Joka vuotiset urheilija- apuraha arvonnat pidettiin huippu-urheiluyksikössä jo marraskuussa ja rahat ovat tulleet jo urheilijoiden pankkitileille, vaikka päätöksiä ei ole vielä tullut urheilijoille. Kuten olemme saaneet lukea iltasanomista suunnistuksen MM kultamitalisti Mårten Boström sai pienen apurahan vaikka suunnistusliitto oli esittänyt suurta apurahaa. Huippu-urheiluyksikön "epävirallinen valvoja/arpoja" O-P
Kärkkäinen oli siis arponut sen pieneksi, perustelle sitä loukkaavaan sävyyn kertaluonteisuudella ja myös sillä että jos ei ole ollut aikaisemmin apurahan piirissä, niin ei voi nousta suoraan suurelle. OKM sivulla ei tietääkseni ole siitä mainintaa, Myös suunnistaja Pasi Ikonen ei ollut ollenkaan apurahalla ainakaan vuosina 2009-2011 ja hän voitti suunnistuksen MM hopeaa ja nousi v 2012 suoraan suurelle apurahalle yhdessä Minna Kaupin rinnalle. Edellinen MM mitalin hän oli voittanut v 2001 eli oli 10 vuoden mitaliton kausi. Mårten voitti siis Suomelle ensimmäisen miesten sprinttimatkojen MM kullan ja 7 vuoden miesten kultamitalittoman kauden jälkeen siis MM kultaa. Mårten on Suomalainen huippusuunnistaja ja voittanut mm. suunnistuksen EM pronssia ja kestävyysjuoksussa on myös saavutuksia. OKM kriteerit täyttyvät. Huippu-urheiluyksikön asiantuntija Leena Paavolainen että on kriteerejä on kiristetty ja että v. 2012 myönnettiin 44 suurta apurahaa mutta niitä myönnettiin noin 60 ja pieniä 30 ja hän ei mainitse että v 2013 myönnettiin suuria 20 ja pieniä n 76
ja nyt siis" arvottiin" 18 suurta ja moni muu ansioitunut MM mitalisti tipahti tai jäi arvonnassa pienelle apurahalle, vaikka lajiliitot olivat suositelleet suurta apurahaa
kriteerit täyttäville urheilijoille. Huippu-urheiluyksiköstä ei ole ollut mitään hyötyä, päinvastoin haittaa urheilijoille. Ensin "Humu pojat"tuhlasivat yhteiskunnan rahoja
2.5milj. euroa ja nyt vetävät suurta palkkaa ja kiusaavat urheilijoita mielivaltaisesti.
Koko huippu-urheiluyksikön joutaisi lakkauttaa ja nekin rahat voisi jakaa urheilijoille suoraan. Taitaa jatkossa käydäkin näin, asia ei varmaankaan jää ihan lehtikirjoittelun varaan.
Urheilija-apuraha arvonnat on taas pidetty
Ihmettelijä 1
1
183
Vastaukset 1
- Voivottelija
Ei sitä suunnistusta vielä kovin hyvin ns."oikeaksi urheiluksi" lasketa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261194
- 851048
- 42867
- 65826
- 92794
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15759Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74557- 19556
- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487