Aivan kuten tuossa kyseisessä tangossa lauletaan,
niin se on. Minä olen joskus pettänyt. Olen ollut
se toinen nainen. Tämä tapahtui siten, et sain
mieheltä tietää vasta ns "liian myöhään" (eli
olin ehtinyt jo kiintyä ja rakastumassa tähän
mieheen) että hän on naimisissa ja hänellä on
kaksi pientä lasta. Se kolahti ja kovaa, sillä
minulla on aika tiukka moraali asian suhteen.
Olen aina tuominnut pettämisen.Silti minua ei
kaduttanut pätkääkään. Silloin vain mietin, et
miten näin pääsi käymään?
Juttu jatkui vielä, emmekä me ole välejämme
selvitelleet asian tiimoilta. Mut emme me
toisillemme soittele jnejne pidä yhteyttä. Mut
joka kerta, kun olemme nähneet niin olemme
päätyneet sänkyyn. Emme ole jääneet
kiinni...vaikka luulen et pitäisi vai onko sillä
enää merkitystä, kun emme ole olleet tekemisissä
toistemme kanssa aikoihin.
No joka tapauksessa minä päätin, että en tuhlaa
aikaani tuohon mieheen saati tunteitani. Minä
olen vapaa tekemään mitä tahdon. Vaikka silti
polveni pettävät kun ajattelenkin häntä...
No tässä olen taas elänyt sinkkuelämää ja nyt
kohtasin aivan ihanan miehen! Tapailimme muutamia
kertoja ja tilitin kaiken ystävälleni. Olin aivan
myyty tälle miehelle. Ajattelin jo että tässäkö
on nyt se oikea? Ja päätin kertoa hänelle
tunteistani ja keskustella hänen kanssaan.
Halusin jonkinlaista tietoa siitä, että haluaako
hän olla kanssani... siis halusin tietää onko
meillä tulevaisuutta vai vain pelkkää
seksiä/hauskanpitoa jne. Halusin tietää haluaako
hän samaa kuin minä. Haluaako hän vakavoitua
kanssani meidän suhteemme.
Kerroin ystävälleni mitä aioin tehdä ja hain
häneltä vähän tukea ja rohkaisua, mutta kuinkas
kävikään. Ystäväni oli iskenyt silmänsä tähän
minun kultaani ja ei epäröinyt siirrossaan vaan
vei tämän sänkyyn. Ja sit vain sanoi minulle,
että "Kuules nyt, mäkin olen sinkku ja Jarno nyt
on Jarno..." Minä murruin täysin. Minua
raivostutti kaikkein eniten se, että ystäväni
tiesi, mitä tunnen ja meni ja teki näin ja sitten
vielä vähätteli minua.
Minä päätin. Etten enää ikinä itse sorru
pettämiseen ja jos minut siihen huijataan, niin
siitä ei miehelle hyvää seuraa. Ja jos tämä
nainen, jonka miehen kanssa minä olen ollut, saa
tietää, niin minä otan kaiken vastaan ja nöyrryn
hänen edessään. Minä tiedän miten katkeraa se
sille ihmiselle on, jota petetään, etten halua
sitä kenenkään joutuvan kokemaan. ja niille
ihmisille, jotka nauravat nyt partoihinsa minun
sinisilmäisyydelleni ja jutulleni, haluan sanoa
että "Sen minkä taakseen jättää sen edestään
löytää...tavalla tai toisella. ja monesti
kantapään kautta."
Nyt nuolen haavojani ja yritän päästä taas
jaloilleni, mutta minä en enää uskalla luottaa
kehenkään.
Näin on... "Pettäjän tie on tuskainen..käy
harhaan" tai ainakin jotain sinne päin. Mutta
aina huono tie. Joku joutuu aina kärsimään.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Oppii vasta kantapäänkautta. Pitäis vain pitää
housut kiinni, jalat yhdessä ja mielikirkkaana.
Luuletko että on herkkua olla se petetty nainen
23 avioliittovuoden jälkeen, ei ole enää luottoa
mieheeni joka petti mutta eipä ole muutakaan
hauskaa. Itse en ole pettänyt enkä petä, mutta
pohja meni elämisestä.Inhoan kaikkia jotka
sortuvat sänkyyn tietäen että toinen on
naimisissa.
ei se todellakaan herkkua ole. Sain sen kokea
itsekin. Ja minulle se kaiketi oli oikein tai
siis minä olen sen ansainnut, mut esim sinä et.
en minäkään pettäjistä pidä. Kuten viestissä
sanoin tuomitsen pettämisen aika rajusti ja
itseni voin tuomita vaikka viiltelemällä
ranteeni. Minun on vaikeaa katsoa peiliin,
uskotko? Mut ei se silti koskaan korvaa tai
paranna niitä haavoja joita pettäminen tekee
ihmiselle. Ja tällä nyt tarkoitan esim sitä
naista, jonka miehen kanssa olin. Toisaalta
toivon, ettei se nainen saisi koskaan tietää,
niin säästyisi, mut toisaalta hänen kuuluisi
tietää. Mut mikä on järkevää? Minä en ainakaan
enää petä ikinä ikinä ikinä ikinä ja ikinä!!!
Mieluimmin vaikka elän elämäni yksin ilman miestä.
Jos tosiaan pidät pääsi ettet petä, vaikka olet
joutunut sen itse kokemaan niin olet aivan
uskomattoman ihana nainen. OLEN YLPPEE SUSTA !
Yritä pärjäillä.
PS:piristystä. eti seuraavasta käyntikortti
nimellä Senna ;)
http://www.city.fi/kayntikortti/avaa.php3?
seskey=828460ff16abbabbd0d9354bb69b2774