Työtä ruotsinkieliselle lastenhoitajalle.

Olisiko kenelläkään ruotsinkielen taitoisella lastentarhanhoitajalla, kiinnostusta tulla etelä- lappiin kunnalliseen päiväkotiin hoitamaan 2,5 vuotiaita kaksospoikiamme? Eli siis kunta maksaisi palkan työskentelisit kunnallisessa päiväkodissa ja mikäli tarpeen niin voisit asua meidän perheessämme. Mikäli jollakin olisi kiinnostusta niin ilmaiskaa ihmeessä kiinnostuksenne. Työt alkaisivat 1.11.2004. Kysele niin kerron mielelläni lisää. Kysymyksessä ovat siis meidän perheen kaksoset...
2118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen käynyt lukion (4 vuotta) ja saan tod.näköisesti ylioppilaslakin tänä jouluna.Aloitin nyt syksyllä koulun (opiston) mutta koulu ei ollutkaan sellainen kuin kuvittelin ja erosin mutta minulla on vielä huominen ja ylihuominen aikaa miettiä palaanko.Olen kyllä kallistunut vakaasti siihen suuntaan että en palaa.Olen nyt töissä muutamana päivänä viikossa,muutaman tunnin kerrallaan siivoilemassa kaverini tädin kanssa koska en voi päästä työmarkkinatuella töihin koska olen vielä jouluun asti kirjoilla lukiossa.Tässä on nyt tullut miekenkiintoa muita paikkakuntia kohtaan,koska olen jo 20 vuotta asunut samalla paikkakunnalla ja töitä ei ole täällä oikein tarjolla.Olen kyllä ollut kesätöissä puutarhalla toissa kesänä ja viime syksyn (-03) hoisin 1,5 vuotiasta poikaa kotonaan.Ruotsin kieli ei ole niin hyvä kuin englanti mutta olen aina tykännyt kielistä ja voihan sitä aina opiskella lisää.Jos pystytte lähettämään sähköpostinne niin voisin kertoa lisää ja kysellä.
Sellainen asia kiinnostaa ainakin heti että kuinka kauan tarvitsisitte hoitajaa?
Palataan asiaan jos ette ole vielä löytäneet hoitajaa.

Äänestä
  • Toivottavsti en astu nyt kemiläisten varpaille, mutta meilläkin olisi hieman tarvetta lastenhoitoavulle. Katso keskusteluista kohta "au pair", siellä on selitetty tarkemmin meidän tilanteemme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


M&M kirjoitti:

Olisiko kenelläkään ruotsinkielen taitoisella lastentarhanhoitajalla, kiinnostusta tulla etelä- lappiin kunnalliseen päiväkotiin hoitamaan 2,5 vuotiaita kaksospoikiamme? Eli siis kunta maksaisi palkan työskentelisit kunnallisessa päiväkodissa ja mikäli tarpeen niin voisit asua meidän perheessämme. Mikäli jollakin olisi kiinnostusta niin ilmaiskaa ihmeessä kiinnostuksenne. Työt alkaisivat 1.11.2004. Kysele niin kerron mielelläni lisää. Kysymyksessä ovat siis meidän perheen kaksoset...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu