400 tonnia perunankeitinvettä mereen Fukushimasta - päivittäin!
Jopa 10 miljoonaa becquerellia litrassa radioaktiivisesti säteilevää ja STRONTIUMIA sisältävää vettä virtaa tuhoutuneesta ykkösreaktorista suoraan mereen. Aikaisemmin arviot voimalaitoksen alueelta mereen päätyvästä kokonaismassasta ovat liikkuneet noin 300 vesitonnin määrässä, nyt lukua on korjattu 800 tonniin.
TEPCO:n johtaja Naomi Hirosen mukaan 400 tonnia tästä määrästä purkautuu pahoin vaurioituneesta ykkösreaktrorista, jonka alla sijaitsevasta kaivosta ennätyssuuria säteilyarvoja on myös mitattu. Johtaja oli tutkintakomitean kuultavana.
Vettä päätyy mereen kaikista tuhoutuneista laitoksista, reaktoreista 1,2,3 ja 4.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=9740
Tuolta riittää perunankeitinvettä useammallekin denialistille. Se on siitä mukavaa vettä, ettei sitä tarvitse välttämättä edes lämmittää, perunat kypsyvät muutenkin. Mutta yksi varoituksen sana: räjähtäneissä voimaloissa käytettiin ydinpommeista purettua plutoniumia uraanin seassa. Kannattaa varoa ettei niele plutoniumatomia. Yksikin riittää. Lisäksi, yleensä reaktoriytimen sulaessa muodostuu suuri määrä monenlaisia säteileviä hiukkasia, mutta niitä ei tässä keitinvedessä varmaankaan ole koska japanilaiset eivät ole niistä maininneet ja japanilaiset ovat kuuluisia tinkimättömästä rehellisyydestään.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Tuo 400 tonnia vastaa Vantaanjoen kesävirtaamalla ~2 minuutin juoksutusta.
Ainoa että sekään ei mene mereen vaan jää laitokselle. Kontaminoitunut sadevesi taas valuu mereen ja se ei ole kauhean aktiivista, muistaakseni 20bg/l tms.
Huuhaa mediassa ei taas ole osattu englantia ja se uppoaa muutenkin noin foliohattuihin.
Vuodosta tarkasti lisää täällä.
http://www.tepco.co.jp/en/nu/fukushima-np/water/images/140127_01.pdf
Mitä per... onko vantaanjokikin ydinjätteen saastuttama?
Ja kahdessa minuutissa yhtä suuret päästöt kuin Fukushima ykkösessä.
Fukushima ykkösessä vuorokaudessa.
400 tonnia huhhuh.
Noh onhan se noin 2 merikontillista nestettä.
Paljonkos sillä määrällä nousee se Tyynen meren pinta?
Ja jopa 10 miljoonaa becquerellia litrassa. Siis yhdessä litrassa.
Paljonko lopuista löytyi?
Käypäs hakemassa sieltä Fukushima ykkösen kaivosta perunankeitinvettä.
Miksi? Mulla on vesilaskut maksettuna, joten hanasta tulee riittävästi.
Mutta vastiksella petti hermo keitinvesien kanssa, kun hekumoitu 400 tonnia laitettiin konkreettisempaan muotoon.
Just juu.
”… kun hekumoitu 400 tonnia laitettiin konkreettisempaan muotoon.”
Vantaanjoki kuulemma suoltaa kahdessa minuutissa vettä saman verran kuin Fukushima ykkönen vuorokaudessa. Vantaan vesi on siis konkreettisesti (24*60)/2=720 kertaa vaarallisempaa.
Heh, näin käy kun ymmärrys ei riitä :)
Juu, 400 tonnissa suomalaista porakaivovettä voi olla 8 miljoonaa
pekkereliä, ja se on edelleenkin kelvollista keitinvettä.
Vastakarva raasu ei oikein tajua näitä yksiköitä.
Olet sikäli oikeassa että tajuamisesta on kyse.
Taisit trkoittaa vasti tajuuttomuudestasi.
Kun et osaa laskea, niin merikontin tilavuus on pyöreesti 100 kuutiota eli 100 tonnia vettä
Nyt kun vertaat merikonttia joka kulkee rekalla Tyynimereen, ehkä heräät.
Tai agw-hihhulina otat käteesi Atlas-kartaston ja sitten alkaa kirjoittelu...
Mistä muuten lasket merikontin tilavuudeksi 100m³?
Se on 31,8 m³ (20 jalka) ja 66,4 m³ (40 jalka)
Mutta puhut soopaa mutenkin, joten annettaan sinulla armahduksen.
Kontti. Noin 2,5 x 2,5 x 15 ja metrejä. Tulee nafti 93 m3.
Mutta etkö osaa ymmärtää asian pointtia.
Jos sinun kontissasi on tarkka luku 66 m3, niin kuinka paljon 8 kpl tuollaista nostaa meren pintaa?
Voin kertoa sinulle , Moskovan valloittaja, että vastis haluisi uutisellaan säväyttää kertomalla asian tonneina.
Kun nuo tonnit muutetaan konkreettiseksi, niin uutinen läsäshti alkuunsa.
Sitten tulee heppu, jonka isä uupu mäMoskovan portille, kertomaan soopan puhumisesta.
Konttien tiedot olivat kyllä ihan alkulähteeltä ja virrallisia ja sinun 100 m³ on hihasta vedetty.
Suksii suohon, ääliö.
Merikonttien mitat
Yleisimpien konttien mitat:
20' 40' 40' HC
Pituus 6058mm 12192mm 12192mm
Leveys 2438mm 2438mm 2438mm
Korkeus 2591mm 2591mm 2895mm
Sisäpituus 5890mm 12010mm 12010mm
Sisäleveys 2330mm 2330mm 2330mm
Sisäkorkeus 2370mm 2370mm 2690mm
Pinta-ala 13,7m2 28,1m2 28,1m2
Tilavuus 31,8m3 66,4m3 76m3
Kantavuus (uudet) 20000/28000kg 26000kg 26000kg
Taara (noin) 2250kg 4000kg 4200kg
Eurolavat (120 x 80 mm) 11kpl 23kpl 23kpl
Ovien aukeamisleveys 2320mm 2320mm 2320mm
Ovien aukeamiskorkeus 2280mm 2280mm 2580mm
Meidän isä ei muuten ollut mukana retkellä kun oli vastarintaliikkeen miehiä.
Pidä turpaasi pienemmällä, muuten suutun ihan oikeasti.
Vanhan ajan Japanissa TEPCO:n johtaja olisi pitänyt tehdää harakirin, mutta nykymaailmassa johtajien erehtykset palkitaan kultaisella kädenpuristuksella.
Kiva kuulla, että japanilaiset ovat jälleen rehellisia, minun usko siihen kyllä horjui kunnäin sen filmin " Die Fukushima-Lüge". Mutta sellaisia filmejahan ei Suomessa näytettää, kansa kun voisi tehdää johtopäätöksiä, miten päätökset ja reaktorit täällä syntyvät.
Kuule.
Hyökkää sinä Moskovaan gynther ja aitaa ihmispoloja.
Sekoiletko jo?
Ei tuhnu sekoile tavallista enempää, se vain ”ajattelee omilla” niin kuin aina, mutta aina ei molemmat solut käynnisty, joskus ei kumpikaan.
Yleensäkin nämä omilla ajattelijat ovat niin pihalla, ettei niiden juttuja kannata edes yrittää oikaista koska silloin pitäisi aloittaa aivan perusteista, suurin piirtein peruskoulun ensimmäisen luokan tasolta.
Siinä hyvä esimerkki mainitusta lapsellisesta häiriköinnistä ja tieteenvastaisesta huuhaa-roskasta.
Vastis. Tää kaksi solua juttu on tarhatasoa.
Et sitten pysty vastaamaan, onko 400 tonnia vettä paljon vai vähän, kun sellainen määrä lurahtaa Tyyneenvaötamereen.
Mitenkäs sinun ihailevasi Neuvostoliitto?
Olikos siellä ympäristöasiat kohillaan?
Siellähän ei lurahdellut vahingossa.
” Et sitten pysty vastaamaan, onko 400 tonnia vettä paljon vai vähän, kun sellainen määrä lurahtaa Tyyneenvaötamereen.”
Tuollaisia kysymyksiä tulee kun ”ajattelee omilla”.
Ottaen huomioon, että sinä olet ainoa viisas ja muut tyhmiä, niin kykenemättömyytesi vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen peloittaa paljon enemmän kuin Fukushima. Meidän muiden tarvitsee olla todella urpoja.
:)
Sinä ja tuhnu olette ilmiselvästi yhtä viisaita. Oletteko veljeksiä tai muuten sukua?