Personal trainer Ridge

Ääntääkö joku otsikon sanat englannin mukaisina, vai menevätkö ne luonnostaan suomalaisittain? Minusta on vekkulia, että tämä nykyään varsin kielitaitoinen kansa lausuu tietyt sanat kuin 1920-luvun kiertokoululainen.

Tietääkö joku, mitä kieltä on Yhdysvaltain presidentin nimi? Obama-nimellä on tietty englantilaistyyppinen ääntämys (ou-bäma), mutta kuinka oikeana sitä voidaan pitää?
11105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei noiden nimien lausumisessa mitään vekkulia ole.
Vähänkään mennyttä aikaa tunteva tietää, että peruskouluopetus tuli Suomeen 1970-luvulla. Sitä ennen aloitettiin kansakoulussa, josta osa siirtyi oppikouluun, jossa sai sitten kielten opetusta.
Suurin osa kävi kuitenkin vain kansa- ja kansalaiskoulun, joissa ei kieliä opetettu. Minusta on aivan paikallaan, että myös nuo noin 55 vuotiaat ja sitä vanhemmat, vain kansakoulun käyneet voivat ymmärtää, mitä joku uutistenlukija kertoilee.

Äänestä

Kuuntelepa sitten joskus, kuinka englanninkielisissä maissa äännetään ranskalaisia tai saksalaisia sanoja sekä nimiä suomalaisista puhumattakaan, ja tule sitten selittämään, että luonnollisesti ne äännetään oman kielen sääntöjen mukaan.

Äänestä

Obama kylla lausutaan ihan Obama, ilman mitaan ou:ta, se u on melkein kuulumaton, tai a:ta pilkkuineen.

Äänestä
  • Minä kun pyydän lähikauppiaaltani obamaa, se osaa heti antaa Pauligin tummaa Presidenttiä.

    Äänestä

  • Selvä, mutta onko se keniaa?

    Äänestä

  • old_profile_53349 kirjoitti:

    Minä kun pyydän lähikauppiaaltani obamaa, se osaa heti antaa Pauligin tummaa Presidenttiä.

    Lidlin Bellarom Marsalkka lienee tummapaahtoista kenialaista kahvia.

    Äänestä

  • Bellarom Marsalkka kirjoitti:

    Lidlin Bellarom Marsalkka lienee tummapaahtoista kenialaista kahvia.

    Kyllä se on vaaleapaahtoista, "suomalaiseen makuun". Onko se "Hieno Kahvi" vaihtanut nimeä vai onko tuote vaihtunut?

    Äänestä

Poliisit-ohjelmassa nuori naiskonstaapeli tankeroi "vii teik juu tu bus stop" ja "servise steisson".

Äänestä

Tuossa on yleisin sellainen sekaääntämys, jossa toinen sana äännetään alkukieliseen päin ja toinen suomalaisittain, siis "personal treiner"; vähän niin kuin "aple aifoun".

Äänestä
  • Apple on hyvä esimerkki samasta asiasta! "Omenan" käännös on yksi ensimmäisistä sanoista, joita pienet peruskoululaiset englannintunneillaan pänttäävät. Jostain syystä ääntämys ei juurru niin, että tietotekniikka-Apple lausuttaisiin kuten hedelmä-apple.

    Äänestä

  • Junttienglanti kirjoitti:

    Apple on hyvä esimerkki samasta asiasta! "Omenan" käännös on yksi ensimmäisistä sanoista, joita pienet peruskoululaiset englannintunneillaan pänttäävät. Jostain syystä ääntämys ei juurru niin, että tietotekniikka-Apple lausuttaisiin kuten hedelmä-apple.

    Asian vierestä, mutta jollakin lailla minussa joskus herättää ihmetystä nuorempien ihmisten englannin "taito".
    Viitisen vuotta sitten sain autoni maahantuojalta kutsun tarkistuttamaan veloituksetta eräs osa "merkkiliikkeeseen" . No, varasin ajan korjaamolle, rekisteritunnusta kysyttäessä sanoin: "HEI-9xx".
    Kun sitten viikon kuluttua menin sovittuun aikaan paikalle, sanoi työnjohtaja, ettei tuollaiselle autolle ole varattu aikaa. Varauskirjaa katsellessamme löytyi kuin löytyikin varaus, autolle HAY-9xx.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Junttienglanti kirjoitti:

Ääntääkö joku otsikon sanat englannin mukaisina, vai menevätkö ne luonnostaan suomalaisittain? Minusta on vekkulia, että tämä nykyään varsin kielitaitoinen kansa lausuu tietyt sanat kuin 1920-luvun kiertokoululainen.

Tietääkö joku, mitä kieltä on Yhdysvaltain presidentin nimi? Obama-nimellä on tietty englantilaistyyppinen ääntämys (ou-bäma), mutta kuinka oikeana sitä voidaan pitää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu