Galaksijoukkokuplat universumin suurimmat rakenteet

Maailmankaikkeus mitattiin ennätysmäisen tarkasti
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/maailmankaikkeus_mitattiin_ennatysmaisen_tarkasti

"Alkuräjähdyksen jälkeen koko maailmankaikkeus koostui aluksi kuumasta plasmasta, ja siinä syntynyt aaltoilu synnytti kuplarakennetta. Nykyisin sama kuplarakenne näkyy galaksijoukkojen jakautumisessa avaruuteen.

Nyt tutkijat selvittivät galaksijoukkojen muodostamien kuplien koon ennennäkemättömällä yhden prosentin tarkkuudella. Tarkkuus on tärkeä, koska tuota mittaa käytetään avaruuden etäisyyksien perusmittatikkuna.

Mittauksia tehtiin niin kaukaisista galakseista, että tiedot ulottuvat noin kuuden miljardin vuoden päähän maailmankaikkeuden menneisyyteen eli vajaaseen puoleenväliin universumin koko 13,8 vuosimiljardin historiasta.

Lisäksi mitat antavat yhden tähän asti parhaimmista vahvistuksista sille, että avaruus on geometrialtaan laakea eli muistuttaa tasomaista eikä pallomaista tai satulamaista pintaa".

Sitten tulee itse universumi ja tämän jälkeen multiversumi ja sen hyperavaruus, jossa kasvaa aika-avaruuksia eli universumikuplia alkuräjähdyksen singulariteetista, joka on myös edellisen universumisukupolven mustan aukon singulariteetti. Elämme siis mustan aukon sisällä, koska mustan aukon tapahtumahorisontin pinta on käänteisenä uuden laajenevan universumin aika-avaruus..
393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näinhän se menee.

Äänestä

"Elämme siis mustan aukon sisällä, koska mustan aukon tapahtumahorisontin pinta on käänteisenä uuden laajenevan universumin aika-avaruus.."

Onko tämä virtausfysiikkaa? Aika liukkaalta kuulostaa...

Äänestä

>

Tätä ei kuitenkaan lukenut uutisessa. Se on siis oman mielikuvituksesi tuotetta.

>

Mutta koska todisteita tällaisesta ei ole, tuo on vain harhainen kuvitelmasi.

>

Ei ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuret rakenteet kirjoitti:

Maailmankaikkeus mitattiin ennätysmäisen tarkasti
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/maailmankaikkeus_mitattiin_ennatysmaisen_tarkasti

"Alkuräjähdyksen jälkeen koko maailmankaikkeus koostui aluksi kuumasta plasmasta, ja siinä syntynyt aaltoilu synnytti kuplarakennetta. Nykyisin sama kuplarakenne näkyy galaksijoukkojen jakautumisessa avaruuteen.

Nyt tutkijat selvittivät galaksijoukkojen muodostamien kuplien koon ennennäkemättömällä yhden prosentin tarkkuudella. Tarkkuus on tärkeä, koska tuota mittaa käytetään avaruuden etäisyyksien perusmittatikkuna.

Mittauksia tehtiin niin kaukaisista galakseista, että tiedot ulottuvat noin kuuden miljardin vuoden päähän maailmankaikkeuden menneisyyteen eli vajaaseen puoleenväliin universumin koko 13,8 vuosimiljardin historiasta.

Lisäksi mitat antavat yhden tähän asti parhaimmista vahvistuksista sille, että avaruus on geometrialtaan laakea eli muistuttaa tasomaista eikä pallomaista tai satulamaista pintaa".

Sitten tulee itse universumi ja tämän jälkeen multiversumi ja sen hyperavaruus, jossa kasvaa aika-avaruuksia eli universumikuplia alkuräjähdyksen singulariteetista, joka on myös edellisen universumisukupolven mustan aukon singulariteetti. Elämme siis mustan aukon sisällä, koska mustan aukon tapahtumahorisontin pinta on käänteisenä uuden laajenevan universumin aika-avaruus..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu