Naiset pelkäävät ihannemiehiä

Kun tässä tulee ikää enemmän itselle ja kavereille, niin kyllä sitä huomaa että tavismiehet ne naimisiin päätyvät ja ihan normaalien mattimeikäläisten kanssa kauniitkin naiset hankkii lapsia. Vaikuttaa siltä että about 25-30-vuotiaina useat naiset tapaavat jossain jonkun perusjätkän jonka kanssa sitten muuttavat yhteen ja perustavat perheen.

On aika ilmeistä että ne mielenkiintoiset ja jännittävät "ihannemiehet", joista naiset vaikuttavat haaveilevan, eivät saa kumppania nuoruuden jälkeen. Tiedän useita tapauksia joissa todella komea, kaikin tavoin ihanteellinen mies on menettänyt naisensa jollekin tavisduunarijätkälle, joka tykkää istua sohvalla ja kitata kaljaa.

Syynä tähän on varmaan se että naiset haluavat turvallisuutta itselleen ja lapsille. Vaikka se tarkoittaisi avioliittoa ilman romantiikka ja seksiä. Naiset pelkäävät millaista elämä olisi haaveiden miehen rinnalla. Naiset kuin usein rakastuvat intohimoisimmin juuri sellaisiin miehiin jotka ovat kaukana normaalista; tästä johtuu myös paha poika-juttu. Nainen haluaa mielenkiintoista, yllätyksellistä ja intohimoista miestä, mutta silti usein valitsee sen päinvastaisen vaihtoehdon eli taviksen.
5337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, onko sitten sama ilmiö kyseessä, kun miehet sanoo että yksien kanssa seurustellaan mutta toisten kanssa mennään naimisiin?

Äänestä

Asia on ihan tutkittukkin, seksuaalisesti naista viehättää korkean mieshormoni tason omaava mies ja vastaavasti naimisiin mennäänkin alemman mieshormoni tason omaavan miehen kanssa. Asia selittyy sillä että nainen kokee jälkimmäisen uskollisempana.

Tiesittekö että nuorilla mustilla miehillä on korkeammat testo tasot kuin vastaavilla valkoisila. Mutta mustien miesten testo tasot romahtavat jo alle 25v kuin taas valkoisilla vahennys on 1% vuodessa 40v jälkeen.

Kuulun itse tuohon ensin mainittuun mies ryhmään ja seksiseuraa saisin paljon.
Olen kuitenkin uskollinen vaimolleni

Äänestä

Jahas, vai niin. Ehkä minä sitten olen poikkeus tähän sääntöön. olen 27 vuotias nainen ja olen naimisissa juurikin Ihannemiehen kanssa. Pitkä, tummatukkainen ja komea. kaikenlisäksi hyväluonteinen, huumorintajuinen ja osaava (korjaa niin talon kun autotkin yms.) En ikinä edes miettisi avioliittoa ilman romantiikkaa ja seksiä! Saatika olisi minkään idiootin kaljankittaajan kanssa. En todellakaan pelkää elää tämän miehen rinnalla. että näin!

Äänestä

Mulla on rinnallani se kaljaa kittaava tavismies mutta naama on kyllä komea kuin mikä ja raamit kuosissa.
Ihannemiestä olen siitä pikkuhiljaa muokannut viimoset 8 vuotta ja korjaa myöskin kaiken rikkimenneen ja rakentaa hienosti uuttakin. Monia ikäviä piirteitä olen saanut karsittua mutta kaikkia en edes yritä. Naisia olisi ollut tyrkyllä monen moista ja syynä lienee kyllä ulkomuoto joka antaa mielikuvan ihannemiehestä ja siitä villistä pahasta pojasta jolta saa hyvää seksiä kolme kertaa päivässä. Minun mies on onneksi liian mukavuudenhaluinen jotta jaksaisi kaikkia naisia miellyttää. Pitäkööt kaljansa kun paha se ei ole ja villistäkin kaukana. Mukavaa silmäniloa siltikin!

Äänestä

No eihän tuo nyt mikään uutinen ole!

Siis tietenkin kaikki järkevät naiset mieluummin ottavat miehen, jolta myös itse saa jotain. Nainen on kuule hyvin hauraassa tilassa esim raskauden ja synnytyksen jälkeen, mitä siinä kuule tekee jännittävällä komealla "unelmamiehellä", joka ei välitä naisesta vaain on vain upea pinnalta ja elää jännittävää elämää... Pahimmassa tilanteessa ajaa aborttiin, tai muuten vain ei tue perheen perustamisessa.

Usein kun tämä jännittävä ja "kiiltävä" mies ei välttämättä ole hyvä parisuhdetaidoissa, joita NAINEN arvostaa. Naisen sydän voitetaan kuitenkin huomioinnilla, turvallisuuden tunteella, luotettavuudella, sillä että voi tukeutua mieheen. Jännittävä hauska, kome amies voi vedota seksuaalisesti, mutta naisen sydämeen ja sitoutumiseen ei tällainen mieskään pääse.

Erikseen sitten naiset jotka havittelevat statusta ja rahaa, joita unelmamieheltä voi löytyä.

Ei ne naiset sitä tavista sen taviksenomaisuuden vuoksi valitse, vaan siksi, että tällä taviksella on sellaisia puolia mitä "unelmamieheltä" saattaa puuttua: turvallisuus, sitoutuneisuus, perhekeskeisyys, hyviä isiä jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelottava mies kirjoitti:

Kun tässä tulee ikää enemmän itselle ja kavereille, niin kyllä sitä huomaa että tavismiehet ne naimisiin päätyvät ja ihan normaalien mattimeikäläisten kanssa kauniitkin naiset hankkii lapsia. Vaikuttaa siltä että about 25-30-vuotiaina useat naiset tapaavat jossain jonkun perusjätkän jonka kanssa sitten muuttavat yhteen ja perustavat perheen.

On aika ilmeistä että ne mielenkiintoiset ja jännittävät "ihannemiehet", joista naiset vaikuttavat haaveilevan, eivät saa kumppania nuoruuden jälkeen. Tiedän useita tapauksia joissa todella komea, kaikin tavoin ihanteellinen mies on menettänyt naisensa jollekin tavisduunarijätkälle, joka tykkää istua sohvalla ja kitata kaljaa.

Syynä tähän on varmaan se että naiset haluavat turvallisuutta itselleen ja lapsille. Vaikka se tarkoittaisi avioliittoa ilman romantiikka ja seksiä. Naiset pelkäävät millaista elämä olisi haaveiden miehen rinnalla. Naiset kuin usein rakastuvat intohimoisimmin juuri sellaisiin miehiin jotka ovat kaukana normaalista; tästä johtuu myös paha poika-juttu. Nainen haluaa mielenkiintoista, yllätyksellistä ja intohimoista miestä, mutta silti usein valitsee sen päinvastaisen vaihtoehdon eli taviksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu