös eteenpäin.
Miehet ja naiset eroaa tässä aika radikaalisti.
Naiset elää aika pitkälle "tätä hetkeä" ja hieman mennetty. Miesten luonnollinen perspektiivi on funtsia asiat etukäteen. Tämä on paha miehinen rasite. Tulee suunniteltua asioita, jotka eivät tule toteutumaan.
..ja ihan luvalla vielä! :)
Vaikka ei mulla taida kyllä enää juuri olla kyselemistä.
Sulla näyttäs asiat olevan ok ja mullakin pikkuhiljaa..
Tajuan että pitäs saada pää tyhjäks, mutta sitä en tajua että miten.
En sitten tiedä oisko helpompaa jos se hämärä suoraan ois käskeny painua metsään, mutta kun ei sitten ole saanut sanottua.
Eilen kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aattelin että kait mun pitää edes yrittää selvittää jotain ja laitoin sille viestin.
Vastashan se, mutta tilanne ei kyllä selkiintyny yhtään.
Niin että kyllä kannatti olla reipas! :D
Kait se on vaan pysyttävä omalla linjallaan, niin ei tule ainakaan näitä, olinpas taas fiksu-fiiliksiä.
Mutta avauduimpahan minäkin nyt sitten..
Mutta en mä kyllä tästä halua sitten livenä keskustella!
Toivottavasti olen jo unohtanu siihen mennessä. Ja katsoppas, suunnittelen asioita eteenpäin ;)
Niin ja aihehan oli joku.. korvikesuhteet!
Anteeksi ketjun aloittajalle, eksyin aiheesta.
Nyt lopetan :)
Olen eronut alle vuosi sitten. Deittailin miestä joka alkuunsa kyseli, että onko varmasti menneet menneitä ja olenko valmis johonkin uuteen. Olinkin - vaan hän ei ollut.
Nyt kun vuoteen on mahtunut paitsi ero pitkäaikaisesta suhteesta (ja ex:n lapsista jotka asuivat luonamme) niin myös tämän lyhyen suhteen katkeaminen niin enpä tosiaan tiedä mitään muuta keinoa saada päätä takaisin pinnan yläpuolelle kuin etsimällä itselleni hinnalla millä hyvänsä jonkun pelastusköysisuhteen. Koskaan en olisi ajatellut, että edes pohtisin moista, mutta nyt en kyllä muutakaan keinoa keksi - sen verran pahasti riipii.
Huh,huh...
Erosin itse reilu vuosi sitten, mutta mä olin niin pettyny miehiin, että kun eka sitten ilmotti parin kuukauden kuluttua halustaan saada mut, niin ei voinu vähempää kiinnostaa.
Mä olin työstäny eroa kauan ja en siis tarvinnu mitään korviketta. Mä halusin vain olla rauhassa!
Kunnes sit melko heti tapasinkin, miehen joka teki just eroaan.
Se takertu aika lujaa muhun ja kyllä mä tiesinkin olevani korvike, mutta eipä se haitannu. Meillä oli kuitenkin hauskaa... kunnes loppui se hauskuus.
4 kk jatku ja sit katkasin.
Mä en ite ollu tarpeeks vahva ja omilla jaloillani vielä, kiukutteleva ex, työpaikka meni ja muuta mukavaa, että olisin jaksanut senkin ex:n haukkumiset. Ja teki pahaa sen ikävä lastensa luo, toivoin myös että kun en olis mukanana kuvioissa sen olis helpompi päättää mitä se oikeesti haluaa.
Mutta siis, uskosin että aika paljon riippuu edellisestä suhteesta se että tarviiko korviketta.
Nyt puol vuotta myöhemmin oon kuullu itkevän yhä kotiin paluuta.
Nyt kesän jäljiltä mulla tosin olis tarvetta korvikkeelle, mutta kun en kuitenkaan halua ;)
Joitakin vuosia sitten minä aloin seurustella vasta eronneen miehen kanssa. Erossa jaettiin taloa ja jotakin omaisuutta. Lapsia ei ollut. Mies näytteli rohkeaa eron jälkeen, ja väitti olevansa täysin perillä elämästään. Hän tilitti olevansa täysin sitä mieltä, että suhteemme on parasta mitä hänelle on tapahtunut.
Sattui sitten niin, että mies alkoi puhua minulle aivan ihme asioita. Hän jutteli minulle menneistä asioista aivan kuin olisin silloin ollut paikalla itsekin. Hän puhui muodossa "muistatko kun kävimme siellä ja täällä" - vaikken ollut hänen kanssaan missään tekemisissä tapahtumahetkellä. Hän siis jollain tavalla sekoitti minut ja entisen naisensa... Huomasin monta tällaista juttua. Usein hänellä oli hirveä hätä varmistaa, etten vaan jättäisi häntä.
Tajusin aika pian olevani pelastusrengas..
Jätin miehen, sillä tunteeni kuolivat sitä mukaa kun huomasin hänen elävän aivan eri maailmassa kuin minä.
Tällaisen osaa onneksi tunnistaa nyt. Nykyinen kumppanini on elänyt omillaan jo vuosia ennen seurustelumme alkua, ja nyt vasta tiedän mitä on olla yhdessä aikuisen ja kypsän ihmisen kanssa..
Kyllä, viimeisimmän eron jälkeen olin niin palasina, että päätin kokeilla. Uudet lukuisat deittikaverit nosti kadotetun itsetunnon takaisin normaalitasolle ja elämä alkoi sujua. Sen sijaan seurustelemaan en olisi pystynyt, sillä olen kykenemätön teeskentelemään.
Tapailin joitakin vuosia sitten myös miestä, joka oli melko traagisissa merkeissä eronnut alle vuosi sitten. Hän ei ollut päässyt yli eksästään ja homma loppui siihen.
Nykytilannekin on veikeä.. Tapailen tuota viimeisintä eksääni taas, katsotaan ihan hissukseen mitä tässä. Samaan aikaan käyn kahvilla muutamien muiden miesten kanssa. Näin siksi, etten taas putoaisi kovalla kolinalla alas, jos kaikki meneekin solmuun.
Kyllä ihminen sitten voikin olla itsekäs, käyttää toisia hyväkseen pelastaakseen itsensä. Mutta kovin yleistä näyttää olevan.
mutta siksikö hyväksyttävää? Riittääkö se, että voi sanoa: kaikkihan niin tekevät?
Monille ilmeisesti riittää. Itse luulen, että maailma olisi parempi paikka, jos useammilla olisi selkärankaa tehdä oikeita ratkaisuja siksi että ne ovat oikeita. Vaikka muut tekisivät mitä.
Olen ed. kanssa samoilla linjoilla. Näissä on vain oltava itsekäs. Muuten on usein onneton. Kyllä mielestäni jokainen tietää pelin säännöt ja ne on vain hyväksyttävä. Raadollistahan se on. En pidä sitä selkärangan puutteena, jos ei heti tiedä mikä on oikein.. monimutkainen asia.
mutta en silti näe syytä antaa itselle lupaa toimia väärin toista ihmistä kohtaan oman olon helpottamiseksi. Pannaan paha kiertämään?
Kyllä lohtuseksiä voi saada vaikka onkin rehellinen, ei sitä varten ole "pakko" ketään johdattaa harhaan.
Hienoa, että on olemassa tuollaisia ihmisiä kuin sinä, Jope. Väkisinkin tosin pohdin, mahdatko olla kuitenkaan niin epäitsekäs kuin annat ymmärtää... allekirjoittaneen mielestä itsekkyys on yksi inhimillisyyden perusominaisuuksia. Vahvat pärjäävät, itsekkäät selviytyvät. Epäitsekkään osa on yksinäinen nykypäivänä.
Itse myönnän toki harrastaneeni pelastusköysisuhteita, itsekkäänä ja tavanomaisena ihmisenä. En toki siksi, että kaikki muutkin niin tekevät, vaan siksi, että pidän omaa hyvinvointiani tärkeämpänä kuin hiljattain tavatun miehen.
Lohdusta muutama sana. Lohtuseksi... Kuka sotki seksin tähän? Ei kaikki ole silkkaa seksiä, ainakaan minulle. Eksänkin kanssa voi sitä lohtuseksiä harrastaa, jos sitä kaipaa - usein näin näyttää käyvänkin. Sen sijaan lohtu, jota uudelta benji-ihmissuhteelta haetaan, on ainakin minun mielestäni jossain muussa kuin seksissä. Lohtu tulee hyväksytyksi tulemisen tunteesta, ajatuksesta, että vaikka toisaalla sydän särkyi ja putosi maahan, toisaalla on ihminen, joka haluaa, pitää, on lähellä.
Tottakai se on väärin moraalisesti. Sitä ei kukaan kiistä. Mutta toki ihmisellä on oikeus itsekkyyteenkin, toisinaan epäitsekkyyttä on epärehellisyyskin...
Ei ollut mielestäni puhe siitä, että toimittaisiin väärin toista ihmistä kohtaan. Ei itsekkyys sitä automaattisesti meinaa. Kaksi ihmistä ja molemmilla on itsekkäät tarkoitusperät, sitä sanotaan joskus suhteeksi. Win-Win.
Seksi sotkeminen tähän on toki turhaa.