Oman työpisteeni työntekijöille ilmoitettiin, että paikka on suljettu loppiaiseen asti. Eli olin siis varautunut olemaan vapailla pitkään ja suunnitellut ohjelmaa tälle ajalle, melkein varannut ulkomaanmatkankin. Eikä minua häirinnyt, että osa ajasta olisi palkatonta. Yrityksen muut pisteet oli ilmoitettu avattavaksi uuden vuoden tienoilla ja kaikkien työtekijöiden talvilomaviikoksi oli ilmoitettu jouluviikko.
Nyt kuitenkin viimeisenä työpäivänä ennen lomaa, minulle ilmoitettiin siirrosta toiseen pisteeseen, ja että töihin paluu tapahtuisikin jo viikkoa aikaisemmin. Onko tämä ihan yleinen käytäntö? Koen nyt olevani huono työntekijä, kun en ollut mielissäni asiasta. Asia on jo kunnossa, mutta itseäni jäi vaivaamaan.
Töihin paluun aikaistaminen/siirto?
8
225
Vastaukset
- cs~~
Työnantaja voi poiketa etukäteen ilmoittamastaan vain pakottavasta syystä. Ellei pakottavaa syytä ole, kannattaa houkutella työntekijä ylimääräisellä rahalla töihin. Tämä nyt riippuu sitten siitä, montako viikkoa etukäteen teidän työpaikalla tietyn viikon työvuoroluettelon on oltava esillä. Työvuoroluettelo on se, joka sitoo työnantajaa, ei tietyn toimipaikan kiinni oleminen.
Jos on käytäntönä tarvittaessa siirtää työntekijöitä toimipaikasta toiseen, niin työntekijä ei vakipisteensä suljettuna olemisen perusteella voi päätellä lomansa pituutta ja varailla matkoja, vaan asia kannattaa varmistaa ennen suurempia suunnitelmia. Kuitenkin työvuorolistojen tulee olla ajallaan esillä, muuten työnantaja tarvitsee siis pakottavan syyn. - työskentelijä
Ok. Meillä listat eivät tule ajoissa, yleensä muutamaa päivää (3-4) ennen kuin vuorollista vaihtuu. Oli vain ilmoitettu, että kiinni pidetään loppiaiseen asti, eikä muiden paikkojen asioista ollut puhetta. Niissä tehdään hieman erilaista työtä ja vakituisesti samat ihmiset hoitamassa tehtäviään, eli ei ollut siis käväissyt mielessäkään tämäntyyppinen muutos.
- cs~~
Millään alalla työvuorolistat eivät saa tulla noin myöhään. Sinulla on siis oikeus olettaa, että vapaata on, kun töitä ei ole ajoissa esitetty. Jos normaalista poikkeavia työvuoroja on, sitä suuremmalla syyllä ne on oltava ajoissa esillä, jotta työntekijälle jää aikaa varautua ja järjestää kyydit tai lastenhoito yms.
- Ei ihan näin
cs~~ kirjoitti:
Millään alalla työvuorolistat eivät saa tulla noin myöhään. Sinulla on siis oikeus olettaa, että vapaata on, kun töitä ei ole ajoissa esitetty. Jos normaalista poikkeavia työvuoroja on, sitä suuremmalla syyllä ne on oltava ajoissa esillä, jotta työntekijälle jää aikaa varautua ja järjestää kyydit tai lastenhoito yms.
"Normaalista poikkeavia työvuoroja" muuten on usein vaikeaa tietää etukäteen...
- vuoroja
Ei ihan näin kirjoitti:
"Normaalista poikkeavia työvuoroja" muuten on usein vaikeaa tietää etukäteen...
No ei välttämättä, jos vaikkapa normaalisti työtä tehtäisiin vuorossa 8-16, mutta poikkeuksellisesti vuoro olisikin 16-23.
- työskentelijä
Kiitos paljon tiedoista, näin olin itsekin päätellyt, mutta varmistusta kaipasin.
- Työsuhteen muoto?
Semmonen juttu tuli mieleen, että ootko ns "oikea palkkatyöntekijä", vai kenties jollain kepulikonstilla otettu "ilmaisorja"..`? Jos olet ns "orja", niin sillon sua voidaan pompottaa ihan miten ja minne vain.
- työskentelijä
Vuosikaudet samalla työnantajalla ollut vakkarina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223044EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351425- 1041289
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341018Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661017- 60947
- 41757
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119713