Optatiivi vai imperatiivi?

Passiivin imperatiivin preesens kieltolakimuodossa, sanoo Verbix:

http://www.verbix.com/webverbix/Finnish/pidättää.html

Pidättämisestä puheenollen: joku aktiivisen instruktiivinen ihminen – olisikohan ollut itse Siirakki – totesi muistaakseni jotakin siihen suuntaan kuin

”Ihmisen ei pidä vettäns' eikä tultans' pidättämän!”

Ohjeen jälkimmäisen osan puki eräs jo edesmennyt koulukaverini – luokkani priimus ja sittemmin psykiatriaan erikoistunut lääkärismies – muotoon

”Joka pierusa sallaa, siinä on muutaki vilippiä!”

Taas on *ikipediaan joku kirjoitellut omiaan. Optatiiviksi kutsutaan suomen kieliopissa ollos-tyyppisiä muotoja, jotka teoriassa voitaisiin kuvata erittäin vajaataivutteiseksi (vain yksi muoto) modukseksi, mutta luontevammin imperatiivin 2. persoonan muotovariantiksi, siis ollos = ole. Kuvitelmat siitä, että se olisi merkitykseltään jotenkin ”toivomuksellisempi” kuin muka käskevä imperatiivi, johtunevat lähinnä siitä, että optatiivimuotoja esiintyy vain runokielessä.

Ks. sivun http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1659 lopussa olevaa huomaututusta optatiivi-sanan merkityksestä.

”Älköön pidätettäkö” on imperatiivin 4. persoonan muoto, jota koulukieliopeissa (ja valitettavasti myös kielitieteellisten tutkielmien kokoelmassa nimeltä ”Iso suomen kielioppi”) kutsutaan imperatiivin passiiviksi. Se, että kyse ei ole passiivista, ilmenee jo siitä, että muoto voidaan muodostaa myös intransitiiviverbeistä, samoin kuin siitä, että subjektia ei voi olla (ja kohde ilmaistaan objektin sijoilla, esimerkiksi partitiivilla kuten ”ketään”, niin kuin yleensäkin aktiivisten verbinmuotojen yhteydessä).