Miksi kavereita on niin vaikea saada?

On minulla yksi ystävä, ja ystävystyminen hänen kanssaan oli niin helppoa: Minä juttelin, seuraavana päivänä hän jutteli, minä pyysin kahville, hän pyysi kahville, minä heitin kommentin, hän heitti kommentin, ja sitten olimmekin jo kavereita... Nykyään on yhtä tuskailua saada uusia ystäviä, kun tuntuu koko ajan ettei ole haluttua seuraa ja saa aina olla se aktiivinen osapuoli. Sitä sitten luovuttaa ja on yksin kun ei enää kehtaa yrittää. On minulla omakin elämä onneksi. :)

Lähden sun kanssa kahville.

onhan se vaikee saada ystävii :/ tuntuu aina et toiselta loppuu kiinnostus ja juttu hiipuu.. Itselläni on poikaystäväni lisäksi yksi hyvä naispuolinen ystävä (tutustuimme pari vuotta sitten opiskelun kautta), ja no onhan noita ns hyvän päivän tuttuja jotka juuri on fb:n kaveri listalla muttei koskaan tuu juteltua..
Mistä lie johtuu et se on nii hankalaa, vaik kuinka yrittäis pitää yhteyttä mut ei sitä jaksa vaan yksinään yrittää kyl siihen kaks tarvittais.
Itsekkin kyl kaipailisin tyttökavereita joiden kaa jutella "tyttöjen jutuista" ja sillain.. Tokihan teen parhaan kaverini kanssa simmosta, mut aika yksinäistä ku hänelläkin luonnollisesti omat menonsa ja kiireensä. Mut eiköhän se tästä, ei se määrä vaan se laatu

Aina saan itsekki samat vastaukset kavereilta joita kysyn lähtisivätkö kahville? "en mä ny jaksa", "nyt huono hetki, katotaan myöhemmin" myöhemmin kun katsotaan niin eivät jaksa tai tullut jo parempaa tekemistä.. Huoh!
Välillä lähtenyt sitten yksin kahville johki ja kuinka hienoa se on katsoa kun joku on kaverinsa/ ystävänsä kanssa kahvilla ja minä yksinään...

Niin tutulta kuulostaa. Missäpäin Suomea asut? Minullakin just olis vapaata ja probleema miten sen ajan käyttäisi ;)

Tuo kuulostaa niiin tutulta. Aikuisena on tosi vaikee saada ystäviä. Oikeita ystäviä, kelle vois soittaa jne.

Joo, samoja ongelmia itsellä. Ja sitten tuntuu et nolottaa jotenkin kun ei oo enempää kavereita... Vaikka en niitä kavereita nii kauheasti kaipaa ees kyllä, kun ois ees joku yks sellanen ystävä, kenen kaa soitella ja olla enemmän yhteyksissä.
Mutta eiköhän niitä ystäviä vielä jossai vaihees kohdalle osu! ;) On vaan oma itsensä ja avoin ja rohkeesti juttelee uusille kiinnostaville ihmisille...

Heippa! Täällä 21v nainen ja täytyy myöntää että vasta nyt havahduin ensimmäistä kertaa siihen,että olen jo "aikuinen" sillä niihin kavereihin ei enää niin helposti tutustu ja huomaa kasvaneensa monesta ennen niin hyvästä ystävästä aivan eri suuntaan.

Surullista,mutta totta.

Pitäis varmaan perustaa joku nuorten naisten ryhmä,jonka kanssa vois yhdessä kahvitella ja rupatella niitä näitä.

Ihmiset ovat aikuisena oppineet varovaisiksi. Kaikenlaisia molopäitä, kusipäitä, narsisteja ja draamaqueenejä kun on tullut vastaan, niin tietää, ettei kaikkia kannata päästää lähelleen.
Kaikenlaisia riidanhaastajia, tahallaan toiselle ongelmien aiheuttajia, ystävän poikaystävän viejiä, hyväksikäyttäviä loisia, ongelmiaan vuodattavia psyykkisiä vampyyreitä, joita toisen ongelmat eivät vähempää voi kiinnostaa ym todelliseen, vastavuoroiseen ystävyyteen kykenemättömiä hyypiöitä vaan on maailman sivu täynnä, joten kannattaakin olla varovainen ja valikoiva seuransa suhteen.
Tai sitten tunne toisen seurassa viihtymisestä on vain yksipuolinen eikä toista vaan kiinnosta, vaikka itse tykkäisi kuinka kovasti.

Ihan totta! Olemme oppineet varovaisiksi.Tiedämme,että tämä maailma on täynnä hirveitä ja ilkeitä ihmisiä jotka haluavat toisille vain pahaa.

Itse ainakin olen myös tajunnut,että turha sitä on olla sellaisten ihmisten seurassa mistä ei oikeasti nauti.Nuorempana sitä kaveerasi ties millaisten idioottien kanssa eikä tajunnut että jokaisen ihmisen seura ei tee itselleen hyvää.Ennemmin sitä on yksin,kuin epämiellyttävässä seurassa.

Tottapa puhutten. Itse kanssa nyt aikuistuessa joutunut huomaamaan, ettei se ystävystyminen olekaan niin helppoa. Opiskelujen ohella tulevat toki koulukaverit, mutta muut ystävät on harvassa. Tai toki niitä kavereita on, muttei niitä, kenen kanssa oikeasti jakaisi herkempiäkin asioita tai jonka kanssa voisi vain tehdä asioita suunnittelematta sen suurempia. Ois mielenkiintosta tavata samankaltaisessa tilanteessa olevia ihmisiä. Tykkään Let's eat together!-tyylisistä ryhmistä, mut niiden tapaamisissa porukka usein hyvinkin "sekavaa". Pitäis järjestää sellanen kohdennettu juttu :D

Taas yksi sosiaalisen median uhri. Miettikää näitä ihmisiä kun suunnittelette uusia somebisneksiä rahankiilto silmissä.

Näin se menee että mies saa naisista kavereita aikuisella iällä ja nainen miehistä.
Miesten ainakin todella vaikeaa saada aikuisella iällä kavereita miehistä.
TSEMPPIÄ keskustelun aloittajalle!

PS. Naisilla ehkä työpaikoilla ja harrastuksissa paremmat mahdollisuudet saada ystäviä.Ihmiset on kyllämuuttuneet sulkeutuneimmiksi minun mielestä niinku yleensä.En tarkoita että sinä olisit vaan yleisesti.Esim kuntosaleilla aika hiljaista..

mitä ystävillä tekee jos menee liian tuttavallisseksi niin tuppaavat puuttumaan liiaksi henkilökohtaisiin asioihin,

Hienoa kun joku pukee sanoiksi sen mitä niin moni mielessään ajattelee.

Ihminen, jolla on oikeasti edes yksi hyvä ystävä voi olla todella tyytyväinen.

Minäkin voin lähteä, jos joku haluaa :)

Kirjoita googleen kirjekaveri..Sieltä löytyy kirjeenvaihtoilmoitukset eri ikäisille ihmisille..Sitten vaan kirjoitat itsestäsi ja kerrot, että haluut itsellesi lisää kavereita samalta alueelta kuin itse olet..Itse olen tuota kautta saanut paljon uusia ystäviä..Kokeile, ei siinä mitään menetä :)

Ala harrastaa jotain, josta saat samanhenkisen ystävän. Käy vaik kurssilla jossain.. :)

Ehkäpä tuo on vain ohimenevä vaihe. Tällä hetkellä ystävä -markkinoilla voi olla hiljaista, mutta kukapa tietää, miten asiat ovat jonkin ajan kuluttua. Harrastukset, opiskelut, työt yms voivat tutustuttaa uusiin ihmisiin ja sitä kautta johtaa tuttavuuksiin.

On ihailtavaa, että olet noin aktiivinen. Sellaiselle yleensä löytyy seuraakin.

Olen paljon vanhempi kuin sinä, mutta jossain määrin olen itse havainnoinut, että koettu yksinäisyys nuorempana ei paljoa muutu aikuisempanakaan. Ehkä se on niin, että jotkut ovat aina enemmän tai vähemmän lonereita, mutta en usko siitä olevan kyse sinun kohdallasi.

Missä vaiheessa virtuaaliset facebook ystävät ovat alkaneet olla oikeita ystäviä?
Ajatellaanpa että joillakin saattaa olla 200 - 300 (jopa 1000) facebook kaveria eli "ystävää".
Kuka niistä oikeasti on oikea ystävä? Kuinka monta niistä saat kutsuttua kylään tai lähtemään kahville? Veikkaan 0 - 2.
Tietysti jos pyytää ryyppäämään ja etenkin jos lupaa tarjota illan, saattaa olla parempi mahdollisuus. Mutta muuten se on tyhjän kanssa.
Eihän facebook ole edes mitään totta. Siellä vaan ovat esillä kuin eläinnäyttelyssä.

Tuo kuulostaa niin tutulta ja itse koin tuon juuri pari päivää sitten. Olen itse 21-vuotias ja Tampereelta. Näin isossa kaupungissa, ja silti yksinäinen. MOnia kavereita on, muttei yhtään lähintä, tosiystävää.

ollaa suomalaiset senverra juroo poruukkaaa ettei viittitä tutusttuu vieraisii ihmisii ko humalas.

jättääkää se jättäminen.

Nykyään aivopestyt lampaat jotka haalivat omaisuutta eli noin 95% maailman väestöstä haluaa kavereita ja suhteita ihmisten kanssa jotka ovat varakkaita, sillä varakkaiden kanssa voi tehdä enemmän, käydä ravintoloissa ja matkustella yms.
Ja ongelmatilanteissa varakkaista ystävistä on hyötyä myös taloudellisesti.

