Miksi en elänyt toisin? Koska koko elämäni kehityskaari on erilainen kuin valtaapitävien.
Miksi minulla ei ollut loppuelämän toimeentulo turvattuna jo 30-vuotiaana? En saanut perintöjä ja 30-vuotiaana olin tehnyt töitä hullun lailla vasta 15 vuotta.
Miksi menin lisääntymään? En tajunnut siinä vaiheessa, että teen todellakin jälkeläisen yrittämään selviytymään tähän helvettiin, samoin kuin olen itse yrittänyt selviytyä.
Miksi en tajunnut eliittien määräämiä sääntöjä, joiden mukaan on elettävä? Kukaan ei kertonut niitä ja kun ne itse tajusin, tajusin myös sen, että ne säännöt ovat väärät.
Miksi en vain voi muuttua porvariksi? Koska sydän ja järki sanoo niin.
Miksi en keinottele? En halua. Porvarit sanovat, että olen tyhmä. Jos kaikki keinottelevat, niin mihin se johtaa?
Pitääkö minun hylätä ja pettää itseni? Pitää ja jos et tee sitä itsesi takia, niin teet sen lastesi takia, sanoo porvari minulle.
Terapeutti sanoo minulle, että on helpompi muuttaa minua kuin yhteiskuntaa, vaikka viat ovat yhteiskunnassa.
Jos viat eivät ole minussa, niin miksi minä joudun käymään terapiassa, syömään psyykelääkkeitä ja hyväksymään itselleni diagnoosin, joka ei ole totta?
Kuinka ihminen kieroutuu?
4
125
Vastaukset
- Sarcisson
Yhteiskunta olemme me. Sinä ja minä. Porvarit olemme me. Sinä ja minä. Jos yhteiskunta on ahne, perustuu oman edun ajamiseen eikä välitä muista, se tarkoittaa että sinä ja minä ajattelemme niin. Ja toimimme niin sen ajatuksen pohjalta.
Terapeuttisi on oikeassa, on helpompi muuttaa sinua kuin yhteiskuntaa. Mutta onko terveyttä sopeutua yhteiskuntaan, joka on pohjimmiltaan sairas? Sinä päätät sen. Jos haluat turvatun elämän ja hyvän toimeentulon, toisten kunnioitusta ja hyväksyntää, niin silloin elät tämän yhteiskunnan sääntöjen ja arvostusten mukaan. Jos taas koet tarpeellisempana seurata omaa sydäntäsi ja järkeäsi, niin elät niiden mukaan. Molempia et voi saada.
Ristiriita, mitä tunnet, ei ole sinun ja yhteiskunnan välillä. Se on sinussa itsessäsi. Ja koska se on sinun sisälläsi vain sinä itse voit korjata sen. Et voi muuttaa maailmaa yhdessä yössä, mutta voit kenties muuttaa itsesi yhdessä yössä. Ja jos sinä muutut, niin myös yhteiskunta muuttuu mukana. Ei ehkä tarpeeksi tai ratkaisevasti mielestäsi, mutta mitä sen on väliä? Sinä olet tasapainoinen ja onnellinen silloin, sinun lapsesi on sitä myös. Ainoa ihminen, jonka kanssa sinun täytyy tulla tässä elämässä toimeen, olet sinä itse. Ja jos tulet itsesi kanssa toimeen, tulet toimeen myös maailman kanssa. - Mirts
Valitettavasti on niin, että voimme muuttaa vain itseämme. Ajattelehan, jos kaikki vähänkään rakkaudelliseen ja toiset huomioon ottavaan ajatteluun kykenevät ihmiset alkaisivat muuttaa itseään, niin suht pian alkaisi tapahtua muutoksia parempaan myös yhteiskunnallisella tasolla.
Kunpa saisimme ihmiset edes äänestämään, sekin olisi yksi mahdollisuus parantaa ihmisten oloja, mutta monikaan ei jaksa muuttaa itseään edes sen vertaa.
Mitä voi siis muuta tehdä, kuin muuttaa itseään ja omaa elämäänsä niin paljon paremmaksi kuin mahdollista, siitä hyötyvät myös monet muut - rakkaasi, ystäväsi, naapurisi jne ja heidän rakkaansa, ystävänsä ja naapurinsa jne...
Jokainen hymy, jonka annamme, ilahduttaa hymyn saajan lisäksi useampia, sillä hymyn saaja hymyilee helpommin seuraavalle ja näin se hyväntahtoisuus lisääntyy... :)Näin on, vain itseään voi muuttaa. Mutta tämä ei mielestäni ole täysin voimaton keino muuttaa myös yhteiskuntaa. Ne teot, mitä teet ihmisille ympärilläsi, saavat myös ihmiset ympärilläsi muuttumaan. Jos kilpailet ja ajattelet vain itseäsi, muutkin astuvat helposti puolustuskannalle. Mutta jos autat muita, kuuntelet ja olet tukena, ihmiset ympärilläsi huomaavat tämän ja saattavat myös itse alkaa haluta toimimaan samoin. Saattaa tietysti kuulostaa melko tehottomalta vaikuttaa tätä kautta esimerkiksi aloittajan kuvailemiin "porvareihin". Mutta luulenpa, ettei yrittänyttä laiteta :)
Leffavinkki: Anna hyvän kiertää (Pay It Forard, 2000 USA).
- - - -
Tyhmyyttä on niin montaa lajia. Ihminen saa toimintamallit vanhemmiltaan.
Minäkin toimin samoin kuin äitini ja silloin vasta ymmärsin mitkä ne hänen
vaikeutensa siinä suvun kanssa olivat. Tämä kuitenkin on kilpailuyhteiskunta.
Silloin on kilpailtava, sillä huonosti raha-asioitaan hoitavia ihmisiä riittää maa-
ilman tappiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 164512
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831682Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2701532Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä731505Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2421381Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341110Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931034
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651013