Sukupuutto hyväksi?

Evoluutiolla on kaksi päästrategiaa. Toisessa eläin kehittyy ylivoimaiseksi petoeläimeksi jolla ei ole vihollisia mutta joka on hyvin selektiivinen ravinnon suhteen (tiikeristrategia). Toisessa eläin sopeutuu elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä, se voi käyttää hyvin monenlaista ravintoa ja sillä on suuri jälkeläistuotanto (hiiristrategia). Elinympäristön muutoksissa jälkimmäinen strategia takaa paremmin eloonjäämisen.

Näkökulma tuokin. Oma näkökulmani on totaalinen välinpitämättömyys. Sukupuuttojen kauhistelijat ovat kyllä melko käsittämätöntä sakkia. Ikään kuin sukupuutto tarkoittaisi sitä että kaikki tietyn lajin yksilöt makaavat kouristellen maassa kärsien eikä pelkästään lisääntymisen loppumista ja abstraktion nimeltä laji katoamista. Ikään kuin kaikki elämä olisi riippuvaista toisistaan niin että jokaisen lajin katoaminen heikentää muiden elinoloja. Ikään kuin ihmisellä olisi joku velvollisuus pysäyttää luonnon kiertokulku. Nähdäkseni eläinten tarkoitus on opettaa ihmiset kyseenalaistamaan omat sosiaaliset norminsa ja oma ylivertaisuutensa, ja nähdäkseni ne ovat hoitaneet sen homman hyvin. Sen jatkamiseen ei tarvita eläviä eläimiä, riittää että on ylhäällä tiedot että tällaisia joskus oli.

Ei luonnolla ole mitään tarkoitusta, ei sukupuutolla eikä jatkuvalla lisääntymisellä. Mutta ei ole itse elämälläkään. Jos maailmankaikkeudessa ei olisi elämää, ei siitä olisi mitään vahinkoa. Vaan ei ole kaikkeudellakaan, jos sitä ei olisi, ei siitä olisi mitään haittaa.

Haittoja ja tarkoituksia voidaan ounastella vain jonkin kannalta. Jos ei ole ounastelijaa, ei ole haittaakaan. Kaikki vain tapahtuu, ei tapahtumisella ole mitään tarkoitusta.