Mäenlaskussa kamppaillaan jatkuvasti olosuhteiden kanssa, jo 4 mäkikisa kuluvalla kaudella jäi ns. tynkäkisaksi ( hypättiin yksi kierros) Zakopane oli todellinen farssi. Ongelmaan on olemassa ratkaisu, josta vaan suomessa ei saa puhua, kun hiihtoliitto Jari Piiraisen johdolla on pitänyt tärkeämpänä lentomäkeä Suomulle, ( Korpeen ) kuin Aavasaksan mäkikeskusta ( Hankkeesta enemmän tietoa Ylitornion kunnan sivuilla / Aavasaksan mäkikeskus. Hanke on saanut laajaa kansainvälistä tukea, jopa kaikki maailman mäkimaajoukkueiden johto on tukenut hanketta samoin maailman cupin hyppääjät, myös Valtter Hofner. Ainoastaan Suomenhiihtoliitto ei ole lämmennut ajatukselle, perusteluja voi kysyä Jari Piiraiselta, Jouko Törmäseltä, Janne Marvailalta jne. viimeksi mainittu mielestäni ajoi suomalaisen mäkihypyn alas lopettamalla nuorisokisat ja b- maajoukkueen. Mielestäni Jälkihiki voisi ottaa keskusteluun mäkihypyn olosuhdeongelmat, joihin suomella on olemassa laajaa kansainvälistä tukea saanut ratkaisu. Jos asia tulee esille, niin ex lajipäälikkö Niilo Halonen on asiasta hyvin perillä, samoin arkkitehti ex mäkimies Vesa Ekhom, Tapio Junnonen, Veikko Kankkonen, Juhani Kärkinen, Janne Ahonen, Matti Nykänen jne. jne.
Myös its hankkeen alullepanijana olen käytettävissä. t. Reino Vaaraniemi Hirvasmäentie 56 97130 Hirvas puh. 0400 299 354
Katettu mäkikeskus
Reino Vaaraniemi
0
274
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95913
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34614Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
- 36512
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25492
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok106477Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427