Lehti on kaukana maakuntalehdestä, jollainen se oli vuosituhannen taitteeseen saakka. Yleismaailmalliset jutut, joita julkaistaan myös Kainuun Sanomissa ja Pohjolan Sanomissa muutaman päivän väleillä, saavat lehdestä ilmaisjakelulehden tuntuisen. Toimittajakuntakin on sellaista etätyöväkeä, joita vähennetään toimitusten niputtamisen vuoksi, etteivät he ole enää niitä "lapinkansalaisia" vaan provikkapalkkaisia juttujen sähköpostaajia.
Kumpa saataisiin takaisin perinteinen ja rakastettu maakuntalehti. LK:n ja PS:n yhdistymisen jälkeen se voisi olla Lapin Sanomat tai Pohjolan Kansa.
Lapin Kansa ei ole entisellään
126
2092
Vastaukset
- Venni Vaara
Sammaa mieltä olen minäkin.
- pena m
Kyllä se meikäläisen kohdalla on melekeen päivittäin käynnissä mietintä, että kannattaako Lapin kansan tilausta enää jatkaa. Sitten tulee jossakin lehdessä juttua ihan tavallisista Lapin ihmisistä ja päätän antaa Lapin kansalle vielä yhden mahdollisuuden ennenkuin soitan ja perun tilaukseni. Se minua ärsyttää myös että lapin Kansa ei katso lapin syrjäytyneitä nuoria sen arvoiseksi että heistä kannattaisi tehdä juttuja lehteen. Kaukomaiden huono-osaisista kyllä on usein kertomuksia. Pitäis lapin Kansan toimittajien käsittää että meidän suomalaisten kiinnostus kohdistuu ennen muuta oman maan vähäosaisiin ja syrjittyihin ihmisiin eikä kaukomaiden köyhiin.
- Manu I.
Hyvä Pena. Mulle tuli samanlaiset ajatukset vastaan ja olen lopettanut lehden tilauksen eikä ole kaduttanut. Mikäli lukijat eivät reagoi niin lehden taso ei nouse koskaan ja hyvää lehteähän tässä halutaan takaisin eikä mitään muuta.
- tismalleen
tismalleen.
- fdghö
Palautetta Lapin Kansaan vaam ja linkki perään.
- Topi K
ei ne Lapin Kansassa enää mistään päätä ja Almassa vähät välittävät maakunnastamme. Tulosta ne tekee, ei vanhan ajan palautteilla tässä oo mitään merkitystä. Olen sitäkin kokeillut niin että tietoa on.
- spd2
Kyllä jämpti on näin.
- juupasjuuuuuu
Paljon on samoja uutisia mitkä on saanut lukea jo edellisenä päivänä ilmaiseksi netistä. Itse toivoisin lisää lappilaisia uutisia, paikallisia ihmisiä, ilmiöitä, palveluja jne jne.
- Ksantippa
Näin tosiaan on. Ei ole paikallisia uutisia lapin alueelta eikä muutoinkaan tuo uutisointi olle kummoista. Sivut täytetään turhanpäiväisillä artikkelilla. Sivutolkulla mielipiteitä ja tekstiviestejä, jotka ei pätkääkään kiinnosta. Meilläkin tilaus lopetetaan seuraavan laskutuskauden alusta, koska tärkeimmät uutiset on kuultu jo radiosta ja tv:stä.
Liekö tarkoituskin tehdä huonoa paperilehteä, että ihmiset siirtyy nettiin? Kaikki ei tule siirtymään eikä nettiä kaikki edes hanki. - Homeisia "uutisia"
Minäkin hämmästelen, että lehti on täynnä edellispäivän uutisia, vanhaa kamaa jossa ei ole mitään tuoretta näkökulmaa. Kuka sellaisesta maksaa?? Aivan kuin lehti olisi kopioinut sisältönsä netistä.
On hölmöä, jos lehden lukemisen jälkeen jää tyhjä tunne.
- menneet on menneitä
Ajatella ettei Lapparia edes paineta enää Rovaniemellä!?
- Pöö
Kyllä painetaan.
- lukija.
Tällainen journalismi on oikeaa toimittajan työn jälkeä. Ottakaa opiksenne toimituksissanne:
Jorma Ollila vastaan Björn Wahlroos
Talouselämän mahtimiehistä Jorma Ollilasta ja Björn Wahlroosista on kummastakin ilmestynyt elämäkerta. Kirjoja voi lukea rinnakkain: mikä heitä yhdistää ja mikä erottaa?
He ovat samaa ikäluokkaa. Ollila on syntynyt vuonna 1950 ja Wahlroos vuonna 1952. Persoonina he ovat olleet täysin erilaisia: toisesta tuli maltiton radikaali, toisesta maltillinen konservatiivi.
Sen vuoksi he joutuivat vastapuolille nuorisopolitiikassa, mutta lähtivät yhtä aikaa sieltä pois. Harrastuksesta jäi kuitenkin jälki. Kumpikin seuraa edelleen politiikkaa intohimoisesti.
Seuraavaksi Ollila ja Wahlroos hankkivat opintomeriittiä ulkomailta ja kaavailivat akateemista uraa.
Syksyllä 1984 heidän elämänsä muuttuivat. Ensiksi Yhdyspankin pääjohtaja Mika Tiivola tarjosi molemmille hyvää työpaikkaa pankista. Wahlroos hyväksyi Tiivolan tarjouksen ja nousi suoraan johtotehtäviin. Ollila kieltäytyi.
Jossitellaan hieman. Mitä olisi tapahtunut, jos myös Ollila olisi suostunut Tiivolan tarjoukseen?
Ehkä Wahlroosista ja Ollilasta olisi tullut läheisiä työtovereita ja sopuisa parivaljakko. Todennäköisempää kuitenkin on, että he olisivat aikaa myöten joutuneet kilpasille.
Oli onni, että pääjohtaja Kari Kairamo kysyi myöhemmin samana syksynä Ollilaa Nokian rahoituspuolen johtotehtäviin. Ollila suostui, ja hänestä tuli teollisuusmies.
Seuraava taitekohta oli vuonna 1992, kun Jorma Ollila nimitettiin 16. tammikuuta Nokian toimitusjohtajaksi. Päivä ennen nimitystään hän tapasi Björn Wahlroosin, joka kertoi valmistelleensa Yhdyspankin puolesta Nokian myyntiä ruotsalaiselle Ericssonille. Se ja eräs toinenkin omistusjärjestely olivat menneet nurin. Nokia oli ollut kaupan, koska omistajat eivät olleet uskoneet yhtiön tulevaisuuteen.
Nimitys toimitusjohtajaksi oli Ollilalle aluksi suuri riski, mutta melko pian siitä tuli mahdoton menestys. Ollila jatkoi Nokiassa viime vuoteen asti ja on nyt Shellin ja Outokummun hallitusten puheenjohtaja.
Myös Wahlroos otti suuren riskin, kun hän kesällä 1992 lähti Yhdyspankista ja perusti oman investointipankin. Eihän siitä mitään kultakaivosta tullut, mutta nykyään Wahlroos kuuluu rikkaimpien suomalaisten joukkoon ja on vaikutusvallaltaan talouselämän ykkönen, Nordean, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja.
Kirjoissa kerrotaan paljon Ollilan ja Wahlroosin työstä ja menestyksestä, mutta niissä ei kerrota, mitä mieltä he ovat toisistaan. Wahlroos on kommentoinut satoja asioita, mutta Ollilasta hän ei ole sanonut yhtään mitään. Se on yllätys, mutta kenellekään ei ole yllätys, että Ollila on pitänyt suunsa kiinni Wahlroosin tekemisistä ja sanomisista.
Näin he ovat onnistuneet välttämään keskinäistä ottelua. Kumpikin on tehnyt työnsä tahoillaan, eikä ristiriitoja ole päässyt syntymään.
Kunnes tänä syksynä kohtalo puuttui peliin. Ollila ja Wahlroos joutuivat tahtomattaan ja täysin yllättäen kilpailemaan – kirjatiskillä. Kilpailuun lähdettiin eri asemista.
Ollila teki itse oman elämäkertansa ja valmisteli sitä kymmenen vuotta. Toimittaja Harri Saukkomaa kirjoitti kirjan vetäväksi tarinaksi parhaaseen bestseller-tyyliin. Näin elämäkerrasta tuli kuin äärimmilleen hiottu timantti.
Wahlroosista kirjoitettiin elämäkerta ilman lupaa. Sen kokosivat toimittaja Tuomo Pietiläinen ja 25 Tampereen yliopiston journalismin opiskelijaa. Aikaa kului vain lukuvuosi. Wahlroos-kirjakin on timantti: säihkyvä mutta hiomaton.
Aluksi näytti siltä, että kohdetta harmittaa. Wahlroos totesi kuitenkin kuluneella viikolla, että hänestä kirjoitettu kirja "on ok". Sen toteaminen vaati radikaalia mieltä.
Ero näkyy myös kustantamoissa.
Ollilan kustantaja on vanha ja arvostettu Otava, jonka hallitukseen Ollila kuuluu. Ei siis ole ihme, että hänen elämäkertansa on nyt Otavan tärkein kirja. Torstaina kustantaja tiedotti, että kirjan painosmäärä on huima, yhteensä 35 000 kappaletta.
Myös Wahlroos-kirja on kustantajalleen syksyn tärkein, mutta kustantaja on pieni, vähävarainen Into. Silti se on uskaltanut ottaa kirjasta jo kolme painosta, yhteensä 15 000 kappaletta, ja neljättä harkitaan.
Lopulta markkinat ratkaisevat, kumpi kilpailussa pärjää. Eikö näin ole, Björn Wahlroos?
Unto Hämäläinen [email protected]
Kirjoittaja on HS:n Kuukausiliitteen toimittaja. - Parkku
Voipihan sen nuinkin ilmaista.
- alamamedia
Oikeestaan pohjolan sanomat ja lapin kansa ovat jo nyt samoja lehtiä, samat uutiset ja muut, muutama pikku-uutinen paikallisista eri ja pari mainosta per lehti.
surkeeta!- Maikki2
Sama havainto. Eihän vaan ole niin, että Alma Media on Almu Media ja ottaa valtion lehdistötuen joka lehdelle erikseen mutta käytännössä lehtiä ei sitten niin montaa olekaan?
- Kohta päättyy tilaus
Maikki2 kirjoitti:
Sama havainto. Eihän vaan ole niin, että Alma Media on Almu Media ja ottaa valtion lehdistötuen joka lehdelle erikseen mutta käytännössä lehtiä ei sitten niin montaa olekaan?
Olin Tampereella viime kesänä pari viikkoa ja luin seillä opaikallista lehteä.Palattuani aloin lukemaan Lapin Kansoja, jotka puolisoni oli kerännyt. Tuntui niin tutulta. Huomasin että samoja sivun kahden artikkeleja oli lehdessä kuin tamperelaisessa lehdessä. Molemmat Alma Mediaa eli juttuja kierrätetään. Kirjastossa luen usein muita sanomalehtiä ja olen myös havainnut että pain kansassa ja Pohjolanb sanomissa on täsmäälleen samat jutut ja samat kuvat ja tietenkin saman toimittajan tekemät.
- Ilta-Kansa
Kohta päättyy tilaus kirjoitti:
Olin Tampereella viime kesänä pari viikkoa ja luin seillä opaikallista lehteä.Palattuani aloin lukemaan Lapin Kansoja, jotka puolisoni oli kerännyt. Tuntui niin tutulta. Huomasin että samoja sivun kahden artikkeleja oli lehdessä kuin tamperelaisessa lehdessä. Molemmat Alma Mediaa eli juttuja kierrätetään. Kirjastossa luen usein muita sanomalehtiä ja olen myös havainnut että pain kansassa ja Pohjolanb sanomissa on täsmäälleen samat jutut ja samat kuvat ja tietenkin saman toimittajan tekemät.
Olen myös huomannut Iltalehdestä kuinka samoja juttuja pyörii. LK:n sunnuntainumero on aivan täysin vieras lehti sen ylimalkaisuudellaan.
- Vapaamaalari
Mieki kerran reissussa huomasin kun tuli aamupalalla luettua molemmat että nehän on käytännössä yksi ja sama lehti.
Ainoastaan etusivu ja mielipide sivut ovat erilaisia. Samat jutut, sarjakuvat ja tv-ohjelmat molemmissa.
- 3.vuosi ilman lehteä
Tilaan Lapin Kansan heti kun siihen löytyy yksikin syy.
- Olipa paikallista!
Tämän sunnuntain lehti oli taas kyllä pohjanoteeraus.
- almastelu
Lapin Kansahan ei tee juttuja Lapista. Onko eri paikkakunnilla edes toimittajaa. Vaikka Kemijärvellä on konttori, ei juttuja näy. Miksi. Olen tilannut Lapin Kansaa ikäni, mutta nyt alkaa arveluttamaan, kun uutiset löytyy netistä, joita lapin kansa julkaisee paperilehdessään. Ei tee enää omia juttuja Lapista. Miksi siis nimi " lapin kansa". Voisi olla " almamedian kopiot". Mihin on hävinnyt paikallisjournalismii Lapin Kansan sivuilta?Olen ajatellut lopettaa tilauksen viimeiseen maksuosuuteen.
- Itä-Lappi
Kemijärven toimittaja on ollut pitkään hukassa. Ehkä jo vuosia. Vanhat lösähtivät ennen eläkepäiviä ja nuori tulokas ei pääse millään vauhtiin. Tahmaista.
Paljonkohan Kemijärvellä ja itärajalla on tilaajia, enää?
- kjhdff
Tasoa nopeasti yhdistämällä LP ja PS.
Nyt LP on muutaman pohjoisen kansanedustajan leikkiväline omien kannattajakuntiensa äänitorvena, nokannostattajana- leppänen
Olis hauskaa kerrottavaa, miten toimittajia hypitetään itsensä Lapin nokkamiehiksi ja naisiksi ilmoittautuvien taholta - palataanpas asiaan kun seuraava juttu ilmestyy!!
- urpo2
kerro kerro ...
- K-alev
Alkakaa ottamaan yhteyksiä Kalevaan, jotta Lapin uutiset ja ilmoitukset saataisiin heidän lehteensä, jolloin lappilaiset siirtyisivät Kalevan tilaajiksi. Näin saataisiin Alma-Media "huitsin nevadaan" lapista.
- Kalev-a
Tuo on mielenkiintoinen idea, pitää selvittää. Kaleva on urheilusivuiltaan eri luokkaa. Tarjouksetkin ovat eri luokkaa liikkeissä. Miettimään pisti.
- 7:nä päivänä lukeva
Lapin Kansa on kohta 5-päiväinen ja viis siitä.
- hyvä lappari
Pakko turvata lapin kansaan, paremmin on asiat hanskassa kuin lapin radiolla, joka vain toitottaa väänästä. lapin kansa on kuitenkin uutislehti, vaikka vähän on kotiseudun asioita. niitä paikkaavat kuitenkin paikallislehdet, jotka eivät ole väänäsen kanavia , kuten radio, uusistaa töistä ja apurahojoista. hävettää radion puolesta korhonen, entinen esiintyyntyjä,joka väänästä ylistää. Maksamme verorahoilla radion, tämä ei ole oikein?. lapin kansassa näiden taitelijoiden mainostamista jutuissaan ei onneksi näy. siksi maksan tilauksen - korhosen puffeihin valitettavasti joudun osallistumaan omista verorahoista. vapaa lehdsitö ok. lapin radio näyttää olevan väänänäsen puffisivusto, mitä tähän sanoo markkinointituomioistuin?
- Röh
Lapparille
Sulla näyttää olevan pahemman luokan Väänäs neuroosi.
Väänänen on nykyään ainut lappilainen joka tuo asoitamme esille isolla äänellä,
hyvä näin,Muuten siihen sinun tautiisi on mahdollista saada apua.
- Totto-baarin vakio
Korhosen kommentit ovat hyviä! Vänättäminen on hyvä ilmiö mutta Lapin Radion ROPS-radiotoiminta on syvältä p-------ä. ROPS oli sarjassa viimeistä edellinen ja radio vaan meuhkas. Mäntykenttä ruokamässytyksineen Marttakeittiössä ja jalkapallokökkönä ei kuulu veronmaksajien vastuulle. Lapin Radio onkin yhä enemmän ottanut Roy-Radion paikan hyvin Rovaniemi-keskeisenä. Kohta varmaan eetterissä on H.Hannula ja R.Niva!
- nytloppu1
mie lopetin tilaamisen
- nytloppu 604
nytloppu1 kirjoitti:
mie lopetin tilaamisen
loppu.
- terveellinen urheilu
Talviurheilujutut lehdessä ovat kerrassaan heikkoja lainauksia toisista medioista. Onneksi joskus näkee J.Pirkkiön juttuja, niissä on otetta.
- Krisse2
ostan nykyään joskus irtonumeron ärrältä, ei lehteä tartte
- määräaikanentillaus
lauvantain lehessä aukeaman juttu kuinka sytyttettään takka,jooh.
- Ice-kiekko
NHL-lainausjutut etelän lehdistä ovat surkeaa journalismia, mihin meän Niilokin pystyisi vaikkei ole vielä yhtätoistakaan.
- no sitten....
Niilo on tullut enemmän isäänsä kuin sinuun, vai kuinka ?
- CV lost
no sitten.... kirjoitti:
Niilo on tullut enemmän isäänsä kuin sinuun, vai kuinka ?
Sulta se on varmaan taitonsa perinyt kun äidillänsä ne on vielä tallessa.
- Oho.
CV lost kirjoitti:
Sulta se on varmaan taitonsa perinyt kun äidillänsä ne on vielä tallessa.
Et siis ollutkaan Niilon äiti, anteex kamalasti.
- Kohta entinen
Yli 40 vuotta olen lukenut Lapparia tilaajana, mutta nyt kyllä taidan irtisanoa tilaukseni. Hyvin monena aamuna kyseenalaistan sen, miksi lukisin. Tänäänkin lehti oli täyttänyt 3-4 sivua Enontekiön kunnanjohtajan kuvalla. Jopa yksi pieni kuva olisi riittänyt, mutta ne pakolliset 20 sivua saadaan täyteen moisella kikkailulla. Komea mies tuo kunnanjohtaja, ei siinä mitään, mutta koen että en ole tilannut kuvia vaan hyvää jounalismia. Alma Medialla on tosiasiassa vain yksi lehti ja sitä jaellaan ympäri maata eri nimillä. Ja kun lukijat vaativat paikallisuutta, sitä tarjotaan monen sivun kuvilla. Halpaa ja heikkoa!
Jos seuraa radio ja tv-tuotantoa, lukee netistä iltalehdet ja Rovaniemi lehti tulee kotiin, ei siinä enää Lapin Kansaa tarvitse. Rovaniemi lehti tuplaa mainostulonsa, kun yrittäjät kääntyvät sen puoleen Lapin Kansan lukijoiden vähentyessä. Uskon, että opin pian Lapin Kansattomaksi, jää sekin ketutus pois, jota nyt koen niitä aukeaman kokoisia kuvia katsellessa tai tilastokäyriä tutkkiessani. Päivittäin lehdessä on milloin mistäkin aiheesta graafisia pylväitä ja diagrammeja.- Nelostien Monttu
Samanlaisia havaintoja olen tehnyt Alman Sanomista. Pitänee odottaa, että lehtirypäs saa pohjakosketuksen ja Niklas Herlinin kaltaiset suuromistajat jättävät konsernin. Fenix lintu nousee tuhkasta. Olisipa mukavaa lukea taas vanhaa kunnon Lapparia maakunnallisine juttuineen, kirkonkylien ja sivukylienkin näkövinkkelistä. Esimerkiksi vuoden alusta tullut merkittävä lakimuutos tulee kuristamaan merkittävästi Luoston, Pyhän, Saariselän, Levin ja Ylläksen matkailua. Yhtiöiden edustusmenojen verovähennysoikeus poistettiin kokonaan. Mitä kirjoitti Lappari? Sanatonta viestintää jälleen. Tällainen kuristusote ei saanut lehden palstoilla edes saamattomien kansanedustajiemme pikkukuvia riviin. Kalma-Media iski jälleen. Yhtiöiden rahankylvö lappiin vähenee ja tunturien kiinteistöjen arvo romahtaa ja itänaapurin kansa ostaa tunturipaikat. Tällaisia ajatuksia maakunnassa liikkuu mutta tutkiva journalismi on suut supussa ja kynät penaalissa.
- PARAS LEHTI OLISI
paikkakunnan oma lehti, jonka omistaisi paikkakunnan omat yrittäjät. Silloin lehden omistajien ja lukijoiden intressit olisivat yhteisiä. Nyt ei yhteisiä intressejä lehden omistajille = suursijoittajat pks:lla ja paikallisilla lukijoilla ole ollenkaan. LK yrittää näyttää niin puolueetonta ja sisällyksetöntä mainoskanavaa kuin suinkin. Siinä kokopaska, ei muuta.
- Kiela-pusu
LK uutisoi Kiela kähmäyksen hyvin.
- Tuomas3
Kiela-pusu kirjoitti:
LK uutisoi Kiela kähmäyksen hyvin.
Tokkopa siinä oli vielä kaikki...
- N.imelä
Tuomas3 kirjoitti:
Tokkopa siinä oli vielä kaikki...
Olit oikeassa... uutta ilmeni. Onkohan tässäkään vielä kaikki?
- Minä
Lapin kansalainen myös
Olen pannut saman asijan merkille.Hinta aivan järkyttävä 27*12*6=1944 vanhaa markkaa huh huh.en varmaan olisi markka aikana maksanut kyseisestä tekeleestä tuontaa hintaa.Lapin kansa ei ole enään sanomalehti vaan kuvalehti,seuratkaapa kuvien kokoja koko sivun kokoisia kuvia.Kyllä kait sekin menettelee jos tukkää katsella pelkkiä kuvia. - moniste-teini
Levikki laskee eikä kukaan ole huolissaan lehden sisällä ja se on huolestuttavaa. Kenkää vaan kun säästöjä haetaan, lisätuloja pitäisi lehden saada ja sitä saa kun lehti on parempi silloin kun se tavoittaa Lapin lukijat.
Nykymeno on että lehteä pidetään yleisesti "monistuslehtenä". - LK yrittää tyhjentää
Lappia ????
Niinkähän tuo on. LK:n omistajat haluavat että kansa siirtyy Kehä-3:n etetläpuolelle, jolloin aktiivisuus ja hyvinvointi lisääntyy etelässä ja loppuu Lapissa.
Niinhän tuo on pakko nähdä.- Omistus Lappiin
Minullekin tulee kieltämättä sellainen fiilis, että maakuntalehti saattaakin olla mukana Lapin tyhjentämisessä. Kun muustakaan ei ole näyttöä.
Lehden omistus pitää palauttaa Lappiin. Alma ja tamperelaisomistus on ollut hirveää aikaa. Ja itse lehti on ruvennut viime vuosina muuttumaan aina vain surkeammaksi.
Lapin Kansan voisi saada nyt jo halvalla. Ei siitä enää tarvitsisi 90-luvulla maksettua hintaa pulittaa.
Lappilaiset! Vallataan Lapin Kansa, järkyttävää että valta on joskus annettu pois.
- Wäinämöinen
Olispa yksi viikonloppunumero LK:n entisten ja nykyisten yhdessä tekemä koko lehti ja verrattaisiin Alma-Lappiin niin ero olisi varmasti omien toimittajien tekemän lehden puolella. Miten Kemijoki Oy:n tyhjennysmyynti uutisoitiin, Lapin vai Etelä-Fortumin ehdoilla?
Se on ainakin varmaa että Vuotos tullaan rakentamaan nyt. - Voihan lehdistötuki
Lapin Kansa on kuoleva lehti tällä menolla. Tämä nykyinen lapin kansa-kehyelmä on kokoon kasattu almamanun muitten toimitusten vanhoista jutuista. Täytyy ihmetellä mitä lehti tekee enää päätoimittajalla ja muilla lappilaisilla toimittajilla? Ei se ainakaan lehden jutuista näy.
Lapin Kansa on nykyään kuin Aamulehti josta sivuja on vähennnetty yli puolet ja vaihdettu mielipidepalsta paikalliseen.
Lehden alamäen näkee jo mainoksista... siis MISTÄ mainoksista?- Tuki vääristää
A s i a a .
- Ei Tavaxi
Ostin tänään TB:llä LK:n irtonumeron ihan muuten vaan. Ei se niin hyvä ole että tarttis ostaa ollenkaan mutta ostin sen IL:n sijasta kun ovat samaa lehteä.
- oLKoon
Katsotaanpa sunnuntain "Lapin Kansa" ja kommentoidaan...
- Vinkujille
Ihme itkemistä taas täällä. Eikö asia ole aika yksinkertainen: Mikäli Lapin Kansa on mielestänne huono lehti, niin älkää lukeko sitä saati tilatko, eikö niin?
Ja vielä parempi ehdotus: Perustakaa itse lehti, ja tehkää siitä sellainen joka on mieleisenne.- Vinkujan kriitikolle
Mitä kommentoit sellaisia asioita jotka eivät kuulu sulle ?
- Ihan kiva, ihan sama
Tämä "Vinkujille" on todellinen idiootti. Tämmöisiä järjenjättiläisiä näkee yhä harvemmin mutta nettipalstalla niitä näköjään yhä liikkuu. Selkeä moderoinnin puute.
Mietippä asiaa uudelleen monelta kantilta ja tule sitten takaisin kertomaan uudet, toivottavasti valaistuneet ajatuksesi.
Tuolla logiikalla ajatteleva yksilö on todella valtaapitävien suosiossa, todellinen unelmien pyllynnuolija. - uutisvuoto2
Ihan kiva, ihan sama kirjoitti:
Tämä "Vinkujille" on todellinen idiootti. Tämmöisiä järjenjättiläisiä näkee yhä harvemmin mutta nettipalstalla niitä näköjään yhä liikkuu. Selkeä moderoinnin puute.
Mietippä asiaa uudelleen monelta kantilta ja tule sitten takaisin kertomaan uudet, toivottavasti valaistuneet ajatuksesi.
Tuolla logiikalla ajatteleva yksilö on todella valtaapitävien suosiossa, todellinen unelmien pyllynnuolija.Vinkuja on taatusti joku provosoija, eihän tuollaista esitä kukaan tosissaan. Oletteko huomanneet kuinka LK:ssa on nykyisin juoru-uutisia kuten Ilta-Lehdessä?
IL valittiin uutis-uskottavuudessa yhdeksi heikoimmista lehdistä, vai 18% lukijoista luotti sen uutisiin. Kannattaako LK ottaa mitään matskua IL:ltä vaikka samaa taloa ovatkin? - Oho, tuli totuus:)
uutisvuoto2 kirjoitti:
Vinkuja on taatusti joku provosoija, eihän tuollaista esitä kukaan tosissaan. Oletteko huomanneet kuinka LK:ssa on nykyisin juoru-uutisia kuten Ilta-Lehdessä?
IL valittiin uutis-uskottavuudessa yhdeksi heikoimmista lehdistä, vai 18% lukijoista luotti sen uutisiin. Kannattaako LK ottaa mitään matskua IL:ltä vaikka samaa taloa ovatkin?Vinkuja elää mulugunpuutteessa, siitä sen kitinät...
- Ootte surkeita!
Oho, tuli totuus:) kirjoitti:
Vinkuja elää mulugunpuutteessa, siitä sen kitinät...
No hyvähän se on että sinä sitä ainakin saat. Sattuiko pahastikin kuulla totuus, olettehan ikuisia vinkujia. Toistan teille yksinkertaisille junteille:
Ihme itkemistä taas täällä. Eikö asia ole aika yksinkertainen: Mikäli Lapin Kansa on mielestänne huono lehti, niin älkää lukeko sitä saati tilatko, eikö niin?
Ja vielä parempi ehdotus: Perustakaa itse lehti, ja tehkää siitä sellainen joka on mieleisenne.
En minäkään lue lehteä joka on mielestäni huono, eikä miellytä minua. Ymmärrän jos olette joitain masokisteja tai surkeita peräkamari-persuja. Ainoa elämännehän on Lapin Kansa, postilaatikko ja takahikiän tanssit. - Haistappa poika...
Vinkujan kriitikolle kirjoitti:
Mitä kommentoit sellaisia asioita jotka eivät kuulu sulle ?
Kerrohan aivoinvalidi miten asia "kuuluu" sinulle jotenkin enemmän, kiinnostaisi tietää? Siksikö, että isäsi sanoi niin?
- elämä on
Ootte surkeita! kirjoitti:
No hyvähän se on että sinä sitä ainakin saat. Sattuiko pahastikin kuulla totuus, olettehan ikuisia vinkujia. Toistan teille yksinkertaisille junteille:
Ihme itkemistä taas täällä. Eikö asia ole aika yksinkertainen: Mikäli Lapin Kansa on mielestänne huono lehti, niin älkää lukeko sitä saati tilatko, eikö niin?
Ja vielä parempi ehdotus: Perustakaa itse lehti, ja tehkää siitä sellainen joka on mieleisenne.
En minäkään lue lehteä joka on mielestäni huono, eikä miellytä minua. Ymmärrän jos olette joitain masokisteja tai surkeita peräkamari-persuja. Ainoa elämännehän on Lapin Kansa, postilaatikko ja takahikiän tanssit.ja sulla vinkuja lisäks S24
- Oho,
elämä on kirjoitti:
ja sulla vinkuja lisäks S24
Onneksi sinulle ei, buahahahaha! Huomasitko, että arvostelit minua tänne kirjoittamisesta, ja itsekin kirjoitit? Päivän parhaat naurut kustannuksellasi, tollo. Selkäkeikkanaurua!
- riinpiisi
Oli mahtavasti juttuja lapin perukoilta pyhän lehesä, mahtavasti oulun seuvulta ja sini saarelasta juttuja lapin lehesä.jaa oli siinä joku ranuan räppäri,olispa ollu joku ranuan rappari.
- Final countdown
Lähtölaskenta on alkanut
- pyh
Kirjoittajat ovat ok itsessään mutta lehti on suossa. On roskatoimitusta jos lehteä pitää täydentää onnettomilla tekstiviesteillä.
- Kaivavat pyllyjään
"Kaivavat nokkaa
27.8.2013 18:08
60
800 ooo tuhatta loisvirkamiestä istuu köyhän kansan niskoilla virkahuoneissaan haisten ja rallatellen. Kansa maksaa nojatoolitkin johon nämä tuhtiahterit laskee tyytyväisinä kamalaa tuhunuaan hihitellen omahyväisinä haaruksiaan kaivellen. Välillä nokastaan myös tinoja pyhkäisten sen veronmaksjen kustantamaan virkapukunsa lahkeeseen tai hamoseen. "
Lainattu kommentti ja hyvä onkin! - pellon poika
Kirjoittelu on aiheellista. Nykytoimittaja taitavat olla provikkapalkalla. Pitää tehdä kaupallisia juttuja. Menneisyyttä on turha muistella. Omistajat saivat hyvät rahat aikanaan. Nykyiset ovat vieläkin ahneempia. Kalevan laajentuminen lappiin on hyvä idea. Tai voisiko esim. Lappilainen- lehti kehittyä koko maakunnan lehdeksi. Ei nu tampereen ja kaukoidän jutut oikein sovi meille. Lapin nettilehti olisi nykyaikaa. Se voisi ottaa tavallisten ihmisten juttuja kans.
- pirkkalehti
Pirkkalaiset ovat aina meiltä verot kantaneet.
- Luovuttanut lukija
Lapin Kansa on tullut lehdeksi joka tilataan paikalle kun halutaan julkisuutta. Siihenpä journalismi sitten kuivahtaakin. Vapaita juttuja ei enää ole, sillä ne on jätetty free lancereiden provikkamyynneiksi. Lehtemme ei enää ole eikä tule samanlaiseksi kuin minkä aikojen alussa tilasimme. Toisaalta hyväkin.
- olis edes Cisco Kit
Lapin kansa on ollut aina aivan p a s k a lehti. Joutaa lopettaa pois jo viimeinkin. Säästyy paperia, luoonnonvaroja jne.
En ole eläissäni lukenut oikeastaan mitään sanomalehtiä. Tiedän silti enemmän kuin nämä niinsanotut lehtien tärkeilevät lukijat.
Olen kohta 63 vuotias. En tarvitse lehtiä mihinkään. En ennen, en nyt, en koskaan.
Eihän siinä ole edes sitä Cisco Kidiä. - Janoan journalismia
Olen koko elämäni lukenut paljon sanomalehtiä ja lehdistä nimenomaan niitä. Hyvä journalismi on suorastaan syy elää, antaa kipakan mausteen ja potkun arkeen.
Siksi pidän paljon kirjoistakin, joissa on journalistinen ote.
Mutta maakuntalehdillä tosiaan menee huonosti, sisällöllisesti. Sisällön kun ei tarvitse välttämättä kärsiä, vaikka tilaukset laskevat. Eräs ihminen totesi tällä viikolla eräässä yleisötilaisuudessa, että Lapin Kansan viikonvaihdejutut ovat lähinnä vain henkilöhaastatteluja, eli siten aika latteita. Toimitus hakee helppoa. Minä ajattelin, että totta tosiaan! Journalismin ei tarvitse aina litistyä henkilöjutuksi; kovempi potku löytyy usein esimerkiksi jonkin ilmiön tarkastelusta.
Yhteen juttuun haastatellaan parhaimmillaan useita ihmisiä, ei vain yhtä. Eri äänet pitää saavat keskustelemaan ja väittelemään keskenään. Se on journalismia.- Oho.
Neuvostoaikaisen journalismin aika on ohi, sille ei mahda mitään. Sen aikaisella journalismilla valkoinen käännettiin mustaksi ja päinvastoin. Sitä ei kukaan kaipaa, paitsi neukkuloinen.
- ISO KIITOS LK:LLE
K I I T O S L A P I N K A N S A L L E !!
18. ja 19.1. LK:n etusivut ja sisältökin ovat erinomaisia. Tällaisten juttujen esiintuominen on nimenomaisesti maakuntalehden etuoikeus ja velvollisuus. Mikäli lehti jatkossakin on näin Lapinkansamainen niin minäpä en lehteä perukaan. - pitäkää tunkinne
eka osas puolet urheilua(11sivua) ja neljä-viis sivua lapin juttuja isoilla kuvilla ja tilastokäppyröillä sivut täytettynä. Toka osassa sentään jotai 6 sivua lapista,neljä jos väjhentää kuolinilmotukset.
- Vie sitä talakkausta
No jo tuntuu joillekkin tärkiä olevan tuo jonninjoutava kallis roskalehti.
Eikö teillä ole juuri muuta hommaa ja ajankulua ko tavata lapinkansaanne.
Teillä on net ämmivainaan aikuset kaavat. Teillä vanhoillisilla paikalleen jämähtäneillä
omasta mielestänne tärkeiltä mitättömiltä maailmanparantajilta. - Tuomi Oja
pessimisti pettyy harvoin.
- sddsh
Olipa taas tänään (20.1.14) monta sivua turhanpäiväisiä urheilu-uutisia. Tai oikeammin, mikä vielä pahempaa, valtaosan niiden sivujen tilasta veivät isot kuvat! Enää en aio maksaa sellaisesta "journalismista".
- Ketä palvellaan???
Ja ne s....nan käppyrät ja tilastotaulukot pylväineen äänestämisestä. Voi pyhä yksinkertaisuus millä sivuja täytetään. Yksi sivu niitä diagrammeja, kuka äänestää ja minkälainen ja minkäikäinen mitenkin käyttäytyy vaaleissa. Ensin niitä pylväitä selitellään ja sitten kuvin havainnollistetaan. Minulle olisi oikein hyvin riittänyt pieni artikkeli siitä, että nuorista vain 20 % vaivautuu äänestämään. Olen niin kyllästynyt, että pitkä tilaus päättyy nyt...heti!
- papyryslehti
Ketä palvellaan??? kirjoitti:
Ja ne s....nan käppyrät ja tilastotaulukot pylväineen äänestämisestä. Voi pyhä yksinkertaisuus millä sivuja täytetään. Yksi sivu niitä diagrammeja, kuka äänestää ja minkälainen ja minkäikäinen mitenkin käyttäytyy vaaleissa. Ensin niitä pylväitä selitellään ja sitten kuvin havainnollistetaan. Minulle olisi oikein hyvin riittänyt pieni artikkeli siitä, että nuorista vain 20 % vaivautuu äänestämään. Olen niin kyllästynyt, että pitkä tilaus päättyy nyt...heti!
Pitäisköhän lapissakin siirtyä papryskirjeiden aikaan. Lapin kansakin painettaisiin tuohen käppyräaikaan. Historia toistas itseään.
- palvelija55
Ketä palvellaan??? kirjoitti:
Ja ne s....nan käppyrät ja tilastotaulukot pylväineen äänestämisestä. Voi pyhä yksinkertaisuus millä sivuja täytetään. Yksi sivu niitä diagrammeja, kuka äänestää ja minkälainen ja minkäikäinen mitenkin käyttäytyy vaaleissa. Ensin niitä pylväitä selitellään ja sitten kuvin havainnollistetaan. Minulle olisi oikein hyvin riittänyt pieni artikkeli siitä, että nuorista vain 20 % vaivautuu äänestämään. Olen niin kyllästynyt, että pitkä tilaus päättyy nyt...heti!
Sillä palvellaan hyödyn hakijoita. Joku lehmä huutaa jokaisessa ojassa ja vaalikarja mylvii mitä mylvii.
- lehdetön mä oisin
Lapin radion uutiset kertoi tänään, ettei Lapin Kansaa jaeta kaikille syrjäkylille jos Pohjolan Sanomaa ei tuona päivänä jaeta. Kohta on LK viisipäiväinen kans ja kuntaliitosten ohella tehdään lehtiliitoksia.
- Veitikantie
Miksi lehteä nyt moititaan kun se on ollut jo pitkään paskahko?
- Nauru vai itku
No siksi tietenkin, kun lukijoiden ärtymysmitta tuli täyteen. Jokaikinen aamu, kun lehteä lukee, kyseenalaistaa, miksi tilaa.
Urheilu-uutisiin satsataan. Terroriuhkaukset Sotsin kisoihin oli painettu peräti kahteen kertaan. Ja Outokummun miesten kisamatkasta oli melkein koko sivun juttu ja vaikka artikkelin luki moneen kertaan,asiaan vihkiytymättömälle ei selvinnyt minkä lajin kisat on tulossa. Ei vaivauduttu edes kertomaan mitkä kisat! Voi tuota journalismin tasoa! Kun arvaili ja pähkäili niin olattaisin, että jääpallon.
Huono mikä huono, ei siitä mihinkään pääse. - kisa-allu
Nauru vai itku kirjoitti:
No siksi tietenkin, kun lukijoiden ärtymysmitta tuli täyteen. Jokaikinen aamu, kun lehteä lukee, kyseenalaistaa, miksi tilaa.
Urheilu-uutisiin satsataan. Terroriuhkaukset Sotsin kisoihin oli painettu peräti kahteen kertaan. Ja Outokummun miesten kisamatkasta oli melkein koko sivun juttu ja vaikka artikkelin luki moneen kertaan,asiaan vihkiytymättömälle ei selvinnyt minkä lajin kisat on tulossa. Ei vaivauduttu edes kertomaan mitkä kisat! Voi tuota journalismin tasoa! Kun arvaili ja pähkäili niin olattaisin, että jääpallon.
Huono mikä huono, ei siitä mihinkään pääse.Hyvin sanottu!
- Manu Alma
2.2 Sunnuntain lehti.
Tosi mahtava LAPPILAINEN lukuelämys. Kuolinilmoitukset taisivat olla vain paikallisia, nekin voisi vaihtaa vaikka aamulehtiläisiin vainajiin niin olisi enempi lukemista..... - Näin se vaan menee.
Kun LK oli lappilaisten omistuksessa, se teki juttuja lappilaisista asioista. Nyt kun sen omistajat ovat etelästä, se tekee juttuja sieltäpäin...
Ei mene kauaakaan kun lehti lopetetaan ja sitten tänne syntyy uusi lehti.- myy1
toivottavasti lapin kansa lopetetaan kokonaan. ei ole minun lehti kun oulussa painetaan.
- Lapin Känsä
Koska tämä roskapostin myyminen eri nimillä päättyy?
- Lännen media
Lännen media-yhtymä ilmoitti jo alkavansa virallisesti yhdistämään juttujaan. Tätähän ne on tehny jo kauan ja lehdistötuki vaan on jatkunut ennallaan. Laskeekohan nyt lehden hinta?
Kuka vielä väittää, että Lapin Kansa on maakuntalehti?
Lännen media: Länsi- ja Pohjois-Suomen sanomalehdet tiivistävät yhteistyötään
Joukko lehtikustantajia on perustamassa Lännen Media -yhtiön tuottamaan yhteistä sisältöä.
Kustantajat (ja lehdet) ovat:
Alma Media Oyj (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat)
TS-Yhtymä Oy (Turun Sanomat)
Kaleva Oy (Kaleva)
Ilkka-Yhtymä Oyj (Ilkka, Pohjalainen)
Hämeen Sanomat Oy (Hämeen Sanomat)
Forssan kirjapaino Oy (Forssan Lehti)
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy (Keskipohjanmaa)
Lännen Median noin 40 toimittajan yhteistoimitus tuottaa 12 osakaslehdelle valtakunnallisen politiikan, talouden ja yhteiskunnalliset uutiset ja lisäksi ulkomaanuutiset, viikonvaihdeaineistoa, teemasivuja ja valtakunnallisia verkkouutisia.
Lehdet käyttävät oman työpanoksensa paikallisiin sisältöihin. Osakaslehdet lisäävät yhteistyötään myös muissa journalistisissa sisällöissä sekä niiden suunnittelussa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa.
Yksi tärkeä tavoite on nopeuttaa verkkopalvelujen tuotekehitystä.
Lännen Media laajentaa sisältö- ja kehitysyhteistyötä, jonka llkka-Yhtymän maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen sekä Alma Median alue- ja paikallislehtiyksikkö Alma Aluemedia aloittivat viime syksynä.
Turun Sanomat ilmoitti joulukuussa kehittävänsä toimituksellista yhteistyötä Kalevan ja Keskipohjanmaan sekä Alma Aluemedian ja Ilkka-Yhtymän lehtien kesken
Lännen Median lehdet tavoittavat runsaat 1,9 miljoonaa suomalaista, lehtien yhteinen levikki on 542 783 kappaletta (LT 2013) ja lukijamäärä 1,32 miljoonaa. - Nätti Jucci
Lännen media kirjoitti:
Lännen media-yhtymä ilmoitti jo alkavansa virallisesti yhdistämään juttujaan. Tätähän ne on tehny jo kauan ja lehdistötuki vaan on jatkunut ennallaan. Laskeekohan nyt lehden hinta?
Kuka vielä väittää, että Lapin Kansa on maakuntalehti?
Lännen media: Länsi- ja Pohjois-Suomen sanomalehdet tiivistävät yhteistyötään
Joukko lehtikustantajia on perustamassa Lännen Media -yhtiön tuottamaan yhteistä sisältöä.
Kustantajat (ja lehdet) ovat:
Alma Media Oyj (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat)
TS-Yhtymä Oy (Turun Sanomat)
Kaleva Oy (Kaleva)
Ilkka-Yhtymä Oyj (Ilkka, Pohjalainen)
Hämeen Sanomat Oy (Hämeen Sanomat)
Forssan kirjapaino Oy (Forssan Lehti)
Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oy (Keskipohjanmaa)
Lännen Median noin 40 toimittajan yhteistoimitus tuottaa 12 osakaslehdelle valtakunnallisen politiikan, talouden ja yhteiskunnalliset uutiset ja lisäksi ulkomaanuutiset, viikonvaihdeaineistoa, teemasivuja ja valtakunnallisia verkkouutisia.
Lehdet käyttävät oman työpanoksensa paikallisiin sisältöihin. Osakaslehdet lisäävät yhteistyötään myös muissa journalistisissa sisällöissä sekä niiden suunnittelussa, tuotekehityksessä ja koulutuksessa.
Yksi tärkeä tavoite on nopeuttaa verkkopalvelujen tuotekehitystä.
Lännen Media laajentaa sisältö- ja kehitysyhteistyötä, jonka llkka-Yhtymän maakuntalehdet Ilkka ja Pohjalainen sekä Alma Median alue- ja paikallislehtiyksikkö Alma Aluemedia aloittivat viime syksynä.
Turun Sanomat ilmoitti joulukuussa kehittävänsä toimituksellista yhteistyötä Kalevan ja Keskipohjanmaan sekä Alma Aluemedian ja Ilkka-Yhtymän lehtien kesken
Lännen Median lehdet tavoittavat runsaat 1,9 miljoonaa suomalaista, lehtien yhteinen levikki on 542 783 kappaletta (LT 2013) ja lukijamäärä 1,32 miljoonaa.Myykää Lapin Kansa Lapin kansalle jollakin konstilla niin lehti pelastuu!
- Kaikki paskalle latu
Kävin taas paskalla hiihtolavulle Pentin kanssa kävellen. Pentti on pystykorva. HIeno koira pojat. Uskokaa vain. Kova lenkkikaveri ja hyvä paskoja hiihtoladuille.
- Miksi sinä olet homo
Outo juttu, hyikakkaa.
- joopajoo2
Viime viikonlopun lehtikin oli kerrassaan p.......ä.
Lapin Kansa on muuttunut pysyvästi heikommaksi. Kyllä se vaan niin on. - seurakunnat huom.
LK:n uutisointiin on tullut monessa uutisessa sellainen esimaun asettaminen eli toimittaja ei kerrokaan juttua neutraalisti vaan omasta henkilökohtaisesta vinkkelistä. Metsään meneepi.
- mistä hevoinen?
oli hieno koko aukeaman juttu taannoin kuinka ennen ratsastusta pittää venytellä.
- haavanlehti2
Koska LK sulautetaan johonkin toiseen lehteen osana sotea?
- Pohjolan kansa
Lapin kansa ja Pohjolan sanomat ovat jo sama lehti. Uhkaatte lopettaa tilaukset , no miksi ette tee sitä?
- Veitikantie
Kyllä oli taas heikko viikonlopun "Lapin Kansa"
- Jästipää
Onkohan siellä enää oikeita toimittajia töissä muuta kuin pari kappaletta, loput freelancereita?
- Kriittiska
Jästipää kirjoitti:
Onkohan siellä enää oikeita toimittajia töissä muuta kuin pari kappaletta, loput freelancereita?
Paikallisuus puuttuu, koko Alma Median konserni vähentänyt toimittajia ja muutaman ihmisen tuotoksista kootaan lehti. Siis samat jutut kaikissa lehdissä läpi maan, pikku rippeitä paikallisista asioista.
Olisin niin toivonut paljon enemmän näkyvyyttä avantouinnin MM-kisoille. Olihan kyseessä eksoottinen laji ja MM-kisat. Nyt niin vähän oli esillä Lapin Kansassa, että jäi muiden lajien varjoon. Hiihdon SM sai enemmän näkyvyyttä. Tolloa toimitusta! - Vanhoja "uutisia"
Kriittiska kirjoitti:
Paikallisuus puuttuu, koko Alma Median konserni vähentänyt toimittajia ja muutaman ihmisen tuotoksista kootaan lehti. Siis samat jutut kaikissa lehdissä läpi maan, pikku rippeitä paikallisista asioista.
Olisin niin toivonut paljon enemmän näkyvyyttä avantouinnin MM-kisoille. Olihan kyseessä eksoottinen laji ja MM-kisat. Nyt niin vähän oli esillä Lapin Kansassa, että jäi muiden lajien varjoon. Hiihdon SM sai enemmän näkyvyyttä. Tolloa toimitusta!Lapin Kansan suurin ongelma on se, että lehti julkaisee vanhoja uutisia. Kyseisten uutisten tiedot ihmiset ovat jo saaneet edellisenä päivänä Ylen tarjonnasta (radio, tv, nettisivut) sekä internetistä.
Tilaajasta tuntuu tosi tyhmälle, että hän kantaa postilaatikosta maksullisen lehden, jossa ei ole kuin vanhan kertausta.
Jos Lapin Kansa uutisoisi ja kirjoittaisi Lapista, kaikki jutut olisivat tuoreita. Lehti ei enää tarjoaisi eilispäivän kuivahtanutta limppua, josta maku on jo kadonnut.
- Tässä lapinkansaa
Samapa se niille kaikenmaailman tyhyjänpäiväsille lapinkansoille
Miepä kävin taas kävelesimässä Pentin kans hiihtolavulla. Ryökäsimmä tietenki luomutuotteet keskelle latua. Kyllä sitä tuliki.
Se rentouttaa. Siis paskantelu Pentin kanssa keskelle latua kävelylenkin lomassa.
Pentti on uskollinen pystykorva. - Hyvä Lapin Kansa
Eikö se paranna Sinunkin näköalaasi kun saat lukea maailman asioita. Ja mitä ihmettä se haittaa jos jutut ovat myös Pohjolan Sanomissa ja Kainuun Sanomissa, tuskin niitä luet.
Taidat olla Kalevcan asialla.
Kaleva hassasi rahaa kun yritti aikoinmaan 60-80 luvuilla päästä Lappiin. Nyt ei ole edes toimittajia, joten lue vain Lapin Kansaa ja ole onnellinen. - Faktaa pukkaa....
sanomalehtihän on juoruakkoja varten... Toimittajat ovat juioruakkoja ja lukijatkin lienevät enimmäkseen juoruakkoja.. Ei kai rehelliset työtätekevät ihmiset ole kiinnostuneet eikä ehdikkään lukemaan moista roskaa.....
- ekeleeoe
Ffkfkke
- Internet tutuksi
En tiedä kuinka yksinkertainen pitää ihmisen olla, että ei osaa olla tilaamatta tai lukematta sitä Lapin Kansaa jos se on niin huono lehti? Eikö se ole helpointa jättää koko lehti pois mielestään ja lukea niitä parempia julkaisuja?
Hemmetti soikoon, minäkään en lue Annaa, Me Naisia, Lääkärilehtiä, Eevaa, Kotivinkkiä, Kalevaa, Hesaria tai Jaanaa. Siksi en lue, koska en pidä niistä, aika helppoa, eikö totta?
Näyttää siltä, että näillä ihmisillä koko elämä on pyörinyt Lapin Kansan ympärillä. Nyt kun se ei miellytä, kaatuu koko maailma. Missä pullossa oikein elätte?- Mavot kakassa rypee
No ne elää kuin mato paskassaan ja luulevat olevansa jotenkin tärkeitä. Tyhmähän ei tajua olevansa tyhmä. No milläpä se sen tajuaisi.
- muuttakaa nimi
Lapin Kansa = Rovaniemen kansa
- Että silleen
Lopetan Lapin Kansan tilauksen, jos aamujakelu muuttuu niin, että en saa lehteä ennen kuutta. Lapin Kansan ilmoituksen mukaan lehti jaetaan klo 6.30 mennessä. Näin myöhään en ehdi lehteä aamula lukea, koska silloin pitää olla jo matkalla töihin. No tämä vain helpottaa jo aiemmin harkinnassa ollutta päätöstä.
Joo ja nyt tätä kirjoittelen ruokatunnin aikaan!- dsgerg
minä myös lopetan LK:n tilauksen jos se jatkossa jaetaan enimmäkseen klo 6 jälkeen. En ehdi lukea lehteä aamulla jos se ei tule postiluukusta ennen kuutta.
- Vuh, vuh, hau,hau...
Kyllä se näin on pojjaat. Käypii Pentin kans ryökäsemässä luomutuotteet kävellen hiihtoladulle lapin kansalaisen munapussitrikoohousuhiihtäjähinttarin ihasteltavaksi.
Siinähän on lukemista jo ihan kylliksi.
Pannee muistivihkoon ylös päivittäin lisääntyvien läjien lukumäärän. Voitte tiedenkin ne punnitakin ja kerätä porkkanamaahanne höysteeksi. Kato se porkkana tykkää ja kasvaa isoksi.
Pentti on innokas lenkkikaveri hiihtoladuulla ja kova paskantamaan. Pentti on viisas ja hyvä talonvahti.- ^^^
Kiitos esimerkistä kuinka ihminen voi olla pöljä.
- saffrsg
^^^ kirjoitti:
Kiitos esimerkistä kuinka ihminen voi olla pöljä.
ja sivistymätön junttimoukka!
- Klapin Kansa
JESSSSSSSS!!!
Päivän LK kertoo, että Lapin Kansa MUUTTUU ensi kuun alusta alkaen monin tavoin.
USKON että PALAUTTEEMME Suomi24:llä on ollut TÄRKEÄ tekijä tulevassa muutoksessa.
Jännityksellä odotan millainen muutos tulee vai muuttuuko mikään.- Menkää paskalle
Ja paskat! Näitä kuivia tyhyjänpäiväsiä marmatuksia kukaan viitsi lukea. Olettepa tyhymiä. No se on tietettykin aina.
Ainoat järkevät viestit ovat olleet nämä Pentti ja Nestori viestit.
Kiitos näistä valopilkuista nerokkaalle kommentoijalle. - sdffwf
Jos edelleen urheilua on monta sivua, minä ainakin lopetan tilaukseni jo ennen kesää! Nytkin 30.3. taas LK:ssa sivukaupalla ihan yhdentekeviä hiihto-ym. juttuja.
- Tollot tollot
Muuttu tai ei se on tarpeetonta joutilaiden tyhjänpäiväisten tavaajien idioottien hommaa tavata juorulehtiä. Elätte kuin mato paskassa. Pieni piiri pyörii. Samat debiilien kaavat kehdodta hautaan.
Pentti pystykorva on teitä paljon...paljon älykkäämpi. - Tärkiänä luulevat
Sivistys...sivistys...Mitä se on?
Buahahahahahahahahahhaaa....
Onnettomat moukat kuvittelette olevanne jotain. Oletta makkilantapökäleitä te lapin kansan juorulehen talakkaajat. Tyhymiä....tebiilejä. Sekö se on se teidän sivistys? - LK näyttää ....
muuttuneen lesbofeministien valtaamaksi paskajournalistiseksi lehdeksi. Mistä tuo johtuu ? Onko lehden toimittajissa paljonkin elämänvastaisia ja elinkelvottomia lesbofeministejä ?
Jos on, hyikakkaahyi.
No jos Lappia ajetaan alas, elinkelvottomat kuolemanenkelit sopivat silloin hyvin kuvaan. - Huhuja, onko totta
kaupungilla kiertää huhuja että lk:ssa on lesboja (ja jopa hinttejä) töissä. Onkohan tuo totta, vai ainoastaan pahaa puhetta. Jos noin on, ei lk kauaa elä. Nuo seksuaalimarginaalit edustavat kuoleman kulttuuria ihan maailmankatsomuksellista syistään "ei elämää minun jälkeen", ajattelee homo ja lesbo.
- KUKA HÄN ON ????????
Kuka on se Lapin Kansassa oleva Anna Mäkelän linkki, joka levitti pitkän aikaa valheellisia asioita Levin hissiasiassa Jouni Palosaaresta ja muista ???
Tuo sama linkki lienee myös Lapin Kansan ja Rovaniemen kaupungin ns. kaavoitus"asiantuntijan" välillä ???
Asiat ovat erittäin läpinäkyviä ja todistavat yhteyden olevan. Onneksi kaikki on kirjattu ylös ja sieltä aikanaan tulevat esiin mahdollisissa oikeudenkäynneissä.- A.A.A.
Se Rovaniemen "kaavoittaja" (hahahah) soittaa vissiin vähän väliä LK:aan että "teeppäs taas juttu minun hommista ja muista mainita minut, kuvalla tai ilman"..
- sdhfgd
Onpa taas tämän päivän (21.5.14) Lapin Kansa niin tyhjää täynnä että voi perkele en paremmin asiaa ilmaise! Oikeata lukemista minimaalisen vähän ja Fingerpori suorastaan vastenmielisen kaksimielinen muka-"humoristinen".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607502Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232936- 1421776
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671404- 1311153
- 75842
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 52745