Eräs evoluutiopropagandan piirros kuvaa ihmisen "kehittymistä" ns. ihmisen ja apinan yhteisestä kantamuodosta.
Ihmisen kehitystä on kuvattu monissa evoluutiota käsittelevissä kirjoissa kuvasarjalla, missä ensin on neljällä jalalla liikkuva simpanssin kaltainen olento, jolla on tumma iho ja karvapeite. Seuraavissa kuvissa kuvataan asteittaista nousua kahdella jalalla kulkevaksi olennoksi. Aluksi se kulkee selkä köyryssä, sitten yhä pystymmässä ja pystymmässä. Samalla ihonväri vaalenee ja karvapeite asteittain vähenee.
Kuinkahan paljon tämä vastaa todellisuutta?
Kaikki ns. alkuihmisen löydetyt jäännökset ovat olleet pääosin irrallisia luita ja kalloja.
Kukaan ei voi niiden perusteella tietää olentojen todellista ulkonäköä, kun ihosta ja lihaksista ei ole jälkeäkään, sisäelimistä puhumattakaan.
Taiteilijoiden piirustukset ihmisen kehityksestä ovat siten silkkaa mielikuvituksen tuotetta, joilla ei ole mitään tieteellistä perustetta. Kuitenkin tätä kuvasarjaa käytetään petkuttamaan nuoria biologian opiskelijoita uskomaan evoluutioon.
Biologian opiskelijoita petetään!
1
442
Vastaukset
Biologiaa opiskelleena en koskaan muista lukeneeni oppikirjaa jossa aloittajan tarkoittaman kuvan kaltaista olisi esitetty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen252674Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402322Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621308Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41986
- 42967
- 76880
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh75857Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93782