Ei köyhän kanssa voi tehdä mitään sillä rahaa ei ole koskaan mihinkään.

Kuullostaa aika kylmältä mutta tämä on se totuus

täällä kans yksi 20v joka opiskelun kautta muuti muualle ja koska oppisopimuksella opiskelin niin muut opiskelijat paljon vanhempia eikä heistä kavereita saanut kun koululla. nyt samalla paikkakunnalla mutta töissä ja silti kavereita ei ole tullut enempää. Koska kaikki ovat vaan tuttuja ja paljon minua vanhempia.
Mistä nyt löytäis ystävän? Yksinkö baariin pitäis mennä tyrkylle ja änkeä kaikkien ihmisten seuraan?

Jyväskylän alueella olevat sinkut voivat osallistua Anonyymit Sinkut Seuran toimintaan. Katso netistä tapahtumat yms
http://anonyymitsinkutseura.fi/

Niin on vaikea saada kaveria.
Erostani on kaksivuotta ja olen etsinyt naiskaveria joka suunnalta .Deittisivustoillahan niitä on,mutta mikä vaivaa pieniäkin naisia (alle 160 cm) jotka haluaa kaverikseen puhelinkioskin kokoisia miehiä ?
Itse olen 165 pitkä (pätkä) ja hoikka ,60 kg ja kaikki muutasiat kunnossa,ulkonäköä myöten,joten naisia ei kiinnosta kun olen niin pieni.
Katso vaikka S24 treffit, siellä odotan sydän syrjällään.

T: Mikko

käyn ystävä listaa YouTubessa läpi, ketään en pyydä kahville vaikka vois kai lähimmät tullakin karjalasta*,
laiottavat videoita tubeen ja kommentoin niitä sitten, joko julkisesti tai yksityisesti
Eniten mulla on YouTube videoystäviä Vermotista usasta, onhan YouTube sieltä kotoisin
Muita ystäviä ei ole yhtäkään ,
sama juttu on jonkun videopostausystävän kohdalla mutta in siellä,tosi seurallisia
jotka laittavat häät ja melkein kaikki muiden nähtäville

*venäjän

Naisten on kyllä ihan turha itkeä yksinäisyydestä tai kaverien puutteesta, koska kuka tahansa nainen saa miehistä seuraa pelkästään hengittämällä niitä kohti!

Lähtekää sieltä Facebookista niin saatte ystäviä.

Aloita siitä että POISTAT typerääkin typerämmän Facebook tilin ja alat elämään oikeaa elämää. Facebook "kaverit" on vain nimimerkkejä nimimerkkien joukossa , todennäköisesti myös moni niistä Facebook "tyttökavereistasikin" on pokia,, ja siksi kahvittelu peruuntuu kun eivät voi paljastaa olevansa poikia.
Facebookit nurkkaan ja baanalle , jo alkaa kertyä oikeita ystäviä.

Mulla on taas niin et mä en yksinkertasesti jaksa/ehdi vkolla kovinkaa paljon nähä/kahvitella..ja mua ärsyttää se että yks mun ystävä soittaa useesti et "tuu kahville" kävisin mielellään mut sinne hänen luokseen pitää aina mennä! Käyn sielä usein muthän ei ite vaivaudu ikinä tulla esim.minun luokseni. Hän on näinä monina vuosina käynyt yhden kerran luonani! Ja jos ulos lähtö vkloppuna juhlimaan. Aina pitää mennä hänen luokseen alottelemaan. Olen pyytänyt häntä monesti minun luokseni alottelemaan jos muitakin tulossa..ei..hän jää mököttämään kotiin. Kaikki pyörii hänen ympärillään..kuuntelen ja kysyn aina hänen kuulumisiaan.hän ei ikinä kuuntele minun kuulumisia. Se harmittaa ja on minun puoleltani pikkuhiljaa alkanut välit viilentymään. Olen sosiaalinen ja menevä ihminen. Töiden jälkeen kaupoissa käynti..jumppa ja kun iltapäivällä pääsee kotiin lösähtää sohvalle..sitte siinä välissä pitäisi kotityötkin hoitaa ym..ja kavi ihmettelee miksi en jaksa mennä kahville.. luokseni vii aina tulla! Hän sentään tekee lyhennettyä työpäivää! Itse usein ylitöitäkin.. se harmittaa.. :/

SINÄ "N25" OLET UPEAN KAUNIS NUORI NAINEN..;;)))
SINUN kanssasi mielelläni lähtisin kahville ja muuallekin. Minua ei ujostuttais näyttää SINUA kavereilleni. SINUN kanssasi ois ihana kirjoitella, soitella, tutustua ja TAVATA.
SUUKKOTERVEISIN
Salmonman
[email protected] meilistäni saisit kuvani jos tietäisin SINUN meiliosoitteesi joten annathan sen minulle..

Sama tunne täällä kaverit katoaa ja ystävät pakoilee,odot- kesää jos se tois jotain ,olen itsekkin aika mies.en paha ,mutta,mene ja tiedä,jos vastaaaat tähän niin katsotaanvoiskojotai tehdä asialle,

Niin tuttua tekstiä. Yksinäisyys täälläkin vaivaa. Olen eronnut 49v nainen ja kaikki ystäväni ovat naimisissa. Eron jälkeen suuri osa tuttavista kaikkosivat. Pelkäävätkö he, että tämä tarttuu? Vielä on pari ystävää tällä paikkakunnalla, mutta heillä on oma perhe-elämänsä eikä aikaa tapailla, saati sitten soitella. Yleensä yhteydenpito jää täysin minun varaan. Nytkin viikonloppu meni tapaamatta ainuttakaan tuttavaa. Olisi edes joku kenen kanssa jutella kahvikupposen äärellä. Tällä iällä on jotenkin vaikea solmia uusia kaverisuhteita. Työni on toisella paikkakunnalla ja työkavereistakin suurin osa siellä. Kaipaan kaveria lenkille ja muutenkin. En harrasta kapakoissa käyntiä.

http://www.youtube.com/watch?v=X6bv85hoQBM

En ole samaa mieltä, että aikuisena on vaikea saada ystäviä tai edes kavereita. Lapsena ja teininä se oli vaikeaa, koska oli niin tiiviit piirit ja sinne ei ulkopuolisia helposti laskettu, mutta ei aikuisena. Minulla on iso ystävä ja kaveripiiri ja se johtuu ihan siitä, että olen valinnut ystäväni tarkkaan ja omat ystävät esitelleet toisia ystäviään minulle. Meillä on samoja harrastuksia, kiinnostuksen kohteita, olemme aikalailla kaikki luonteeltammekin samanlaisia eli viihdymme omassa rauhassa, mutta myös toistemme seurassa. Voi vierähtää kuukausikin ettei kukaan ole kehenkään yhteydessä kun keskitymme työhön tai opiskeluun, mutta sitten sen ''tauon'' jälkeen on useita tapaamisia putkeen pelien, elokuvia yms. parissa. Grillijuhlat olisi kesällä ja sinne tulee noin 15 henkeä.

Kannattaa kysyä itseltään millaisia ystäviä etsii. Etsitkö sellaisia jotka lähtevät baariin kanssasi joka viikonloppu vai kenties sellaisia jotka lähtevät kanssasi lenkille ja kuntosalille? Vai kenties etsit nörtimpää seuraa jotka katsovat kanssasi elokuvia, pelaavat pelejä, juttelevat historiasta, tieteestä yms.

Baareissa ravaavat harvoin ovat kunnon ystäviä. Tästä on omakohtaista kokemusta sekä itsellä, että veljelläni. Tälläiset ihmiset antavat sinun usein sammua hankeen eivätkä oikein välitä jäädytkö hengiltä. Samoin pummivat sinulta rahaa ja tekevät kaikkea älytöntä. Saattavat humalapäissään jopa kiskoa veitsen taskusta ja uhkailla sinua. Tätä seuraa löydät baarista ja usein netin chateista voivottelemasta krapulaa ja suunnittelemassa uusia ryyppäjäisiä.

Jos pidät liikunnasta niin sinulle sopii urheilullinen seura. Nämä ihmiset ovat kunnon ystäviä, mutta varaudu siihen, että suurinosa puheenaiheista liittyy lähinnä liikuntaan ja terveyteen. Samoin heillä on ikävä tapa mollata oikein porukalla itseään lihavempia tai huonokuntoisempia. Tätä seuraa löydät kuntosalilta, lenkkipolulta tai vaikka jumpista.

Nörttiseura. Tämä porukka on sellaista joka ei välitä vaikka kävelisit kaupassa ilman meikkejä pyjama päällä. Nörttejä on niin monenlaisia ja kaikki hieman erikoisia tavalla tai toisella. Osalla on vain pari harrastusta joihin uppoutuvat toden teolla ja toisilla voi olla kymmeniä eri harrastuksia ja projekteja. Nörtit eivät välitä pinnallisista aiheista vaan nauttivat keskusteluista, käyvät paljon tapahtumissa ja järjestävät niitä. Harrastuksia on lukuisia mm. elokuvat, kirjallisuus, musiikki, anime, videopelit, lautapelit, korttipelit, postimerkit, pienoismallit ja projektit. Suurinosa nykyajan suominörteistä harrastaa myös liikuntaa säännöllisesti ja kokkaa itse ruokansa. Minä ja ystäväni olemme tästä elävä esimerkki. Tätä porukkaa löytää nörttiaiheisilta foorumeilta ja blogeista, nörttitapahtumista jotka koskevat pelejä, elokuvia, kirjoja, animea tai muuta sellaista ja yleensä tiistaina ja torstaina kuntosalilta. Monet yliopisto opiskelijat ovat myöskin nörttejä.

,,,monesti kavereita etsitään, mutta nekin ketkä etsii, -puuttuu lopulta se vastavuoroisuus.

Mullakin on kaverit kadonnu vuosien matkalla, on tos moi tuttuja paljon, jokunen kenenkaa soitella, mutta ei sellasta huippu kaveria, kenenkaa ois super kivaa, huumorit natsais, ois rempsee.

N25, ymmärrän, että tuo tuntuu kurjalta kun muut eivät noteeraa kutsujasi. Mutta asioilla on yleensä tapana olla monia mahdollisia selityksiä. Syy kavereiden aiempaan lähtemättömyyteen on voinut olla esim kiire tai meno heidän elämässään juuri tuolla hetkellä.
Tärkeintä on kuitenkin tehdä töitä oman tarpeen eteen. Kukaan ei varmasti lähde kaffeelle, jos et ole itse aktiivinen ja kysy. Ja jos tämän hetkinen ystävälista näyttää torjuvalta, niin hylkää vanha ja eti uutta verta tilalle. Näillä menään ;)

Ei sussa mitään vikaa ole vaan tässä meidän sisäsiitoisessa itsekeskeisessä yhteiskunnassa. Olen myös nainen ja miehistä ei ole koskaan ollut pulaa (edes suomessa), joten ulkonäöstä ja luonteesta ei yksinäisyys johdu mutta tässä maassa on todella vaikea löytää uusia ystäviä. Tuntuu, että ihmiset on niin jumiutuneita niihin pieniin kuvioihinsa...on se sitten työ tai poikaystävä tai perhe, ettei muulle sosiaaliselle elämälle tai ystävyydelle ole sijaa tai anneta arvoa. Itselleni ystävyys ja ystävät on aina olleet arvojärjestyksessä ensimmäisillä sijoilla, enkä ole ollut huomioimatta ystäviäni vaikka joku mies olisikin ollut kuvioissa. Yleensä ystävät kestää, ihastus ei.
Kuitenkin, asuin monta vuotta ulomailla ja ystäviä (hyviä) oli kymmeniä ja lähes joka päivä tutustui vaivatta luonnollisesti uusiin, mutta auta armias kun palasi takaisin Suomeen meinas kirjaimellisesti nääntyä. Niin Vaikea saada tai tavata uusia ystäviä ja vanhat selittelevät tekosyitä mikseivät kerkeä nähdä (ihan kuin he itse olisivat joku palkinto) tai yleensäkään ole innostuneita näkemään ja lähtemään mihinkään. Itse olen aina kaikkeen valmis ja lähes kaikesta innostunut ja myös hyvä kuunetelemaan ja keskustelemaan.....mutta mun puolesta tän maan ihmiset saa olla siellä omissa koloissaan ja tärkeydessään, en lähde ihmisten perässä juoksemaan, mutta muutto muille maille tulee pian taas ajankohtaiseksi.... Niin ja sen verran vielä, että olen huomannut, kuinka monet nuoret fiksut naiset kuten miehetkin kärsivät tästä samasta asiassa Suomessa.....voi vain todeta, että todella sydäntä lämmittävä ja ihmisläheinen maa. Missä vaiheessa ihmiset on tässä maassa erkaantuneet näin paljon toisistaan? Ajatus "olen itsenäinen" on tainnut hiukan levähtää ylilyönniksi....

RAKASTETTAVA UPEAN KAUNIS "N25", laita viesti milloin saan lähteä SINUN kanssasi kahville ja muuallekin minne mielesi/mielemme tekee mennä..;;)))
Suukkoterveisin
Salmonman
[email protected]
[email protected]

Niin, suomalaiset ovat tosiaan outoja ihmisiä.
Minä olen asunut ulkomailla 34 v elämästäni.
Kun sitten muutin takaisin Suomeen v. 2007 huomasin, että täällähän naapurit ym ihmiset pelkäävät toisia ihmisiä. Jokainen istuu omassa mökissään ja ihmettelee. Naapurini eivät tapaile muitakaan ihmisiä!
Meitä on 4 sinkkunaista naapureina. Minä olen tarjonnut ruokaa, viiniä, kahvittelua tms, mutta takaisin ei tarjota eikä ulko-oven sisäpuolelle ole asiaa?!
Alussa olin tosi järkyttynyt ja ellen olisi jo kypsässä iässä niin luulisin, että minä olen joku kummajainen. Mutta koska muualla olen saanut helposti ystäviä niin en syytä itseäni moisesta.
Alan tottua jo tähän "köyhään" elämään (siis sosiaalisesti köyhään).
Tulisin hulluksi, ellei minulla olisi tietokonetta ja skypeä, jolla soitan ystävilleni niihin maihin missä olen asunut ja juttelen virtuaalisesti ainakin ihmisten kanssa.
Onneksi minulla kuitenkin on muutama ystävä.

"uusia samanhenkisiä ja fiksuja ystäviä on vaikea saada"
NO VARMASTI!
mitäs jos etsisit ystäviä vaikkeivat ne olekaan niin "samanhenkisiä".


Itseännekö te etsitte??

Ystävyys "erihenkisen" ihmisen kanssa, joka ei ole samalla aaltopituudella, on vaikeaa. Ellei jopa mahdotonta.

Täällä myös monet kaverit jättäneet ajan myötä. Itse 27vuotias, eronnut sekä 4vuotiaan äiti. Yksi hyvä ystävä on mutta perheellinen niin on hankala saada aikataulut sopimaan, onneksi soitellaan usein. Kaipaa niitä aikoja kun oli muutamia hyviä ystäviä joiden kanssa touhuttiin paljon esim shoppailtiin, käytiin ulkona, leffassa tai sit vaan oltiin ja istuskeltiin.

Niin ystäviä kaivataan ei seksiseuraa. Ihmisiä/ihmistä jolle voi jutella, jota voi tavata jonka kanssa voi lähteä lenkille tai ulkomaille tms. Jos viinanjuonti ei kiinnosta iniin ystäviä vaan on hankala saada, näin ainakin on Lahdessa.
Paljon on tuttuja ja varsinkin Facebook ihmisiä mutta jos vaikka pitäisin polttarit kuka olisi kiinnostunut tulemaan niihin ehkä äitini, siskoni ja pari entistä työkaveria.

Mä olen 36-vuotias mies, enkä tajua tästä ketjusta mitään. Ystäviä on tarttunut matkaan, kouluista, duuneista, kavereiden kautta, saunanlauteilta, bussin takapenkiltä ja ihan vaan klassisesti baarista. Ihan viime vuosiin saakka. Eikä yhdenkään ystävän kanssa ole paineita pitää yhteyttä tietyin väliajoin. Koko paletti menee ihan luonnoliisesti vuosienkin tauoilla.

Ihmiset ovat vaan erilaisia. Ehkä jotenkin kannattaa olla tasapainossa itsensä kanssa ja pitää yllä sellaista pyyteetöntä meininkiä. Ja kysyä: mitä sulle kuuluu, oikeasti.

Täällä kans yksi 25-vuotias jätkä. Todella vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Olen vuosi sitten muuttanut toiseen kaupunkiin. Netin kautta ei edes saa kahvi seuraa. Kukaan ei edes lähde kahville... Tuntuu että moni haluaisi uusia ystäviä, mutta sitten se ei vaan käytännössä toteudu. Todella outoa, mihin tämä maailma on menossa?

ask.fm/ebintoilet187

Miksi valittaa yksinäisyydestä tai yksinolemisesta... ?
(en tässä ala analysoimaan "yksinäisyyden" eri muotoja, mennään yleistyksillä... )

Yksin oleminen (siis siten että olet pääasiallisesti yksin, tapaat ehkä korkeintaan kerran viikossa jonkun kaverin tai vain sitten vaihdat muutaman sanan kassaneidin kanssa) päinvastoin antaa mahdollisuuden olla sopusoinnussa itsensä kanssa ilman ihmissuhteitten vääjäämättä mukanaan tuomaa ristiriitaisuutta ja tehdä niitä itselle tärkeitä asioita täysipainoisesti, maailma on täynnä asioita joita on hyvä tehdä yksin.

Monet sotkevat yksinäisyyden ja jonkinlaisen eroottisen kaipuun (kuvitellen sen toisen täyttävän sen aukon joka meihin jäi kun erosimme äidistämme joskus vauvana) keskenään eivätkä siksi voi olla koskaan yksinään tyytyväisiä...

Mulla ei oo koskaan vielä ollut ainuttakaan kaveria tai ystävää, yksin olen ollut jo 28 vuotta, kun kukaan ei välitä. Rumaan ei vaan haluta tutustua.

Peruskoulun ajan olin täysin yksin, intissä olin yksin, ja nyt elämässä yksin.

Netissä ja livenä mua vihataan millon mistäkin syystä, yleensä sen takia koska en mene aivopestyn valtaväestön mukana.

Haluisin tyttöystävän ja perheen, mut en tule saamaan ikinä, tiedän sen jo.

Töissä en käy enkä käy koulua, ei ole harrastuksia enkä kaljottele, ystäviä on mahdoton saada.

Samaa pohdintaa ja tapaamis yrityksiä on ollut toisaalla...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11778698

Huomasin että paljon on kiinnostuneita vaan toteutuneita tapahtumia ei kuitenkaa niin paljoa. Se lähteminen voi olla monelle myös kynnys?

Todellinen ystävyys ei katoa vaikka asuttais eri paikkakunnilla tai vaikka eri maissa. Olen 46-vuotias nainen, ja täytyy sanoa,ettei niitä todellisia ystäviä ole enää kovinkaan monta. En jaksa itse kovin pitkään olla se ainoa aktiivinen osapuoli. Jos toinen ei oma-aloitteisesti ota yhteyttä, se taitaa olla sen merkki, ettei ystävyytemme ole hänelle kovin tärkeää.
Monissa muissa maissa sosiaalinen elämä on paljon vilkkaampaa kuin Suomessa. Ihmiset kokoontuvat kahviloihin, vierailevat toistensa luona ja järjestävät illallisia ja juhlia. Suomessa ihmiset kokoontuvat yhteen juomaan viinaa. Se johtaa yleensä vain vaikeuksiin kun kännipäissään tapellaan ja petetään puolisoita. Muu aika Suomessa öllötellään kotona television ääressä ja kommentoidaan somessa toisten kuvia ja tekemisiä. Ja kadehditaan... siinä me ollaan hyviä! ;)
Itse olen kiitollinen siitä, että on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa käyn kahvilla, lenkillä ja muuten vain vietän aikaa.

Täällä myös lähelle 3kymppinen yksinäinen, mutta kaunis, lämminsydäminen, avarakatseinen ja fiksu nainen. Liekö se sit syynä yksinäisyyteeni, kun mielenkiinnon kohteet (henkisyys, meditaatio, jooga, ekologisuus, taide, hyvinvointi ja terveys ym.) poikkee niin paljon perusmassan mielenkiinnoista ellei asu jossain kehä 3:n sisäpuolella tai työskentele "oman henkisellä"-alalla.. Tässä yhteiskunnassa sitä helposti alkaa pitää omaa erilaisuutta pikemminkin miinuspuolena, koska massasta poikkeavana sitä saa helposti taaplailla yksin polkuaan, kun ottaa huomioon, että suomalaiset yleensäkin suhtautuu oudoksuen ja kapeakatseisesti erilaisuutta kohtaan. Itse taas suhtaudun ennakkoluulottomasti ihmisiin ja en vaadi ystävyydeltä muuta kuin vastavuoroisuutta, mukavaa yhdessäoloa, lämmintä sydäntä ja ripaus samanhenkisyyttä. Monesti olen itsekin saanut olla se aktiivisempi osapuoli uusiin ihmisiin tutustuessa, joten nihkeetä on tämä suomalaisiin tutustuminen! Ehkäpä ulkomaille muuttaminen ei olisikaan yhtään hullumpi idea..

Lähtisiköhän mun kanssa kukaan mihinkään?

T: N33 pirkanmaa.

Kiva huomata,että on muitakin jotka ajattelee samalla tavalla kun itsekin. olen erittäin valikoiva ketä päästän lähelle ja ketä en. olen ajoittain yksinäinen,mut se menee nopsaan ohitse. Olen tässä elämän aikana,ne ketkä hanakkaan sitä ystävyyttään tarjoavat eivät välttämättä ole kovin luotettavia,hyvä kaveruus ja ystävyys syntyy ajan kanssa..se on taivahan tosi. sama pätee elämänkumppanuuteenkin.tai uskon niin

Aikaisempi elämäni sisälsi alkoholia, railakasta menoa ja paljon seuraa. Aikani huomattuani, juomakaverit olivat oikeastaan feikkiä ja yrittivät hyötyä niin paljon kuin mahdollista kuitenkaan antamatta vastapalveluksia. Nyt on menny pari vuotta, olen alkanut täysin raittiiksi, alkanut säästää ja liikkumaan enemmän. Piiri on vaihtunut täysin, nykyään pyörin poliittisessa piirissä missä on nuoria mukana. Jo siitä saa seuraa ja kaveripiiri laajenee mukavasti. Työurakin alkaa näyttämään paremmalta, olokin kohenee. Varsinaisia siviilielämän kavereita ei liiemmin ole. Oikeastaan on hyväkin kun kaverit kertyy jonkin aihepiirin ympärille. Tyttökaveria ei tällä hetkellä ole, olen kuitenkin toiveikas että löydän näillä eväillä mitä on.

Aikoinaan nuorna poikana kun oltiin taloudellisesti tasavertaisia eli kaikki oltiin yhtä pers auki niin oli kavereita kymmenittäin. Joka hommaan löytyi kaveri rasittavuuteen saakka ja harrastuksia oli yhteisiä ja reissut ja extremet jne...
Koko ajan minua pyydettiin jonnekin ja usein meninkin.

Sitten pääsin hieman parempaan työhön kuin kaverini ja ostin sen ajan mittapuun mukaan hienon auton. Puolet kavereistani katosi saman tien. Pitivät leuhkana ja juppina sen vuoksi että oli hieno auto. Osa keksi jopa mustamaalaus juttuja selkäni takana.

Sitten rakensin talon jo noin 24 vuotiaana ja se kadotti paria lukuunottamatta kaikki kaverit. Tupareihinkaan ei tullut kuin muutama ja nekin oli heti lähdössä sieltä baariin. Siinä sitten vaimon kanssa nuhjattiin ja harrasteissa.

Onneksi työyhteisöstä yrityselämästä löytyi sitten samanhenkisiä reippaita eteenpäin meneviä kavereita joiden kanssa puuhasteltiin ja reissailtiin aina kun ehdittiin. Samaten toisten lapsiperheiden kanssa puuhasteltiin sitä sun tätä. Lapset on hyvä aasinsilta ystävystymiseen.

Myöhemmin huomannut että ne ketkä naurettavan kateutensa vuoksi jäivät pois kuvioistani ovat toipuneet traumoistaan nyt 20 vuotta myöhemmin ja joskus ollaan tavattukin ja ihan mukavaa on ollut nähdä heitäkin. Hieman ovat sellaisia edelleen että jäivät henkisesti sinne 80-luvulle.

Alle kolmekymppisinä ihmisillä on taipumusta liioitella kaikessa. On nousukasmaisuutta ja on radikaaleja päihdeongelmia ja on kateutta ja on vihaa ja aina on olevinaan kaikilla niin pirun kiire ja nuoret valehtelee aina asioiden olevan paremmin kuin ne todellisuudessa ovat paitsi jotkut surkuttelijat.

Vasta nelikymppisinä aletaan rauhoittua eikä kohkata niin paljon itsestämme kun on tullut elämänkokemusta ja siperiakin on jo ehtinyt opettaa ja elämä on potkinut ruusunpunaiset lasit silmiltä.

Jos pitäisi antaa itselleni ohje sinne 20 vuotta taaksepäin niin sanoisin että relaa hyvä mies ja katsele asioita useista eri perspektiiveistä ja huomaat ettei kaikki ole aina niin vakavaa. Nojaa taaksepäin ja hymyile.

Ystäviä voi löytyä yllättävistä paikoista kun jaksaa olla sosiaalinen ja ystävällinen.

Itse olen tietoisesti toisen eroni jälkeen pitänyt nyt itseäni karaistavalla "jäähyllä" ja olen jättänyt ihmissuhteet aivan minimiin. Nyt alkaa olla sellainen fiilis taas että olisi aika alkaa hieman panostamaan niihin kavereihinkin.
Poikamiehiä on vaan aika vähän tällaisia keski-ikää lähestyviä joiden kanssa olisi "sama tilanne".

Siitä olen onnellinen että elämässäni on tai oli tällainen jakso että osasin olla yksin. Ylimääräisen energian purin erilaisiin itseopiskeluihin monipuolisesti joten ei se ihan hukkaankaan mennyt se aika verrattuna ainakaan siihen että jonkun kanssa säistä pamisisi pihamaalla.

Naiset osaa olla julmia toisilleen mutta kyllä miehetkin osaa tarvittaessa. Otetaan me vaan kaikki iisisti ja katsellaan maailmaa. Maailmassa on kaikenlaista mielenkiintoista yksin tai yhdessä.

Et ole ainoa ,koska minäkin myös kun oikeasti koko ikäni jo yksinäisyyteen. Nyt olen jo 32-vuotias nuorekas nainen. Minulla vain pinnalliset kavereita vaan aina. On muutamaa ystäviä ,mutta emme kerkeä millään esimerkiksi aikaa tai sopivan hetkeä. Suurin osiin perhe-elämään , parisuhteeseen ja vaikkapa uraihmisiä. Eihän minun kaverit eivät koskaan kehtaa käymään kyläilemässä tai pyytäisi kahville tai jonnekin. Olen ihan mukava tyyppi ja persoona mutta luotettava on. En ole niin hetero sitä. Facebookissa oon kylläkin ,mutta pelejä tai juttelen vain kaverin kanssa. "lähtekää Facebookista niin saa ystäviä" sitä minulta ei oikein toiminut! Harrastuksien kautta en näe mitään hyvää esimerkiksi saisi ystäviä eli nolla. Tapaan tällöin silloin siskoani ,koska helpompaa hänen kanssa olla. Kaveri ja ystävä eivät ole sama asiaa ,koska ystävänä avoin ja voi puhua kaikesta sekä luotettava paitsi kaverina vain viettää kavereiden kanssa vaikka rupatella. Kaverille ei yleensä puhuta syvällisiä asioita kuin ystävälle. Onhan minulla aina tulee ja menee kavereita ,mutta en pettynyt tai harmistunut lainkaan. Sitten taas tutustuin (uudet) ihmisiin muutamaan ja sitten koko ajan pelkkiä kuulumisia eikä se johtaa minnekään. Siksi minua kyllästyttää. Hengailen usein yksikseni ja lenkkeilen koirien kanssa myös yksin ja teen mitä haluan. Minulla ei ole lapsia ja sinkku yhä. Käyn joskus tai silloin tällöin subwaylla syömässä. Tiedän kyllä ,että tuntemani ihmisiä on Facebookissa ,mutta emme oo FB-kavereita enkä kehtaa pyytää FB-kaveriksi kun ei tapahdu kutenkin.

Ei kukaan meistä tiedä mitään emmekä teistä. Jos näkisit häntä aivan tutun näköinen jossa vaikkapa hengailla yksin ilman kaveria/seuraa usein niin voi olla yksinäinen. Siis tarkoitin ,että jos olisit usein häntä nähnyt vaikka ei hänen nimeä tiedä. Vaikea tietää useimmiten ,että onko tuo yksinäinen ihminen. Mieskaveri on minulle ok ,mutta ärsyttää silti kun haluaisi seksiseuraa tai aloittaisi muka seurustella joka en haluaisi. Olin kyllä aikuiskoulutuksessa ja muutaman opiskelukaveri saanut ,mutta silti emme lainkaan kahvitella tai hengailla yhdessä kun luulisin kommunikoinnin vuoksi ehkä esteenä. Minä en tiedä mikä tai missä vikaa eli ehkä pidetään minusta luuserina tai ääliönä. Odotan niin kauan ,että jos saisin kaveria tai jopa EI KOSKAAN! Osa vanhoista kavereistani pääsin eroon ,koska he osa esittää kauniiksi ja ylpeyttä ja toinen taas yrittäisi toisen elämän tuhoa tai aiheuttaa siksi en lähde moiseen. Kaveripiirini ei ole iso kuin pieni. Tuttavuuksia kyllä riittää vaikka oon edelleen pelkkä nimetön tuttava ihmisille kaupungilla (n.90%). Olin nuorena aikuisena ollut hengaillut kavereiden kanssa ,mutta muutaman vuoden jälkeen erkaannuimme eri suuntiin. Olihan minusta leimautunut pahamaineinen tyyppi mut en välitä ,että mitä he puhuisivat vaikka paskaa :D

Tuttu juttu varmasti monelle tämä ystävien puute..

Itselläkään ei ole kuin yksi hyvä, luotettava ystävä, muut ovat sitten vain kavereita joiden kanssa jutellaan niitä näitä.
Varmaan jos itseäni yhtään tunnen niin olen luonut itselleni eräänlaisen muurin aikaisempien kokemuksien perusteella, jonka läpi on aika vaikea päästä.
Pari kertaa kun sitä on tarkoituksella madaltanut niin kohdalle on sattunut selkäänpuukottajat ja valehtelijat, näissä kun minulla on nollatoleranssi jos meinaan kaveriksi hyväksyä.
Joten oletettavasti jatkan tätä pienessä piirissä oleskelua, vaikka välillä meinaa masennusta iskeä, aina ei jaksais vaan puolison kanssa jutella.

Hei mistä oot? Oon miettiny samoja asioita täs kuukauden ajat, kavereita on mut kaikki muuttanut jonnekkin muulle paikkakunnalle tai sitten vaan tyypit aina peruu tapaamisia. Jos siis oot jostai pääkaupunkiseudulta niin ois kiva vaikka mennä kahville, tai vaikka eka jutella facebookis tai jtn. Laita viestiä jos huvituttaa :)

Mun mielestä tuo on todellista hölmöilyy jos toiselle luvataan jotakin
ja ei silti lupaustaan pidä ja eikä edes voi sanoa sitten että onki jotain muuta edes eikä pääse tuleen vaikka sitten pääsiski mutta ei tule silti
joten kyllä tuo todella törkeeltä tuntuu.

Elämäntilanteet kuljettavat ihmisiä eritilanteisiin ja ystävyyssuhteet katkeavat.Pari hyvää ystävää on,mutta kieltämättä välillä yksinäisyys puraisee. Kaikki eivät sitä paitsi osaa luoda ystävyyssuhteita tuosta vaan. Kukaan Lahdesta päin joka kaipaisi uusia ystäviä?Vaikka kaljalle,leffaan tms?

Eikö se mene niin, että kaikenkarvaiset kaverit eivät niin välttämättä tahdo ja halua toiveita ja pyyntöjä täyttää, mutta ystävä sen sijaan aina mahdollisuuksien mukaan. Jos nyt ei sovi, niin sitten sovitaan toinen kerta. Ja lupauksista pidetään myös kiinni.

Ja kavereitahan saa kun vain menee yksin paikkaan kuin paikkaan, sinne, minne nenä näyttää. Ei ole olemassa mitään kieltoa tai kirjoittamatontakaan lakia, ettei yksin voisi kulkea missä vain ja mennä mihin vain. Jossain kohdassa historiaahan naiset eivät päässeet yksin ravintoloihin. Luojalle kiitos, että sellaiset ajat ovat ohitse.

Mulla on sama ongelma, pitäs meidän kaikkien kokoontua kahville joku päivä! :)

En ole enää facebookissa koska se alkoi olla jotenkin liian höpö höpö juttua; ei enää mitään oikeeta asiaa vaan jokaisen hetken huumaa tai jotain muuten epä olennaista asiaa. Yksinäisenä vanhempana naisena en todellakaan ole kiinnostunut varatuista miehistä ,päin vastoin,pois se minusta.Olisin kiinnostunut vapaista miehistä jotka ovat yksinäisiä ja seuraa vailla normaaliin arkeen.
Heitä vain ei ole jostain syystä tarjolla sen enenpää deitti-palstoilla kuin missään muuallakaan.

Hei N25!
Voi että...
Tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu.
Itselläni ei ole päljenkaan kavereita saati sitten ystäviä...
Kasi hyvää ystävää on...
Ise kanssa kaipaan ystäviä/kaverieta.
Laita ihmeessä s-postia :)
[email protected]

Ei kannata masentua vielä tuossa iässä tai elämänvaiheessa. Helposti käy niin että vanha kaveripiiri hajoaa kun opinnot loppuu ja lähdetään työelämään. Tulee työkaverit ja miehen perhe ja ystävät. Naiselta taitaa unohtua ne nuoruuden ystävät kun ns. aikuinen, oma elämä alkaa.
Viimeinen niitti on se kun lapsia syntyy, kaikki ystävät on silloin muita "lapsellisia". Minulla oli kavereita silloin kun he tarvitsivat lapsenvahtia mutta muuten minun kanssa ei vietetty aikaa. Nykyisin (44v.) en edes viitsi ns. etsiä ystäviä...

Oon ylä-asteikäisestä lähtien ollut "yksin". Mulla on toki tuttuja, joita tapaa harrastuksissa ja kadulla tavatessa voi muutaman sanasen vaihtaa. Työkavereita on, he ovat töissä juttukavereita.
Vapaa-ajalla mulla ei käy ketään kahvilla, minä en käy kenenkään luona. Harrastan pääosin yksin mitä sitten harrastankin. Baareissa käyn yksin...

Tyttöystävä mulla on aina ollut, 16 vuotiaasta. Muutaman kuukauden taukoja sopii väliin, kunnes on uusi tyttö löytynyt. Nyt olen 25 vuotias nuorimies.

Minusta on oikeastaan vapauttavaa olla yksin. Voin tehdä kuten haluan, riippumatta toisten aikatauluista. Olen sosiaalinen ja uskallan jutella ihmisille, sitä ongelmaa mulla ei ole.
Nyt jopa seurustelusuhde hieman ahdistaa. Olin kesän sinkkuna ja pääsin todellisen "vapauden makuun". Seurustellessani en pääse vapaasti menemään ja tulemaan, tykkäisin nähdä elämää ilman selityksiä.
Seurustelukumppani on minulle tärkeä, hän on lähes ainoa turva, mitä minulla on. En tiedä, miten pärjäisin vaikeina hetkinä ilman kumppaniani. Ja on hänen kanssaan ainutlaatuisia hetkiä... joten ehkä parempi pysyä varattuna :)

En kiellä, ettenkö kaipaisi kavereita. Mutta ilmankin pärjää, kun asennoituu siihen. Aika myös opettaa tykkäämään omasta seurastaan, vapaudesta voi oikeasti nauttia !

joo, tuttua ongelmaa tuo on. Joidenkin vanhojen kaverien kanssa vaan on kasvettu erilleen, asumme eripaikkakunnilla eikä heitä näe kuin jokunen kerta vuodessa (milloin nyt satun kotikonnuilla käymään) ja uusia kavereita, siis hyviä sellaisia, on vaikea saada.

Moni jää etäiseksi kun näemme n. kerran kuussa koska heillä on usein muuta menoa jo sovittu päivälle jos yks kaks kaipaisin seuraa. Joten kehenkään en ole oikein vahvempaa sidettä saanut luotua vaikka kaikki ihania ihmisiä ovatkin... Kaipaisisin juuri sellaista kunnon ystävää, mutta sitä on vaikea luoda jos toista puolta näkee esim. kerran kuussa. Enkä tosiaan haluaisi alkaa toista pommittaa kyselemällä monta kertaa viikossa josko olisi vapaa kahville tai jotain.... itse ainakin siinä tilanteessa tuntisin oloni tukalaksi jos joku tekisi niin minulle...

Huoh, sanoisin että sellaisen sydänystävän saaminen on vaikeinta vanhemmiten :/

Kaverit on myös itsellä hukassa...työpaikan menetettyä meni suurin osa kavereistakin. Facebookkia käytin aikoinaan paljonkin mutta siellä alko mennä pelien pelaamisen puolella ja sitten siellä koukussa niitä pelaamassa...taisin sitten 0,5 vuoden paussin siitä pitää tällä viikolla olen pari kertaa siellä käynnyt ja jäi alle 5 minuutin. Nyt kun minulla on sitten aikaan olen noissa lähibaareissa käynnyt, samalla kun olen kävely lenkin tehnyt...jotain siellä tulee tuntemattomien kanssa juteltua mutta melkein siinä se ja ei...en juo siellä alkoholia kovinkaan usein...kahvi on se yleensä mitä otan vaikka joskus baarimikko kattookin vähän pitkään tai sitten yksi. Itse harrastan kalastusta ja perhosten valokuvausta sekä luontoa tulee myös kuvattua ja olisi kiva saada seuraa mukaan...nykyään ei perhostenkaan valokuvaus kun tarvi kalliita kameroita jos omaksi iloksi haluaa kuvia ottaa...makro melkein tarvii olla. Tosin olin tänäänkin yksin kävelemässä ja ei seura siinäkään haittaisi se on vaan siitä kiinni että mistä löytää myös nämä muut samanlaisilla ajatuksilla olevia henkilöitä. Nyt olenkin löytänyt yhden neidin jonka kanssa kahvitellaan ravintoloissa, kotonani tai hänen luona ja kaikki alko kahville menosta...hänellä tosin on kavereita niin paljon ettei aikaa aina minulle tunnu löytyvän mutta olen kärsivällinen koska olemmehan vasta 2 viikkoa tunteneet toisemme. Meillä on yhteinen kieli englanti jota molemmat puhuu aika hyvin, mutta itse koitan oppia myös sanoja Brasiliaksi ja hän taas Suomeksi. Mietin vain että jos hän olisi Suomalainen niin hän ei ehkä olisi koskaan lähtenyt minun kanssa kahville. Itse pyörin Turun alueella Nättinummessa joten jos joku kaipaa koiran ulkoiluttamis seuraa tai kahvittelua täällä suunnalla niin pistä vaan viestiä...olen kyllä eläimille allerginen mutta sehän ei ole este ulkonaliikkumiseen tai kahvitteluun. Skypestä löytyy nimi Tonijp1980 josta saa varmaan parhaiten kiinni ja en pistä pahaksi myöskään sitä jos haluat vain jutella skypen kautta. Huomenna työhaastattelu joten eiköhän ole aika mennä nukkuu et on pirteenä sitten....hyvät yöt kaikille yksinäisille ihmisille.

Niin se on, nuorena aikuisena on vaikea saada ystäviä. Huomasin tämän kun lähdin kotikaupungista muualle opiskelemaan. Mukavia ihmisiä tuli kyllä vastaan, mutta vaikea on ollut löytää oikeita "sielunsisaria". Monella on jo oma vakiintunut parisuhde tai muuten järjestelty ja kiireinen elämä, johon "ei mahdu" uusia tuttavuuksia.

No, lopulta kuitenkin löysin ystäviä. En löytänyt niitä heti enkä helpolla, mutta kärsivällisyys palkitaan. Löysin ensin yhden mukavan opiskelukaverin, jonka kanssa ajatukset ja mielenkiinnonkohteet synkkasivat, ja hänen kauttaan raottui ovi näiden omanlaisten ihmisten maailmaan.

Voimia ystävän etsijöille. Vinkkinä voisin sanoa, että kiinnitä huomiota niihin vähän hiljaisempiin ja vetäytyvämpiinkin ihmisiin, heitä ei moni osaa huomata, mutta voivat olla todellisia timantteja ;)

Ei teissä mitään vikaa ole, siis teissä joiden lapsuudenystävät kaikkoaa. Ihmisille vain tulee elämässä kaikenlaista ja energia menee omien ongelmien selvittämiseen. Siinä vain ystävät jäävät.

Ja vaikea on löytää uusia. Itse olen monenlaisissa harrastuksissa, on vain samantyyppisesti ajattelevia, heidän kanssaan jutellaan joskus ja siihen jää. En pidä sitä edes pahana, itsekin hyvin harvoin joutaisin kahville vaikka joku pyytäisikin. Ehkä joku kerran kahdessa vuodessa satunnaisesti pyytää.

Sisarukset on niitä joille voi soittaa vain kolmen kuukauden välein ja jatkaa samasta mihin viimeksi jäätiin.

Jättäkään nyt ainakin alemmuudentunne pois.

Minulla ei ole koskaan ollut ystäviä oikeastaan. Ei kukaan soita minulle koskaan. Joskus soiitelivat kun joku tarvis rahaa lainaksi. En lainannut ja sitten kukaan ei halunnut olla kaveri. No, eihän tässä ole nä'ä kuin n 40 vuotta yksinäisyyttä jäljellä ennen kun kuolen.

joo itellänikään ei oikein ole kavereita mut täältähän mä niitä koitan ettii

Samat ajatukset minulla. Ruvetaanko kimppaan?

Ei ole mullakaan yhtään ystävää, mutta en tosin niitä kaipaa. Minusta on tullut erakko. (kaupunki erakko, metsään en ole vielä lähtenyt) En tunne yksinäisyyttä enään.
Nykyjään hermostun ihmisten seurasta, olen allerginen ihmisille.

-M35

Täältä on muutama tuttavani löytänyt ystäviä, kun on etsinyt samalta paikkakunnalta. Kannattaa kokeilla.
Ystävyys on monitahoinen asia. Minulla on ollut elämäni aikana todella paljon ystäviä. Suurin osa heistä on kadonnut - vetäytynyt pois tai sitten olen itse lakannut soittelemasta, kun ei toinen koskaan soita.

Helposti ajattelee, että vika on minussa, mutta harvan elämä kulkee tasaista tahtia. Voi tulla masennusta tai muuta sairautta, perheenjäsenen sairautta, kiinnostuksen kohteet vaihtuvat, ei vaan jaksa pitää yhteyttä. Ikävintä on mielestäni se, että lopetetaan vain yhteydenpito eikä kerrota syytä siihen. Se jää vaivaamaan. Olisi reilua kertoa, olipa syy mikä tahansa.

Nykyisin minulla on yksi todella hyvä ystävä samalla paikkakunnalla, omat lapset myös ja muutama nuoruuden hyvä ystävä eri paikkakunnalla. Heitä tapaan 1-2 kertaa vuodessa ja soittelemme silloin tällöin. Tämä riittää minulle, mutta en olekaan enää nuori, vaan keski-ikäinen.

Harrastuksista harvemmin löytää kavereita. Sinne mennään harrastamaan ja lähdetään pois. Juttelulle ei välttämättä jää aikaa tai tilaisuutta.

Jos on avoin ja kulkee rohkeasti "silmät avoimina", niin ystäväehdokkaita löytää helpommin. Asun Itä-Suomessa ja täällä on todella helppo saada juttukavereita, joista saattaa tulla jopa ystäviä. Jos tekee aloitteen eikä toinen ole kiinnostunut, niin eihän siinä mitään menetä, mutta voi parhaassa tapauksessa saada ystävän.

Ystävyys on tärkeää. Se googlettaminen "kirjekaveri"-sanalla kuulostaa ihan OK:lta ja tosiaan tänne kannattaa laittaa ystävän etsintäilmoitus. Onnea kaikille etsintään.

"Miksi kavereita on niin vaikea saada?"

Tässä on eräs miehen näkökulma.

Miehet vihaavat narsistisia naisia. Ja toisaalta yleensä myös narsistisia miehiä kuten myös narsistisia lapsiakin. Jos otat elämäntehtäväksesi "lähteä kahville", tulee sinusta narsisti. Olet tällöin päättänyt ettet aio hyödyntää elämääsi mihinkään järkevään kuten kylmäfuusion tutkimiseen. Miehet eivät tule pitämään sinunkaltaisista naisista. Tästä voi johtua myös se että toiset naisetkaan eivät liiemmin halua sinun seuraasi. Miehet nimittäin haluavat mielellään eroon myös niistä naisista jotka hilluvat narsististen naisten seurassa. Se narsismi nimittäin on tarttuva tauti, mutta ihminen kyllä on jo yleensä siinä vaiheessa narsisti jos hyväksyy ystäväkseen toisen narsistin.

Ystäviä tai kavereita on helppo saada jos tekee elämässä jotain järkevää. Kunnon ylläpitäminen ei ole huono harrastus. Kahvittelu mielestäni on. Minä en kuitenkaan kaipaa ketään hidastamaan vauhtiani lenkkipolulla enkä kyllä liiemmin kaipaa juttuseuraa painojen nosteluunkaan. Keskityn ennemmin itsenäisesti kuntoiluun. Jos kuitenkin haluaa jonkinlaisen harrastuksen missä on jotain järkeä niin aloita vaikkapa geokätköily. Tosin ei siinä mitään järkeä ole muussa määrin kuin että sitä voi harrastaa yhdessä kavereiden kanssa ja siinä kunto kohoaa jos jaksaa juosta purkilta toiselle. Se purkkien etsiminen ja loggaaminen tosin on täysin järjetöntä touhua. Mutta siinä näkee välillä ihan kivoja maisemia. Tai sitten lähdet opiskelemaan ja perehdyt tohon kylmäfuusioon.

Erikoisia aloitusnostovalintoja Suomi24:lla.


Jos haluatte puhua Facebookista, miksi ette kirjoita aiheesta Facebook siellä? Jos tuokin muka on ihan "aito ja vilpitön" keskustelunavaus, niin ei luulisi olevan vaikeaa olla siten normatiivisesti sosiaalinen, että puhuu Facebookista sitten Facebookissa - ja luonnollisesti _omalla_ nimellään. Epäsosiaalista käytöstä kirjoittajilta mielestäni tulla tänne Suomi24-palstoille kirjoittamaan aiheista tai asioista, jotka eivät liity keskustelupalstojen aiheisiin. Ette voi olettaa, että jokaista viestinne lukevaa kiinnostaa teidän elämänne sosiaalisissa medioissa tahi sellaisten asioiden kommentoiminen.


Mitäs sanotte, kun minä tunnen aina itseni aika sosiaaliseksi, kun luen näitä juttuja? Enkä ole kavereita vailla näiltä palstoilta. Jostakin syystä rehentely, ilkeämielinen mollaaminen, huijausviestit joissa tuodaan julki jopa sähköpostiosoitteita tai sellaisilta ainakin näyttäviä, viestit joissa puhutaan varmaan todellisuudessa ihan muusta kuin palstan aiheesta ( tämänkin palstan "keskustelu" muka "Yksinäisyys"-aiheesta, just..) ja ilmeiset(kö?) tekoideniteetit ei kiinnosta minua millään muotoa, mitä ketjua luin.


Noin vanha viestialoitus eilen 08.03.2014 Suomi24:n etusivulla? Outoa.


Jotkut sanoo, että sääli on sairautta, mutta ei se siten sairautta ole, että kyllä minä aina sääliä koen näitä palstoja lukiessa, kun ettehän te muuten näitä Suomi24-palstoja vihatörkyyn tukkisi, jollei some olisi sekoittanut teidän päitänne. Sanokaa vaan vapaasti vainoharhaiseksi, mutta minulla on sentään sen verran hyvä sosiaalinen silmä, että en mä kuvittele, että tätäkään palstaa missään hyväntahtoisessa mielessä monikaan palstakävijä käyttää aiheen mukaiseen keskusteluun. Sääli erityisesti niiden kannalta, jotka oikeasti haluaisivat keskustella.


Mitäs minä aloittajalle sanoisin? No enpä osaa sanoa mitään. Kun ei tunne kirjoituksen laatinutta, ei voi antaa ohjeita. Muutenkin nimettömien ja naamattomien kanssa nimettömänä ja naamattomana keskusteleminen on sama kuin keskustelisi seinille. Enkä puhu nyt mistään somesta, vaan jos ymmärrätte ihan tavallista ilmaisua. Mulla ei ainakaan ikinä ole ollut tarvetta laskea ystäviäni. En menisi niistä internetissä avautumaan, mutta kyllä yleensä jokaiselle joka on empaattinen ja luotettava ja hyvä tyyppi, riittää ystäviä, edes joku tai jokunen. Tai jos jollakulla ystäviä ei ole, niitä on aina mahdollista saada, jos on avoimin mielin, mutta sitten pitää muistaa, että ystävä on eri asia kuin kaveri tai tuttava. Ja että ainakaan mistään baareista tms. juottoloista tai netin perusteella varmaan aika suurella todennäköisyydellä ei kukaan mitään luotettavia sydänystäviä voi saada. Tietysti hyvä, jos joskus toisinkin, mutta noin yleisesti.


Ihmiset ovat sitten luonteiltaan vaan erilaisia: toisille riittää muutama hyvä vuosikymmenten aikainen ystävä, joku toinen haluaa ison sosiaalisen piirin. Sosiaalisuudesta se ei kerro mitään, että mitä netti sanoo. Mutta se kertoo ja paljon, jos ei muuta jotkut netissä osaa, kuin käyttää netin nimettömyyttä mollaamiseen.


Minusta on aina sanottu, että olen sosiaalinen ja empaattinen ja hauska tyyppi ja mulla on montakymmentä oikeasti hyvää ystävää. Netin perusteella vaikuttaisin varmaan kuitenkin luuserilta tai yksinäiseltä, kun en ole somessa, eikä sellaiset asiat kiinnosta yhtään. Eikä se haittaa yhtään, koska minulle on aivan sama, mitä tuntemattomat ihmiset minusta ajattelevat. Siihen mittaan asti, kunhan eivät lähde netissä mollaamaan selkäni takana, kun en itse somea harjoita.


Varmaan kannattaa luottaa niihin,jotka live-elämässäkin ovat luotettavan oloisia. Netti on roskaa.

Minä en edes ole facebookissa.
Jos jollain on asiaa, soittakoot tai lähettäkööt sähköpostia.

Kännykät ja netti on vaikuttaneet huonollakin tavalla.Ennen piti käydä kaverin luona mutta nykyään kännyllä tai sit netin kautta pidetään yhteyttä.Yritän tässä kertoa että kännyt ja netti tappoi oikeaa sosiaalista kanssakäymistä

Sellaista se on,nykypäivä.

Ihminen on kasvatettu niin kunnolliseksi kansalaiseksi, ettei hänelle jää aikaa edes lähiperheelleen, puhumattakaan ystävistä. Ongelman voi ratkaista omalla kohdallaan, ja voi myös tehdä jotakin asioiden parantumisen eteen, joten jos se kiinnostaa, käykää tutustumassa Alkuajatukseen. Siitä löytyy suoraa ja selkeää tietoa valaisemaan tätä asiaa. Löytynee googlaamalla.

Yksin synnyt ja yksin kuolet.
Matkalla koet tapahtumia.

Niinpä...olen itse muuttanut tälle paikakunnalle yli 10 vuotta sitten mutta enpä ole
täältä kavereita löytänyt. Tosin tulinhan tänne toiselta puolen suomea murteeni on erillainen ja tänne tullessa olin aika puhelias, mutta kyllä on puhehalut menneet ja tuntuu että ei nykyisin enään ole edes mitään sanottavaa. Mieleeni on juolahtanut että
olisikohan itsari ratkaisu tähän ongelmaani, niin moni nyt sanoo tietysti että ei ole mutta mitä *helkkaria* sitten teen tälle yksinäisyydellä ????

Luin kummastellen läpi keskusteluketjun, koska en ihmettele nykymenoa, netti kerää enenevässä määrin ihmisiä luoksensa eikä ihmiset liiku tällä hetkellä niin paljon fyysisen sosiaalisesti.

Mutta tämä on välivaihe.

Kun mukanakannettavat kevyet tabletit tulevat ja pystyy viestittämään myös sosiaaliseen mediaan ulkona liikkuessaan, sitten tilanne palaa takaisin siihen että mennään, liikutaan ja kuljetaan myös ulkona muita tapaamassa.

Myös ulkomailla samanlainen kehitys jatkuu, ei suomalaiset ole poikkeus kasvavasta nettisosiaalisesta joukosta, joten ketjun suomalaisia syyllistävät ovat väärässä, on kysymys yleisestä kehityksestä joka muuttaa yhteiskunnan rakenteita ja sosiaalisia suhteita pysyvästi ja aivan uusilla tavoilla. Tästä näemme negatiivisimpia tuloksia tämän ketjun arvostelijoissa, koska he ovat juuri netin suurkuluttajia, siis netin ääressä aikaansa viettäviä.

Tästähän luonnostaankin seuraa sosiaalittomuus toisaalla, miettikää vaikka.

Helppohan noita tuttuja on hommata, mutta "kaveriksi" en ryhdy, koska siitä tulee itselle melkoinen taakka kun ovat aina jotain vailla.

Yksin sitä joka tapauksessa kuolee vaikka olisi kuinka paljon mitä tahansa. Sitten saa olla aika hullu tyyppi jos notkuu siinä kuolinvuoteella juuri siihen hetkeen kun potkaisee tyhjää, mutta voihan sitä kerrastakin kuolla joten väliäkö tuolla.

Täällä netissä on hyvä ettette pääse kerjäämään, mutta mikäs tässä keskenään rupatellessa. Arvaa vaan luinko läheskään kaikkia mitä tuonne ylös olitte kirjoittaneet? No en, mutta oma juttu piti kuitenkin kirjoittaa ehkä sen lukee edes yksi ja mitä sitten. :D

Ota selvää hirviporukoista. Kysy ottavatko jäseneksi. Sitten vain suoritat metsästyskortin ja ammut hirvikokeen hyväksytysti. Tarjoudu myös saaliin käsittelyyn eli lihan leikkaamiseen. Muutaman kymmenen vakavasti otettavan henkilön ystävyys on taattu näin.

Tässä huomataan heti myös se missä menee pieleen. S24 väki ajattelee, jotta joojoo panopuuksi. Eli tässä menee pieleen. Ottakaa opiksi. Juttu menee heti pieleen kun lähtökohta on tuollainen kuvitelma. Eli unohda ja unohtakaa koko juttu. Rypekää seksisäälin tarpeessanne loppuikänne. Todelliset ystävyyssuhteet ovat kaukana tuollaisilta.

Vaikka kuinka eletään tätä päivää, niin oikeat kaverit tulee jostain muualta kun naamakirjasta. Kaikkien elämä on sosiaalisessa mediassa, eikä osata seurustella enää normaalisti. Ei harrasteta, ei mitään kanssakäymistä. Kun tulee töistä, koulusta tai mistä tahansa kotiin ja oli kellonaika mikä tahansa, niiin porukka marssii "seurustelemaan" facebookkiin. Siinä se on. Sitten kun ollaan oikeasti naamatusten, ei osata edes puhua mitään. Varmaankin 80-85 % ihmisistä on täysin facebookin orjia ja sosiaalisten kanssakäymisten osaaminen on täysin nolla,
.

"Varmaankin 80-85 % ihmisistä on täysin facebookin orjia"

Hienoa että joku on havainnut tuon asian.

Kyseiset ihmiset ovat vapaaehtoisesti tuhomassa omaa yksityisyyttään, sekä typistämässä kommunikointiaan.

Toinen juttu on se että nykyisin kaikkialla näkee nuoria naisia(enimmäkseen) jotka kävelevät kaikkialla "älypuhelinta" tuijottaen. Sitä näplätään kaikkialla - jopa iltaelämässä. Se kielii pelosta ja teknologian orjuudesta ja ainakin minä jätän kyseistä älyttömyyttä harrastavat kokonaan omaan arvoonsa, sillä he ovat todellisa zombeja ja orjia.

Mulla ei koskaan ole ollut kavereita. :(
Olisin onnellinen, jos niitä edes aikuisena löytäisi.

Hei! täälläki yksi osallistuja tähän ketjuun, hyvä että olette ottanu puheeksi tämän asian, musta saa ihanan ystävän ja toivon löytäväni sellaisen itsekkin :) saat olla mies tai nainen laitelkaa vaikka s-postia [email protected] ja vaihellaan aluksi vaikka siellä kuulumisia :) olen.24v yh Lapista

Viehättävältä ainakin valokuvassa näytät. Eikun kahveelle vaan, kyllä kavereita varmasti riittää.

Ns. hyvinvointiyhteiskunnassa eläessämme voisi joskus kysyä kysymyksen:

Onko tämä yhteiskunta hyvinvointiyhteiskunta, kun kerran sosiaalisia ongelmia ja yksinäisyyttä on niin paljon?
Mitä tekee rahalla jos ei ole ketään kenen kanssa sitä voisi jakaa?
Mitä tekee työllä jos sen ainoa tarkoitus on pitää yksinäinen hengissä?
Mitä tekee juhlapuheilla, jos juhlat koskettavat vain pariutuneita ja systeemiin mukaan otettuja?

Ihminen on sosiaalinen eläin joka kärsii yksinäisyydestä. Ja vaikkei kärsisikään, niin terveys kärsii kuitenkin - asiaahan on jopa tutkittu.

T: savon korven puolivapaaehtoinen erakko.

"Taidan sitten olla jotenkin epätoivoisen tuntuinen, yksinäinen kenen kanssa ei haluta olla."

Ehkä olet liian objektiivinen ja et halua juoruta perättömiä plus vielä tämä sinun "ystäväpiirisi" rakastaa subjektiivisuutta yli kaiken ja näin ollen et oiken sovi joukkoon?

Jos ei ole karismaa, niin sitä ei sitten vain ole.

Miulla oli joskus kavereita mutta niistä tuli juoppoja ja rikollisia joten katkaisin välit.
En jaksa kattella kännisiä miehiä jatkuvasti, rasittavaa sellane elämä, kuunnella niiden murheita et nainen jätti ja sellasta. Itse oon kohta 40 vuotias ja aika säälittävää kun ei ole kavereita eikä läheisiä.

Olisi kiva itsekkin saada uusia kavereita elämään. Tuntuu että on välillä niin yksinäinen. Olen 29v mies ja asustelen pohjanmaalla. Ottakaapa yhteyttä kaikki mieluiten naispuoliset ihmiset sähköpostiini. [email protected].

Ystäviä saa olemalla ystävä toiselle. Mielestäni jokaisen yksinäisyyttä potevan olisi hyvä pohdiskella, olenko *minä itse* sellainen henkilö, johon haluaisin tutustua. Olenko tyytyväinen työhöni tai opiskeluuni, teenkö vapaa-ajallani asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi, onko elämässäni tavoitteita, joiden eteen teen työtä määrätietoisesti. Kun olet tyytyväinen elämääsi, säteilet luonnostaan positiivisuutta, mikä vetää ihmisiä puoleensa. Toisaalta kun sinulla on jokin mielenkiintoinen päämäärä, jota tavoittelet työssä tai harrastuksessa (tahdot vaikka kehittyä jossakin joukkuelajissa) ja jota muutkin työkaverit tai osanottajat tavoittelevat, uusia kontakteja ja ystävyyssuhteita voi muodostua melkeinpä itsestään.

Tapoja yhteydenpitoon on onneksi monia, joten jos soittaminen aluksi ujostuttaa, ei se ole mikään este ystävien saamiselle :) (En ole itsekään yleensä ystäviini yhteydessä puhelimitse vaan pikemminkin sähköpostitse; kirjoittaminen on ollut hyvä keino ylläpitää kaukaisiakin ystävyyssuhteita).

Positiivinen asenne on jo puoli voittoa. Hymyilkää ihmiset!

KOmppaan ihan täysin tätä keskustelua.. Olen 22- vuotias ja reipas vuosi sitten muutin uudelle paikkakunnalle. Tämän ajan aikana olen vaihtanut muutaman kerran työpaikkaa, mutta nyt olen ns. vakituisessa. Nykyisen pikystäväni kyllä tapasin melkein heti muutettuani, eli sinänsä mulla alkoi hyvin, mutta sitten muuten ystävien saaminen on ollut TODELLA vaikeaa..
Aluksi pistin sen tuon työpaikan vaihtelun piikkiin, etten kerinnyt tutustumaan kunnolla, mutta nyt voin oikeasti otdeta että ehkä vika onkin minussa..
Olen kyllä ukava kaikille ja yritän heittää aina väliin jotain hauskaa ja suostun työpäivän jälkeen lähtemään lasilliselle.. mutta jokin minussa sitten on, kun kehenkään en saa muuten koin hyvää kontaktia.

Vaikka olen tavannut kymmeniä ihmisiä ihan kaverimielessäkin, niin pari tyttö kaveria vain olen saanut joiden kanssa tulen toimeen niin että jutut kohtaa ja on helppo olla, sekä tapaan heitä vapaa aikana silloin tällöin.

Oon miettinyt pääni puhki miten voisin parantaa tilannettani. Olen myös huomannut sen että kaikkien kanssa ei oikeasti "tule toimeen" vaikka kuinka yrittäisi, ei se riitä että ollaan vain mukavia, pitää jonkin verran olla niitä yhteisiä intressejä ja henkisesti samalla tasolla.

Tekisi mieli aloittaa taas opiskelemaan ihan tämän takia, kun sitten ainakin tietäisi olevansa suunilleen samanhenkisten ja saman tilanteen omaavien kanssa, ehkä jopa olisi helpompi muihin tutustuakin...

Itsekin tässä pohdiskellut kaveripiirin muokkaamista täysin uuteen uskoon. Vaikka feispuukin kaverilistalla onkin lukematon määrä kavereita ja hyviä ystäviä, tulee melkeinpä päivittäin fiilis että onko kukaan heistä sittenkään oikeasti "se paras". Tässä parin viikon aikana tullut mietittyä, että mistä niitä kavereita sitten löytäisi? On tuolla treffi-palstallakin ilmoitus että kavereita haetaan, mutta harva sinne mitään on itsestään ilmoittanut. Tässä parina päivänä tullut fiilis että jos ois rahaa, niin lähtisin jonnekin kauas, pistäisin puhelimen pois päältä ja lähtisin vaan pois. Katsotaan sen jälkeen kuinka moni on kaivannut ja kuka ei....

No, mitäpä minä tähän muuta vastaisin kuin että näinhän sitä minullekin käy.
Toiset naiset kiinnostuvat varatuista miehistä ja minä jään yksin.

Minä puolestani koitan päästä irtautumaan lapsuuden ystävästäni... Näin jälkiviisaana ajateltuna... Parempaakin seuraa olisi saanut ja monet hankaluudet ja vaikeudet vältetty.

Mikä siinä on, että vielä lukiossa ollaan tyttöporukassa ja käydään usein ulkona, mutta siinä kahdenkympin jälkeen tilanne muuttuu nopeasti? Mullakin on nykyisin melkein kaikki kaverit miespuolisia. Nykyisin miesten kanssa on jopa kivempi käydä ulkona, ne kun on aina tavoitettavissa eikä riitojakaan tule. Ja kyllä miehet ymmärtävät olevansa "vaan" kavereita, välillä tuntuvat jopa ymmärtävän sen paremmin kuin minä...

Ei ole kavereita eikä elämää. Töistä sain potkut koska olin liian ahkera ja ne anto potkut koska olisivat joutuneet maksamaan palkkaa. En ole naista halannut koskaan edes.

Ite oon oppinu sen että tosi ystävät ei kaikkoa mihinkään,vaikka välimatkaa on :) Ite on asunu siellä ja täällä. Mut edelleen oon tervetullut rakkaan kaverin luokse vaikka välimatkaa on n.600km. Tosin eipä täällä nykysellä paikkakunnalla ole kavereita :/

Missäpäin asut?

Tuoksu naisesta saattaa olla vaikka ihanista varpaista ja työpäivän sukista.Monet MIEHET pitävät naisensa tuoksustaMikä voi olla jalkojenhierontaa,samalla nuuhkien kiihoittavaa feromonien tuomaa tuoksua.Itselläni tämä toimii vielä kuusikymppisenä,elikkä aivan kiihoittavaa😋😋😋💪

tässä ajassa ei ole kavereita

ihan normaalia olla välinpitämätön ihmisille

kaikenlainen vastailu on pahasti pois muodista

Hei miten saa uusia kavereita ?
T. Lulu

Miten saa uusia kavereita