ihminen ja puu

Eihän tuo ole filosofinen, vaan fysikaalinen kysymys, ja vastaus on, että samat ääniaallot etenevät puusta riippumatta onko kukaan vastaannottamassa niitä tärykalvoillaan. Tämän voisi todistaa esim. nauhoittamalla kaatuvan puun ääntä, ja sitten toistamalla sen ihmisille. Ääni kuuluisi tallenteelta.

Kvanttimekaniikan mukaan kuu ei ole taivaalla jos kukaan ei katso sitä.

No ei kuulu, kun ei kukaan kuuntele. Ääniaallot kyllä lähtee liikkeelle kaatumisen seurauksena, vaan kuulemista ei tapahdu.

Sama kuin kysyy, näkyykö se puu sitten metsässä, jos ei kukaan katso? No ei näy, kun kukaan ei katso. Vaan on se puu silti siinä paikallaan, katsomattakin.

Vanha ketju, joten sori että uppaan, mutta tuli pakkofiilis oikaista tähän liittyviä vääriä käsityksiä.

Tämä ei itsessään ole edes mikään filosofinen knoppi, paitsi jos siitä tehdään keinotekoisesti sellainen. Kyse tässä asiassa on fysiikasta.

Eli kuuluuko puun kaatuminen jos kukaan ei ole kuulemassa? Oikea vastaus on EI KUULU, sillä puun kaatuminen ei aiheuta ääntä, vaan se ainoastaan saa ilman molekyylit värähtelemään/aaltoliikkeeseen. Tämä liike taas saa tärykalvon liikkumaan ja tässä kohtaa ulkoinen informaatio muuntuu mokekyylien aaltoliikkeestä elektrokemiallisiksi hermoimpulsseiksi, jotka tulkitaan aivoissa ääneksi. Mielen ulkopuolella ei siis ole ääntä, kuten siellä ei ole valoakaan.

Niin kuuluuko ääni, jos puu kaatuu? Olen nähnyt puun kaatuvan, ja silloin siitä kuului ääni, kunnon rysäys. En tiedä, päteekö tämä yleisemmin.

Metsässä rytisee. Kaislikossa suhisee.

Siinäs kuulitte. Rytisee ja suhisee, vaikkei kukaan ole kuulemassa.

Tuo on toisaalta ajateltu vähän päälaelleen, vähintään yhden näkemyksen mukaan.

1) Kohina ei vaadi havainnoijaa, eikä havainnoija (jos sellainen löytyy, havainnoija on todennäköisesti jo itsessään harvinaisuus) välttämättä saa kohinasta mitään irti vaikka olisikin paikalla tai saisi jonkinlaisen näytteen tai siirteen tapahtumista.

Jos havainnoija osaa käsitellä vastaanottamaansa kohinaa siten, että saa siitä tulkittua jotain jolla on ymmärrettävä merkitys, kohina tai osa kohinasta muuttuu prosessissa informaatioksi, ja joka [informaatio] voidaan jatkoprosessoida tiedoksi (tai vaikka säännöksi) saakka.

Informaatio ei siis ole defaultisti tietoa,
Tieto on informaatiota silloin kun se on vahvistettu tiedosi, on olemassa ja saatavilla.

Toisaalta nihilistinen lähestymistapa, ja ihan legit tietyllätapaa myös, on sekin että se mistä ei ole tietoa (olemassa tai saatavilla), sitä ei ole olemassa. Tiedon näkökulmasta. Se sulkee paljon asioita pois, mutta toisaalta ei kiellä tutkimasta eikä kiellä uuden tiedon olemassaolon mahdollisuutta, paremminkin kannustaa ehkä myös nimenomaan kunnolliseen tutkimukseen ja tiedonjakoon. Ja antaa rivien välistä ymmärtää, että oikotietä onneen ei ole olemassa.

Pientähän tuo vielä on. Jotkut viisaat ovat sitä mieltä, että maailmankaikkeus on sen kokoinen mitä me kykenemme näkemään. Sillä ei ole merkitystä mitä jää näköalueen ulkopuolelle.

>>Yleisemmin kysyttynä: Jos A ja B eivät ole vuorovaikutuksessa, onko B:tä A:n kannalta olemassa?<<

Jos B on olemassa, on se olemassa, vaikka A ei sitä tietäisikään.

Äänten kuuleminen saattaa olla vaikuttanut siihen miten luonnonlait toimivat? Kun on olemassa elin, joka aistii paineen vaihtelut niin pitkän aikavälin ekosysteemit, sybmioosit ja muut seikat ovat voineet oppia tuon elimen avulla itsestään jotakin olennaista.
Krishna tietoisuus esim. antaa eräässä kirjassaan neuvon: Älä kiinnitä huomiota lainkaan, vaan ole kuin stooalainen, silloin kun on luonnossa menossa myrskytuulet ja -sateet. Näin saat pitkällä aikavälillä sään toimimaan eduksesi tai opit ehkä hieman kontrolloimaan sitä.

Mutta miten on tulkittava seuraava Simpan laki: PALJON METELIÄ TYHJÄSTÄ? Voiko miljoonan kuutiometrin täydellisessä tyhjiössäkin olla tavallaan paineen vaihteluja?