Jos kuulen radio- tai televisiohaastateltavan käyttävän yksittäisenä pelkästään monikossa esiintyviä suomen kielen sanoja kuten housut, sakset tai ennen kaikkea markkinat yksiköllisinä, niin ryhdyn epäilemään hyvin suuresti myös haastateltavan sanoman sisältöä. Jos ihminen ei osaa edes äidinkieltään, niin mahtaako hän osata mitään muutakaan.
Lisäksi uudisverbi voimaannuttaa toimii aivan samalla tavalla. Ihminen, joka käyttää tuollaista teennäistä sanaa, suhtautuu kaikkeen muuhunkin yhtä kritiikittömästi eikä hänen puheillaan ole mitään väliä.
Kielifundamentalistiko?
Että sieppaa
1
63
Vastaukset
”Markkina” on normaalia kieltä markkinoinnin ja myynnin alalla. Tätä vastaan on ihan turha vikistä. Se nyt vain on niin paljon kätevämpi kuin ”markkina-alue”, että sitä käytetään. Virkakielessä ja muussa sellaisessa pitää toki käyttää pitempää sanaa ainakin toistaiseksi.
Voimaannuttaminen taas on osa höttöpuhetta eikä suinkaan höttöisin osa sitä, joten erityisesti juuri sitä vastaan ei kannata hyökätä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719707- 766700
- 286356
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996125Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435989Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1015871- 635295
- 455010
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604340- 503950