Täällä on näytty paljon keskustelevan ainakin älykkyyden vaikutuksesta sosiaalisiin suhteisiin. Kerron omasta kannastani.
Minulla on sisäsyntyinen halu ymmärtää maailmaa, ja mielessäni tuntuu jatkuvasti ikäänkuin pälättävän taustalla järjen ääni, joka pyrkii analysoimaan mahdollisimman montaa näkulmaan hyödyntäen, sen mihin ikinä keskitänkään tietoiset ajatukseni. 16-vuotiaana kävin läpi maailmankuvallisen kriisin liittyen subjektina (ihmisenä) oloon ja todellisuuden muuttuvaan subjektiiviseen luonteeseen, ja teoreettisen obejektiivisuuden ongelmaan.
Minua myös kiinnostavat eri tieteet, ja pyrin soveltamaan tietimystäni niiden osalta arkielämään. Esim. pohtiessani jonkun yksittäisen ihmisen, tai ryhmän toimintaa, päädyn helposti pohtimaan motiiveja evoluutiobiologisella tasolla. Pyrin ylipäätään löytämään havaitsemassani todellisuudessa toistuvia malleja.
En kuitenkaan koe keskimääräisempien ihmisten seuraa oman (ilmeisen?) älykkyyteni takia millään tapaa epätyydyttävänä. Sosiaaliset ja älylliset tarpeeni ovat kuitenkin toisistaan erillisiä. En ylipäätään oikein usko että älykkyys voi itsessään olla este toimeentulolle muiden ihmisten kanssa. Näyttäisi vain että sosiaalisten taitojen puutteen ja mahdollisesti joidenkin muidenkin sos.elämään negatiivisesti vaikuttavien piirteiden ja korkean älykkyyden välillä on positiivinen korrelaatio yhteiskuntatasolla. Tämähän nyt on aina kai tiedettykin.
Vaikka toki älylliset tarpeeni vaikuttavat sosiaalisiin tarpeisiini. Viehätyn ihmisistä joilla on kykyä ja halua analyyttiseen pohdiskeluun keskimääräistä enemmän, ja pidän keskustelusta heidän kanssaan, myös koen kaipaavani sitä välillä. Minulla on onnekseni edes se yksi ystävä, joka ymmärtää ajatuksiani, ja jonka kanssa voin keskustella kaikella älyllisella panoksellani. Toivoisin myös että löytäisin tälläisen kumppanin. Mutta toisaalta pidän tyhjänpäiväisille jutuille nauramisesta kavereideni kanssa, joista osalla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ja taipumusta yhtäänkään arkiajattelua moniulotteisempaan ajatteluun. Toki tällaisen ihmisen kanssa on lähinnä turhauttavaa yrittää keskustella kovin tosissaan mistään ns. syvällisestä, mutta saan näiltä ihmisiltä jotain muuta, minkä takia viihdyn heidän seurassaan. Arvostakin toki muitakin piirteitä ihmisessä, kuin älyllistä uteliaisuutta.
Kirjoittaisin enemmän, mutta nyt olisi pakko nukkua.
Minulla on sisäsyntyinen halu ymmärtää maailmaa, ja mielessäni tuntuu jatkuvasti ikäänkuin pälättävän taustalla järjen ääni, joka pyrkii analysoimaan mahdollisimman montaa näkulmaan hyödyntäen, sen mihin ikinä keskitänkään tietoiset ajatukseni. 16-vuotiaana kävin läpi maailmankuvallisen kriisin liittyen subjektina (ihmisenä) oloon ja todellisuuden muuttuvaan subjektiiviseen luonteeseen, ja teoreettisen obejektiivisuuden ongelmaan.
Minua myös kiinnostavat eri tieteet, ja pyrin soveltamaan tietimystäni niiden osalta arkielämään. Esim. pohtiessani jonkun yksittäisen ihmisen, tai ryhmän toimintaa, päädyn helposti pohtimaan motiiveja evoluutiobiologisella tasolla. Pyrin ylipäätään löytämään havaitsemassani todellisuudessa toistuvia malleja.
En kuitenkaan koe keskimääräisempien ihmisten seuraa oman (ilmeisen?) älykkyyteni takia millään tapaa epätyydyttävänä. Sosiaaliset ja älylliset tarpeeni ovat kuitenkin toisistaan erillisiä. En ylipäätään oikein usko että älykkyys voi itsessään olla este toimeentulolle muiden ihmisten kanssa. Näyttäisi vain että sosiaalisten taitojen puutteen ja mahdollisesti joidenkin muidenkin sos.elämään negatiivisesti vaikuttavien piirteiden ja korkean älykkyyden välillä on positiivinen korrelaatio yhteiskuntatasolla. Tämähän nyt on aina kai tiedettykin.
Vaikka toki älylliset tarpeeni vaikuttavat sosiaalisiin tarpeisiini. Viehätyn ihmisistä joilla on kykyä ja halua analyyttiseen pohdiskeluun keskimääräistä enemmän, ja pidän keskustelusta heidän kanssaan, myös koen kaipaavani sitä välillä. Minulla on onnekseni edes se yksi ystävä, joka ymmärtää ajatuksiani, ja jonka kanssa voin keskustella kaikella älyllisella panoksellani. Toivoisin myös että löytäisin tälläisen kumppanin. Mutta toisaalta pidän tyhjänpäiväisille jutuille nauramisesta kavereideni kanssa, joista osalla ei ole minkäänlaista kiinnostusta ja taipumusta yhtäänkään arkiajattelua moniulotteisempaan ajatteluun. Toki tällaisen ihmisen kanssa on lähinnä turhauttavaa yrittää keskustella kovin tosissaan mistään ns. syvällisestä, mutta saan näiltä ihmisiltä jotain muuta, minkä takia viihdyn heidän seurassaan. Arvostakin toki muitakin piirteitä ihmisessä, kuin älyllistä uteliaisuutta.
Kirjoittaisin enemmän, mutta nyt olisi pakko nukkua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.