Alla löytämiäni, omalla kohdallani päteviä syitä.
Minua viehettää kyky kehittyneeseen, moniulotteiseen ajatteluun, josta puuttuu sellainen nuorille tyypillinen ehdottumuus ja mustavalkoisuus.
Pyrkimykseni on ymmärtää todellisuutta tieteen ja filosofian keinoin. Älyllinen uteliaisuus on yksi eniten arvostamistani piirteistä ihmisessä. Eikä tarvitse olla yhtä tiedeintoinen, kuin itse olen, minusta hienoa on jo se että pohtii tavallista enemmän ja moniulotteisemmin arkisia asioita, ja kykenee suhtautumaan myös itseensä analyyttisesti.
Ja mitä paremmin ajattelun kypsyessä sisäistää objektiivisuuden ja subjektiivisuuden, sitä suvaitsevammaksi se käytännössä tekee. En puhu tiettyjen ryhmien osalta, vaan suvaitsevaisuudesta yleisesti ottaen erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä kohtaan. Ja tämäkin piirre on ihmisessä mielestäni erittäin tärkeä.
Olen myöskin konfliktikammoinen, välttelen mielelläni epävakaan oloisia ihmisiä, joilla mielialat ailahtelevat. Ja aikuisethan keskimäärin ovat tunne-elämältään nuoria tasapainoisempia.
Enkä toki itsekkään ole aikuinen muussa kuin sanan juridisessa merkityksessä, joten kaiketi haen myös aikuisista itselleni jonkilaista ihmisenmallia, johon samaistua, tai jonka avulla kehittää maailmankuvaani.
Eri ikäryhmillä on myös tiukempi sosiaalinen normisto omaa ikäryhmää kohtaan, kuin nuorempia tai vanhempia kohtaan. Esim. lapsi joka katuu, satuttaa polvensa ja alkaa itkeä, saattaa olla oman ikäisten mielestä nolo ja "vauvamainen", aikuisten mielestä vain tavallinen lapsi.
Itse käytän alkoholia hyvin vähän, ja juhlin hyvin harvoin, ja saatan olla joidenkin oman ikäisteni mielestä tylsä, kun taas jotkut aikuisemmat pitävät minua tässä suhteessa ehkä jopa fiksuna.
Freudilaiset isäsuhdeteoriat voi heittää romukoppaan, kohdallani samoin myös väitteen rahan tai statussymbolien perään haikailusta. Sellaiset asiat minua ei kiinnosta, uskoitte tai ette.
Olen siis 18-vuotias tyttö. Yleensä tunnen vetoa lähinnä itseäni paljon vanhempiin miehiin. Nytkin olen ihastunut n.5-kymppiseen mieheen, joka kyllä alkaa olla max ikäinen. En sentään papoista välitä. Katselen kyllä oman ikäisiänikin nykyään, mutta enemmän tunnen vetoa kun ikää alkaa olla n. 25, tai enemmän.
Miksi ihastun vanhempiin miehiin
N.A. vm.1995
0
89
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 144453
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni831682Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ2651516Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä731495Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2421381Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121150Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1341110Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä1041089- 931034
Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi651013