En osaa suurustaa

Vääntäkää nyt ihan rautalangasta, että vihdoin onnistuisin suurustamisessa.

Esimerkiksi tänään yritin tehdä rusinasoppaa ja kaapista löytyi maissijauhoja. Luin, että niitä käyttämällä sopasta tulee sakeaa, mutta hällä väliä ulkonäöllä, kun se on vain omaan käyttöön. Aikaisemmin maissijauho on kasaantunut tuhannen klimpeiksi vaikka olen kuinka sekoittanut, joten kokeilin siivilän avulla.

Kun survon paakkuista jauhoa siivilän läpi lusikalla painelemalla soppaan, en tietenkään voi sekoittaa samalla, koska molemmat kädet ovat jo käytössä. Jauho muodostaa ohuen levyn sopan pinnalle ja - tadaa - kun alan sekoittaa, levy leviää soppaan limaisiksi riekaleiksi eikä enää tasoitu. Vaikka kuinka pienennän kerralla lisäämääni määrää, tapahtuu sama. Ja voitte kuvitella kuinka kauan vie lisätä 15 ruokalusikallista maissijauhoa kattilalliseen soppaa tuolla tekniikalla.

Jossain joku mainitsi, että sekoittaa jauhot etukäteen pilttipurkissa veteen ravistamalla - eihän siitä mitään tasaista tule, vaan kasa klimppejä.

Olen syönyt klimppiruokaa kohta 20 vuotta, auttakaa nyt joku.
4391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja siis maissijauholla tarkoitan maissitärkkelystä. Tämä vielä tarkennukseksi ennen kuin joku näppärä takertuu siihen.

Äänestä

Sekoita jauhot ensin pieneen määrään KYLMÄÄ vettä (suhteessa pari tl jauhoa / 0,5 dl vettä). Sekoittuu taatusti helposti, eikä mene klimpeiksi. Tämä kippaa sitten soppaan sekaan, kiehauta ihan vain hetken verran, ja lämmöt pois.

Äänestä

Jauhot voi vispata kylmään veteen ja lorottaa pikkuhiljaa ruoan sekaan samalla sekoittaen soppaa /kastiketta/ruokaa, ei kuitenkaan kiehuvaan soppaan, kun kiehahtaa heti pois levyltä ja jatketaan sekoitusta kunnes on tasainen massa.

Samalla tavalla vehnäjauhojen kanssa josctarvitaan lisäsakeutta ruokaan.

Äänestä

Kiitos vastauksista, pitää yrittää tuota tapaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surkea kokki kirjoitti:

Vääntäkää nyt ihan rautalangasta, että vihdoin onnistuisin suurustamisessa.

Esimerkiksi tänään yritin tehdä rusinasoppaa ja kaapista löytyi maissijauhoja. Luin, että niitä käyttämällä sopasta tulee sakeaa, mutta hällä väliä ulkonäöllä, kun se on vain omaan käyttöön. Aikaisemmin maissijauho on kasaantunut tuhannen klimpeiksi vaikka olen kuinka sekoittanut, joten kokeilin siivilän avulla.

Kun survon paakkuista jauhoa siivilän läpi lusikalla painelemalla soppaan, en tietenkään voi sekoittaa samalla, koska molemmat kädet ovat jo käytössä. Jauho muodostaa ohuen levyn sopan pinnalle ja - tadaa - kun alan sekoittaa, levy leviää soppaan limaisiksi riekaleiksi eikä enää tasoitu. Vaikka kuinka pienennän kerralla lisäämääni määrää, tapahtuu sama. Ja voitte kuvitella kuinka kauan vie lisätä 15 ruokalusikallista maissijauhoa kattilalliseen soppaa tuolla tekniikalla.

Jossain joku mainitsi, että sekoittaa jauhot etukäteen pilttipurkissa veteen ravistamalla - eihän siitä mitään tasaista tule, vaan kasa klimppejä.

Olen syönyt klimppiruokaa kohta 20 vuotta, auttakaa nyt joku.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu