Made pakkasessa, uusia ehdotuksia

merjanneli65

Eli mulla on perattu, nyljetty made pakkasessa. Keittoa en siitä välttämättä haluaisi tehdä. Olen joskus 80-luvulla tehnyt aivan ihanaa sitruunamadetta, mutta nyt en löydä netistä ohjeita muuten kuin noille keitoille.

Tuosta sitruunamateesta muistan että made leikattiin paloiksi ja laitettin kasariin, mutta en muista mitä muuta siihen tuli. Jonkilaisessa (kermaisessa?) liemessä kypsennettiin.

Voiko madetta savustaa kotikostein (kerrostalo), eli savustuspussissa?

9

334

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VK.

      Ei siihen mitään pusseja tarvita bärkkel vieköön! Vanhalla kokilla on sininauhasäätiön kerrostaloasuntonsa parvekkeella ukkivainaan vanhanajan savustuspönttö, joka kunnolla tupruttaa savua. Sylillinen kuivaa koivuhalkoa sisään ja tulta persieen niin alkaa savukala valmistua. Fisua on aivan tuossa tuokiossa kypsää ja mukavan rapsakkaa. Vanha kokki muistelee myös oppipoikansa Jaakko Kolmosen koittaneen aikoinaan kerrostalosavustusta. Tietenkin huonompi homma jos yläkerran naapuri sattuu oleman vanha ja kärttyinen mummu hei! Tässä sininauhasäätiön talossa on se hyvä puoli, että kaikki muut asukkaat ovat Vanhan kokin tavoin elämänhallin menettäneitä, syrjäytyneitä alkoholisteja sekä rikollisen taustan omaavia huumeveikkoja. Monesti naapurit kokoontuvatkin Vanhan kokin yksiöön illanistujaisiin savukalaa syöden ja kiljua ruokajuomana nauttien!

      • VK.

        Vanha kokki on sen verran vieläkin kohmelossa eilisillan pirskeistä, että jotta koska kun jos vaikka kuin kunnes ei oikein tuo oikeinkirjoitus nyt onnistu hei!


    • paistamallajotenkinv

      Keitossahan varmaan paras olisi, tulee hyvä maku keittoon siinä sellaisesta kalasta. Isä sai kalalla verkolla mateita, tulee herkullinen keitto, en tiedä miten muuten, hmm.. erä-lehden tai kivikankaan porukat, heillä voisi olla ideaa.

    • made in made rommill
    • kalaukko

      voi olla että vastaan myöhään mutta itse laitoin mateen paloiteltuna veteen kiehumaan , mukaan paljon tilliä ripaus suolaa ja pippuria keittoaika 20 min. sitten kala liemessä jähtymään , seuraavana päivänä otin kalapalat liemestä ja mikron kautta suuhun oli parempaa kuin luulin , siis maukasta .

      • kotitarhuri1

        Kalaukolle,sinä siis teet madekeiton ja sit pilaat sen mikrossa?Hyi sinuu!!!!


    • eiainakeittoo

      Mikset vain fileoi http://rucolanmaku.blogspot.fi/2012/03/paistettua-madetta.html sitä fisuu ja paista se voissa. Päälle vähän hollandaise-kastiketta ja oheen muutama pottu ja luulisi maistuvan.

    • smoukkiapintaan

      Voi myös savustaa ihan kotikonstein - kattilan pohjalle foliota ja siihen haluamasi aineksia esim. puun purua, teetä sokeria, mausteita jne.. mitä nyt haluat käyttää. Fisun palat joko siivilään tai esim. höyrytyskattilaa käyttäen höyrytysosaan, kansi päälle tai sinetöi se foliolla. näin estät savun pääsyn huoneistoon - toki liesituulettimen tulee olla täysillä. Liekki alle ja anna savun muodostua kattilan sisään. Kypsennä kuumassa savussa noin puoli tuntia kunnes fisu on kypsää ja on saanut kauniin ruskean värin pintaansa. Nauti.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe