Kuutti alaarmi kuoli jo ennen syntymäänsä.

Tilanne nimittäin katsotaan vasta sitten kun kuutit ovat syntyneet.

Kuutti alaarm on nimittäin voimatalouden etu, kun viime vuonna
muuttivat Saimaan juoksutussäännöksiä sekä voimatalouden, että kuuttien
eduksi, tarkoittaen että saivat juoksutettua säätövoimaa hyvään hintaan.

Näin kuuttikin osallistuu uusiutuvan enargian talkoisiin, ja
Imatran Voima saa varastoida vettä vaikkapa ihmisten pelloille
kuuttiverukkeella.

Varmasti tulee miljoonaoptiot kaikille edunsaajille hyvästä tuloksesta.
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämän aamun Hesarissa WWF arvuuttelee, mille eläimille ilmaston lämpenemisestä olisi haittaa. No ennustuksia voi tehdä ja niitä Hesari voisi julkaista muiltakin tieteen ja uskonnon aloilta. Onni on, että ilmasto ei ole muuttumassa mihinkään muuten kuin ihan luonnostaan. Säät ja vuodet vaihtelevat ja sen mukaan luonto toimii. Välillä on mustikoita ja kanttarelleja kuten hyvä myyrä tai sopulivuosi. Kalatkin kutevat välillä jään alle tai kutu ei onnistu lainkaan. Ihmisillehän lämmin ja lumeton talvi on voitto, kun ei katkota koipia, ajella kolareita ja sähkölaskutkin pysyvät kohtuullisina.

Toinen kirjoittaja penää suomalaisilta pikaisia toimia energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen vähentmiseksi muistamatta että autoissa, mopissa ja moottorikelkoissa palaa öljyä ja monia omakotitaloja ja taloyhtymiä lämmitetään öljyllä. Etelään lennetään surutta. Tukiaisin pitäisi rakentaa tuulimyllyjä ja aurinkokennoja pimeään Suomeen. Saksassa sähkön hinta on 2 kertainen Suomeen nähden. Samaa Sitra ja vihreät haluaa Suomeen. Kellä on varaa tuplata nykyiset talviset sähkölaskunsa? No vihreillä ainakin, koska sossu maksaa ne.

Tämä suomalaisten syyllistäminen ja ahdistumisen lisääminen kuvitteellisella ja jollakin tietokone-ennustuksella tehtyyn lämpenemisennustukseen on ihmeellistä ja herää kysymys ketä se hyödyttää tilanteessa, jossa jos Suomalaiset tappaisivat itsensä, sillä ei olisi mitään vaikutusta maapallon päästöihin, ei siis yhtään mitään. Tämä ei tietenkään sulje pois sitä, etteikö päästöasioissakin pitäisi toimia järkevästi luonnon varoja suojellen. Täälläkin käydään iänikuista jankutusta siitä, että kuinka moni uskoo tuohon tietokonemalliin ja kuinka moni ei. Minä en usko, mutta meidän ääntämme ei sen paremmin Hesari kuin YLE tai muukaan julkinen taho päästä esille. No näin oli kolmannessa valtakunnassa, Neuvostoliitossa ja näin Pohjoiskoreassa edelleen. Aurinko ei kierrä maapalloa, vaikka sellainenkin tiedemiestotuus on vallinut ja vääräuskoiset poltettiin roviolla.

Äänestä
  • Voisiko edes olla niin, että tekee tietokonemallin, eikä itsekkään uskoisi siihen? Vastaan itse: ei voi olla niin. Sitä puolustaa viimeiseen hengenvetoon asti ja hakee epätoivoisesti tukea sille ympäristöstä ja yksinkertaisilta ja helposti muiden vietävissä olevilta ihmisiltä.

    Äänestä

  • cccpipcc kirjoitti:

    Voisiko edes olla niin, että tekee tietokonemallin, eikä itsekkään uskoisi siihen? Vastaan itse: ei voi olla niin. Sitä puolustaa viimeiseen hengenvetoon asti ja hakee epätoivoisesti tukea sille ympäristöstä ja yksinkertaisilta ja helposti muiden vietävissä olevilta ihmisiltä.

    Lisään sen verran, että tuo kuuttikortti on mielikuvamuokkaamisen kannalta aivan lyömätön ja kerta toisensa jälkeen puree etenkin yksinkertaisiin toimittajiin. Nyt vielä pohtimaan miten pann pandan pentu voi, jos tietokonemalli sattuu osumaan oikeaan.

    Tuli vielä mieleeni, että minun väitetään oleva tieteen kieltäjä, kun en sokeasti usko tuohon tietokonemalliin ja selityksiin, miksi se ei toimi. Lämpö on viimeiset 15 vuotta mennyt meren uumeniin ja navat sulaa altapäin tai vähintäänkin ovat hötöä jäätä. Se on ihan sama, kuin ei uskoisi horoskooppeihin, joihin todella moni täysin varauksetta uskoo ja siksi olisi tieteen kieltäjä. Moni horoskooppiennustus toteutuu ja todisteita ihnisten luonteista ja avaruudesta löytyy loputtomiin. Nyt joku sanookin, että onpa tuo tyypillistä skorpionin puhetta!

    Äänestä

  • yhä cccpipcccp kirjoitti:

    Kuutti kortilla on pelattu jo pitkään.

    Tuloksena on ihmisten omistusoikeuden sosialisointi alueellamme
    Suur Saimaalla.

    Emme saa kalastaa, vaikka alueella ei ole ollut yhtään norppa havaintoa,
    tai siis viimeinen yli 50 vuotta sitten.

    Kaiken lisäksi yhteiskunta on sosialisoinut kalastuskuntamme,
    myyden sinne troolausoikeuksia eikä jäänyt sanansijaa vaikka vastustettiin
    yksimielisesti.

    Saimaan saaristosta tehdään Disneylandia ituhippien ihmeteltäväksi,
    Suur Saimaan Luonnonpuiston nimeen, ja pyrkimys on karkoittaa ne
    viimeisetkin asukit lähes asumattomilta alueilta ja pakkolunastaa maat
    tuhatpäisten kaupunkikettutyttöjen luonnonparatiisiksi luonnonihmeineen,
    kun eivät ole tähän mennessä päässeet kauemmaksi kuin Nuuksion
    Järviylängölle ihmettelemään erämaa aluetta, jossa on enemmin liikennettä
    kuin Mannerhimintiellä ruuhka aikana.

    Esimerkki:

    http://www.helsinki.fi/science/fem/lausunnot/Muikku_lausunto_kuikka_uusittu.pdf

    Varsinaista markkinasosialismia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nestori Miikkulainen kirjoitti:

Tilanne nimittäin katsotaan vasta sitten kun kuutit ovat syntyneet.

Kuutti alaarm on nimittäin voimatalouden etu, kun viime vuonna
muuttivat Saimaan juoksutussäännöksiä sekä voimatalouden, että kuuttien
eduksi, tarkoittaen että saivat juoksutettua säätövoimaa hyvään hintaan.

Näin kuuttikin osallistuu uusiutuvan enargian talkoisiin, ja
Imatran Voima saa varastoida vettä vaikkapa ihmisten pelloille
kuuttiverukkeella.

Varmasti tulee miljoonaoptiot kaikille edunsaajille hyvästä tuloksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu