Tätä palstaa kun lukee, niin aika nopeasti huomaa, mikä on suurin syy tänne kirjoittavien miesten sinkkuuteen. Se on rohkeuden ja sosiaalisten taitojen puute. Tuolla jossain ketjussa joku mies valitti muun muassa, ettei tiedä, mitä kiinnostaville naisille pitäisi sanoa. Sanoisin, ettei kyse ole pelkästään siitä vaan siitä, ettei kyseinen mies tiedä ylipäätään, mistä ihmisten kanssa voisi jutella. Tämä taas johtuu siitä, ettei mies ole muista ihmisistä edes kiinnostunut, sillä jos on, keksii aina jotain kysyttävää toiselta. Sama mies valitti, ettei hänellä ole kavereita. No miksei ole? Minusta tuokin kertoo siitä, ettei ole toisista ihmisistä kiinnostunut. Jos nimittäin on ja jos osaa yhtään jutella ihmisten kanssa, saa kyllä jonkinlaisia kavereita.
Ihan oikeasti, mikä siinä keskustelun avaamisessa vieraan ihmisen kanssa on niin vaikeaa? Esimerkiksi baarissa keskustelun voi avata kysymällä vaikka vain, että mitäs kuuluu. Tai jos naisella on erikoinen drinkki kädessä, voi kysyä, mikäs tuollainen juoma on. Jos naista ei kiinnosta jutella sen enempää, mitä sitten? Kaatuuko koko maailmasi siihen?
En sano, että miesten pitäisi tehdä aina aloite. Mutta jos mies ei uskalla esim. baarissa edes katsoa naista tai jos häneltä menee paskat housuun siinä vaiheessa, kun nainen tulee juttelemaan, niin aika vaikea naisen on enempää tehdä. Olen nainen, ja tällaisesta on nimittäin kokemusta. Itse pystyn lähestymään miehiä baarissa, ja muuallakin Olen tehnyt lukuisia aloitteita ja saanut monia pakkeja, joskus todella tylyjä. Olen esimerkiksi sanonut alun perin kiinnostuneelta vaikuttaneelle miehelle melko suoraan, että seksi kelpaisi, mistä mies on mennyt tästä täysin tolaltaan ja muuttunut tylyksi. Miten helvetissä etenet tällaisen miehen kanssa? No, onneksi kuitenkin välillä on käynyt flaksikin.
Pointtini on, että pitäisi pakottaa itsensä olemaan rohkea. Pitäisi myös kiinnostua ihmisistä ylipäätään, ei pelkästään vastakkaisesta sukupuolesta ja seurustelumielessä. Naisten kanssa voi jutella samoista asioista mistä miestenkin kanssa. Sanoisin siis, että yrittäkää hyvät miehet kehittää niitä sosiaalisia taitojanne. Älkääkä pelätkö itsenne laittamista likoon. Yrittäkää opetella kiinnostumaan ihmisistä ja juttelemaan niitä näitä - ihan kaikkien kanssa. Helpottaa kummasti myös niihin kiinnostaviin naisiin tutustumista.
Ihan oikeasti, mikä siinä keskustelun avaamisessa vieraan ihmisen kanssa on niin vaikeaa? Esimerkiksi baarissa keskustelun voi avata kysymällä vaikka vain, että mitäs kuuluu. Tai jos naisella on erikoinen drinkki kädessä, voi kysyä, mikäs tuollainen juoma on. Jos naista ei kiinnosta jutella sen enempää, mitä sitten? Kaatuuko koko maailmasi siihen?
En sano, että miesten pitäisi tehdä aina aloite. Mutta jos mies ei uskalla esim. baarissa edes katsoa naista tai jos häneltä menee paskat housuun siinä vaiheessa, kun nainen tulee juttelemaan, niin aika vaikea naisen on enempää tehdä. Olen nainen, ja tällaisesta on nimittäin kokemusta. Itse pystyn lähestymään miehiä baarissa, ja muuallakin Olen tehnyt lukuisia aloitteita ja saanut monia pakkeja, joskus todella tylyjä. Olen esimerkiksi sanonut alun perin kiinnostuneelta vaikuttaneelle miehelle melko suoraan, että seksi kelpaisi, mistä mies on mennyt tästä täysin tolaltaan ja muuttunut tylyksi. Miten helvetissä etenet tällaisen miehen kanssa? No, onneksi kuitenkin välillä on käynyt flaksikin.
Pointtini on, että pitäisi pakottaa itsensä olemaan rohkea. Pitäisi myös kiinnostua ihmisistä ylipäätään, ei pelkästään vastakkaisesta sukupuolesta ja seurustelumielessä. Naisten kanssa voi jutella samoista asioista mistä miestenkin kanssa. Sanoisin siis, että yrittäkää hyvät miehet kehittää niitä sosiaalisia taitojanne. Älkääkä pelätkö itsenne laittamista likoon. Yrittäkää opetella kiinnostumaan ihmisistä ja juttelemaan niitä näitä - ihan kaikkien kanssa. Helpottaa kummasti myös niihin kiinnostaviin naisiin tutustumista.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Mutta kun rumat naiset ja tavikset eivät kiinnosta, miksi niille pitäisi puhua mistään? Ja minähän en tee mitään ennen kuin saan kauniin ja nuoren naisen, en opiskele enkä tee töitä ja suihkussa käyn korkeintaan kerran viikossa. Kyllä kauniin naisen pitää tietää kertomattakin, että minä olen kunnollinen ja kiltti mies. Valtio kustantamaan kaikille miehille kaunis ja palvova nainen heti! Tai kaksi!
Loistavasti tiivistetty
Hohoijaa, eiköhän tämänkin palstan miehistä suurinnosa ole aikoinaan tehnyt lukemattomia keskustelunavauksia naisille mutta jos vastauksena on pelkkää vittuilua naisen taholta niin ei kai kukaan jaksa sellaista loputtomiin ottaa vastaan
Bravo! Niin asian ytimeen kuin voi vaan osua! Miksiköhän muuten noiden epäsosiaalisten valitus koskee vain yleensä naisen puutetta ja kuinka se on aina vain naisten vika? Kavereiden puutteesta harvempi syyllistää koko omaa sukupuoltaan...
Koska minua esim. ei voisi vähempää kiinnostaa mikään kavereiden puute. Minulla on ystäviä jo ennästään ihan tarpeeksi enkä tarvitse niitä yhtään enempää. (Vaikka jonkun naisen mielestä minulla ei varmaan olekaan tarpeeksi ystäviä.)
Mutta pointtini on siis se, että naisystävää kaipaisin ja siksi saatan joskus valitella sitä naisiin tutustumisen vaikeutta.
Miesystäviä en kaipaa yhtään enempää, joten miksi valitaisin siitä. Sitä paitsi uson että löytäisin tarvittaessa saman tien uusia miesystäviä jos vain haluaisin.
Ei minua varsinaisesti haittaa se kavereiden puute, mutta se kyllä kyrsii, että naiset käyttävät sitä kaverittomuutta tekosyynä olla päästämättä minua haarojensa väliin ähkimään.
Olet väärässä. Samankaltainen väite olisi sanoa, että jokainen ihminen joka on työnteosta kiinnostunut saa jonkin työn.
olipahan taas kerran tyypillinen "kampaa tukkasi ja käy suihkussa"-viesti. Eiköhän suurimmalle osalle miehistä joista naiset eivät ole kiinnostuneet se katkeruus ole muodostunut lukemattomien pakkien kautta. Jokainen mies saa varmasti pakkeja mutta kun jotkut saavat pakit ihan joka kerta niin ei ihme jos jotkut alkavat katkeroitumaan.
Niin, ei se "kampaa tukkasi ja käy suihkussa" riitä.
Muistakaa myös nostaa housunne ja niistää nenä. Ja kuivata korvantaustat.
SITTEN vasta voi olla toiveita.
Niin just ja eipä jaksa enään yrittää edes.
AP, minun tapauksessa voit olla hyvinkin oikeassa. Mulla on jokseenkin tommoisien tilanteiden kammo, mutta se on jo niin pahana, että sinkkunakin oleminen tuntuu paremmalta. Mulla kun on paniikkihäiriö ja torikammo, ei musta vaan ole mihinkään tommoisiin. Välttelen kaikkea poistumista kotoani ellei ole pakko. Kuitenkin eiköhän vastaavat ihmiset ole vähemmistö eikä enemmistö, kyllä monet yrittävät kaikkensa, mutta ei heistä vain kukaan oikein kiinnostu.
Viestisi alku osui oikeaan, siis tuo rohkeuden ja sosiaalisten taitojen puute, mutta teet niistä ihan pieleen meneviä johtopäätöksiä, esim. tuo että ei ole muka kiinnostunut muista ihmisistä, jos on ujo tai jännittää naisten lähestymistä.
http://www.dailymail.co.uk/femail/article-2462649/Would-date-40-year-old-virgin.html
Tämän avauksen pointti vain vahvistaa käsitystä siitä kuinka kaukana miesten ja naisten maailmat ovatkaan, palstalla satojen miesten tekemien torjuntakertomusten jälkeen aina jostain löytyy nainen joka kertoo kuinka helppoa se naisen iskeminen on kun on vaan sosiaalinen. Minusta tilanne on vähän vastaava kuin jos Tiger Woods neuvoisi tavista lyömään hole-in-onen golfissa "katso nyt näin helppoa se on". Naisen jonka iskuyrityksistä 99 sadasta onnistuu on helppo neuvoa miestä joka onnistuu ehkä kerran sadasta ja silloinkin vain päätyäkseen friendzonelle, naiselle tuskin myös juurikaan tylytellään tyyliin "häivy siitä vittunaama, läski tms, tai nauraetaan ivallisesti niin kuin miehet on täällä kertoneet tapahtuneen.
Lisäksi vielä tuosta sosiaalisuudesta, aina kun olen ollut tapahtumissa, tilanteissa tms. jossa on paljon toisiaan huonosti tuntevia ihmisiä koolla usein minun pöydässä minä olen se joka avaa ja ylläpitää keskustelua siitä huolimatta vaikka siellä olisi niitä muka sosiaalisia parisuhteellisiakin paikalla, usein ne vaan istuu kädet ristissä hiljaa kun eivät keksi mitään sanottavaa.
Ei kyse ole pelkästään rohkeuden puutteesta.
Kirjoitinkin tästä jo aloituksen, että mihin kaikki sinkkunaiset ovat kadonneet. En siinä kirjoituksessa tarkentanut millaisia sinkkunaisia itse tapaan, jos tapaan. Laitetaan ne nyt sitten tähän.
On kolme ryhmää sinkkunaisia, joihin törmään edes jonkin verran:
1) 20-30v pissikset, joita ei todellisuudessa edes kiinnosta vakava parisuhde, paitsi jos joku ihana jännä-ähkijä haluaisi vakiintua juuri tämän pissiksen kanssa
2) 25-40v uranaiset. Näihin en jaksa kiinnittää mitään huomiota, koska tiedän etten kuitenkaan kelpaa. Nämä etsivät jotain akateemista ja vaarallista veneenveistäjäkäsityöläistä, joka näyttää inkkaribodarilta (palstalaiset tietää ;)
3) 25 ja siitä ylöspäin yh-mammat. Olen kerran lyhyesti koittanut, ja se riitti.
Hyvin harvoin tulee vastaan mitään muunlaisia sinkkunaisia kuin näitä. Näistä ryhmä 1 on se, jonka edustajien kanssa saan kyllä halutessani jonkinlaista juttua aikaiseksi, mutta kun en ole jyystärikarju enkä jännä-ähkijä, niin sitten en ole. Ja minä haluaisin vakiintuneen suhteen, en mitään leikkimistä.
Kunnollisilla elämänarvoilla ja realistisella näkemyksellä omasta itsestään varustetut sinkkunaiset ovat tosi harvassa. Ulkonäkö ei ole itselleni mitenkään kamalan tärkeässä asemassa, vaikka sitä ihan kiva onkin katsella. Jos jostain tulisi vastaan rumahko mutta hyvältä elämänkumppanilta vaikuttava nainen, jonka kanssa kiva viettää aikaa, niin olen valmis hyvinkin rohkeisiin tekoihin ja aloitteisiin. Siitä minua kuitenkaan tuskin voi kauheasti soimata, etten jaksa kovin paljoa käyttää rohkeutta noihin esittelemiini sinkkunaisten ryhmiin 1, 2 ja 3.
Lisätään tähän nyt vielä vähän. Ei se lievä rumuus ole mikään "vaatimus" naiselle, ei millään tavalla. Tarkoitan sillä lähinnä sitä, että jos naisella on kunnolliset elämänarvot ja sen kanssa on kivaa viettää aikaa, niin olen valmis rohkeasti yrittämään tätä naista aikalailla riippumatta hänen ulkonäöstään. Tämä ulkonäöstä riippumattomuus taas on asia, jota täytyy palstalla aina korostaa, koska jos niin ei tee, niin jostain tulee joku nainen joka väittää, että olen yksin, koska yritän vain kaunottaria.
Mielestäni tuo oli yksi parhaimpia naisen tekemiä aloituksia tällä palstalla, koska siitä paistaa se että aloittaja on jossain määrin ainakin pyrkinyt ymmärtämään miehiä.
Ja myönnän että omalla kohdallani suurimpia syitä ovat juuri sosiaalisten taitojen puute ja siitä seurauksena rohkeuden puute.
Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että sosiaalisten taitojen puuten johtuisi siitä ettenkö olisi kiinnostunut ihmisistä.
Väitän että olen kiinnostuneempi muista ihmisistä kuin suurin osa ihmisistä. Sen sijaan en ole kiinnostunut tippaakaan smalltakista, mitä suurin osa maailman keskustelusta yleensä on.
Minua nimenomaan kiinnostaisi se toinen ihminen, mutta jos alan yhtäkkiä kyselemään tuntemattomalta ihmiseltä hänen elämästään ja kiinnostuksenkohteistaan, niin minua pidetään yleensä liian tunkeilevana.
Tuntuu että ihmiset mielummin puhuvat jostain yleismaallisesta. Tyyliin jostain maailman tapahtumista tai jostain.
En todellakaan edes tiedä mistä ihmiset puhuvat. Tai no olen yrittänyt joskus seurata ihmisten keskusteluja oppiakseni että mistä ihmiset yleensä ouhuvat ja monesti aiheet voivat olla hyvinkin erilaisia ja tyypillistä on se että aiheet vaihtuvat tiuhaan tahtiin asiasta toiseen.
Itselläni tuottaa ongelmia aasin siltojen keksiminen. Miten yhtäkkiä hypätään vaikka jostain ammatista puhumisesta johonkin juustojen valmistamisesta puhumiseen.
Ongelma onkin kai siinä että olen introvertti. Ekstrovertti ihminen tuskin osaa edes neuvoa asian suhteen, koska heillä on kokoajan jatkuvasti jotain asiaa kielenpäällä. Itselläni taas usein ei ole yhtikäs mitään sanottavaa jonkun toisen kommenttiin. Joudun oikeasti miettimään kunnolla keksiäkseni yhtikäs mitään vastattavaa.
Se "naisten kanssa voi jutella samoista asioista kuin miestenkin kanssa"-kommenttisi ei varsinkaan auta yhtään tippaa, koska mielestäni miesten kanssa on melkeinpä vielä vaikeampi jutella kuin naisten kanssa.
Joskus kun pikkaisenkaan sivuutin ihmissuhde asioista puhumista erään miehen kanssa jutellessani, niin hän sulkeutui saman tien, varmaan koska miesten ei kuulu puhua mstään tunteisiin liittyvästä tai jotain.
Miesten kanssa varsinkin puheenaiheet ovat rajattu niin että vain ammatista tai maailman tapahtumista saa puhua.
Itse taas olen nimenomaan kiinnostunut toisista ihmisistä. Olisin iloinen jos voisin kysellä vaikka toisen perheestä (mikä on ihan luonnollista joissain muissa kulttuureissa, mutta ei Suomessa)
Suomessa ihmiset pitävät liian tunkeilevan tuttavallisena jos oikeasti on toisesta ihmisestä kiinnostunut eikä juttele vain sitä sun tätä.
Ikä tuo lisää puheenaiheita, voi kertoa kokemuksistaan muiden juttujen ohessa. Lisäksi työt ja kaikenlainen puuhailu antaa enemmän aiheita mistä puhua. Jos ei oikein tee mitään ja istuu vain kotona netissä, niin ei siitä paljon keskustelua synny. Tässä vähän omia näkemyksiä, en kyllä itsekään ole kovin puhelias.
Lisäksi pitää muistaa olla jännä jyystärikarju ja molempiin reikiin porari.
Suurin syy miesten sinkkuuteen on haluttavimpien naisten tavoittelu. Miehet eivät ymmärrä sitä että ne kivannäköiset naiset joita he lähestyvät saavat lähestymisyrityksiä kaikilta miehiltä, jopa niiltä komeimmiltakin.
Kannattaisi lähestyä niitä tuikitavallisia naisia jotka eivät ole kovin laittautuneita ja myös niitä rumempia jos mielii naisen saada.
Mies on usein niin sokea omalle tasolleen.
Typerimpä kommentteja koskaan.
Vain se että nainen saa aloitteita niiltä komeimmiltakin miehiltä ei TODELLAKAAN tarkoita sitä että kyseinen nainen olisi oikeasti niiden komeimpien miesten kanssa samaa tasoa.
Ne komeimmat miehet lähestyvät tavisnaisia ihan vain koska heiltä saa helpommin seksiä. Jokaisen naisen kuuluisi tajuta se, että melkeinpä koskaan ne komeimmat miehet eivät ole heistä oikeasti kiinnostuneita, vaan etsivät pelkkää helppoa panoa.
Monilla tavisnaisilla nousee kusi päähän kun he huomaavat että kaikkein komeimmatkin miehet ovat (mukamas) heistä kiinnostuneita.
Tästä syystä hyvin monet naiset antavat pakkeja itsensä tasoisille miehille.
Jossain vaiheessa useimmat naiset kuitenkin alkavat tajuta oman tasonsa ja siksi miehen ei kannata lopettaa iskemästä oman tasoisiaan naisia, koska yleensä lopulta kuitenkin tärppää.
Miehet ovat harvemmin sokeita omalle tasolleen kuin naiset.
No olipa taas purkaus.
Olet väärässä. Miehet, ne kaikkein rumimmatkin, yrittävät aina iskeä kaikkein laitetuimpia ja kauneimpia naisia. Mitä olen yökerhoissa nähnyt, ei tue väitettäsi että mies ei olisi sokea omalle tasolleen.
Sattuu toki sitäkin että rumemmat miehet iskevät niitä kauniimpia naisia. En minä sitä kiellä. Mutta kaikkein yleisintä taitaa olla se että mies iskee oman tasoistaan naista ja tulee torjutuksi. Myöskin sitä sattuu aika paljon että mies iskee itseään alempitasoista naista ja tulee silti torjutuksi.
Toki joskus asiat myös johtavat johonkin, mutta eiköhän kuitenkin jokainen mies ole elämässään kokenut enemmän pakkeja kuin onnistumisia.
Myös sitä sattuu usein että nainen lähestyy itseään tasokkaampaa miestä. Veikkaan että harvemmin nainen tulee torjutuksi, mutta tuohon en osaa sanoa varmaa vastausta.
Sen sijaan koskaan en ole nähnyt tilannetta jossa nainen tulisi iskemään itsensä tasoista miestä, puhumattakaan itseään alempitasoisesta miehestä. Se kertoo ehkä jotain naisten omakuvasta.
Käypä jossakin suositussa yökerhossa ja tarkkaile tilannetta. Katso myös mitä niiden ei-niin-kauniiden-naisten ympärillä tapahtuu. Tule sitten kirjoittamaan uudestaan. En ala jauhamaan aiemmin kanssasi tästä päivänselvästä aiheesta.
Mies kuin mies lähestyy vain kauneimpia naisia. Ehkä kolmen jälkeen aamuyöstä örvelletään ohimennen jotain sille omantasoiselle, toki pakkeja satelee siihen aikaan ja sekin on kai taas naisten vika kun ei lämmennyt sille etteä mies ei kaunotarta saanut ja nyt se tavistallurakin jo kelpaisi muutamksi minuutiksi.
Maailman analysoiminen yökerhohavaintojen perusteella ei välttämättä anna aivan totuudenmukaista kuvaa. Pitää kysyä sinultakin että uskotko että olisi olemassakaan vuosikausia puutteessa eläviä miehiä jos naisen saaminen olisi kiinni vain siitä että se tavustallurakin kelpaisi?
Kuulostat siltä, että onnesi voisi löytyä tän palstan ATM:n kainalosta.
Täytyy niitä kai olla, mutta hyvin pieni vähemmistö. Kuten on naisia, jotka eivät millään kelpaa niille tavistalluramiehille, ihan yhtä lailla.
Suurin osa ikisinkkumiehistä on kranttuja miehiä jotka haikailevat liian hyvännäköisten ja liian nuorten naisten prään. Naisten, joilla on liian paljon vientiä nuorempien ja paremmannäköisten meisten keskuudessa. Tästä syystä johtuvista pakeista on omanikäisiä tavistalluranaisia turha syyllistää.
Mitä olen palstan atm:ten kirjoituksia lueskellut, olen heille liian vanha ja ruma ja varmasti liian lihavakin.
Kyllä minä olen tarkkaillut tilannetta yökerhoissa ja kyllä olen nähnyt aloitteita tehtävän niille kaikkein epäviehättävimmillekin naisille.
Eivät he yhtä paljon aloitteita saa, mutta kyllä jokainen nainen yleensä vähintään yhdet pakit pääsee antamaan yökerhossa ollessaan. Riippuu toki yökerhon koosta.
Ja toisaalta en ole rehellisesti sanottuna koskaan nähnyt että kukaan nainen olisi koskaan saanut pakkeja (vaikka toki uskon etä sitäkin joskus sattuu) Aika yleistä vaikuttaakin olevan että nämä epätoivoiset vähemmän viehättävät naiset tekevät itse aloitteita itseään tasokkaammille miehille ja päätyvät sitten yöksi heidän sänkyynsä.
Itsekin myönnät että pakkeja satelee kun miehet aamuyöstä tekevät aloitteita itsensä tasoisille naisille. Sinun mukaasi sen vuoksi, koska nainen ei halua miestä joka on ensin iskenyt kaunottaria ja sitten vasta päättää "tyytyä" oman tasoiseensa. Onhan sekin yksi tulkinta tilanteesta. Toisaalta kyse voi olla myös siitä että mies on jutellut kauniiden naisten kanssa kerätäkseen rohkeutta. Sitten lopulta uskaltautuu tekemään aloitteen oman tasoiselleen naiselle ja saa pakit.
Naiset antavat usein pakkeja pelkästään omien (usein virheellisten) tulkintojensa vuoksi.
Ja toisaalta yökerhotkaan eivät anna kokonaiskuvaa asiasta. Fakta on se, että kaikkein rumimmatkin naiset löytävät minuutissa itselleen paljon itseään tasokkaamman miehen seksiseuraksi netin kautta. Myöskään tositarkoituksella seuran löytäminen netin kautta ei pitäisi olla kovin vaikeaa, ellei nainen ole ATN.
Jos nainen joutuu tahtomattaan olemaan puutteessa, se johtuu joko siitä että hänellä itsellään on tähtitietelliset vaatimukset miehelle.
Tai sitten nainen on niin ylpeä ettei suostu etsimään seraa netin kautta eikä toisaalta suostu itse tekemään aloitteita myöskään livenä ja aina kun oman tasoinen mies sattuu yökerhossa tekemään aloitteen, tämä nainen keksii jonkin tekosyyn saadakseen antaa pakit. Tekosyitä voi olla monia. Ehkä mies antoi kuvan että hän olisi oikeasti kiinnostunut vain niistä kaikkein kauneimmista. Ehkä mies on juonut liikaa. Ehkä mies katsoo väärällä tavalla ja antaa itsestään sekpäisen kuvan. Ehkä mies on liian päällekäyvä. Ehkä mies vaikuttaa pelimieheltä. Ehkä mis vaikuttaa nössöltä takertujalta jne...
Nainen keksii aina jonkin syyn antaa saman tien pakit. Sitten he jäävät ihmettelemään kun kukaan oman tasoinen mies ei koskaan tule tekemään aloitteita.
Sitä nyt ei kukaan kiistä etteivätkö monet miehet yrittäisi itsellensä aivan liian tasokkaita naisia mutta kun puhutaan yli kolmekymppisistä ns ikisinkuista jotka ovat olleet vuosikausia puutteessa niin väitätkö vakavissasi että he mielummin ovat puutteessa kuin että olisivat tavisnaisen kanssa? Enkä nyt menisi sanomaan siitä vähemmistön pienuudestakaan. Vaikka onkin vähemmistö niin silti monia ihmisiä.
miten vanha on liian vanha
Vaikuttaa siltä, että olet todellakin ATN = alemman tason nainen. Eli seksiseuraa löydät varmasti netin kautta hyvinkin helposti, mutta tositarkoituksella seuran löytäminen on vaikeaa.
Ja viimeinen paikka mistä sinun kannattaa seuraa etsiä ovat yökerhot. Niissähän muutenkin suurin osa etsii vain seksiseuraa ja sitä paitsi, sen perusteella mitä olen yökerhoissa pyörinyt, on näyttänyt siltä että niissä pyörii aika vähän lihavia miehiä. He kun ovat tottuneet siihen ettei kukaan nainen kuitenkaan huoli heitä, niin mitä syytä heillä olisi siis edes käydä yökerhoissa.
Ja kun kerran itse vihjaat olevasi ainakin hieman lihava, niin oman tasoisesi mies olisi siis myös yhtä lihava.
Uskon että netin kautta löytäisit seuraa kaikkein parhaiten. Netin kautta lihavat miehet ehkä uskaltavat tehdä aloitteita paremmin, koska ei tarvitse pelätä JULKISIA pakkeja.
Nainen tahtoo parisuhteeseen omantasoisen miehen kanssa, omantasoinen mies vonkaa naiselta vain seksiä. Nainen antaa pakit koska ei tahdo vain seksiä.
Mikä tässä on ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Mies tahtoisi omantasoiselta naiselta VAIN ja AINOASTAAN seksiä, suhteeseen mies vonkaa kauniimpaa ja parempitasoista naista.
Kun en tee mitään rumalla naisella. En pysty sitä nussimaan, muna ei seiso!
Jotkut omantasoiset miehet haluavat naisilta vain seksiä ja toiset hluavat enemmänkin. Mkä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Yökerhoissa varmasti se seksinperässä juoksijoiden määrä on suurempi kuin tositarkoituksella olevien miesten määrä, mutta sen tuskin pitäisi olla kenellekään ylätys.
"Esimerkiksi baarissa keskustelun voi avata kysymällä vaikka vain, että mitäs kuuluu. "
Höpö höpö. Olen satoja kertoja kysynyt mitä kuuluu ja nainen onkin poistunut tai ei ole sanonut mitään. Ku naama ei miellytä naista niin siihen ei mitkään sanat auta.
Naiset on välillä tarpeettoman tylyjä. Rumimmat pakit tulee alempitasoisilta. Ne pelkää, ettei kelpaa ja vetää pajavasaralla miehen kyykkyyn välttyäkseen torjunnalta.
Hieno esimerkki viime keväältä: pöydässä kolme naista, yksi kaunis, yksi oikein nätti ja yksi parannettu painos pirkanmaalaisen nimeltämainitsettoman makkaratehtailijan tyttärestä. Minä iloisesti siihen kysymään, että ajattelin tulla juttelemaan hetkeksi. Istu toki.. hyvä. Alko ihan normaali diibadaabajutustelu, mutta tää ei-niin-viehättävä keskeytti sen heti alkuun aloittamalla julmetun vittuilun. "Sanos heti keltäs nyt meinasit vongata pillua... minkäkokonen sulla on. Taitaa olla pieni..." Sanoin lopulta, että haluutko lähtee kattomaan kun oot niin kiinnostunut.
Kävi ilmi, että nää kaks nätimpää oli varattuja. Enkä yhtään ihmettele et se kolmas ei. Ts. ainoa vapaa oli varma, ettei kelpaisi ja välttyäkseen siltä tiedolta katkaisi tilanteen ajoissa. Lähdin toisen varatun kanssa tupakalle hyvässä hengessä. Hän pyysi kaverinsa puolesta anteeksi ja jatkoin iltaani eri pöydässä.
Avauksessa ei ole mitään järkeä koska kaikki ihmiset eivät ole tuollaisia, piste.
"Tätä palstaa kun lukee, niin aika nopeasti huomaa, mikä on suurin syy tänne kirjoittavien miesten sinkkuuteen. Se on rohkeuden ja sosiaalisten taitojen puute. Tuolla jossain ketjussa joku mies valitti muun muassa, ettei tiedä, mitä kiinnostaville naisille pitäisi sanoa. Sanoisin, ettei kyse ole pelkästään siitä vaan siitä, ettei kyseinen mies tiedä ylipäätään, mistä ihmisten kanssa voisi jutella. Tämä taas johtuu siitä, ettei mies ole muista ihmisistä edes kiinnostunut, sillä jos on, keksii aina jotain kysyttävää toiselta. Sama mies valitti, ettei hänellä ole kavereita. No miksei ole? Minusta tuokin kertoo siitä, ettei ole toisista ihmisistä kiinnostunut. Jos nimittäin on ja jos osaa yhtään jutella ihmisten kanssa, saa kyllä jonkinlaisia kavereita."
Ei mitenkään validi teksti koska kaikki ihmiset eivät ole LUONTEELTAAN sosiaalisia eikä se siis ole mikään harjoiteltava taito. Voin minä jutella työkavereiden ja muiden kanssa ihan vaan ajankin kuluksi, muttei se tarkoita että nauttisin siitä suunnattomasti ja että olisin kiinnostunut ihmisistä. Ei minun edes tarvitse olla kiinnostunut kymmenistä ja sadoista ihmisistä, vain hänestä kenet voisin haluta kumppanikseni.
"Ihan oikeasti, mikä siinä keskustelun avaamisessa vieraan ihmisen kanssa on niin vaikeaa? Esimerkiksi baarissa keskustelun voi avata kysymällä vaikka vain, että mitäs kuuluu. Tai jos naisella on erikoinen drinkki kädessä, voi kysyä, mikäs tuollainen juoma on. Jos naista ei kiinnosta jutella sen enempää, mitä sitten? Kaatuuko koko maailmasi siihen?"
No joo, toki noin voi sanoa ja toimia. Kyllä se maailma silti alkaa kaatua kun torjumisia tulee koko ajan, luulisin. Itse en tuota kokenut.
"En sano, että miesten pitäisi tehdä aina aloite. Mutta jos mies ei uskalla esim. baarissa edes katsoa naista tai jos häneltä menee paskat housuun siinä vaiheessa, kun nainen tulee juttelemaan, niin aika vaikea naisen on enempää tehdä. Olen nainen, ja tällaisesta on nimittäin kokemusta. Itse pystyn lähestymään miehiä baarissa, ja muuallakin Olen tehnyt lukuisia aloitteita ja saanut monia pakkeja, joskus todella tylyjä. Olen esimerkiksi sanonut alun perin kiinnostuneelta vaikuttaneelle miehelle melko suoraan, että seksi kelpaisi, mistä mies on mennyt tästä täysin tolaltaan ja muuttunut tylyksi. Miten helvetissä etenet tällaisen miehen kanssa? No, onneksi kuitenkin välillä on käynyt flaksikin."
Vähän sellaisen kuvan usein saa että miehen täytyy olla rohkea ja tehdä niitä aloitteita. Itsekin kirjoitat seuraavassa kappaleessa rohkeudesta ja sanon taas että kaikki ihmiset kun vain eivät ole sellaisia rohkeita kaverien etsijöitä. Noh, eipä ole itselläsikään mennyt ihan putkeen jos olet tyrkyttänyt miehelle seksiä ja hän ei olekaan halunnut sitä. Että mitäs sitten? Todennäköisesti ei mitään kun olet lukenut henkilöä täysin väärin heti alkumetreillä.
"Pointtini on, että pitäisi pakottaa itsensä olemaan rohkea. Pitäisi myös kiinnostua ihmisistä ylipäätään, ei pelkästään vastakkaisesta sukupuolesta ja seurustelumielessä. Naisten kanssa voi jutella samoista asioista mistä miestenkin kanssa. Sanoisin siis, että yrittäkää hyvät miehet kehittää niitä sosiaalisia taitojanne. Älkääkä pelätkö itsenne laittamista likoon. Yrittäkää opetella kiinnostumaan ihmisistä ja juttelemaan niitä näitä - ihan kaikkien kanssa. Helpottaa kummasti myös niihin kiinnostaviin naisiin tutustumista."
Ei itseään kannata pakottaa olemaan jotain mitä ei ole. Ei tähän oikeastaan tarvitse sanoa muuta. Toki voi pakottaa mutta lopputulos ei liene kovinkaan luonteva. Eikä naisten kanssa voi todellakaan jutella samoista asioista kuin miesten kanssa. Jos noin luulet niin olet melko poikkeava.
No aloitus on niin totta. En jätä enää yhtään tilaisuutta käyttämättä.
Eilen hoplopissa muksujen kanssa ollessa paikalla oli sporttinen vaalea nainen lapsensa kanssa. Naisessa vaan oli jotain mikä vetosi muhun ihan älyttömästi. Kiinnostuin todella.
Muutamat varovaiset katseet vaihdettiin ja jäin jänistellessä odottamaan selkeämpää merkkiä, että uskltais mennä juttelemaan. Tulihan se, pois lähtiessä. Katse suoraan silmiin, ujo hymy kulmien alta ja hiljainen "moi".. Jäin monttu auki katsomaan kun neiti käveli ulos ja puin muksulle toppista päälle.
Koko päivän kyrsinyt, että miksen juossut perään.
Ja siis olen sellainen, jolle tehdään aloitteita ja joka tekee niitä itsekin. Joskus ei vaan kellot soi. Ehkä se oli se paikka.
" Naisessa vaan oli jotain mikä vetosi muhun ihan älyttömästi. Kiinnostuin todella."
:DDDD VARMAAN ULKONÄKÖ??? eli hyvännäköinen nainen
Tietenkin, en muista milloin olisin epäviehättäväksi kokemastani naisesta kiinnostunut. Mutta ei läheskään jokainen mielestäni hyvännäköiseksi luokiteltava aiheuta mussa samaa fiilistä. Ei sitä pysty selittään, jotain muutakin siinä on. Hän oli persoonallisella tavalla jotain..
Kuin jos laittaisi sata naista riviin ja tusinan ukkoja valkkaamaan oma suosikki, niin jokainen varmaan päätyis eri valintaan.
Luonne ja muut jutut on sitten eri asia. Ei ulkoisilla asioilla pitkälle pötki. Sitä vartenhan ihmisiin tutustutaan ja jostain se valinta on aloitettava. Miksei siitä, joka saa heti perhoset vatsanpohjaan?
Mutta välttyäkseen vittuilulta, täällä palstalla vissiin pitää ilmoittaa rakastuneensa naarasmursuun Grönlannissa sen ihanan luonteen ja lojaalisuuden takia :)
Over and out.. Jotenkin tuntuu et tämä keskustelu ei tule johtamaan mihinkään ja off-topic muutenkin :)
Miesten sinkkuus johtuu naisten seksuaalisesta vallasta.
Suurin syy miesten sinkkuuteen on että seurustellaan, nainen jättää, aletaan taas seurustelemaan kunnes nainen jättää taas, ja taas uusi suhde kunnes nainen taas jättää. Kun naisilla on nykyisin joku vimma hyppiä suhteesta toiseen.
Lopulta ajatellaan että "passkat", pitäkää tunkkinne. Kunnes innostutaan taas, mutta ikää on jo niin paljon että tarjolla on vain vanhoja kurppia tai jo poikineita naikkosia. Nuoret tytöt on liian lapsellisia tai muuten vaan suhteeseen sopimattomia.
Ha ha haaaa.....päivän paras....VITSI
MIKSI ihmeessä NAISET ei tee aloitteita ja pokaa haluamiaan miehiä ja kouluta heille sosiaalisia taitoja...sellaisia kuin he haluavat... oppii se mies suhteessakin.
Miksi ihmeessä Naiset odottaa meiheltä aina jotain Tarzan-Bond-Aiti Teresa taitoja, miksei naiset pokaa miehiä...olisi paljon helpompaa. KAIKILLE, jos nainen ei kiinnosta niin voi kommentoida samaan tyyliin " voi VITTU mikä URPO".... "mitä sekin luulee".... "APU mee pois"....jne jnee..
Voiskos KAIKKI NAISET nyt tästä lähtien hoitaa sen pokauksen jotta miehet pääsevät sitten vaan valitsemaan....JOOKOSTA NAISET
Jos saa aina pakit niin ei ne sosiaaliset taidot kehity yhtään. Voin mennä puhumaan vaikka presidentille et ei tosiaan ole rohkeudesta kiinni.
Mutta kun nainen tulee perässäsi kuntosalille niin lyöt oven nenän edessä kiinni sen sijaan että avaisit suusi?
Eli vika on siinä että rohkeammalta sukupuolelta puuttuu rohkeutta? Tietysti sosiaalisten taitojen tai rohkeuden puute on suuri haitta, mutta koko pariutumiskulttuuri on niin epäreilu ja hankala miehen kannalta että väkisinkin osaa jää ilman, katkeroituu, masentuu, luovuttaa. Jos siinä päästäisiin joskus edes lähelle tasa-arvoa niin sitten olisi sopiva aika kiinnittää huomiota yksilöiden tekemiin virheisiin.
Loistava aloitus täytyy sanoa, mutta on kuitenkin yks asia mitä pitää kysyä. Mites ne miehet jotka ei tykkää käydä baareissa? Kuulun itse tähän ryhmään.
Jos naista ei kiinnosta jutella sen enempää, mitä sitten? Kaatuuko koko maailmasi siihen?
se tarkottaa sitä että pakit tuli ja oletusarvoisesti nätiltä naiselta
joka taas tarkottaa sitä että kaikilta hänen näköisiltään
tulee sinä iltana pakit.ja lisäksi seuraava nainen jolle menee juttelemaan on
saattanut nähdä et on jutellut jollekin muulle jne.
Ja iskeminen baarissa vaatii seuraavia asioita itsevarmuus,itsetunto
sekä itseluottamus.ja muutenkin baari on väärä paikka hakea mitään seuraa.
t.mies30wwaasab