Nyt on nyt ja huomenna lisää

Hypätty on uuteen vuoteen, samanlaiselta tuntuu kuin eilinen.
Eilen kuulin radiouutisista että ulkolaisista marjoista on löytynyt taas jotain, ne on kuumennettava ennen syöntiä, syyskesällä oli sama juttu.
Tässä omin käsin kerättyjä, putsattuja ja pakastettuja kanttarellejä käytin kastikkeen valmistukseen ja kotimaista ahventa paistoin Valion voissa, hyvältä maistui ja ei ole pelkoa myrkytyksestä.

Olen ollut kotimaisten luonnontuotteiden käyttäjä ikäni, ja tämäkin vuosi menee samoilla raiteilla.

Terveyttä ja virkeyttä luonnosta Kaikille, tänäkin vuonna.

Kiitos kun tulit ´ajan tasalle.´ Tää on todella otettava vakavasti, että eilen oli eilen, nyt on nyt. Siksi vastaan myös tässä Mirandan ystävälliseen viestiin, siirrän meidät tähän uuteen aikaan.
Ai, eilen Mozartista....mie en muista mittään, niin mahdoton pauke oli täällä yöllä neljään. Mutta ikävä kyllä täytyy sanoa, että njet minä Mozartista, en mitenkään diggaa häntä, oon sen ennenkin tuonut esille.

Tuo Portugal jäi nyt kaivertamaan mieltäin...taas, olenhan utopioinut, että meillä ne sukujuuret sekä sinne että Kreikkaan menevät. Pitääpä katsoo, mitä oli Amateuksen viime vuoden ketjussa muuta vastattavaa...hetki.

Minä sain joulukaloiksi sisareni tyttäreltä kalastettu jollain konstilla Luopioisista.
Valmiiksi oli perattu ja vacumissa olivat, ja hyvää tuli maha täyteen.

Mihinkä hävis aikanen lintu, tuuha sie takaasi, suunnitellaan ja höpsötellään.
Minkä kalan sait kukkahame, minullaki oli lohen lisäks se perinteinen hauki, keitin ja tein sen vanhanaikasen kastikkeen.

Sain kolme isoa ahventa, perattuna ja nyt uuden vuoden päivänä popsittiin pois.
Vieläkin pitää suupieliä siistiä ;-DDD hmmm.

Uusi Vuosi ja Hyvää tuppaa tulemaan.

Mikäs vanhassa vikana, loppui vain omia aikojaan.
Minä noita lintuja yhä ajattelen, komeaa riikinkukkoa ihailin nettikuvassa ja pari komeaa pyrstösulkaa on kuivakukka asetelmaani jäänyt muistona ammoisista saamistani onnittelukukista.
Oli komea perhonenkin, joku näki vaivaa, valmisti rautalangasta, silkistä ja helmistä kauniin perhosen kimppuuni. Eipä ole vastaavaa toista silmiini osunut.

Siitä se taas karkasi, matkastahan me, onnelliset kaukokaipuussamme, sinne Portukalin huhtikuuhun, tai välikö mikä aika vuodesta, vaihtovaatteet ja hammasharja laukkuun, rahaa evääksi ja matkaan, vai kuinka se suu pannaan, suppuun säkin suu, siellähän on hedelmiä ja sellaisia herkkuja että naapurit ovat kateellisia.

Nyt saunaan, pyhänä kun liikkuu paljon lenkkeillen, on hyvä hikoilla loput nesteet saunassa. Vedellä tankattu kone, vuotaa yli.

No niin, Amandakin lähti. Onneksi hänelläkin koulunkäynti alkoi sujua, ennen vaikea matikkakin nyt kiitettävä, on se monesti niin koulusta ja nimenomaan opettajasta kiinni.
Itelläni matematiilla oli koko kouluajan vaikeaa, näköjään ihan ittestä ja uhmasta kiinni. Kun jouduin sitten itse opettamaan, perehtymään, niin okei. Matikka on kyllä monessa asiassa tärkeä asia.

Portugalin fado on myös tunnemusiikkiasia, sen ymmärtää ken ymmärtää. Voimakkaat tunteet elämästä, niinkuin oon itekin sanonut, intohimo elämään.
Jos haluaa tuon Portugalin huhtikuun kuunnella, on paras valita Amalia, hän oli ja on fadon ikoni, toista samanlaista ei ole. Mielenkiintoinen elämäkin hänellä.

Yhen vuoden minäkin portugalia opettelin muutama vuosikymmen sitten kansalaisopistossa,vaikea kieli todella. Mutta outo juttu oli sekin, että vaistomaisesti osuin oikeaan vaikeissa kielioppiasioissakin, sitä opekin ihmetteli. Ja fadoa alusta alkaen olen ymmärtänyt, se on koko elämä.
Siinäpä se....esi-isäni purjehtija tai äitini pyykkäri ym.
Oletteko koskaan ajatelleet ´omituisuuksianne´ poikkeavuuttanne ns. suomalaisuudesta. Tai omisa lapsissanne ja lastenlapsissa.
Yhden tyttäreni pojan isän sukuhaaara kuuluu erääseen ehkä kuuluisimpaan taiteilijaan Suomessa, oman sukunsa viimeinen on hän.

hah

Älä välilitä, tiedäthän ettet mulle mahda mitään..

Jus niin ja jetsulleen, tänne kun oikea rako löytyi, täällä pysytään.

Tulihan nukuttua ja untakin näkyi, herätti kesken nukkumisen.
Kummallisia nuo unet, kuin intuitioita tulevasta. Tuntuu ajoittain kuin olisin ne unessa näkemäni asiat jo kokenut, sitten jonkin ajan kuluttua, että tämänhän minä unessani näin, näin se meni ja näin menee.
Se siitä, matkalle olin lähdössä. Pakkasin kaikkea mahdollista, vaikka se hammasharja ja raha oliskin riittävät eväät monessa tilanteessa, tungin laukkuuni kaapin pohjimmaisetkin raasut. Ahdoin ja täytin, istuin päälle kuin elokuvassa saadakseni laukun lukot kiinni.
Riks ja raks, päässä välähti, eihän siellä villapaitoja tarvita!
Kaps laukku auki, tyhä oli, ihan tyhjä, viimeistä sopukkaansa myöten ja olin vaivoin saanut sen suljettua. Ei siis ole lähtö tänään, mietin ja heräsin.

Vastahan tulin Lapista. Siellä tuuli tunki ajoin takin saumoistakin, juoksi viluna pitkin pintaa ja pani palelemaan. Ollessaan leppeimmillään sää siveli pintaa kosteana hämäränä, sellaista se talvimatkailu täällä meillä, villapaitoja ja toppatakkeja reppu täyteen.
Meillähän oli suunta etelä, muut pukineet kun pakataan.

Kyllähän tuossa nuoressa polvessa näkee perimän vaikutteita, jo ulkoisessa hapituksessakin. Selvintä se on musikaalisuudessa, ääni ei tule vain opettelemalla, ainakaan se laulun taitoihin tarvittava, se on geeneissä, se peritään.
Taiteellisuus, se meillä on perimänä, en tiedä kuinka kaukaa, mutta se näkyy ja jos vielä lapsenlapsen molemmista sukuhaaroista sellaisen saa, voi sanoa olevansa onnekas perillinen, taiteellisuuden moniosaaja.

Olen minä sitäkin miettinyt, mistä ne sanat syntyvät.
Nyt olkoon miettimättä, siihen voi palata paremman aterian jälkeen.
Eikös ne sano, että täydellä vatsalla jaksaa enemmän.
Silmää iskien, mukavaa torstaita meille kaikille :) ~~

Kyllä on mukanavieviä nuo muutamat nettipelit, tai koukuttaviksiko sanoisi mieluummin.

Sisko pelasi tässä päivänä eräänä monta tuntia,kun oli jostain asiasta niin kyllikseen saanut.
Heräsin aikaisin, pelasin muutaman pelin, hain lehtilaatikosta mainoksia, kun ei ollutkaan aamujakelu ennättänyt käymään. Lueskelin Lidlit, K kaupat ja muut, olipa eilisestä postinjakelustakin jäänyt laatikkoon kirje.
Kun pakolliset ja mainokset luin, pelaamaan, koneelle pelaamaan ja kun samaan aikaan olis ollut niin kiva mennä lenkille.
Nytpä lenkkarit jalkaan ja metsään.

Utopiat taitaa jatkua heh he, ota nyt otsalamppu sentähen!

Johan nyt peitset täällä kolisee, liekkö ihka sotamaalauskin jo levitettynä:D
Suohon ne ny jonkun realistin muumiois, kuin ennenvanhaan, mistä moinen hurjuus ja miksi?

Olipa kiva lenkki.
Hiukan sellaista kosteaa oli ilmassa, hienon hienoa sadetta, luntako, sitäkin, vaikka ei paljon maahan jäänyt.

Minulla on pitkät polut tuolla metsikössä, mutta kunhan ladut sinne tehdään, jos lunta saadaan, sitten on mentävä sukset jalassa.
Nyt siellä ulkoiluttavat myös koiria, mikäs siinä, minua ei haittaa, eläinrakas rakastaa sikojakin, hevoset ihan hobby. Niitä kun ei voi asuinhuoneissa kasvattaa, koirat vaativat enemmän ja ulkomaille jos matkustaa, pitää tehdä monia järjestelyjä kissojen ja korien vuoksi, siksi niistä luovuin.

Tuo intuitio.
Juuri aloin miettimään miksi ei puhelin ole soinut, otin käteeni ja se soi!
Hei haloo, juuri ajattelin sinua ( soittajaa) ja hän kertoi unensa.
Mitähän meille tapahtuu? Alkaa jo mietityttää, nuo unet.

Ei, ei mitään intuitiota unista,vaan mukavaa päivää meille kaikille, joille surut ei ole nousseet puseroon, vaan näemme kukkivan omenapuun kuvan silmissämme heti tammikuussa.

Piti juosta laittamaan pikkulinnuille siemeniä, kun ihan ikkunaan tuli pyytämään einettä:)

On jo valjennut päiväkin näköjään, aamuaskareet ensin ja sitten kaffeekeittimen hankintaan.

PS. En minä ole ihan kärryillä nyt, spontaanisti kirjoitin, -- hetken mielljohde kun en ole seurannut virran virtauksia lainkaan, moikka

Perinnöllisyydestäni taidankin hiukan kertoa. Olen renkien sukua. Mahtimiehiä ja rouvia ei suvustani löydy hakemallakaan. Eikä mitään muutakaan erikoisia urotekoja ja muutakaan sivistykseksi mainittavaa.

Mitä kulttuuriperintööni tulee, se on ainakin toista mitä" kulttuurihienouksista" puhutaan. Musiikkipeli ehti olla vähän aikaa. Se oli kammesta väännettävä grammari. Isovanhemmistani ukki kyllä kykeni lukemaan, mummo ei juuri ollenkaan. Isälläni ja äidilläni oli välttävä lukutaito. Koulutuksellani en pysty kehumaan. Sen vähän kyllä sain tallattua kohtuulisen hyvin arvosanoin. "Titteliä" ei ole.

Sain kyllä perinnöksi ja opiksi ihan pienestä lähtien työnteon ja siihen liittyvän vastuun. Ehkä ukkini antoi hyvän ja käyvän keinon: pidä aina puolesi, sitä tässä maailmassa tarvitaan. Neuvoa kyllä yritin toteuttaa, ehkä osin onnistuinkin. Olihan toinenkin neuvo: ole rehellinen. Neuvon noudattamisesta en sano mitään. Olen sen oppinut, että jos joku kovin usein rehellisyyttään kehuu, täytyy ainakin hälytyskellojen soida.

Niinpä näillä "eväilläni" en kovin paljon ole unelmoinut. Tai en ainakaan julkistanut. Tottahan sitä jotain...Kyllä se on ollut enemmän realimaailmaan sidottua. Itseasiassa, höttöilyyn ei ole ollut varaan. Olenko jostain jäänyt vaille? Tottakai, ja ainahan se ihmisen elämässä ruokahalukin pyrkii kasvamaan. Asiat vain on katsottava asioina. Eikä kirjoittamanikaan ole surkutteluani. Se on vain toteamista.

Niin...uusi vuosi on alkanut. Mitenkä se äkkiä muuttaisi jotakin? Jos jotakin muuttuu tai korjaantuu, se voi tapahtua mihin vuodenaikaan tahansa. Ihmisten aikaansaamat muutoksethan tapahtuu pitemmällä aikajanalla. Ensin ne muhii...entisellään, parempaan tai huonompaan suuntaan.

Minä taidan olla metsästä kotoisin, ainakin osittain, koska joka päivä sinne mieli halaa lenkille. Eihän siitä selkeää lenkkiä muodostu, sillä polunhaaroja on monta, jälkikartta voisikin olla mielenkiintoinen kuvio...ehkä jokin korppi kuusen latvassa kulkemisiani tarkkaileekin. Koiramme kulkee metsässä moninkertaisesti sen matkan kuin isäntäväkensä, menee hiukan edelle ottamaan selvää, onko turvallista, sitten singahhahtelee tutkimaan pienimpiäkin luonnonihmeitä, paljastaen ne meille. Metsäpurokin virtaa vielä jäistä vapaana, pulahdus sinne niin paksuturkkista sessukkaa virkistää.

Olen minä mereltäkin kotoisin, oikeastaan siellä tuulissa ja auringonkilossa olen onnellisimmillani. Vanhempieni vanhemmat ja heidän vanhempansa ovat sisäsuomalaisia maata viljelleitä, järven, peltojen ja metsien sylissä ikänsä eläneitä ja lapsensa kavattaneita. Maahenkisyys on minussakin vahvana, tämä merellisyys ruokkii kuitenkin sieluani eniten, avaruus , maan ja taivaan yhteen sulautuminen. Jospa minullakin on kaukainen esiäiti, meren rannalla miestään kalasta tai purjelaivalta odottanut tai esi-isä merimies tai löytöretkeilijä tai tutkimusmatkailija.

Luonnon kautta monet ihmismielen liikkeet on kuvattu, niin Kalevalassa, kansanlauluissa kuin nykyiskelmissäkin. "Taivas on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä. Niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä." Sydämestä puhutaan, vaikka aivoista on kyse, mielestä.
Suohon laulamisesta oli Kalevalassa kyse, politiikassa ja miksei joskus täälläkin. Reilun pelin henkeen kuuluu nähdä keskustelukumppanin tai kilpalaulajan kasvot. Mustanaamiot ja Teräsmiehet taistelevat hyvän puolesta, ja vaikka viitteellinen naamio on kasvoilla, jokainen tunnistaa hahmosta ja teot ne vasta puhuvat puolestaan.

Vuoden vaihtuminen ei minullekaan ole mikään vedenjakaja, välitinpäätöksiä teen muuten tarpeen mukaan. Ei palstakaan muutu yhtäkkiä , itse voi muuttua jos tuntee tarvetta, eikä hyväksi havaitsemiaan tapoja ole tarvis muutella. Tässä on oleellista se, että kun itse tietää, mitä on palstalle kirjoittanut, voi tuntea sen pohjalta mielenrauhaa tai rauhattomuutta. Voi osallistua vilkkaammin tai pysytellä poissa aikansa, ei sitä muut aina edes huomaa...ainakaan jos ei ole kovin aktiivi ollut.

Hyvää jatkoa toivon niin tälle vuodelle kuin palstalle.

Ketjua en nyt jaksanut alkaa lueskelemaan lenkille lähössäin.
Susimuori haluu olla rollaattorilla käyvä ikivanha "morsian",
sekin "prinsessa" Kellokoskella otti loplta ja kuoli jo vaikka loppuun saakka kai prinsessa olikin. Sitä utopiaa kait sitte.

Semminkin kun enimmät on siihen olet itse rustannut DDDDD

Koko ketjua en kopsaa, kopsaanpa oman tekstini vuosien takaa, sopii niin tähän jatkoksi.

Luettua ja havaittua.
Kirjoittanut: Naapurin täti 1.12.2007 klo 06.54


Kerrankin oli aikaa istua päätteellä ja lukea ajatuksen kanssa ikäihmisten mietteitä.
Nimimerkillä kirjoittavat näkyvät kirjoittavan paljon ilman vakionimen käyttöä. Tekstistä voi suoraan tunnistaa kuka on äänessä. On kuin lukisi kirjeitä joista puuttuu allekirjoitus ja kirjoittajan tunnistaa käsialasta. Niin täälläkin.

Joukossa on kaikkitietäviä, kaiken osaavia, kaiken tekeviä ja kaikkeen kantaaottavia.

Mukana kaikesta loukkaantuvia, teräväkielisiä, ironisia sanasäilän heiluttajia.
Lisänä rohkeita sekaantulijoita joista osa pakenee vastaantulon kovuutta, osa jää ja vaihtaa nimeä tuhkatiheään. Siten on kai helpompaa olla mukana ja joskus heittää sanan säilällä vakiokirjoittajia.

Kivahan se on monia mielipiteitä täältäkin löytää, mutta tuo toistensa vähättely, eli tarttuminen pilkun paikkaan, tyyliin tai lauserakenteeseen ei tunnu hyvältä näin lukijan kannalta. Yksilöinä emme ole kaikki saaneet kirjoittajankaan lahjoja. Mielipide meillä voi silti olla ja sen julkituominenhan täällä on se joka sivuja elävöittää.
Lukijana ja joskus mukaan tunkevana tekstilläkin olen sitä mieltä ettei aina kannattaisi ottaa kantaa. Mielessä kiehuu useinkin ja silloin on paras sulkea sivut ettei sanoisi suodattamatta sanojansa.
Tulistuvia täällä on, itseensä ottavia ja omahyväisiä, mutta sellaisia me olemme täällä yhteisöissämmekin elävinä ihmisinä.
Joko meistä tykätään tai ei, mutta ei ole tarpeen jokaista toisen lausetta analysoida arvostellen, ihmisen minuutta lannistaen tai korostaen omaa erinomaisuutta kaikessa.
Kuka meistä tietää millainen ihminen on sanojen takana, kova vai herkkä, joten se olisi aina otettava huomioon kun vastaa jonkun mielipiteeseen.
Asiasta sanotaan, ei sanojasta, se on toisen mielipiteen huomioimista ja siihen vastaus pitäisi antaa jos keskustellaan.

Jk.
Ettei se niin seesteistä ollut palstalla tuolloinkaan, hämärästi muistan, olen omalle koneelleni kirjoittanut viestit ja kopsasin täältä arkistosta. Löytyy kai siuiltakin jos jotakuta kiinnostaa.

Ihan mukavaa jutuistelua kun hyppii yli noiden jätekasojen joihin on kerätty kaikki vanhat käärepaperit ja kirjekuoret joita ovat säilyttäneet vuosia jossain hampaankolossa johon ei harjakaan uletu.

Puistossa oli koirankakka kasoja ihan kierrettäväksi asti, samaa näkyy taas näissä sivun rypyissä, mutta hypitään yli.
Niillä ei onnettomilla ole roskapusseja.
Jatketaan kuin ei mitään, vihellellen... ♫♪♪♫ ♫♪♪♫♫ ♫♪♪♫

Kyllä sitä on erinäinen määrä tullut viestejä vuosien varrella kirjoitettua tälle palstalle, mutta ei ole kyllä tullut mieleeni taltioida niitä.
Olen kyllä runonurkasta etsinyt omia tekeleitäni, sillä en ole luonnostaan mikään riimittelijä ja olen ihmetellyt että joitakin pätkiä olen saanut loppusoinnutettua siellä, mutta työläältä niitten hakeminen tuntuu.
En näe omien viestien tallentamisesssa mitään järkeä. Eivät kaikki muutkaan puheet toisten kanssa mieleen jää.
Mahtaako moni arkistoida viestejään.

Hyvää aamuyötä

Tilanne ei ole toivoton, ei talvenkaan rintamalla, vaikka mittari näyttää ulkona olevan taas 1,1 astetta meidänkin korkeuspiirillämme.
Pohjoisessa on lunta!
Matkustetaan sinne suksinemme, tai ilman suksia, samalla kartutamme kotimaisten yritysten kilpailukykyä noita etelän lomakohteita vastaan.
Kun kaipaamme talvella lunta, matkustetaan kotimaassa lumen luo, kun se ei sada kaikille tuohon kotinurkalla, niin on maailman kirjat muuttuneet.
Ei kannata matkustaa Sveitsin Alpeille laskettelemaan, lumivyöryt ovat yhä todennäköisempiä, ja kivet ovat sielläkin lähellä ilman lumivyöryjäkin.

Ameriikka palelee pakkasissa, autot kiinni kinoksissa ja etelämantereella kidutaan helteissä. Aina jokin luonnon oikku ilmastossa.
Ihminen itse se ilmastonsa ja luontonsa on pilannut.
Luontaiset vesivarastot, suot, on kuivatettu, joet tulvivat, vakuutukset eivät kata vahinkoja, vaikka kuinka vakuutetaan, kun kotona on vettä lattialla ja kellari sitä täynnä.

Mietittäänpäs mitä vielä on vialla, ettei aina vain tätä ja täällä!
Katselen ja kuulostelen kuinka asiat kehittyvät, olen hiljaa kun kyllästyn puhumaan näistä luonnon tapahtumistakin. Muustakin, mitäs niistä, muut puhuvat.