Miten olette hyödyntäneet marja-aronioita. Minulla on kaksi ämpärillistä odottamasas käsittelyä. Kannattaako tehdä höyrymehua mehumaijalla vai sellaista johon käytetään viinihappoa. Jälkimmäistä en ole ennen tehnyt mistään. Tai onko muita ehdotuksia. Kuulemma omena sopisi näiden seuraksi, mutta niitä ei ole nyt saatavilla.
marja-aronioista
4
787
Vastaukset
- Jatta
Minä olen tehnyt sosetta ja mehua. Monitomikoneella murskaksi ja purkkiin ja pakastimeen. En lisännyt edes sokeria. Silloin voi syödä diabeetikkokin. Sokerin voi lisätä käytön yhteydessä jos haluaa. Talvella olen laittanut sosetta puuron päälle ruokalusikallisen. Olen tehnyt myös mehua kuten viinimarjoistakin höyryn kanssa. Mustikan ja aronian seos on ainakin meidän perheen makusuosikki.
- gee...
Olen keittänyt vanhanaikaiseen tapaan kattilassa mehua. Marjoille tulee miellyttävä lisämaku kun keittää ne yhdessä kirsikkapuun lehtien kanssa. Samoin olen tehnyt niistä hilloa, sopii erinomaisesti vaikka vaniljajäätelön päälle.
- naapurin akka
Hei! Meillä tehdään niistä viiniä. Ostan kotiviini
pakkauksen omille marjoille. On tosi hyvää ja kun malttaa pullotuksen jälkeen viinin vanheta niin tulee parempaa, meillä viini on pulloissa 3-4 kk ennenkö maistellaan.- naapurin akka
No niin! nyt on viini seissyt pulloissa 3 kuukautta ja tulevana viikonloppuna sitä sitten maistellaan. Teidän että se on hyvää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594