Bilteman ratsastussaappaat?

Pyörähdin muissa asioissa Biltemassa ja törmäsin siellä edullisiin ratsastussaappaisiin. Onko kellään kokemuksia? Saappaita haeskelen siis harrastusta aloittavalle lapselle.
6391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itse olen miettinyt samaa, että ovatko hyvät. Useat ratsastusta aloittavat ratsastavat pitkään kumisaappaissa joten uskoisin, että olisivat ainakin paremmat kuin kumisaappat.

Äänestä

Minä en ostaisi kumisia saappaita. Ne oli kiva juttu joskus 15 vuotta sitten, kun vaihtoehtoja ei oikeastaan ollut, mutta nykyään on paljon parempia vaihtoehtoja.
Kumiset saappaat on kesällä hiostavat, talvella kylmät ja kaiken lisäksi talvisin vielä vaarallisen liukkaatkin.

Mieluummin osta ratsastuskengät ja minichapsit (/saappaanvarret/gaitersit).
Kenkään on helppo työntää talvella paksu sukka ja villahousut mahtuu jalkaan, varsinkin jos kengässä on hieman kasvuvaraa. Nahkainen kenkä ei ole kesällä yhtä hiostava ja pahimmilla hellesäillä chapsit voi jättää pois. Kengät on mys helpompi kuljettaa, jos kulkee esim. pyörällä tai kävellen tallille (kengät jalkaan ja chapsit reppuun). Kengät ei talvella ole yleensä yhtä liukkaat.


Toki nämä maksaa vähän enemmän, mutta parempi satsata kunnon varusteisiin. Jos innostus loppuu tai lapsi kasvaa, kengät saa taatusti myytyä eteenpäin, jos ne on hyvin hoidetut! Kumisia saappaita harva ostaa käytettynä.

Chapsit on halvimmillaan n. 20e, esim.
http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=210220&deptid=6&sortType=sortPris&sortOrder=ASC

ja kengät n. 30-40e ylöspäin (jotain lasten kenkiä kuvittelisin löytyvän varsin edullisestikin).
esim.
http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=210012

Äänestä
  • Ja alkeiskurssilla voi hyvin ratsastaa ihan tavallisissa kumisaappaissa, joten heti ei ole pakko varusteisiin panostaa.

    Äänestä

Jos ne on sellaset kumiset ja jäykät nii EI KANNATA OSTAA!!! Äiti osti mulle joskus sata vuotta sitten sellaset ja ratsastuksenopettaja sano et niitä ei saa käyttää... :/

Äänestä

Eikös se ratsastus ole sen verran kallis harrastus, että se on vähän ku plus miinus nolla, lähteä tinkimään jossain saapaskuluissa?
Sit ku erehdyt ostamaan huonot, niin niille paremmille, mitkä joudut ostaa vikaostoksen tilalle, muodostuu kalliimpi hinta. Halvemmaksi tulee, kun ostaa kerralla ne paremmat.

Äänestä
  • Tuskin ostatte kumisia saappaita, budjettiluokan ovat slush-mold PVCeetä. Nahkaa tai em, hiessä olette.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hirnahtavaaasi kirjoitti:

Pyörähdin muissa asioissa Biltemassa ja törmäsin siellä edullisiin ratsastussaappaisiin. Onko kellään kokemuksia? Saappaita haeskelen siis harrastusta aloittavalle lapselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu