Vuosi kohta vaihtuu. Elämä ottaa. Elämä antaa.

Koskien Rovaniemen keskustelupalstaa ja elämää yleensä. Moni keskuudestamme on poistunut ajasta toiseen. Keskustelu kuitenkin jatkuu, kuten elämä yleensä. Surua ja iloa. Sitä elämä on, vaikka vuosi vaihtuu. Muistot, niitä pitää vaalia, varsinkin hyviä muistoja.

Vuosi vaihtuu, myös milipiteet ja kommentit. Asioista voi olla erimieltä. Erimielisyys synnyttää keskustelua ja kommenttia. Ihmiset eivät keskenään riitele vaan mielipiteet. Mielipiteitä asioista kuin asioista, niitä pitää olla. Siitä syntyy hyvä keskustelu. Voi olla että siitä syntyvän keskustelun pohjalta voi joutua tarkastelemaan omia mielipiteitään uudesta näkökulmasta. Hyvää Uutta Vuotta keskustelijoille.
14126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nautiskelin tuossa iltakahavit. Nyt oli kultakatriinaa. Edellinen paketti oli presidenttiä.
Kohta tyhyjä taas tuo kultakatriinapaketti. kaapissa on pressaa monta pakettia vielä.
Hyvää kahavia kumpikin. Join tuossa 0,6 litraa vain nyt.
Iltahan on vielä nuori. Joitakin se kyrsii tämä minun aikataulu. Siitä on saanut kuulla vitt..lua lukemattomia kertoja. Mitähän kadehtimista siinäkin on? Muunmuassa näillä keskustelupalstoilla. Pahaaoloansa ne varmaan vain purkavat täten.
Ei se pitäs ketään haitata toisen elämänrytmi. Mutta....mutta...näyttää se haitt....jne.

Tarkastelkaapa tämän kommentin pohjalta omia mielipiteitänne älykkäämmin ja joustavammin.

Äänestä
  • Mutta eihän paikat kuntoon tyyppi puhunut sanaakaan kahvin juonnista.Lisäksi i ne jotka ovat poistuneet , ehkä eivät kuitenkaan ole poistuneet aivan niin surullisen kauaksi , kuin paikat kuntoon tyyppi antaa ymmärtää

    Äänestä

Pill u märkänä ja kohta helepottaa....

Äänestä

Eipä noissa tunnetuissa kahvimerkeissä juuri eroja huomaa. Puhdas hyvä keitin merkitsee paljon. Mokkamestari on kyllä taitaa paras. Se pitää pitää luonnollisesti puhdaana. Likainen keitin ulosmittaa hyvän kahvinautinnon.

Äänestä

Olen tullut ehottomasti siihen lopputulokseen että kyllä mokkamestarilla tulee parasra kahvia.
Toinen mokkamestari on jo 22 vuotta vanha. Hyvin toimii vieläkin.
Toinen on ehkä sekin jo kolme tai neljävuotias. Vanhempi keitin on kullanvärinen. Nuorempi kirkkaan hopean värinen. No niitä lasikannuja kyllä aina välillä särkyy.
Kaupasta saa uusia. Hyvä niin.
Sehän on sillä viisii että kahvin ystävät ja "yökyöpelit" ovat tunnetusti älykkäitä, joustavia, huumorintajuisia, kekseliäitä, mukavia, inhimillisiä, ymmärtäväisiä, hyvä erilaisuuden sietokyky ja ymmärrys erilaisuuksia kohtaan jne...
Kuuntelevat paljon hyvää musiikkia. Sinfonioita jne...
Suurin osa näistä ominaiksuuksista kuuluukin kyllä älykkäälle persoonalle kuten minä olen.

Äänestä

Sika on muuten älykäs eläin. Se tutkimus sioista tai testi, josta olen kirjoittanut tänne jo aijemmin on mielenkiintoinen.
Se koskee alkoholin käyttöä. Eli sika on tässä mielessä älykkäämpi eläin kuin ihminen. Lupasin aikoinaan kertoa lisää testistä jos mielenkiintoa riittää.
Mutta ei ole riittänyt yhtelläkään. En siis puhu siitä mitään. Mielenkiinnottomuus kertoo taas tyhmyydestänne ja kadeutestanne. Joku saattaa muukin tietää tästä testistä.

Äänestä

Sekin on kadeutta ja pätemisen tarvetta ettei kommentoi toisen aloittamalle keskustelupalstalle vaan aloittaa aina oman tyhjänpäiväisen palstan vaikka entisiä on pilvinpimein samasta aiheesta.
Se on aika turhaa pätemisen tarvetta ja jotain kilpailua sekin.
Minulta sellainen puuttuu. Sekin on älykkyyttä mitä suurimmassa määrin.
Suvaitsevaisuus erilaisuuksia kohtaan on älykkään persoonan tunnusmerkkejä.

Jokohan se olisi nyt jo kahvinaika?

Äänestä

Kahvi on hyvää grillatun makkaran kera. Mikroaaltouunissa vain paistetaan esimerkiksin jotain grillimakkaraa. Näin saadaan pikaisesti nautittavaa kahvin kera.
Liiallisella sokerin käytöllä pilataan yleensä kahvin maku.
Korppu ja rinkeli ovat myös hyviä kahvin kanssa.
Moni pilaa kahvin liialla kahvin määrällä. Ei sitä saa olla silti liian vähäkään sitä kahvia. Eli se ei saa olla liian laihaa. Se on taitolaji keittää hyvää kahvia. Niinkin yksinkertainen homma kuin kahvinkeitto, se on monelle vaikeaa.

Äänestä

No ei tässä tällä kahvin juonnilla kyllä tarkoitekaan tämän ketjun aloittajaa. kunhan tässä vain heitellään nyt vaihteeksi tästä kahvinjuonnistakin juttua. Ettei aina vaan huumeista kuten alkoholi. Nykyisten tutkimusten mukaan kahvissa on paljon jopa tuhansia erilaisia terveellisiä hivenaineita. Sellaisiakin joita ei edes tunneta. Ehkäisee muunmuassa miehillä altzheimerin tautia. Noin se muistaakseni kirjoitettiin tuo taudin nimi. Se nyt on yksi hailee. En tarkista. Mie kirjoitan sen nyt noin.
Yleensäkin neuvoni on, että kannattaa ajatella laajemmin näitä kaikkia asioita eikä takertua yhteen tai edes tuhanteenkaan lauseeseen.
Kokonaisuus kaikkineen huomioiden. Niin jos resussit riittää. Sille ei voi mitään jos keeniperimältään on saanut heikot älynsuorittemet eli aivot. Milläpä sitä sitten voi ajatella kirkkaasti. Aivoja kannattaa kuitenkin yrittää käyttää.

Äänestä
  • Lievää korjausta tuohon yhteen sanaan. Siis se kuuluu: Tarkoitetakaan.
    On se vaan kummallinen kieli tämä Suomi.
    Siitä huolimatta minä juon nyt kahvia.
    Se on uusi päivä ja uusi nälkä. Vai olisko tuo vielä sama nälkä?
    Aamu on iltaa viisaampi. Aamun virkut ovat yleensä tyhmiä perssilmiä. poikkeus tietenkin vahvistaa säännön.

    Minä kuulun ehottomasti yövirkkuihin eli huippuyksilöihin.

    Äänestä

Kaikilla ei ole varaa hyvään kahvikeittimeen. Mokkamestari kahvinkeitin ei ole halvimmasta päästä. Hyvä kahvi ei käsittääkseni ole kahvinkeittimestä kiinni. Nokipannukahvit tai pannulla keitetty kahvi on parasta. Mielestäni monet pilaavat kahvin aromit kermalla maidolla tai sokerilla. Keitetty kahvi ei muita mausteita tarvitse. Kahvi ei saa olla liian vahvaa eikä laihaa. Kahvi ei maistu kylmänä. En ymmärrä sitä, että jotkut juovat kahvin kylmänä.

Äänestä

Sitähän on monta tapaa valmistaa hyvää kahvia halvallakin. Perinteinen pannukahvi on hyvä. Asiantuntijoiden mukaan siitä tulee paljon kolesterolia.Onko se sitten niin vaarallista sekään? Ken tiennee. Kolesterolivaaraa liioitellaan turhaan. Varsinkin ennen.
Tämä on helppo eliminoija siten että laskee kuuman veden suotimen läpi jossa ovat kahvihöystöt.Näin suurinosa kolesterolista jää suotimeen.
Se nyt on suhteellista se hyvän kahvinkeittimen kalleus. Jos mokkamestari kestää esimerkiksi tuon 22 vuotta. Maksaa nykyisin noin 150 euroa. Sehän kannattaa senverran uhrata aina hyvään kahviin. Jättää kaljanlitkut ja muut pois.
Halvalla keittimellä pilaa turhaan mahtavan makunautinnon. Siis kahvin.
Keittimissä on suuria eroja. Veden oikea lämpötila on hyvin tärkeä.

Äänestä

Kyllä se vain niin on että "paikat kuntoon" on ihan hyvä keskustelija näillä palstoilla.
Näin sanon ihan puolueettomasti. Ei ole pershennuolua tämä.
Aika tyhjiä nämä palstat olisivat ilman häntä.
Ei ole aavistustakaan kuka hän on. En edes asu Rovaniemellä.

Kehuinko jo liikaa? saan varmaan paljon miinuksia tästä kehumisesta.
Mutta välillä näinkin. Ei aina vaan haukuta ja nälvitä.

Äänestä

veikkonen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paikat kuntoon kirjoitti:

Koskien Rovaniemen keskustelupalstaa ja elämää yleensä. Moni keskuudestamme on poistunut ajasta toiseen. Keskustelu kuitenkin jatkuu, kuten elämä yleensä. Surua ja iloa. Sitä elämä on, vaikka vuosi vaihtuu. Muistot, niitä pitää vaalia, varsinkin hyviä muistoja.

Vuosi vaihtuu, myös milipiteet ja kommentit. Asioista voi olla erimieltä. Erimielisyys synnyttää keskustelua ja kommenttia. Ihmiset eivät keskenään riitele vaan mielipiteet. Mielipiteitä asioista kuin asioista, niitä pitää olla. Siitä syntyy hyvä keskustelu. Voi olla että siitä syntyvän keskustelun pohjalta voi joutua tarkastelemaan omia mielipiteitään uudesta näkökulmasta. Hyvää Uutta Vuotta keskustelijoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu