Meillä seuraava tilanne: olemme seurustelleet vajaan vuoden, emme asu yhdessä, itse en koe tarvetta nähdä joka päivä/viettää kaikkea vapaa-aikaa yhdessä, minulla on paljon ystäviä, joiden kanssa haluan viettää aikaa, samoin perhe on läheinen ja haluan heidän kanssa viettää aikaa. Olen ollut ennen tätä suhdetta pitkään sinkkuna, joten olen tottunut, että saan viettää aikaa paljon ystävien kanssa ja yksin. Lisäksi minulla on kissa, joka vaatii tietysti hoitoa ja minun läsnäoloa kotona. Miehelläni ei ole hirveästi ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa eikä ole vanhempiensa/sisarustensa kanssa kamalasti tekemisissä. Hän ollut myös kauan yksin ennen suhdettamme. Hänellä on todella kova tarve viettää aikaa yhdessä päivittäin, ainakin viikonloput pitäisi minun aina omistaa hänelle. Mies on allerginen kissalleni, joten hän ei voi minun luona olla, vaan minun on mentävä aina hänen luokseen, välimatkaakin on puolen tunnin ajomatkan verran.
Olemme miettineet yhteenmuuttoa, mutta minua mietityttää todella paljon millaista arki tulisi olemaan. Riittäisikö miehelleni siinä vaiheessa se, että vietämme suurimman osan arjesta kotona yhdessä, vai ärsyttäisikö häntä edelleen se, että haluan viettää aikaa kavereiden kanssa? En tietenkään joka päivä ole kavereiden luona. Helpottaako yhdessä asuminen tällaisessa tilanteessa, vai aletaanko kohta vaatia olemaan kaikki arki-illat kotona ja viikonloppuisin varsinkaan ei mihinkään saa lähteä? Mies osaa todella esittää marttyyria, jos jätän hänet vähemmälle huomiolle.
Onko kellään kokemusta miten yhteenmuutto on tuollaisessa tilanteessa vaikuttanut? Muuten suhteemme on kunnossa, rakkautta on, seksiä on, juttelemme asioista paljon. Tästäkin on juteltu, mutta hän aina kieltää, että asia häntä vaivaisi, kuitenkin käytös osoittaa muuta.
Olemme miettineet yhteenmuuttoa, mutta minua mietityttää todella paljon millaista arki tulisi olemaan. Riittäisikö miehelleni siinä vaiheessa se, että vietämme suurimman osan arjesta kotona yhdessä, vai ärsyttäisikö häntä edelleen se, että haluan viettää aikaa kavereiden kanssa? En tietenkään joka päivä ole kavereiden luona. Helpottaako yhdessä asuminen tällaisessa tilanteessa, vai aletaanko kohta vaatia olemaan kaikki arki-illat kotona ja viikonloppuisin varsinkaan ei mihinkään saa lähteä? Mies osaa todella esittää marttyyria, jos jätän hänet vähemmälle huomiolle.
Onko kellään kokemusta miten yhteenmuutto on tuollaisessa tilanteessa vaikuttanut? Muuten suhteemme on kunnossa, rakkautta on, seksiä on, juttelemme asioista paljon. Tästäkin on juteltu, mutta hän aina kieltää, että asia häntä vaivaisi, kuitenkin käytös osoittaa muuta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alle vuosi on riittämätön aika tutustua ennen yhteenmuuttoa, ja erityisesti, jos olet siitä noinkin epävarma. Mitä sitten kissallesi kävisi, jos muuttaisittekin yhteen?
Itselläni on kaksi kokemusta yhteen muutosta. Toinen yhteenmuutto tapahtui pikapikaa vaivihkaa, kun aloimme viettämään kaiken ajan alusta asti yhdessä. Mies oli narsistipsykopaatti, joka eristi minut ulkomaailmasta täysin. Piti paeta poliisivoimin vuosien kuluttua lasten kanssa.
Toisessa tapauksessa olimme tunteneet muutaman kuukauden, ja mies ehdotti yhdessä asumista, koska joka tapauksessa olin myymässä asuntoani. No minulla oli edelleen asuntoni, ja harjoittelimme yhdessä asumista, mutta jo ensimmäisenä iltana hälytyskellot soivat, kun mies sai monta päivää kestäneen raivarin, kun olin ollut liian kauan iltapesulla hänen mielestään. Hän siis loukkaantui, kun hän oli "joutunut" menemään sänkyyn jo edeltä, enkä ollut mennyt samaan aikaan hänen kanssaan. Sitä samaa käyttämistä ja vahtimista ja marttyyrimäistä mökötystä tai raivareita oli kaikkina päivinä ja jopa öisinkin kahden viikon ajan. Siihen loppui se suhde.
Kyllä täytyisi melkoinen prinssi tulla vastaan, ja häntäkin katsastaisin useamman vuoden ennen saman katon alla asumista.
"Sitä samaa kyttäämistä.." Mobiili muuttaa sanoja itsekseen toisiksi :D