Asia, mitä naiset eivät voi ikinä tajuta

Naiset eivät voi ikinä tajuta, miltä tuntuu, kun tutustuu johonkin ihmiseen, josta tietää, että minusta ja hänestä tulisi hyvä pari, mutta samalla myös tietää, ettei se ihminen ikinä kelpuuttaisi minua. Ei, vaikka ei hän ole mitenkään huomattavasti "parempitasoinen" kuin minä. Kyse on vain siitä, että naiset luulevat ansaitsevansa itseään parempia miehiä.

Minulle käy tätä jatkuvasti. Tämä on elämäni tragedia. Lähes aina kun tapaa jonkun naisen, joka olisi todella kiva ja todella sopiva minulle, joudun nielemään tunteeni, jäädyttämään sydämeni ja unohtamaan koko naisen. Näin käy, koska vaikka ihastuisin päällisin puolin vähemmän haluttavaankin naiseen, niin suurin osa naisista ei kuitenkaan hyväksy minua. Eivät edes ne minun tasoiset. Tämä on taakka, joka minulle on annettu kannettavaksi.

Joskus puristuu pieni kyynel silmäkulmaan, kun tätä miettii. Toisinaan taas tuntuu vain siltä kuin joku sitoisi rintakehäni ympärille rautalankaa ja kiristäisi. Miksi naiset eivät kelpuuta omantasoisiaan miehiä. Sitä en vain voi tajuta.... Se tuntuu kuin elinkautiselta tuomiolta. Saat nähdä naiset, joiden kanssa voisit elää onnellisena, mutta joudut tajuamaan samalla, että vaikka mitä tekisit, vaikka mitä sanoisit, niin et kelpaisi niille. Et, vaikka eivät ne mitään missiprinsessoja ole itsekään.
30547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

No tuskin olisitte "hyvä pari" jollei nainen kelpuuta sinua ja lisäksi jos kerran tapaat nuita kiinnostavia naisia, niin oletko edes kysynyt keneltäkään olisiko he kiinnostuneet sinusta, vai mistä tiedät ettet kelpaa?

Äänestä
  • Olisimme hyvä pari sillä tavalla, että luonteemme sopisivat yhteen ja meillä olisi kivaa. Tapaan tällaisia naisia aina välillä, keiden kanssa "loksahtaa" palat yhteen. Ei kuitenkaan kannata elätellä toiveita, ja siksi jäädytän tunteeni ja nielen suruni. Ja tulen päivä päivältä hiukan kuolleemmaksi. Kaikki vain siksi, että jopa yleisen mittapuun mukaan aika rumat ja epäsosiaaliset naiset vaativat itselleen komeaa, menestyvää ja supliikkia miestä.

    Tämä on tunne, jossa ei ole tasa-arvoa. Naiset eivät joudu ikinä tuntemaan tätä tunnetta.

    Äänestä

  • ::: kirjoitti:

    Olisimme hyvä pari sillä tavalla, että luonteemme sopisivat yhteen ja meillä olisi kivaa. Tapaan tällaisia naisia aina välillä, keiden kanssa "loksahtaa" palat yhteen. Ei kuitenkaan kannata elätellä toiveita, ja siksi jäädytän tunteeni ja nielen suruni. Ja tulen päivä päivältä hiukan kuolleemmaksi. Kaikki vain siksi, että jopa yleisen mittapuun mukaan aika rumat ja epäsosiaaliset naiset vaativat itselleen komeaa, menestyvää ja supliikkia miestä.

    mitäs jos pyrkisit vaikuttamaan naiseuden ytimeen eli p..lluun! Jos saat sen olemuksellasi kostumaan, niin teissä on kaipaamaasi kemia ja "pari".

    Äänestä

  • ::: kirjoitti:

    Olisimme hyvä pari sillä tavalla, että luonteemme sopisivat yhteen ja meillä olisi kivaa. Tapaan tällaisia naisia aina välillä, keiden kanssa "loksahtaa" palat yhteen. Ei kuitenkaan kannata elätellä toiveita, ja siksi jäädytän tunteeni ja nielen suruni. Ja tulen päivä päivältä hiukan kuolleemmaksi. Kaikki vain siksi, että jopa yleisen mittapuun mukaan aika rumat ja epäsosiaaliset naiset vaativat itselleen komeaa, menestyvää ja supliikkia miestä.

    Tämä on tunne, jossa ei ole tasa-arvoa. Naiset eivät joudu ikinä tuntemaan tätä tunnetta.

    Eli et ole edes kokeillut puhua kenellekkään ja kuvittelet ettet kelpaisi? Millä tavalla sitten palat on loksahtanut kohdilleen, onko nainen edes hymyillyt sinulle, tai osoittanut mitään kiinnostumisen merkkiä, vai oletko yksipuolisesti ihastunut ja sitten et uskalla edetä?

    Äänestä

  • 5+18 kirjoitti:

    Palat loksahtavat kohdalleen silloin kun juttu luistaa molemminpuolin, molempia naurattaa toisen jutut, ja tunnelma tuntuu hyvältä.

    Tiedän etten kelpaa naisille. Naisissa, niissä kivoissakin joiden kanssa on mukavaa yhdessä, asuu sisällä ylimielinen ja ilkeä sadisti, joka haluaa satuttaa vähemmän komeita ja vähemmän menestyneitä miehiä.

    No silti kannattas kysyä, että voisko siinä olla jotai enemmän, jos kerran tuutte hyvin juttuun. Mitä menetettävää siinä vaiheessa enää on? Korkeintaan pääset pois friendzonelta, johon ei kannata muutenkaan jäädä.

    Äänestä

  • 2+6 kirjoitti:

    Aina on menetettävää. Naiset voivat ilkeyksissään vaikeuttaa toisen elämää vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • ::: kirjoitti:

    Aina on menetettävää. Naiset voivat ilkeyksissään vaikeuttaa toisen elämää vaikka kuinka paljon.

    No pysykää sitten kokonaan erossa naisista, elkää edes menkö juttelemaan niille alunperinkään.

    Äänestä

Nyt tulee jo savu korvista..!!! Täällä on nainen, jonka on turha odottaa että edes ne omantasoiset miehet tekisivät minkäänlaista aloitetta tähän suuntaan. On osunut montakin kivaa miestä kohdalle, jonka kanssa tiedän voineen olla vaikka kuinka hyvä potentiaali, vaan ei, ei ole elettäkään tehnyt osoittaakseen mitään parisuhdekiinnostusta. Minä olen "se harvinaisen fiksu" nainen, jonka kanssa voi oikeasti jutella, mutta ne naiset jotka kiinnostavat suhde mielessä ovat sitten taas ihan eri maailmasta. Nuoria, kauniita ja niitä naisellisen hömppiä, jotka katsovat salkkareita ja lukuharrastus tarkoittaa seiskan selailua. Siis vaarattomia ja kivoja esitellä kavereille.

Jos mies on niin arka, ettei uskalla pyytää edes vaikka kahville, jos juttu on muuten luistanut, niin olkoon rauhassa. Sellainen arkuus kun tarkoittaa sitä, että jos sellaisen kanssa olisi suhteessa, nainen saisi ajaa rosvot ja karhut karkuun ja kertoa tarjoilijalle keiton olevan vielä jäässä sekä kasvattaa lapset yksin ja tätä rataa. Jäädäkseen yksin miehen vihdoin löytäessä omanarvontuntonsa viisikymppisenä ja sen "Suuren, Oikean rakkauden, joka vihdoin ymmärtää, 20 vuotta nuoremman naisen luota, kun liian dominoiva eksä oli niin kamala pirttihirmu. Ei kiitos!

Kuinka järjettömänä pidettäisiin tyyppiä, joka kieltäytyy menemästä ikinä ulos talvella, koska on liukastunut monta kertaa JA vielä valittaa kuinka kukaan ei voi tietää miten pahalta tuntuu kun kaikki muut nauttivat elämästään täysillä eikä talvi aiheuta heille ongelmia. Ymmärrättekö vertauksen?

Lopeta se vinkuminen ja tee asialle jotain! Maailmassa on oikeitakin ongelmia.

Äänestä
  • Minkä helvetin takia luulet, että miesten pitää tehdä sinulle aloitteita? Ollaksesi "se harvinainen nainen".. no joo, olet tietenkin ihan normaali. Tässä on nyt vähän sellainen juttu, että, olet ilmeisesti hieman liian vanha, ollaksesi kovin haluttu parisuhdemarkkinoilla. Siksi sinun pitää itse toimia aktiivisesti ja ottaa riskejä.

    Eli, sinun pitää olla valmis saamaan mahdollisilta miesihastuksiltasi torjuntoja.

    Aivan samoin kuin nämä miehet ovat ottaneet nuoruudessaan riskejä ja kokeneet epävarmuutta ja suuren määrän epäonnistumisia jen. Se onnyt sinulla edessa.

    Tosin, olet varmaan niin järkevä, että et tee aloitteita;)

    PS
    ainiin, olen mies, jaa teen aloitteita vain itseäni huomattavasti nuoremmille naisille. Omanikäiset naiset eivät oel aloitteideni piirissä.

    Äänestä

  • voi kulta pieni kirjoitti:

    Minkä helvetin takia luulet, että miesten pitää tehdä sinulle aloitteita? Ollaksesi "se harvinainen nainen".. no joo, olet tietenkin ihan normaali. Tässä on nyt vähän sellainen juttu, että, olet ilmeisesti hieman liian vanha, ollaksesi kovin haluttu parisuhdemarkkinoilla. Siksi sinun pitää itse toimia aktiivisesti ja ottaa riskejä.

    Voi ätmi pieni. Jatka sinä vain nyrkkikyllikin kanssa. Naisille on aina ottaja. Siis aina.

    Äänestä

  • ei hyvää päivää kirjoitti:

    Voi ätmi pieni. Jatka sinä vain nyrkkikyllikin kanssa. Naisille on aina ottaja. Siis aina.

    Haluan itseni-ikäisn miehen.. joka on itseäni parempi, ja joka jatkuvati panee 10-20v itseään nuorempia akateemisia opiskelijatyttöjä. Miksi minulle ei tehdä aloitteita, olen sentään palstan kurppa!!!

    Äänestä

  • voi kulta pieni kirjoitti:

    Minkä helvetin takia luulet, että miesten pitää tehdä sinulle aloitteita? Ollaksesi "se harvinainen nainen".. no joo, olet tietenkin ihan normaali. Tässä on nyt vähän sellainen juttu, että, olet ilmeisesti hieman liian vanha, ollaksesi kovin haluttu parisuhdemarkkinoilla. Siksi sinun pitää itse toimia aktiivisesti ja ottaa riskejä.

    Eli, sinun pitää olla valmis saamaan mahdollisilta miesihastuksiltasi torjuntoja.

    Aivan samoin kuin nämä miehet ovat ottaneet nuoruudessaan riskejä ja kokeneet epävarmuutta ja suuren määrän epäonnistumisia jen. Se onnyt sinulla edessa.

    Tosin, olet varmaan niin järkevä, että et tee aloitteita;)

    PS
    ainiin, olen mies, jaa teen aloitteita vain itseäni huomattavasti nuoremmille naisille. Omanikäiset naiset eivät oel aloitteideni piirissä.

    Voi mussun mussu. Onko todellakin luetun ymmärtäminen niin äärettömän vaikeaa?

    Jos ei kiinnosta, niin ei silloin pidäkään tehdä aloitteita. Silloin pitäisi tehdä, kun näyttäisi, että parempi tutustuminen olisi molemmista mukavaa. Jonkin sorttista kiinnostusta on siis ilmassa, mutta mies on päättänyt, ettei vaan voi ikipäivänä koskaan kuitenkaan varmasti ja takuulla ketään kiinnnostaa. Mies vaan rakastaa omaa kurjuuttaan niin paljon, ettei uskalla myöntää itsestä riippuvan aika paljon.

    Perustelin aiemmassa vastauksessani miksi miehellä pitää olla rohkeutta kohdata edes se pieni haaste, että nainen -voi herranjumala sentään- sanoo aloitteeseen kiitos ei. Jos mies ei tästä selviä, hän ei ole sopivaa parisuhdemateriaalia, koska tarvitsen vähintään yhtä vahvan ihmisen rinnalleni kuin itse olen, mieluummin sellaisen, johon voin turvata eikä päin vastoin. On se helkkarin vaikeaa miehille tajuta. Tai siis teille palstamarisijoille ainakin.

    Tai sitten vaihtoehtoisesti aloitetta tekemätön kuuluu niihin urpoihin, jotka kyllä ymmärtävät, että samanikäisen naisen kanssa olisi oikeasti mukavaa, mutta silti kuvittelevat, että nelikymppinen mies kiinnostaa niitä kaksikymppisiä opiskelijatyttösiä, jotka voisivat olla ikänsä puolesta hänen omia tyttäriään.

    Aivan sama miten surkeaa ja kamalaa miehillä on ollut kestäessään niinkin -uhuu!- isoja koettelemuksia kuin naisilta saatuja pakkeja. Voi hellanlettas sentään. Minä olen mm. laittanut hautaan muutaman läheisen ihmisen ja muutenkin elämässä selvinnyt vähän haastavammista asioista kuin se, että joku ei olekaan ollut minusta kiinnostunut.

    Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen elämääni ja riittävän vahva pärjätäkseni omillani.

    Aivan rauhassa saavat minun puolestani molemmat miestyypit pitää tunkkinsa, kuten sinäkin "voi kulta pieni" mutta raivostuttaa tuo neitimäinen vikinä. Kasvattakaa ne pallit, oikeasti! Ja kaikkea hyvää sitten, kun olette vähän viisastuneet. ;)

    Äänestä

  • -N- kirjoitti:

    Miehen pitää tehdä aloitteita vanhoille kurpille. Jos nyt on perus ok 40-50v mies, niin kyllä kandee tehdä ne aloitteet sinne alle 30v naisiin. Vanhemmat kurpat tehkööt itse aloitteet, ja jos eivät tee, niin ei sitten;)

    Äänestä

  • -N- kirjoitti:

    Voi mussun mussu. Onko todellakin luetun ymmärtäminen niin äärettömän vaikeaa?

    Jos ei kiinnosta, niin ei silloin pidäkään tehdä aloitteita. Silloin pitäisi tehdä, kun näyttäisi, että parempi tutustuminen olisi molemmista mukavaa. Jonkin sorttista kiinnostusta on siis ilmassa, mutta mies on päättänyt, ettei vaan voi ikipäivänä koskaan kuitenkaan varmasti ja takuulla ketään kiinnnostaa. Mies vaan rakastaa omaa kurjuuttaan niin paljon, ettei uskalla myöntää itsestä riippuvan aika paljon.

    Perustelin aiemmassa vastauksessani miksi miehellä pitää olla rohkeutta kohdata edes se pieni haaste, että nainen -voi herranjumala sentään- sanoo aloitteeseen kiitos ei. Jos mies ei tästä selviä, hän ei ole sopivaa parisuhdemateriaalia, koska tarvitsen vähintään yhtä vahvan ihmisen rinnalleni kuin itse olen, mieluummin sellaisen, johon voin turvata eikä päin vastoin. On se helkkarin vaikeaa miehille tajuta. Tai siis teille palstamarisijoille ainakin.

    Tai sitten vaihtoehtoisesti aloitetta tekemätön kuuluu niihin urpoihin, jotka kyllä ymmärtävät, että samanikäisen naisen kanssa olisi oikeasti mukavaa, mutta silti kuvittelevat, että nelikymppinen mies kiinnostaa niitä kaksikymppisiä opiskelijatyttösiä, jotka voisivat olla ikänsä puolesta hänen omia tyttäriään.

    Aivan sama miten surkeaa ja kamalaa miehillä on ollut kestäessään niinkin -uhuu!- isoja koettelemuksia kuin naisilta saatuja pakkeja. Voi hellanlettas sentään. Minä olen mm. laittanut hautaan muutaman läheisen ihmisen ja muutenkin elämässä selvinnyt vähän haastavammista asioista kuin se, että joku ei olekaan ollut minusta kiinnostunut.

    Olen tällä hetkellä oikein tyytyväinen elämääni ja riittävän vahva pärjätäkseni omillani.

    Aivan rauhassa saavat minun puolestani molemmat miestyypit pitää tunkkinsa, kuten sinäkin "voi kulta pieni" mutta raivostuttaa tuo neitimäinen vikinä. Kasvattakaa ne pallit, oikeasti! Ja kaikkea hyvää sitten, kun olette vähän viisastuneet. ;)

    ..ja jäin vielä ihmettelemään, että miksi luulet olevasi jotenkin vahva. Sinullahan on selva prinsessa-syndrooma. Sinulle pitäisi miehen tehdä kaikki valmiiksi, itse et uskalla tehdä mitään. Ja, jos sinulle ei tehdä aloitteita, se kertoo jotain omasta tasostasi.

    Äänestä

Jos et eleelläsikään osoita olevasi naisesta kiinnostunut, niin eipä nainenkaan (tietenkään) tee aloitetta ja ehdota mitään. Jos taas nainen saa miehestä vaikutelman, että mies on vapaa, hän vaikuttaa kiinnostavalta ja olisi kiva tietää hänestä enemmän, niin kyllä naiset tekee aloitteita.

Ei kannata tuijotella kengänkärkiin ja olla tympeän ja ylimielisen näköinen (tai vaihtoehtoisesti nuijitun madon näköinen). Jos jo valmiiksi vaikutat elämääsi kyllästyneeltä, niin eipä sitä naisetkaan viitsi yrittää ottaa kontaktia.

Aina voit leikkiä olevasi vaikeasti tavoiteltava ja kaiken parisuhdehössötyksen yläpuolella, mutta itse tiedät, että sinähän siitä kärsit. Nainen jatkaa matkaansa, jos sinä et tee aloitetta tai et millään tavalla osoita olevasi kiinnostunut hänestä.

Äänestä

Jestas mitä nillitystä.

Siis tyyppi on ihan etukäteen päättänyt että ei kelpaa kellekään ja sitten käyttäytyy niin ettei kelpaa. Että oikein jäädyttää tunteensa, jotta ei naiset millään huomaisi, että hei, toi toinenhan on kiinnostunut!

Ihan itte ne muurit ympärilles rakennat ja niitä vasten itket itsesäälissä.

Äänestä

Siinä se vika juuri sinulla onkin, kun puhut tasoista ja et tajua että rakkaus on kemiaa, eikä tasoja. Rakastuminen on kahden ihmisen väistä seksuaalista kemiaa ja kun nämä aistimukset kohtaavat, niin silloin ihminen kokee olevansa rakastunut.

Ei ihmiset toisiaan muulla mittarilla mittaa...pitää löytyä sitä sisäistä seksikkyyttä...

Äänestä
  • Miehet puhuvat mekaanisesti tasoista, naiset puhuvat kemiasta ja kipinöistä mutta kyse on aivan samasta asiasta.

    Äänestä

  • jjhh kirjoitti:

    Miehet puhuvat mekaanisesti tasoista, naiset puhuvat kemiasta ja kipinöistä mutta kyse on aivan samasta asiasta.

    Miten kyse voi olla samoista asioista, jos miehelle mekaaninen taso tarkoittaa "hyvännäköinen seksikäs nainen saa hyvännäköisen seksikkään miehen" Kun taas nainen voi ajatella, että rumakin nainen voi saada hyvännäköisen miehen tai päinvastoin? Miesten ajatusmaaima on harhaluulo, kun taas naisten ajatusmaailma perustuu realistisuuteen. Kaikessa kohtaamisessa on mukana aina se salainen kemiallinen ase...sisäinen seksikkyys...

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Kyllä kyse on nimenomaan samasta asiasta mutta naismaisen pehmeämmin ilmaistuna. Ei ytm ole välttämättä komea adonis. Kyse on karismasta myös eli siitä kipinästä. Sitten on miehet joiden kanssa kenelläkään naisella ei ole kemiaa tai kipinää.

    Äänestä

Minusta ainoa luotettava tason mittari on, millaista seuraa saa. On oman tasonsa yliarvioimista väittää, ettei saa oman tasoistaan.

Sillä, että juttu luistaa, pääsee kyllä kaveripojaksi, mutta sehän ei tässäkään tapauksessa ollut jutun juoni. Pitäisi olla muutakin.

Äänestä
  • Tämä on kyllä todellinen totuus:
    "Minusta ainoa luotettava tason mittari on, millaista seuraa saa. On oman tasonsa yliarvioimista väittää, ettei saa oman tasoistaan."

    Mikä muu osoittaisi todellisen tason kuin se, millaista seuraa saa.. Joku haavemaailman ja oman päänsisäinen harhako?

    Äänestä

Naiset vain eivät voi sille mitään, että tykkäävät tietynlaisista miehistä. Monet miehet ovat onnistuneet muuttamaan käsityksiään naisista ja sitä kautta oppineet olemaan viehättävämpiä naisille. Kysymys on siitä että mies ymmärtää voivansa oppia viehättävämmäksi.

Aivan täysin sama kun nyt mietit mitä laitat päälle työhaastatteluun, mietit valmiiksi pari kysymystä työnantajasta jne. Samalla tavoin pariutumistakin voi opetella ja sen lainalaisuuksiin tutustua. Monet ikisinkut koittavatkin tehdä sitä, miettivät mitä laittaa päälle ja mitä sanoa. Taktiikka voi olla väärä, mutta sen voi aina päivittää parempaan.

Äänestä
  • Naisilla ei ole mukautumiskykyä tai edes halua. Joten se on sitten siinä, siis se tilanne, että jos miehet ei tee aloitteita, nainen ei osaa tehdä asialle mitään;)

    Äänestä

Luuletko ap, ettei naisille käy koskaan niin, että mies, josta nainen on kiinnostunut, ei olekaan kiinnostunut?? :D Totta kai niin käy ja se sattuu. Itsellekin kävi useamman kerran niin pelkästään viime vuoden aikana ja sinkkukaverit kertovat samaa. Pyytänyt miestä treeneihin, kahville, leffaan, antanut puhnron baarissa jne. eli oma-aloitteisesti otetaan kontaktia eikä istuta kotona odottamassa miehiä. Kävi tietysti niinkin, että mies pyysi treffeille, menin ja en ollutkaan tarpeeksi kiinnostunut muutaman tapaamisen jälkeen. Kaverimiehiä löytyy, joiden kanssa on kivaa, mutta kun kummallekaan osapuolelle ei se kiva riitä, niin ei viitsi ruveta säätämään. Sellaista tämä elämä vain on ja ei siitä kannata masentua!

Äänestä
  • Etkö vielä ole oppinut, että tuohan on tarkoittanut vain, että olet yrittänyt itseäsi tasokkaampia? Tulet sen kohta kuulemaan, trust me.

    Kun nainen ei saa miestä kiinnostumaan itsestään niin se johtuu vain siitä, että hän yrittää itseään tasokkaampia. Kun palstan mies ei saa naista kiinnostumaan itsestään niin se johtuu vain siitä, että kyseinen nainen luulee itsestään liikoja (koska on joskus kelvannut seksiin YTM:lle).

    Jos osaisin ohjelmoida niin ohjelmoisin MAT-puppugeneraattorin, koska tämä on niin ennalta-arvattavaa.

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Etkö vielä ole oppinut, että tuohan on tarkoittanut vain, että olet yrittänyt itseäsi tasokkaampia? Tulet sen kohta kuulemaan, trust me.

    Kun nainen ei saa miestä kiinnostumaan itsestään niin se johtuu vain siitä, että hän yrittää itseään tasokkaampia. Kun palstan mies ei saa naista kiinnostumaan itsestään niin se johtuu vain siitä, että kyseinen nainen luulee itsestään liikoja (koska on joskus kelvannut seksiin YTM:lle).

    Jos osaisin ohjelmoida niin ohjelmoisin MAT-puppugeneraattorin, koska tämä on niin ennalta-arvattavaa.

    Sovitaan niin, että kyse ei ollut MA-teorian mukaisesta tapahtumasta vaan yksinkertaisesti siitä, että pyytäjä/kysyjä oli:
    * vanha
    * lihava
    * yh
    * sivistymätön
    * huonokäytöksinen
    * huonosti pukeutuva ja
    * köyhäkin;)

    Joo, nyt kuulostaa paljon paremmalta.

    Äänestä

  • ätmille jämät kirjoitti:

    Sovitaan niin, että kyse ei ollut MA-teorian mukaisesta tapahtumasta vaan yksinkertaisesti siitä, että pyytäjä/kysyjä oli:
    * vanha
    * lihava
    * yh
    * sivistymätön
    * huonokäytöksinen
    * huonosti pukeutuva ja
    * köyhäkin;)

    Joo, nyt kuulostaa paljon paremmalta.

    Lähden nyt kuntosalille hoitamaan tätä vanhaa, lihavaa kroppaani = lukemaan lehtiä. Yritän jostain matkanvarrelta hommata lapsen jonkun vastaantulijan kanssa, kiroilen kaikille salilla (ehkä myös röyhtäilen ja piereskelen). Päälle laitan liian kireät sivuraitaverkkarit ja emäntä t-paidan. Vaatteita en tietenkään ole hetkeen pessyt ja suihkussa käynyt, kun ei siellä ala-asteella sellaista opetettu. Kuudetta luokkaa en läpäissyt, mutta onneksi oppivelvollisuus päättyi siinä vaiheessa. Jos laitan tähän tilinumeron, niin lähetättekö rahaa? Salille ängen luonnollisesti pummilla, kun ei ole jäsenyyteen varaa eli liikuntaseteleitäkin saa lahjoittaa.

    Äänestä

Eilen tuli MOT:n dokumentti stalkkaajista. 3/4 suomalaisista stalkkaajista on miehiä ja heidän kohteensa nimenomaan naisia. Kuulemma nämä miehet ovat usein niitä, joilla on pakkomielle jotakin naista kohtaan eivätkä anna periksi, vaan haluavat "taivutella" naista. Joskus kyse on päättyneestä parisuhteesta.

Eiköhän toi parisuhde ole kahden kauppa. Jos toinen ei halua, niin sitten ei vaan halua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

::: kirjoitti:

Naiset eivät voi ikinä tajuta, miltä tuntuu, kun tutustuu johonkin ihmiseen, josta tietää, että minusta ja hänestä tulisi hyvä pari, mutta samalla myös tietää, ettei se ihminen ikinä kelpuuttaisi minua. Ei, vaikka ei hän ole mitenkään huomattavasti "parempitasoinen" kuin minä. Kyse on vain siitä, että naiset luulevat ansaitsevansa itseään parempia miehiä.

Minulle käy tätä jatkuvasti. Tämä on elämäni tragedia. Lähes aina kun tapaa jonkun naisen, joka olisi todella kiva ja todella sopiva minulle, joudun nielemään tunteeni, jäädyttämään sydämeni ja unohtamaan koko naisen. Näin käy, koska vaikka ihastuisin päällisin puolin vähemmän haluttavaankin naiseen, niin suurin osa naisista ei kuitenkaan hyväksy minua. Eivät edes ne minun tasoiset. Tämä on taakka, joka minulle on annettu kannettavaksi.

Joskus puristuu pieni kyynel silmäkulmaan, kun tätä miettii. Toisinaan taas tuntuu vain siltä kuin joku sitoisi rintakehäni ympärille rautalankaa ja kiristäisi. Miksi naiset eivät kelpuuta omantasoisiaan miehiä. Sitä en vain voi tajuta.... Se tuntuu kuin elinkautiselta tuomiolta. Saat nähdä naiset, joiden kanssa voisit elää onnellisena, mutta joudut tajuamaan samalla, että vaikka mitä tekisit, vaikka mitä sanoisit, niin et kelpaisi niille. Et, vaikka eivät ne mitään missiprinsessoja ole itsekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu