Antakaa sympatiaa, taas kerran kävi näin. Vielä sunnuntaina luulin, että kaveri tulee kylään, mutta sitten ilmoitti että on kutsuttu bileisiin pk-seudulle. Niin eihän mulla ole bileitä, minä vain, ja asun vähän syrjässä, tänne on matkaa tulla.
Olen sitä paitsi todella tylsä monien mielestä kun en halua juoda itseäni humalaan, vaan olisin vaan halunnut kaverin kanssa ottaa vähän viiniä ja napostella jotain ja katsoa raketteja ja höpistä kaikkea. Kuohuviini odotti ja olin ostanut jotain ruokaakin.
Ehkä mussa asuu pahansisuinen yksin viihtyvä pieni erakko, mutta olen kyllä ihan mukavaa seuraa jos haluan. Jos olen ulkomailla, siellä jonkun aikaa asuinkin, niin ei ollut ongelma saada kutsuja ja tutustua uusiinkin ihmisiin. Suomessa bileet on kuitenkin yleensä vain jo tuttujen kesken, heti kun ollaan vähän vanhempia, tämmöisiä keski-ikäisiä.
En minä sitä sure, että olen sinkku tai että kukaan ei rakasta, siihen kyllä tottuu. On minulle vaikeampi tottua siihen, että ei olla kiinnostuneita ihmisistä. Ei työpaikalla, ei missään. Ihan kuin orjia oltaisiin, ei voi vapaasti kiinnostua, kutsua kylään, ettei pidetä ihan pimeenä. Kaikki elää suljettujen ovien takana, omissa pienissä piireissään tai sitten yksin. Tää on jotenkin niin surullista ja viallista. Onko sosiaalinen elämä ja humalatila jotenkin synonyymejä?
Sellaisia kyllä löytyisi, jotka on kiinnostuneet alkoholista tai baarittelusta, mutta minä nyt en vaan ole. Ihmiset muuttuvat humalassa itkettävän tylsiksi pääosin tai sitten heistä tulee loukkaavia. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. Jos otan kännin, olen huonoa seuraa, sillä istun vain nurkassa itseeni tyytyväisena ja nuokun.
Mutta olen siis jämä. Ihan selvin päin on minua kauniiksi sanottu ja on hyvä ammatti, mutta silti jämä. Ei sosiaalisiin piireihin riitä täällä, että on kiva, nätti ja osaa käyttäytyä.
Tosin ei se jämänä olo niin kamalaa ole. Aion silti viettää mukavan illan kirjoitellen, katson ehkä elokuvan, syön hyvin ja järjestelen kotia ja katson raketteja, joita muut auliisti ilokseni paukuttavat. Olisi vaan kiva ollut välillä viettää erilainen ilta ja jakaa ajatuksia muidenkin kuin keskustelupalstan kanssa.
Tai onhan tietysti suojelusenkelit ja vastaavat, mutta he eivät juuri keskustele.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Baarit on täynnä ihmisiä, jotka eivät tykkää tai halua käydä baareissa, mutta käyvät, koska eivät muutenkaan saa kontaktia muihin ihmisiin. Sinne vaan muiden samanlaisten joukkoon viettämään iltaa.
Ja se baarissakäynti sitten monella loppuukin kun lopulta sattuu löytymään se oma ihana alkoholisti-kultsi jota aletaan kesyttämään raittiiksi.