Olen miettinyt "ajan" todellista olemusta, nimittäin että onko"aika" todellista vai onko se illuusio? Onko olemassa useita eri aikoja, vai onko aika vain jatkuva nuoli? Entä jos "aikaa" ei oikeastaan ole olemassakaan, vaan koko todellisuus on yhtä möykkyä, tila jossa tapahtuu asioita? Jos ajattelee että ei oikeastaan ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta, vaan ainoastaan tila, avaruus? Että alkuihmiset ja dinosaurukset eivät ole menneisyyttä vaan ovat vain tapahtuneet ennen kuin olen itse ehtinyt havainnoida asiaa?
Onko "aika" todellista?
8
344
Vastaukset
- 6+10
Ennen kuin mietit onka aikaa vai ei sinun pitää määritellä aika. Jos et määrittele sitä, et voi tutkia sitä. Ja se määritelmä onkin aika hankala juttu, eli jäänee paskanjauhannaksi koko avaus.
Aika on todellista ja johtuu liikkeestä. Ajan nuoli osoittaa kohti suurempaa universumin kokonaisentropiaa päin.
Jos osoittaa.
Mehän emme oikeasti tiedä kumpaan suuntaan aikamme liikkuu.
Todellisuuden kannalta on aivan sama vaikka olisimme menossa aiempaa kohti.- smaaosd
Mistä tiedät ettei entropian ja ajan nuolen suhde olekin sellainen, että aika on illuusio joka johtuu nimenomaan ihmisaivojen entropian tasaisesta kasvusta?
Jos entropian rooli ajan suunnan määrittäjänä erotetaan ihmisaivoista se johtaa näkemykseen jossa se jos entropia alkaisi jostain syystä vähetä jossain päin maailmankaikkeutta se johtaisi välittömästi meidän aikamme kääntymiseen - vaikka välimatka olisi enemmän mitä valo kulkee miljardeissa vuosissa.
Aika siis periaatteessa EI VOI olla muuta kuin illuusio.
Myös suhteellisuusteoria viittaa siihen että aika on illuusio, koska avaruudessa on olemassa asioita, jotka eivät koe aikaa, mutta kuitenkin "ovat ajassa". Me voimme havainnoida niitä, mutta ne eivät koskaan meitä. Meille ne näyttäytyvät samalla tavalla ajassa ja paikassa olevina vuorovaikuttavina asioina kuin muutkin, vain tällaisen esoteerisen matematiikan teoreeman kautta olemme saaneet tietoa siitä että arkijärkemme on hieman pielessä.
- jepulis!
Aikapoika on todellista makkaraa ja se osoittaa kohti sinappia.
- picsordidnthappen
aika = ihmisen luoma määre. Periaattessa jo todistettu "taipuvaksi".
- tempus
Aika nimenä on ihmisen luoma määre, ei se mitä tarkoitetaan ajalla ole tietenkään ihmisen luoma.
- sano hoopo hetero
-- Aika on kuluavika esim. pynkkisen alueella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2352614- 601404
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621197Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137- 1001102
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871098Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985