Mihinkähän ruokiin vois käyttää suola sillejä ,kertokaa minkälaisissa ruuissa otte käyttäneet noita
Suola silli
Siina
244080
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
krapulaan
uusimman tutkimuksen mukaan maito tai/ja piimä on krapulaan OK.
Paitsi tietenkään ei maito.
Suutarinloheen:
n. 1/2 suolasilakoita
3 dl vettä
2 dl etikkaa
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
maustepippuria n.10 kpl
2 sipulia
Perkaa silakat hyvin, lado lasikulhoon selkäpuoli alaspäin.
Laita aina kerrosten välille ripaus sokeria ja suolaa sekä sipulurenkaita.
Anna maustua 3 vrk kylmässä, kannellisessa astiassa.
siis, tuota suolaa ja sokeria: 1 rkl molempia.
toinen kysyy sillistä toinen säveltää silakasta.
1/2 suolasilakkaa miksi ei yhtä kokonaista, miksi sitä pitää vielä uudestaa suolata??
Sama kala, toisessa vain enemmän rasvaa - ei muuta eroa. Silakka eli haili (Clupea harengus membras) on Itämeressä elävä sillin alalaji. Silliin verrattuna silakka on pienempi ja vähärasvaisempi. Biologisesti silli ja silakka ovat samaa lajia eikä niiden välillä ole jyrkkää rajaa. Käytännössä silli ja silakka erotetaan kaupallisessa mielessä Suomen virallisten määräysten mukaan (Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös) siten, että vain yli 10 painoprosenttia rasvaa sisältävästä sillistä saa käyttää sillin nimeä ja vähärasvainen kala on kaupattava silakkana.
Suolasilli on hyvää mutta suola ja silli ei ole hyvä yhdistelmä....
biologisesti jees mut maullisesti nöy ja makunsa kullakin......
Suolasilli olisi hyvää jos sen suolamäärä vähennettäisiin puoleen nykyisestä.
Janssoninkiusaus.
sait näköjään kysymykseesi ei kuuluvia vastauksia no itse teen uunisilliä liotan sillit laitan kalan sisään pari anjovis siivua vähän sokeria ja tilliä käärin folioon ja laitan uuniin 20 min. 120 astetta voit kokeilla ei paha .
Suolasilli on mainiota sillilaatikkoon, rosolliin. Tarkoitat varmaan Islannin silliä, joka tulee tynnyrissä. Silli on liotettava kylmässä vedessä , koska on niin suolanen. Purkkisilli on sitten toinen ja helpompi. Munavoileivän päälle sitä parasta herkkua.
sillikaviaariin
munaleipiin
janssoninkiusaukseen
pastakastikkeeseen
silakkarullien sisään
lasimestarin silliin
uusien perunoiden kanssa
lohi/kala laatikoihin
worscmahiin (marskin patee)
rosolliin
sillisalaattiin
maustesilliin /sinappi/chili/tomaatti/smetana/sipuli
nuo vai mitä tuli minuutissa mieleen, googlaa niin saat tarkemmat reseptit
Hollaniin matjes vähäsuolaista pikkukalaa:
Siitä silliä paktissa. http://www.makuja.fi/reseptit/paperissa-paistettu-silli/
Ikivanha ohje ja toimii !
http://www.ruokala.net/reseptit/haku/ruokala?words=silli
Keski-Euroopassa keväällä Heuringen ja siliä Hausfrauen Art
Tämä vanha sanonta "suolasilli" pitäisi korvata jollain muulla. Vähemmän suolaa, vähemmän suolaa ...
Kyllä ja ei kai enää ole missään TÖNKKÖSUOLATTUA muikkua ??
Jos tarkoitat suolattua rasvasilliä (tai Islannin silliä) suolasillillä, niin perkaa ne, poista ruodot ja piikit, pese ja paloittele.
Niitä voi laittaa monenlaisiin mausteliemiin vaikka sipulin, porkkanan tai pippurin kanssa. Mausteliemeen menee yleensä jonkin verran etikkaa maun mukaan, sekä suolaa, sokeria tai vaikkapa sinappia.
Anna marinoitua yhden päivän ajan, ja siinä sinulla on parempaa silliä kuin mitä valmiissa purkeissa saa.
Netissä reseptejä piisaa.
Silliä saa suolaamattomana vain harvakseen.
Onpa tekijä. Ostaa suolasilliä ja kun tekee siitä ruokaa, lisää siihen suolaa! Kyllä meitä on moneen junaan. En ole vielä mistään löytänyt muuta kuin liian suolaista silliä. Sitä pitää aina ensin liottaa ennen kuin voi syödä.
Asia on juuri niin.
Vilkaisepa Boy-sillin sivuilta:
http://www.boysilli.fi/reseptit/
Mikä ajatus on vilkaista Boy-sillin sivuja? Siis muu kuin Boyn mainostaminen.
Mistä vesistä Boy-silli kalastetaan ? Minä olen etsinyt kaupoista perinteistä Islannin sillinvilettä enkä ole onnistunut enää niitä lötämään ?
Tee sillistä ja piimästä kiisseli. Mausta homejuustolla. Koristele parsakaalilla ja sienillä. Nauti Suomi-räpin siivittämänä!
Girl järvestä.