Työskenneltyäni enimmäkseen miesvaltaisilla aloilla näin miehenä ajattelin kirjoittaa hieman siitä kun mies hakeutuu määräajaksi naisvaltaiselle alalle. Kun sitten kokeilin myöskin naisvaltaista alaa niin hyvin pian havaitsin kuinka epäreiluja naiset olivat mies työntekijää kohtaan. Miehenä suhtauduin työasioihin ehkä hieman miehekkäämmällä tavalla. Seurauksena oli että kun ja jos naistyöntekijä kuuli tai näki ihan tavallista miehen tekemää työtä niin hän aina löysi siitä jotain sellaista joka sai hänet lähes juoksuvauhtia kertomaan johtajalle . Tällaista sattui aika usein ja tuntui että naiset olivat oikein juorukelloja. Työyhteisöissä naiset haluavat miellyttää johtajaa kertomalla hänelle kuin äidilleen kaikki pienimmätkin asiat . Kuvittelevat varmaankin että siitä on heille hyötyä ja että heidät koetaan tärkeäksi. Muuten kyseisellä työpaikalla oli aina joku naistyöntekijä raskaana . kellä oli pahat kuukautiset jne. jne. Ei oikeinkaan hyvä kokemus.
Vastaukset 5
- nais sairaanhoitaja
Miehet miesten töihin ja naiset naisten töihin. Sitten on kyllä töitä joihin molemmat sopii kuten kaupan kassa.
- kunnontyöntekijä
Aloittajan kokemukset olivat kuin minun kynästäni. olen koke´nut tuon saman miesvaltaisella työpaikalla näin naisena =O.
- pitkäpinna
Kyllä yhdyn täysin edeltäviin. itse olin 15vuotta nais valtaisella alalla kunnes mitta täyttyi. yhtä helvettiä koko aika.
- Mäkinoonnainenmutta
Joo, jotkut naiset on loistavia nussimaan pilkkua. Ite oon nainen, mutta melko suurpiirteinen ja sittenkun sattuu näitä viilaajia niin suksethan siinä menee ristiin. Yleensä jostain vähäpätöisistä seikoista ja/tai hommista tehdään suuri numero.
Oon ratkaissut ongelman niin että menin miesvaltaiselle alalle. Normimeinink, rento meininki :) - hitsaaja
Minä taas olen nainen miesvaltaisella alalla. Luulin juoruamisen muun moskan vähentyvän, mutta hitot! Samaa sontaa se on sielläkin! Eikä minun taholta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu291147- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa146896- 98844
- 45737
- 62726
- 61696
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682