Osaisiko joku selittää, miksi latinassa sanotaan "memento mori"? Omaan vajavaiseen kielitajuuni kuulostaisi paremmalta "memento morieris". Miksi siis käytettäisiin infinitiiviä?
Memento mori?
Ihmettelijä
64012
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sanonnan ”Memento mori” kerrotaan olevan sellainen, jota orja kuiskaili triumfaattorin korvaan. Tämä uskomus on perätön: sanonta on peräisin vasta keskiajalta. Sen sijaan antiikista tunnetaan Tertuallianuksen kertomana seuraava: ”Hominem se esse etiam triumphans in illo sublimissimo curru admonetur. Suggeritur enim ei a tergo: Respice post te! Hominem te memento!” (Apologetum, 33,4) – Koska teos kokonaisuudessaan oli, nimensä mukaisesti, kristinuskon ja kristittyjen puolustuspuhe, sen kuvauksissa voi epäillä olevan tarkoitushakuisuutta.
Kehotus ”Katso ympärillesi! Muista olevasi ihminen!” voidaan tietysti nähdä ajatukseltaan samaksi kuin ”Muista kuolevasi”, tai sitten ei. Joka tapauksessa kielellinen ilmaisu on varsin erilainen.
Ilmauksessa ”Memento mori” saattaa kielellisestikin olla vähän munkkilatinan makua. Klassillisessa latinassa kyseinen verbi kyllä usein saa infinitiivissä olevan määritteen, mutta yleensä akkusatiivissa olevan määritteen kera.
”Memento morieris” ei sekään kuulosta hyvältä – se olisi vähän kuin suomessa sanottaisiin ”Muista kuolet”. Pikemminkin voisi sanoa ”Memento ut morieris”.
"Memento mori" aiheutti hämmennystä, sillä tuo infinitiivirakenne olisi suomeksi pikemminkin "muista kuolla" kuin "muista kuolevasi". "Memento mori" kuulostaisi näin pikemminkin kehoitukselta kuolla kuin muistutuksena kuolevaisuudesta.
Miksiköhän muuten käytetään preesensin infinitiiviä "mori" eikä futuurin infinitiiviä "mortuum iri"? Ilmauksessahan viitataan epämääräiseen hetkeen tulevaisuudessa. Pitäisi varmaan tästä lähteä kirjastoon hakemaan kunnollinen latinan kielioppi ja ruveta lukemaan...
Memento mori -aiheen vierestä edelliseen viestiin viitaten:
Miksihän nykyisin käytetään miksiköhän-muotoa, niin kuin nyt sinäkin teit? Onkohan se ajallemme tyypillistä itsetehostusta vai mitä. Lieneekö edes kieliopillisesti oikein sellainen moninkertaisuus! Pahalta se näyttää ja kuulostaa, sama jos sanoisi "myöskin".
Muistan vuodet, jolloin miksiKÖhän-muoto oli verbaalivirtuoosien pöydässä vitsi. O tempora o mores.
»Ave, Cæsar, morituri te salutant!»
Simo-Auli Arra (taiteilijanimi) julkaisi 50 vuotta sitten ihan omalla nimellään Niinisalon-varusmiesajoistaan kertovan romaanin Viiden tien risteys. Muistaakseni tuo ”morituri te salutant” suomentui siinä muotoon ”hiiri juoksi ikkunalla”.
Saatanpa muistaa väärinkin. Käännöskään ei liene ihan kohdallaan.
1985 edesmenneen kirjailijan leski arvioitsi miestään muun muassa sanoin ”Maurilla oli ruhtinaalliset tulot ja suuriruhtinaalliset menot”.
Jasså, sellaista munkkilatinaa tällä kertaa.
Kirjainta æ ei käytetty antiikin latinassa eikä sitä varmaankaan ole opetettu suomen latinakouluissa ainakaan 1700-luvun jälkeen.
Sanonnan todellinen tunnettu muoto on ”Have imperator, morituri te salutant”, ja sekin on vain Suetoniuksen kertomaa (Claudius, 21). joten sekin saattaa jo olla jotenkin väännetty. Ja sekin kerrotaan erityisesti meritaistelunäytökseen menevistä ihan erityisessä tilanteessa – ei jonain gladiaattorien yleisenä fraasina:
”Quin et emissurus Fucinum lacum naumachiam ante commisit. Sed cum proclamantibus naumachiariis: "Have imperator, morituri te salutant!" Respondisset: "Aut non," neque post hanc vocem quasi venia data quisquam dimicare vellet, diu cunctatus an omnes igni ferroque absumeret, tandem e sede sua prosiluit ac per ambitum lacus non sine foeda vacillatione discurrens partim minando partim adhortando ad pugnam compulit.”
No, minun koulusivistykseeni ei latina kuulu millään muotoa. Opinahjoni kielilinjalaiset sitä saivat päntätä.
Olen pahoillani, jos copypastansin jostakin vääränlaista kirjaimistoa ja latinisteja loukkaavaa legendaa.
Jostakin olen ollut ymmärtävinäni, ettei antiikin latinassa käytetty edes kirjaimia a ja e, vaan silloin raapustettiin vielä ihan vain ekaluokkalaisten tikkukirjaimilla tai ties millä unsiaaleilla. Ero majuskeli- ja minuskelikirjaimiin muodostui vasta joskus frankkien valtakunnan aikoihin, 700- ja 800-lukujen vaiheilla. Olisikohan Kaarle Suuri puhunut ISOILLA kirjaimilla ja Pipin Pieni vastaavasti vähäisemmillä – vai ehkä sittenkin toisinpäin?