Psykologi

Kuulostaa ikävältä. Tärkeiden suhteiden päättyminen tuntuu aina pahalta, enkä oikein keksi mitään, mikä tilanteessasi helpottaisi akuutisti. Ajan kanssa asiasta varmaan pääsee pikkuhiljaa yli kun elämä täyttyy muunlaisilla asioilla, mutta se tosiaan vaatii aina aikaa. Voimia sinulle.

Siinä se taitaa ydin ollakin, että surusta ei pääse ohi. On hyvä, että hoitosuhde oli niin hyvä..suremisen, kaipuun ja muistamisen arvoinen.
Kauhea klisee on, että aika helpottaa. Se on kuitenkin myös totta. Jonakin päivänä, kun muistat psykologia silmiin ei enää tule kyyneliä, vaan huulille ehkä hymy ja rintaan lämmin olo.

Näin itselläni on suru edennyt, kun jostakin hyvästä olen joutunut luopumaan.

Itselläni loppui eräs rakas ihmissuhde vuosia sitten. Aikaa se ylipääseminen tietysti on ottanut mutta heti kun tajusin, etten omistanut kyseistä ihmistä, en kokenut enää varsinaisesti menettäneeni häntä. Se, mitä tietysti menetin, oli yhteiset hetkemme. Tosin koska minulla on paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa olen saanut elää tuon jälkeen lukuisia rakastettavia ja ihania yhteisiä hetkiä, osaan asettaa tuon ikävän meneyksien huomattavasti järkevämpiin mittasuhteisiin. Suru ei ole enää lainkaan päälimmäisenä mielessäni kyseistä ihmistä ajatellessani, vaan positiiviset muistot yhteisistä hetkistämme. Kun vieläpä olen siinä käsityksessä, että hänkin elää nykyään onnellista elämää, voin olla onnelinen hänen puoleestaan, eli hän tuotaa minulle edelleenkin iloa, joskin eri tavalla.