Vanhuksen anoreksia

En usko kyseessä olevan anoreksian.
Ennemminbkin on kyse ihmisestä joka opn luovuttanut. Elämän halu poissa.
Itsellä kokemus paristakin tapauksesta, oli kylläkin jo 90-vuotias mies, muuten ihan kohtalaisen terve mutta elämänhalu loppu. Ei suostunut syömään ei juomaan, huusi kauhusta jos joku yritti väkisin jotain suuhun. Tehtiin päätös; hyvä perushoito. Kunnioitetaan ihmisen tahtoa koska päässä ei ollut mitään vialla, hyvin tiesi ja itse valitsi näin. Meni siinä jonkun aikaa, vähitellen hiipui pois. ja tämä vanhainkodissa.
Sitten toinen tapaus sairaalassa. Noin 75-vuotias naishenkilö. Laitettiin tippa koska ei suostunut syömään ei juomaan. Repi tipan pois. Laitettiin aina uudelleen ja aina repi pois. Lopulta laitettiin jalkaan, ja nainen oli niin heikko ettei jaksanut sieltä repiä.
Neste kertyi valtavaksi palloksi reiden sisään, luultavasti kovin kivuliaskin. Ihmettelin hotajille (itse olin käytännön harjoittelussa sairaalassa) miksi näin tehdään.
Kuulemma niin kauan kun on sairaalan kirjoissa tippaa jatketaan. Kun lähiaikoina siirtyy kroonikko-osastolle, luultavasti saa kuolla pois.
Tässä olisi paikka eettiselle keskustelulle. Tämä palsta vai ei ole oikea paikka.

Niin, ja ennenkuin kukaan ehtii väliin huutelemaan, esiintyy anoreksiaa kaiken ikäisillä! Vanhin, krooninen anorektikko jonka tiedän, oli yli 60-vuotias. Kyseessä on mielen sairaus, ei mikään teinityttöjen oikku.

Vanhuus ja hoidon etiikka
Valtakunnallisen terveydenhuollon eettisen
neuvottelukunnan (ETENE) raportti

Tuolta löytyy hyvä vastaus kysymyksiisi, mutta siis tiivistettynä vanhuksella on oikeus hyvään oireenmukaiseen hoitoon ja arvokkaaseen kuolemaan.
Asia on liian laaja tässä käsiteltäväksi, mutta Googleta tuo aluksi!

Käsittääkseni tippa ei ole eettisesti kyseenalainen, sen kummemmin kuin happiviiksetkään, jos ne helpottavat potilaan oloa ja hän ne itse hyväksyy. Kuten ei riittävä kipulääkityskään, vaikka se nopeuttaisi kuolemaa. (Morfiini)

Tuossa ensimmäisessä tapauksessa en ihan tarkelleen muista kuinka kauan kesti, mutta miehelle tarjottiin ruokaa ja juotavaa, hän itse päätti ottaako vai ei. Ruokaa ei pääsääntöisesti huolinut, vettä joskus jonkun tipan. Siinä meni joku viikko, ei kuukausia kuitenkaan. Elämänhalu on valtava voima, ja kun se menee, ei kyllä juuri mitään ole tehtävissä.
Hän itse sanoi kuuluvasti ja päättävïsesti ei kaikelle ruoalle, ja siis huusi suorastaan kauhusta jos oku yritti sitä puoliväkisin syöttää.
Miehellä oli elossa vaimo ja kaksi tytartä. Myös perhe kunnioitti miehen tahtoa.vaikka se raskasta olikin. Vaimo kuoli noin vuosi miehen jälkeen.

Aika yleinen tapa vanhuksilla protestoida kun ei ole enää mitään muita keinoja hallita omaa elämää, lopetan syömisen ja juomisen. Valitettavasti aika mahdoton hoitaa ja saada kenellekkään tuossa vaiheessa elämänhalua takaisin.